Asiantuntijuus ja julkinen keskustelu

Siinä missä historian opettajat ovat menneisyyden generalisteja, historian asiantuntijat ovat menneisyyden spesialisteja, jotka erikoistuvat johonkin tiettyyn osa-alueeseen omien tutkimusten myötä. Koska historia on kytköksissä nykyisyyteen ja tulevaisuuteen, historian asiantuntijoiden on helppo osallistua julkiseen keskusteluun ajankohtaisista asioista, joissa on selvä kytkös omaan aihealueeseen. Tämä ei ole pelkästään sen takia, että saa omaan CV:hen kivan näköisen merkinnän, vaan kyse on myös vuorovaikutuksesta muun yhteiskunnan kanssa, joka on merkitty jopa yliopistolakiin. Mielestäni on oman koulutuksen hukkaan heittämistä, jos ei pyri osallistumaan julkiseen keskusteluun, vaikka se tuntuukin joidenkin mielestä pakolliselta pahalta oman tutkimustyön ohella. Historian asiantuntijat eivät voi pelkästään olla oman yhteisön norsunluutornissa, vaan on aina välillä laskeuduttava alas ison julkisen keskustelun ääreen.

Hyvänä esimerkkinä julkiseen keskusteluun osallistumisesta käytän omaa tilannettani. Itse pyrin erikoistumaan suomalaiseen 1900-luvun rikos- ja oikeushistoriaan sekä suomalaisiin radikaaliliikkeisiin. Vaikka olen vasta opiskelija, haluan silti osallistua julkiseen keskusteluun, jotta pystyn kehittymään tulevana asiantuntijana eteenpäin. Siksi on hyvä saada kokemusta julkiseen keskusteluun osallistumisesta jo opiskelijana. Laitoin Haaste-lehden toimituskuntaan kyselyä, että voinko kirjoittaa mielipidekirjoituksen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Suomen osaston mahdollisen lakkauttamispäätöksen historiallisesta esikuvasta. Toimituskunta antoi vihreää valoa asian suhteen, jonka myötä kirjoitin mielipidekirjoituksen, joka on nyt julkaistu uusimmassa Haaste-lehdessä.

Ja mitä tämä kaikki vaati minulta? Yksi yhteydenotto kyseisen lehden toimituskuntaan, jossa suhtauduttiin positiivisesti kirjoitusehdotukseeni. Vaikka minun panokseni julkiseen keskusteluun Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Suomen osaston mahdollisesta lakkauttamisesta on pelkkä pisara meressä, se on sentään jotain. Hyvin harva asiantuntija pystyy vaikuttamaan merkittävästi suureen julkiseen keskusteluun jostakin asiasta.  Me asiantuntijat emme ole julkisen keskustelun politbyroo, jonka sanat ohjaisivat suomalaisen yhteiskunnan keskustelua asiasta kuin asiasta. Se on puhtaasti suomalaisen yhteiskunnan ihmisten päätettävissä, että kuinka paljon painoarvoa yhteiskunta laittaa asiantuntijoiden näkemyksiin.

Vaikka oma tutkimusaihe olisi hyvin mediaepäseksikäs tyyliin: ”Marttojen käyttämien villalankojen laatu ja valmistusmaa suhteutettuna yhteiskunta-asemiin Lohjan kylän kokoustiloissa vuosina 1962-66” On hyvä muistaa, että kanavia julkiseen keskusteluun on todella paljon, jonka myötä joissakin julkisen keskustelun kanavissa jokin mediaepäseksikäs asia saattaa olla todella merkittävä ja tärkeä asia. Varsinkin internet-aikana julkisen keskustelun areenojen määrä on todella suuri, jonka myötä oman äänensä tuominen esille julkisessa keskustelussa on aika lailla puhtaasti kiinni omasta motivaatiosta.

