Kenen unelmia me ohjaamme?

Vieraskynän blogissa Anne-Mari Souto, yliopistonlehtori ja tutkija Itä-Suomen yliopiston Ohjauksen koulutuksesta, kysyy: ”Kenellä on mahdollisuus tehdä itsensä näköistä uraa ja kenen mahdollisuudeksi jää vastata muiden asettamiin uomiin?”

Ei kyse ole siitä, mitä minä haluan tehdä, vaan missä minut hyväksytään Suomessa” vastasi somalitaustainen, 17-vuotias Mohamed kysymykseeni hänen ammatillisista suunnitelmistaan. Mikä on uraohjauksen lähtökohta tässä tilanteessa? Kenellä on mahdollisuus tehdä itsensä näköistä uraa ja kenen mahdollisuudeksi jää vastata muiden asettamiin uomiin? Miten ohjaajina etenemme tällaisissa keskustelussa? Entä ryhmässä, jossa ohjattavien yhteiskunnallinen asema on keskenään hyvin eriarvoinen?

Monikulttuuristuva Suomi on haastanut ohjaukseen kenttää pohtimaan kulttuurisia eroja ja yhtäläisyyksiä uraohjauksen prosesseissa ja käytetyissä menetelmissä. Paljon on puhuttu myös suomen kielen tärkeydestä niin kotoutumisessa kuin työllistymisessäkin. Monikulttuuristuva Suomi asettaa meitä miettimään – ja jatkossa vielä yhä enemmän – Muhamedin esiin nostamaa todellisuutta: suomalaiset koulutus- ja työmarkkinat eivät avaudu etnisesti ja rodullisesti erilaisiksi määritetyille yhdenvertaisina valinnan mahdollisuuksina. Mediakaan ei ole ohittanut tätä ilmiötä vaan se on herättänyt keskustelua etenkin somalitaustaisten tyttöjen ohjaamisesta lähihoitajakoulutukseen lukio-opintojen sijasta.

Uhka etnistyvistä koulutus- ja työmarkkinoista nostaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden (social justice) teeman uraohjauksen ytimeen. Kiihtyvän muuttoliikkeen ohella tähän kiinnittyy myös globaalilla tasolla käytävä keskustelu kunnollisesta työstä (decent work) ja sen ehdoista. Pohdittaessa yhteiskunnallista polarisaatiota uraohjauksen kentällä ei myöskään voi ohittaa tutkimustuloksia siitä, että koulutus- ja työurat näyttävät sukupuolittuvan yhä voimakkaammin meillä Suomessa – täällä tasa-arvon mallimaassa. Kysymys työmarkkinoiden segregoitumisesta puskeekin monesta suunnasta ohjauksen agendalle ja se edellyttää tutkimuksellisia avauksia ohjauksen prosesseihin. Uraohjaajien yksi keskeisistä kompetensseista on kyky käydä dialogia yksilöllisten ja yhteiskunnallisten toiveiden ja jännitteiden välillä.

Muhamedin, ja transnationaalit juuret omaavien tutkimushaastattelut, ovat antaneet viitteitä siitä, että yhteiskunnallinen eriarvoisuus, esimerkiksi rasismi ja köyhyys, nousevat harvoin keskustelunaiheiksi ohjaustilanteissa. Huomio on pikemminkin yksilössä ja hänen resursseissaan – etenkin niissä, joita tulee vielä kehittää. Kannatteleva ja tukeva kohtaaminen edellyttää kuitenkin myös rohkeutta tarkastella yksilön ohella häntä ympäröivää yhteiskuntaa sellaisena jona se aukeaa tai sulkeutuu, hänen asemastaan ja elämänhistoriastaan. Kurkkaus muualla tehtyyn tutkimukseen osoittaa, että uraohjaus, jossa yksilön tilanteen rinnalla käsitellään myös vähemmistöjen asemaa ja heitä syrjiviä käytänteitä, koetaan ohjattavien keskuudessa tuloksekkaampana verrattuna yhteiskunnallisista asioista etäisyyttä ohjattavaan ohjaukseen. Mikä meitä pidättelee, kun työmarkkinoiden ja elämän epävarmuus ”puskee esiin” tilanteessa jos toisessa?

Monikulttuurisia ohjaustilanteita tarkasteltaessa voikin kysyä, olemmeko jumittuneet liiaksi kulttuuristen erojen ja suomen kielen tärkeyden näkökulmaan, niin tärkeitä ja ohittamattomia kuin ne ovatkin? Olemmeko jämähtäneet liiaksi korostamaan tiedon merkitystä erilaisuuden kohtaamisessa? Voiko kyse olla pikemminkin tunteista ja siitä, että emme uskalla kohdata ja kannatella sitä kaikkea, mitä ohjattava voi ohjaustilanteeseen tuoda mukanaan? Etenkin jos ja kun olemme kiireisiä ja tulospaineiden alaisia. Kriittinen kysymys on kohdistettava myös uraohjauksen teorioille: onko yksilökeskeinen diskurssi työllistettävyystavoitteineen (employability) kaventanut, tai jopa korvannut, ohjauksen tehtävää hyvän työelämän tavoittelemisessa yksilön sekä yhteisöjen näkökulmasta? Onko ohjauksen markkinoistuminen vienyt tilan, ajan ja sanat käydä tutkivaa dialogia elämänkulkuja polarisoivista tekijöistä? Vaikeita kysymyksiä, joskin sydäntä ja toivoa uraohjauksen kentältä löytyy aina. Nyt on aika mennä yhdessä eteenpäin ja pitää kiinni toiveesta, että Muhamedilla ja hänen kaltaisillaan suomalaisilla olisi valinnan ja yhdenvertaisen, eteenpäin kannattelevan uraohjauksen mahdollisuus.