Ruotsin kieltä Pohjois-Karjalan museon kokoelmissa

Kevätlukukauden alussa alkanut Työelämäprojekti-opintojakso oli mielenkiintoinen kurkistus humanistien työelämämahdollisuuksiin. Opintojakso toteutettiin Pohjois-Karjalan museon ja ruotsin kielen oppiaineen yhteistyönä, tarkoituksena keskittyä museon kokoelmien ruotsinkieliseen aineistoon. Opintojakson vastuuopettajana toimi yliopistonlehtori Melina Bister, museon yhdyshenkilönä amanuenssi Terhi Rautiainen. Jännittävän kurssista teki se, että emme tienneet ennen opintojakson alkua, millaista materiaalia tulisimme näkemään ja itse tuottamaan. Loppuvaiheessa yllättäen esiin tullut uusi materiaali oli vielä erityisen jännittävä lisä.

Yhteistyöllä haasteiden yli

Työelämäprojektimme alkoi, kun saimme Pohjois-Karjalan kokoelmakeskukselta materiaaliksi ruotsinkielisiä kirjeitä ja runoja. Materiaali sisälsi yhteensä kuusi tekstiä, joista osa oli pidempiä, useamman sivun mittaisia, ja osa lyhyitä yhden sivun tekstejä. Yhdestä tekstistä puuttui vuosiluku, mutta kaikki muut oli kirjoitettu 1800-luvun lopussa tai 1900-luvun alussa.  Tehtävänämme oli kääntää nämä tekstit suomen kielelle.

Aloitimme työskentelyn litteroimalla kaiken materiaalin eli kirjoittamalla ruotsinkielisen tekstin selkeään ja sähköiseen tekstimuotoon. Tässä vaiheessa kohtasimme projektimme ensimmäiset haasteet. Kyseisinä ajankohtina kirjoitetut tekstit oli kirjoitettu hienolla kaunokirjoituksella, mutta tekstistä oli ajoittain hyvin vaikea saada selvää vanhahtavan käsialan takia. Jotkut sanat selkiytyivätkin meille vasta monen katselukerran jälkeen. Haastavuutta lisäsivät vanhat kirjoitusasut, sanat ja ilmaukset (esim. skrifva, nyk. skriva). Lopulta vanhoihin kirjoitusasuihin tottui ja niiden tunnistamisesta tuli helpompaa. Tässä työssä tärkeää oli yhteistyö, sillä yhdessä pohtimalla saimme selkoa moniin mutkikkaisiin kohtiin. Esiin nousi myös ajatus, kuinka pitkään kaunokirjoituksella kirjoitettuja tekstejä ymmärretään, nyt kun kaunoa ei juurikaan näe missään eikä kouluissakaan sen perusteita opeteta.

Litterointien pohjalta aloitimme virallisen käännöstyömme kuitenkin palaten aina myös alkuperäisiin teksteihin epäselvissä kohdissa. Käännöksien kohdalla haasteeksi muodostui oikeellisen käännöksen tekeminen, sillä kirjeiden ja runojen antamat kontekstit olivat hyvin suppeat. Yritimme etsiä lisää tietoa konteksteista kirjeissä ja runoissa mainittujen paikkojen ja ihmisten perusteella, mutta emme aina onnistuneet löytämään tarkempaa tietoa. Toinen hankaluus oli runojen ominaispiirteiden, esimerkiksi loppusointujen, ottaminen huomioon käännöstyössä. Päätimmekin kääntää runot ensisijaisesti sisältö edellä. Yhdessä työskennellen ja ajatuksia vaihdellen onnistuimme kääntämään kaiken materiaalin.

Kirjeissä kuvailtiin arkisen elämän tapahtumia, mutta niissä oli mukana paljon myös luonnon kuvailua. Uskonnollisuus oli läsnä jokaisessa kääntämässämme tekstissä tavalla tai toisella. Myös yhden onnittelukirjeen lopputeksti ”Af en känd men onemd vän!” eli suomeksi ”Tutulta, mutta tuntemattomalta ystävältä!” oli hauska.

Kirjeiden ja runojen litteroinnin jälkeen pääsimme vierailulle Pohjois-Karjalan museon kokoelmakeskukseen. Keskusta esittelivät meille amanuenssit Terhi Rautiainen ja Erkki Matikainen. Saimme kattavan ja havainnollisen esittelyn siitä, mitä kaikkea museolla on kokoelmissaan. Kierroksen lopuksi pääsimme tutustumaan kokoelmaan oopperalaulaja Maikki Järnefelt-Palmgrenille lähetettyjä postikortteja. Etsimme monilla kielillä kirjoitettujen korttien joukosta ruotsinkielisiä kortteja sekä muutaman saksankielisen kortin.

