Oravanpyöristä ja yksilön vastuusta

HiMa-blogissa julkaistaan vuoden 2026 Ihminen ja ympäristö -kurssin tiedeviestinnän kirjoitusharjoituksia. Nyt vuorossa on Helmi Westerlund.

”Jos ihmisaivot olisivat niin yksinkertaiset että voisimme ymmärtää niitä, olisimme itse niin yksinkertaisia, ettemme ymmärtäisi (niitä)”

Emerson Pugh (1896-1981), käännös kirjoittajalta

Ihmisen turva

Ihmisyyden paradoksi, ajatus ihmisen ja ihmisyyden luonnosta, on ollut tarkastelun kohteena aina siitä asti, kun hahmotuskykymme ”ihmisyydestä” on muodostunut (Dobrinsky 2015). Haluamme olemassaolomme merkitsevän jotakin, jonkin korkeamman voiman määrittelevän meille arvomme. Turvaudumme ajatuksiin kuten ”paha saa palkkansa” ja ”karma tasoittaa tilit”, sillä ne auttavat meitä prosessoimaan ja kategorisoimaan ympärillämme tapahtuvat vääryydet ja lieventämään oman vastuuntuntomme niistä. Tämä tarpeemme tarkoitukselle ja merkityksellisyydelle ajaa meidät kysymään kysymyksiä, mihin emme koskaan tule löytämään definitiivisiä vastauksia. Se pakottaa meidät myös vastaamaan.

Nykyaikamme tarve jatkuvalle ja rajoittamattomalle talouskasvulle tarjoaa meille synkän kuvan tulevaisuudesta. Vaikka tunnistamme ongelmakohdat – kapitalismikriittisyys ja ympäristötietoisuus ovat nousussa (Oduor 2021; Scott 2023) – yhteiskunta ympärillämme kehottaa pessimistisyyteen: eikä tämä ole vahinko. Ajatus ”historian päättymisestä” nousi tietoisuuteen amerikkalaisen kirjailijan Francis Fukuyaman teoksen Historian loppu ja viimeinen ihminen (1992) kautta, missä Fukuyama julistaa liberaalin demokratian ihmiskunnan kehityksen päämääräksi (Gonnermann 2019). Tämä yhteiskuntaan pinttynyt ajatus korostaa liberalistista ja kapitalistista staattisuutta, joka kaikuu vahvana edelleen; kapitalismi ei ole ainoastaan todennäköistä, vaan väistämätön ihmisyyden kohtalo: ihminen kun luonnostaan on ahne.

Vihreä syntymä, siirtymä ja kuolema

Mutta ahneus ei ole ainoastaan perustelu kapitalismille, vaan myös seuraus. Kapitalismi palkitsee itsekkyyttä ja kasvua, mutta sen staattisuus karttaa samanaikaisesti muutosta (Oduor 2021). Se toimii siis kuin oravanpyörä; ihmisen ahneus johtaa kapitalismiin, kapitalismi ihmisen ahneuteen, ahneus taas kapitalismiin jne. Toisaalta stagnaattisuus voi myös olla lohduttavaa, sillä se takaa ihmiselle ei ainoastaan muuttumattomuutta ja ennalta-arvattavuutta, vaan myös kirjaimellisen merkityksen. Kapitalismin sisällä kaikella (merkittävällä) on jonkinlainen taloudellinen arvo, oli kyse sitten raaka-aineesta, tuotteesta tai kuluttajasta (Crawford ym. 2018). Sen sisällä ihmisen arvo mitataan varallisuudessa, ja vaikka kuinka sanomme, ettei ihmiselämää voida rahalla mitata, nykymaailmamme osoittaa, että kyllä voi.

Yksi aikamme merkittävimmistä huolista on ihmistoiminnan negatiiviset vaikutukset ympäristöömme – yleiskeskustelussa tätä huolta dominoi vastuuajattelu: kuka on vastuussa muutoksista, entä kuka on vastuussa niiden korjaamisesta? Yleinen konsensus jakaa vastuun koko ihmiskunnalle, sanoen että kaikki olemme yhtä lailla vastuussa omien valintojemme vaikutuksista (Fahlquist, 2009). Yksilönvastuu keskustelussa korostuu erityisesti, kun systeemimme itsessään korostaa itsekkyyttä: laskemme omaa hiilijalanjälkeämme, väittelemme kulutustottumuksistamme, osoittelemme sormia. ”Uskotaan, että voimme vaikuttaa kulutusvalinnoillamme, ja näemmekin usein yksittäisen kuluttajan olevan vastuussa ei ainoastaan itsestään, vaan myös suoraan maailmasta” (Fahlquist 2009, 110; käännös kirjoittajalta). Mutta kapitalistisessa systeemissä fundamentaalinen muutos ei tapahdu yksittäisen ihmisen kulutusvalintojen perusteella; ei edes suurten ihmisjoukkojen voimin.

