Siirry sisältöön
uef-logo
  • Home
  • Tietoa blogista // About the blog
  • Kaupungit Ruotsin suurvallan itärajalla -blogi
  • Transkribus
26.6.2024

Aineiston ”siivousviikoilla” metsästetään haamurivejä

Jenni Merovuo Aloitin työni Rajan kaupungeissa kesäkuun alussa datan ”siivouksella”. Digihumanistiset menetelmät tarjoavat uusia tutkimuksellisia mahdollisuuksia, mutta niiden hyödyntäminen ei useinkaan ole nopeaa tai vaivatonta. Raastuvanoikeuksien pöytäkirjat on nyt koneluettu Kansallisarkistolla ja seuraava työvaihe on manuaalinen korjailu. Työvaihe on mekaaninen, mutta samalla pääsee vaeltamaan läpi aineiston ja tekemään ensikäden havaintoja. Ennen kuin voimme ottaa tuomiokirja-datan […]

11.6.2024

Hankeporukka kokoontui ensimmäiseen workshopiin

Jenni Merovuo Rajan kaupungit -hanke on päässyt jo vauhtiin kevään kuluessa, kun Nevanlinnan, Käkisalmen, Sortavalan, Brahean ja Kajaanin raastuvanoikeuksien pöytäkirjat on uudelleendigitoitu ja luettu koneellisesti HTR-teknologian avulla Kansallisarkistossa. Huhtikuussa kokoonnuimme ensimmäistä kertaa koko hankeporukan voimin Kansallisarkiston tiloissa kuulemaan koneluvun tuloksista sekä kartoittamaan ja suunnittelemaan hankkeen seuraavia askeleita. Kimmo Katajala avasi workshopin käsittelemällä hankkeen menetelmällistä ydintä […]

31.5.2024

Käsinkirjoitetun tekstin koneellinen tunnistaminen Kansallisarkistossa: Opetusaineistoa supermallille

Sanna Joska ja Ilkka Jokipii Kansallisarkisto on mukana Kaupungit Ruotsin suurvallan itärajalla -projektissa kehittämässä 1600-luvun käsialamallia yhdessä projektissa työskentelevien tutkijoiden kanssa. Yhteistyön tuloksena kehitetään Kansallisarkiston koneellista tekstintunnistusta hyödyntäviä käsialamalleja lukemaan paremmin 1600-luvulla kirjoitettua käsialaa. Kansallisarkisto vastaa hankkeessa lähdeaineistojen, 1600-luvun tuomiokirjojen, koneellisesta tekstintunnistuksesta. Tekstintunnistuksen avulla saadaan tuhannet käsin kirjoitetut tuomiokirjasivut sähköiseen muotoon, jolloin niiden käyttö tutkimuksen […]

8.4.2024

Koulutusaineistoa supermallille!

Tämä on ensimmäinen varsinainen postaus tälle blogialustalle! Hankkeemme ideana on tutkia Ruotsin valtakunnan itärajalla 1600-luvun jälkipuoliskolla sijainneiden viiden kaupungin eli Nevanlinnan, Käkisalmen, Sortavalan, Brahean ja Kajaanin kaupallisia ja sosiaalisia verkostoja. Tärkeimpänä lähdeaineistona ovat raastuvanoikeuksien pöytäkirjat, joiden käsittelemien tapausten kuvausten perusteella pyritään porautumaan tähän tutkimustehtävään. Oikeuden pöytäkirjoihin ei kirjattu tietoja kaupallisista tai sosiaalisista verkostoista systemaattisesti, vaan […]

Recent Posts

  • Keitä olivat kummittelevat rovasti Carsten ja maisteri Serlachius?
  • Fairytale gone bad tai hullu rakkaustarina
  • Digital Research Data and Human Sciences (DRDHum) 2024 conference
  • Usein kysytyt kysymykset / Vanliga frågor och svar
  • Demoilla ja digitaalisella lähdekritiikillä kohti havaintomatriiseja

Recent Comments

Ei kommentteja.

Archives

  • huhtikuu 2025
  • helmikuu 2025
  • tammikuu 2025
  • joulukuu 2024
  • marraskuu 2024
  • syyskuu 2024
  • elokuu 2024
  • kesäkuu 2024
  • toukokuu 2024
  • huhtikuu 2024
  • maaliskuu 2024

Categories

  • Uncategorized

Itä-Suomen yliopisto

Joensuu, Kuopio

© University of Eastern Finland

Verkkosivupalaute | Tietosuoja | Saavutettavuus