”Suomemme suuri laulajatar”

Museovierailumme jälkeen litteroimme ja käänsimme ruotsista suomeksi Maikki Järnefelt-Palmgrenille (o.s. Pakarinen; 1871–1929) ja hänen läheisilleen lähetettyjä postikortteja. Postikorteissa käytiin keskusteluja muun muassa tulevista musiikkiprojekteista ja muisteltiin tapaamista Saksassa. Mukana oli myös laulajattaren ihailijoiden kirjoituksia. Yksi useimmin kirjoittaneista ihailijoista, Woldemar ”Wolja” Kolpytschew, kirjoitti Maikille pitkiä saksankielisiä kortteja mitä siirappisimmin sanankääntein. Postikorteista välittyy Maikin monipuolinen kielitaito ja kansainvälisyys. Hyödynsimme taustamateriaalina Marja-Liisa Koivulehdon (1987) teosta, jonka hän on kirjoittanut isotädistään Maikista.

Maikki oli kotoisin Joensuusta, josta hän nuorena neitona ruotsinkielisen tyttökoulun käytyään lähti Helsinkiin ja ulkomaille opiskelemaan musiikkia. Hänen synnyinkotinsa kohdalla osoitteessa Torikatu 9 on tänäkin päivänä nähtävillä pronssinen muistolaatta. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli kapellimestari ja säveltäjä Armas Järnefelt, jonka kanssa hän sai Eva-tyttärensä. Armas haki yksin avioeroa 1908 ja sai Evan itselleen. Maikki meni naimisiin säveltäjä Selim Palmgrenin kanssa syksyllä 1910, ja he elivät yhdessä Maikin viimeiset elinvuodet. Maikki kuoli äkillisesti vain 57-vuotiaana 4. heinäkuuta 1929. Hänet on haudattu Helsingin vanhalle hautausmaalle.

Yllättävä käänne

Museon kokoelmakeskuksessa vierailtuamme saimme yllättäen mahdollisuuden kääntää myös toisen maailmansodan aikaista materiaalia. Kokoelmakeskus oli nimittäin käyntimme jälkeen vastaanottanut kuva-albumin ahvenanmaalaisen vapaaehtoisryhmän toiminnasta Karjalan jälleenrakennustyössä Sortavalassa syksyllä 1941. Saimme siis tehtäväksemme kääntää albumin ruotsinkieliset kuvatekstit suomeksi. Kuvia oli yli 80, joten ajattelimme aluksi, ettemme ehkä ehdi kääntää koko albumia. Kun sitten aloitimme työn, käänsimmekin kaikki albumin kuvatekstit yhdeltä istumalta, niin keskittyneitä olimme tähän mielenkiintoiseen materiaaliin. Kuvatekstit olivat lyhyitä, eikä niitä tarvinnut litteroida ennen kääntämistä. Ehdimme työskentelyn ohessa myös keskustella kuvien sisällöstä. Keskusteluun nousivat esimerkiksi karjalan kieli ja Sortavalan seudun karjalaisuus.

Kaiken kaikkiaan opintojakso oli mielenkiintoinen kurkistus siihen, mitä kaikkea humanistin, erityisesti kieliasiantuntijan koulutuksella voi tehdä. Ennen kurssin alkua ei olisi arvannut, mitä pääsemme tekemään ja lukemaan. Erityisen onnistunutta kurssilla oli yhteistyö ryhmän kesken, sillä varsinkin litterointeja tehdessä useammista silmäpareista oli ehdottoman suuri hyöty. Varmasti jokainen meistä kehittyi yli sata vuotta vanhan ruotsin kielen tulkitsemisessa valtavasti opintojakson aikana. Monesti nousi mieleen ajatus, että ”tätä olisi kiinnostava tutkia tarkemmin”, mutta jos olisimme tehneet niin, olisimme luultavasti päätyneet niin syvälle tutkimukseen, että tämän blogikirjoituksen sijaan olisimme päässeet kirjoittamaan tutkimusartikkelia!

Joni Leppänen, Elena Rapa, Amanda Salminen ja Taru Vilska
Kirjoittajat ovat ruotsin kielen pääaine- tai alumniopiskelijoita Itä-Suomen yliopistossa.

Kirjallisuus:

Koivulehto, Marja-Liisa 1987. Maikki Järnefelt-Palmgren. Laulajattaren elämä. Porvoo: WSOY.