Ympäristötietoisuutemme kehittyessä kehittyi myös ajatus vihreästä siirtymästä; teknologinen ja taloudellinen muutos pois fossiilisista polttoaineista kohti uusiutuvaa energiaa, kiertotaloutta ja kestävää kehitystä. Kapitalismin pukemista vihreään. Mutta ratkaisujen löytäminen kompleksiin prosesseihin ei ole yksinkertaista, minkä lisäksi, kuten kapitalismille on tyypillistä, ratkaisujen rahoittaminen on jatkuva ongelma. Taloudellisesti on kannattavampaa pysyä vanhassa mallissa, tai vähintäänkin välttää suurempien systemaattisten muutosten käyttöönotto. Lakimuutosten sijaan tarjotaan suosituksia ja sitoutumattomia lupauksia. Kääntöpuolella, vaikka uutta teknologiaa kehitetäänkin, tulee se herkästi nielaistuksi oravanpyörään:

”Aurinkovoimalla tuotettu energia saavutti hintapariteetin fossiilisia polttoaineita käyttävien voimaloiden kanssa 2010-luvulla. Samat voimat, jotka mahdollistivat aurinkovoimalla tuotetun sähkön hinnanalennukset, eli erityisesti aurinkopaneelien valmistuksen tuottavuuden ja määrän huiman kasvun, ovat kuitenkin luoneet ylitarjonnan ja laskevan kannattavuuden (sen ympärille)”…”Vaarana on, että jos valtion tuet vedetään pois tältä alalta, ja markkinahinnat tulevat heijastamaan tarjonnan ja kysynnän voimia poliittisten prioriteettien sijaan, kannibalisaatiovaikutus heikentää aurinkoenergiaa lisäävää liiketoimintaa, ennen kuin hiilineutraaliuden tavoitteet voidaan saavuttaa” (Alami ym. 2024, 2…8; käännös kirjoittajalta)

Onkin siten merkittävää huomata, että yksilönvastuuajattelun äänekkäimmät puolestapuhujat löytyvät suuremmista toimijakokonaisuuksista: hallituksista ja yrityksistä (Fahlquist 2009; Alami ym. 2024). Vielä merkittävämpää on tunnistaa yksityisen sektorin itse ottaman vastuullisuuden luonne; viherpesu ei ole harvinainen ilmiö ja kuten todettu, taloudellisesti on kannattavampaa jatkaa samalla tavalla kuin ennenkin. Kuten nimestäkin voi päätellä, yksityinen sektori ei toimi yhtä avoimesti tai läpinäkyvästi kuin se antaa ymmärtää, jolloin vastuun jakamisesta tulee entistä hämärämpää (Bozkurt 2025).

Tekoäly ja tulevaisuus

Ympäristöongelmien kompleksisuus ja niiden selvittämiseen vaadittavien rahoituksien suuruus ylläpitää yhteiskuntamme stagnaattisuutta entuudestaan. 2020-luvun tekoälyn (AI) vallankumouksen – erityisesti generatiivisen AI:n kohdalla – sanotaan mahdollistavan ihmiskunnan tulevaisuus, mutta tälläkin teknologialla on kääntöpuolensa (Berthelot ym. 2024; Alnafrah 2025). Tekoälyn toimintamalli perustuu algoritmipohjaiseen suuren datan analyysiin. AI pystyy prosessoimaan valtavia datamääriä: yleisemmin sitä hyödynnetään tarkastelemalla, vertailemalla ja ennustamalla kaavamaista toimintaa datassa sekä statistiikassa (Xu ym. 2021). Tämä ei kuitenkaan tapahdu ilman mittavaa hintalappua; jo pelkästään tekoälyteknologian koulutukseen vaaditaan suuret määrät resursseja. Suuret datakeskukset kuluttavat valtavat määrät energiaa – joka on usein peräisin fossiilisista polttoaineista – sekä tämän energiankäytön seurauksena myös suuret määrät jäähdytysvettä (Bozkurt 2025).

Yksityisellä sektorilla on tällä hetkellä laaja monopoli tekoälyteknologiaan; erityisesti kun lainsäädäntö ja hallintokeskukset eivät ole pysyneet tekoälyboomin tahdissa mukana (Berthelot ym. 2024; Alnafrah 2025; Bozkurt 2025). Yhdistettynä kapitalismin kultalapsen, yksityisen sektorin, läpinäkymättömyyteen ja kieltäytymiseen laajasta vastuunkannosta, tämä estää teknologian hallinnollistamista entisestään. Yksinkertaisesti, generatiivisella tekoälyllä tai sen käytöllä ei ole lainsäädännöllisiä rajoitteita.

