FCLab.lukio III ja kuvataiteenopetus 1/4

FCLab lukio III – hanke osa on Suomen harjoittelukoulujen lukioiden välistä kehittämisverkos-toa, johon lukuvuonna 2024–2025 olen osallistunut kuvataiteen opettajana. Tavoitteenani omalta osaltani kehittää lukion kuvataiteen opetuksen digitaalisen oppimisen pedagogiikkaa. Hankkeen myötä on ollut mahdollisuus vahvistaa, päivittää, etsiä teoreettisia perusteluita sekä laatia konkreettisia tehtäviä digitaalisten ilmaisuvälineiden ja tekoälyn integroimisesta omaan opetuksekseen kuvataiteen opettajana. Lisäksi hanke on mahdollistanut välineiden hankintaa (IPadit).

Teknologian mahdollisuudet, esimerkiksi digipiirtämisen ja valokuvan tai elokuvan editointi so-vellusten kautta herättää nuorten kiinnostusta kuviin, itseilmaisuun, visuaalisen kulttuurin ar-tefakteihin ja taiteeseen. Nämä tulee olla perusteltua osana nykytaidekasvatusta ja kuvatai-teen opetusta. Opiskelijan omakohtainen työskentely digivälinein parantaa hänen moniluku-taitoaan ja kriittistä näkemisenkykyään mediatekstejä kohtaan. Ja kuten Malmelin (2010) to-teaa: näkemisen kykyyn, lukutaitoon, yksilön henkilökohtaiseen ymmärrykseen erilaisia merk-kejä ja symbolisia järjestelmiä kohtaan liittyy myös kyky tuottaa erilaisia viestejä käyttämällä näitä symbolisia järjestelmiä. Kriittistä ja jopa epäilevää suhtautumista erilaisia tekstejä koh-taan (mukaan lukien visuaaliset esitykset) tarvitaan nyky-yhteiskunnassa, jota voidaan nimittää totuuden jälkeiseksi yhteiskunnaksi (Post-truth-society), jossa objektiiviset tosiasiat ovat vä-hemmän puhuttelevia yleisen mielipiteen muodostumisessa kuin tunteisiin ja henkilökohtai-siin uskomuksiin vetoaminen. (Howells & Negreiros 2019, X). Tämä yhteiskunnan muutos ja ny-kytila heijastuu myös kuvataiteen opetukseen. Dufva (2018) kuvaa nykyajan tilannetta postdi-gitaalisen käsitteellä, jossa digitaalinen teknologia on monitahoisesti punoutunut sekä yhteis-kunnan rakenteisiin että jokapäiväiseen elämään. Postdigitaalisuuden esiin tuomat haasteet vaativat ymmärrystä näistä teknologioista ja niiden taustalla vaikuttavista koodista. Tämän ym-märryksen puuttuminen vaikeuttaa osallistumista postdigitaalisen elämän rakentamiseen. (Dufva 2018).

Nykykuvataidekasvatukseen kuuluvina digitaalisuus ja tekoäly laajentavat oppimisympäristöä luokkatilan ulkopuolelle rajattomaksi ja ajattomaksi. Opetuksen käytössä virtuaaliset media-verkostot tarjoavat globaalisia mahdollisuuksia, mutta samalla nämä laajentuneet oppimis-ympäristöt luovat haasteita opettajalle. Esimerkiksi se, miten suhtautua kahteen maailmaan: virtuaalisen todellisuuden ja todellisen elämän, todellisen todellisuuden, ”arjen” maailmoihin. Kyberavaruus, unenomainen, mielikuvituksellinen, illuusio, on kuitenkin tullut osaksi arkea kannettavissa älylaitteissa blogien, wikien sekä sosiaalisen median kautta. (Meyer, 2017).