Julkisen keskustelun kanavia on todella paljon, jotka ovat suunnattu eri yleisölle. Ei pidä lähteä olettamaan julkisen keskustelun kanavasta, että jokainen niistä kattaisi kaikkia suomalaisia. Monet näistä julkisen keskustelun kanavista saattavat olla suunnattu tietylle pienelle yleisölle. Esimerkiksi Historiallinen Aikakauskirja, Politiikasta-nettisivusto ja Haaste-lehti ovat oman pienen viiteryhmän julkaisukanavia. Tämä pieni julkisuus ei tee kuitenkaan näistä kanavista yhtään huonoja, sillä monesti tämänkaltaiset kanavat ovat oman viiteryhmänsä merkittäviä julkaisukanavia. Pitää muistaa, että julkinen keskustelu on myös muutakin kuin koko kansan media-alustoissa puhumista. Julkinen keskustelu on myös oman tiedeyhteisön välistä vuoropuhelua pienemmissä julkisissa kanavoissa.

Julkiseen keskusteluun osallistuminen saattaa vaikuttaa opiskelijan näkökulmasta hyvin haastavalta ja stressaavalta asialta, koska välttämättä opiskelijalla ei ole täyttä luottamusta omaan osaamiseensa, että voisi tuoda mielipiteensä esille julkisessa keskustelussa. Loppupelissä se ei ole mitenkään mahdoton asia, jos on tervettä itseluottamusta itseensä ja omaan osaamiseen. Luonnollisesti opiskelijan pitää osata oman aihealueensa asiat, jos aikoo osallistua julkiseen keskusteluun. Esimerkiksi Historia-populaarilehden tasoista kirjoitusta ei kannata kirjoittaa asiantuntijalehdessä. Milloin sitten opiskelijana tietää, että voi osallistua julkiseen keskusteluun omasta aihealueesta? Mielestäni se raja on siinä, että tiedostaako oman julkaisun läpäisevän tiedeyhteisön seulan. Siksi ei ole mitenkään ihmeellistä, että monet gradua tekevät ihmiset osallistuvat omalla graduaiheellaan julkiseen keskusteluun, koska gradu on kuitenkin tieteellinen tutkimus.

Mielestäni olisi hyvä asia, jos yliopistossa ohjattaisiin opiskelijoita esimerkiksi kurssien myötä siihen, miten pystytään hyvällä tavalla olemaan julkisessa keskustelussa mukana. Vaikka yliopisto onkin tiedeyhteisö, jossa painotetaan todella paljon tieteen tekemistä, julkinen keskustelu kulkee käsi kädessä tieteen kanssa. Siksi julkisen keskustelun merkitystä tiedeyhteisölle ei pidä missään nimessä aliarvioida. Olisi mielestäni todella hyvä asia, jos olisi kursseja, joissa harjoitellaan osallistumista julkiseen keskusteluun oman aihealueen myötä esimerkiksi suorien haastattelujen, kirjoitusten ja monien muiden harjoitusten kautta. Osallistuisin ainakin itse sellaiselle kurssille.

Julkisessa keskustelussa on myös kääntöpuolensa, sillä julkinen keskustelu saattaa kääntyä itse kirjoittajaa ja tiedeyhteisöä vastaan. Hyvä esimerkki tiedeyhteisön julkisen kuvan viimeaikaisesta katastrofista on professori Tapio Puolimatkan ristiriitaa aiheuttanut kirjoitus, jossa lähes kaikki asiat menivät täydellisesti pieleen julkisen keskustelun näkökulmasta. Tämänkaltainen pr-katastrofi aiheuttaa suomalaiselle tiedeyhteisölle ja luonnollisesti itse kirjoittajalle todella paljon haittaa, jonka aiheuttamaa mainevahinkoa on hyvin hankala korjata. Kuitenkin tämänkaltaisia asioita pystyy helposti välttämään terveen maalaisjärjen ja medialukutaidon kautta, jota valitettavasti ei ollut Puolimatkan tapauksessa juuri ollenkaan. Mutta positiivisena asiana on se, että näiden negatiivisten asioiden kautta oppii helposti välttämään julkisen keskustelun kardinaalivirheitä.

Marko Piipponen

Suomen historian opiskelija, Itä-Suomen yliopisto

markopii@uef.fi