Mutta tekoälyn kohdalla edes kuluttajuus ei ole niin yksinkertaista. Tekoäly ei lopeta oppimistaan niin kutsutun koulutusvaiheen jälkeen, vaan tekoäly on jatkuvassa kasvussa. Se kuuntelee ja kategorisoi kaiken sille syötetyn. Kaikki tekoälylle annettu data muuttuu osaksi sen tietopankkia, jonka avulla se kehittyy paremmaksi ja toimivammaksi, muovautuen ja kasvattaen ei ainoastaan omaa kokonaisuuttaan, vaan myös suhdetta yksittäiseen kuluttajaan:

”Aivan kuten kreikkalainen khimaira oli mytologinen eläin, joka oli osaksi leijona, vuohi, käärme ja hirviö, Echo-käyttäjä on samanaikaisesti kuluttaja, resurssi, työntekijä ja tuote.” (Crawford ym. 2018, VI; käännös kirjoittajalta)

Koska sitähän kapitalismi luonteeltaan on; ihmisen asettamista oravanpyörään, mistä ulospääseminen on miltei mahdotonta.

Tästä huolimatta luotamme tekoälyyn ja tukeudumme mielikuvaan siitä, että tämä uusi ”ihmistäkin isompi” teknologia tulee ratkaisemaan ympäristöä koskevat huolemme, estämään ilmastonmuutoksen ja ennakoimaan ympäristökatastrofit, kääntäen kelloa luontokadolle. Turvaudumme ajatukseen jostakin suuremmasta, sillä ilman sitä vaivumme epätoivoon; sillä kapitalismi ei anna meille muuta vaihtoehtoa, kuin passiivisen pessimismin. Luotamme yksityisen sektorin dominoivan tekoälyn ratkaisevan ympäristöongelmat, samaan aikaan kun kyseinen teknologia ja sitä ohjaavat elimet lisäävät jo valmiiksi valtavia päästömääriään. Sillä kun vertaamme itseämme kapitalististen megakorporaatioiden päästöihin, alkaa jälkeen jättämämme hiilijalanjälkikin näyttämään pikemmin valolta tunnelin päässä.

Helmi Westerlund

Lähdeluettelo

Alami, I., Copley, J. & Moraitis, A. (2024) The ‘wicked trinity’ of late capitalism: Governing in an era of stagnation, surplus humanity, and environmental breakdown. Geoforum 153 103691. https://doi-org.ezproxy.uef.fi:2443/10.1016/j.geoforum.2023.103691

Alnafrah, I. (2025) The Two Tales of AI: A Global assessment of the environmental impacts of artificial intelligence from a multidimensional policy perspective. Journal of Environmental Management 392 126813. https://doi.org/10.1016/j.jenvman.2025.126813

Berthelot, A., Caron, E., Jay, M. & Lefèvre, L. (2024) Estimating the environmental impact of Generative-AI services using an LCA-based methodology. Procedia CIRP 122 707-712. https://doi.org/10.1016/j.procir.2024.01.098

Bozkurt, A. (2025). AI’s Thirst, AI’s Heat, AI’s Waste: Exposing the Hidden Environmental Impact of Every Artificial Intelligence Interaction. Open Praxis 17(4) 638–647.  10.55982/openpraxis.17.4.1058

Crawford, K. & Joler, V. (2018) Anatomy of an AI System: The Amazon Echo As An Anatomical Map of Human Labor, Data and Planetary Resources. AI Now Institute ja Share Lab. https://anatomyof.ai/

Dobrinsky, N (2015) Human Nature: It’s Up to Us – A Brief Analysis of Capitalism vs. Socialism. Boy Drinks Ink. https://boydrinksink.com/human-nature-its-up-to-us-an-analysis-of-capitalism-vs-socialism 6.4.2026

Fahlquist, J. N. (2009) Moral Responsibility for Environmental Problems—Individual or Institutional? Journal of Agricultural and Environmental Ethics 22(2) 109-124. https://doi-org.ezproxy.uef.fi:2443/10.1007/s10806-008-9134-5

Gonnermann, A. (2019). The Concept of Post-Pessimism in 21st Century Dystopian Fiction. The Comparatist 43 26-40. https://dx.doi.org/10.1353/com.2019.0002

Oduor, J.-B. (2021) Capitalism is not natural. Tribune. https://tribunemag.co.uk/2021/06/capitalism-is-not-natural 6.4.2026

Scott, S. (2023) An Ecological Civilization is the renaissance we’ve been waiting for. One Earth. https://www.oneearth.org/ecological-civilization/  6.4.2026

Xu, Y., Liu, X., Cao, X., Huang, C., Liu, E., Qian, S., Liu, X., Wu, Y., Dong, F., Qiu, C,W., Qiu, J., Hua, K., Su, W., Wu, J., Xu, H., Han, Y., Fu, C., Yin, Z., Liu, M., Roepman, R., Dietmann, S., Virta, M., Kengara, F., Zhang, Z., Zhang, L., Zhao, T., Dai, J., Yang, J., Lan, L., Luo, M., Liu, Z., An, T., Zhang, B., He, X., Cong, S., Liu, X., Zhang, W., Lewis, J.P., Tiedje, J.M., Wang, Q., An, Z., Wang, F., Zhang, L., Huang, T., Lu, C., Cai, Z., Wang, F. & Zhang, J. (2021) Artificial intelligence: A powerful paradigm for scientific research. The Innovation 2(4): 100179. 10.1016/j.xinn.2021.100179