Yhteiskunnan muutosten lisäksi käsitykset taiteesta ja nykyajan laajentunut taidekäsitys on hy-vin avoimena ja ei-hierakkisena integroi median kuvat, visuaalisen kulttuurin lähteet, digitaali-sesti, koneen avulla luomat kuvat näkyväksi osaksi nykytaidekasvatusta. Tietokoneen myötä, kannettavien älylaitteiden ansioista ja tarjonnan monipuolistuessa myös visuaalisen ilmaisun työkalut ovat demokratisoituneet perinteisten ilmaisutapojen rinnalle. Tähän liittyy helposti saavutettavat ilmaiset digitaaliset kulttuurin luomisen työkalut, joilla omaehtoinen taiteen luo-minen niin kotona kuin koulussa onnistuu. Ne mahdollistavat tasavertaisen pääsyn uuteen me-diateknologiaan. Siten oletettavasti jokaisen nuoren ulottuvilla on mahdollisuus hankkia

taidot, joita voidaan kutsua 2000-luvun digitaalisen kansalaisuuden rakennuspalikoiksi. (Jen-kins et al. 2009).

Mitä lisäarvoa digitaalisuus tuo oppimiseen tai työprosessiin kuvataiteen oppitunneille? Mihin ei kone pysty? Mikä erottaa ihmisen ja koneen luoman taiteen toisistaan? Mitä haasteita teko-äly tuo kuvataiteen tunneille, tai yhteiskunnassa visuaalisen alan ammattilaisille ja heidän työtilanteelleen? Minkä verran kuvataiteen opettajana minun tulisi hallita näistä uusimmista ja alati kehittyvistä työskentelyvälineistä? Näitä pohdintoja ainakin itse käyn. Haasteita ja keskustelun aiheita nousee etenkin tekoälyn käytön yhteydessä, kuten tekoälyn luoman sisäl-lön, tiedon ja kuvien tekijänoikeuksista, kulttuuristen ja sukupuolivinoumien tai tekoälyn ste-reotypioiden ylläpitäjänä ja vahvistajana. Myös aitouskysymykset pohdituttaa se, minkä ar-voista tekoälyllä luotu taide on? Tekoälyn luomista teoksista voi puuttua ihmisen luomaan tai-teeseen liittyvä syvyys ja emotionaalinen vivahteisuus, mikä aiheuttaa haasteita luovien il-maisujen aitouden säilyttämisessä. Liiallinen riippuvuus tekoälystä voi tukahduttaa oman ajattelun, mielikuvituksen, pohdinnan ja oppimisen, jos sillä tavoitellaan nopeaa, helppoa ja valmista tuotosta, joka herkästi kuitataan omiin nimiin.

Kuva 1. Vuonna 2018 pariisilaisen Obvious-taidekollektiivin GANin luoma tekoälyn tuottama taideteos ”Edmond de Belamyn muotokuva” Teos myytiin huutokaupassa yli 432 000 dollarilla. LÄHDE: https://news.artnet.com/market/first-ever-artificial-intelligence-portrait-painting-sells-at-christies-1379902

Koneen ja digitalisuuden kanssa työskentelylle on perustellusti annettava vähäisten kuvatai-teen oppituntien puitteissa oma paikkansa ja aikansa, mutta sen rinnalla tulee muistaa taito- ja taideaineisiin liittyvänä oleellisena asiana aistisuus, oppijoiden oman kehon suhde ympäris-töön ja yksilön aistiherkkyyden kasvuun luomien tilanteiden riittävyys. Digitaalisessa tilassa tämä suhde ilmaisumateriaalin ja tekijän välillä on hauras, epätyydyttävä aistiyhteys. Itseäni herätteli Saethre-McGuirkis (2022) esille nostama ajatus perinteisen materiaalisen ja digitaa-listen välineiden käytön välisestä erosta. Kommunikointi, koskettelu, käsittely, yhteys materi-aaliin, olipa kyseessä sitten piirustushiili tai savi, on osa yksilön aistien kautta välittyvää esteet-tistä ja moniaistista kokemusta. Siinä materiaalit antavat luontaista vastustusta, luovat teke-miselle mahdollisuuksia ja rajoituksia sekä vievät tekemistä eteenpäin. Toki luova valmistus-prosessi digitaalisessa tilassa laajenee tavoilla, jotka ovat muuten vaikeita, epäkäytännöllisiä tai muuten epärealistisia. (Saethre-McGuirkis 2022, 19, 21, 35–36, 40, 44, 50, 55)

Kirjoittaja:

Jaana Tanskanen, Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulun Tulliportin normaalikoulun ja lukion kuvataiteen lehtori.