Tutuille poluille, uusille urille
Vieraskynässä opiskelijamme Marianne Auteron kuvaus lisääntyneen uraohjausosaamisen niveltymisestä osaksi omaa elämänurasuunnittelua. Marianne työskentelee Hämeen ammattikorkeakoulussa opinto-ohjaajana. Uraohjauskoulutuksen alkaessa tammikuussa 2020 hän työskenteli Metropolia Ammattikorkeakoulun SIMHE-palveluissa uravalmentajana.
Tutuille poluille, uusille urille
Vuosi 2020 on ollut opetuksen ja ohjauksen saralla ehkä suurimman mullistuksen edessä kuin koskaan aiemmin. Koronakevät leiskautti kaikki kertaheitolla ruutujen ääreen koulutusasteesta riippumatta, ja myös omassa elämässäni puhalsivat muutoksen tuulet niin oman asiantuntijuuden kehittämisessä kuin työelämässäkin. Saatoin ottaa uraohjauksen erikoistumiskoulutuksen ehkä liiankin kirjaimellisesti, sillä siirryin jouhevasti opintovapaalta uuteen työpaikkaan kesän 2020 aikana.
Uusia ulottuvuuksia
Olin kaivannut jo pitkään omassa työssäni korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien uravalmentajana nimenomaan uraohjaukseen liittyvän osaamisen lisäämistä. Itä-Suomen ja Turun yliopistojen uraohjauksen 30 opintopisteen erikoistumiskoulutus oli mielestäni oivallinen tapa jatkokehittää opinto-ohjaaja -koulutuksessa saatua osaamista. Ilokseni uraohjauksen erikoistumiskoulutukseen tuli myös ihana entinen kollega ja ystävä, joten olimme molemmat innoissamme opintojen alkamisesta ja sitä myötä yhteisestä opiskelutaipaleestamme.
Ensimmäisenä lähipäivänä tammikuun lopussa 2020 tapasimme edellisen koulutuksen valmistumisvaiheessa olevat opiskelijat, ja oli mielenkiintoista kuulla heidän kokemuksistaan oman matkamme alussa. Opintojen tueksi saimme heti toisena opiskelupäivänä opintopiirit, jonka nimeksi annoimme perusasteen, aikuisten perusasteen, vapaan sivistystyön ja korkeakouluasteen edustajien kuuden hengen porukallamme ehkä hieman enteellisesti VerCot. Lausumistavan mukaan olisimme siten kuin kasvavat versot tai yhteistyötä rakentava verkot.
Minuun kolahti heti ensimmäisellä Uraohjaus yhteiskunnan ja työelämän muutoksissa -opintojaksolla Mark L. Savickasin life design -ohjausteoria, joka painottaa laaja-alaista elämän suunnittelua narratiivisin keinoin. Sain siten ohjauskapsäkkiini uuden tuttavuuden Vance R. Peavyn sosiodynaamisen ohjauksen seuraksi. Life design -ajattelu, tai kotoisemmin elämänkulun muotoilu, kuvasti erinomaisesti ohjaustyötäni Suomeen kiinnittyvien maahanmuuttajien ohjaamisessa. Itse koen, että ohjauksen ammattilaisen tulee olla ajan hermolla ja anturit viritettyinä havaitsemaan yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia ja niiden merkityksiä niin läheltä kuin kaukaakin.
Sattuma puuttuu peliin
Muita ohjatessa saattaa aina välillä unohtaa oman polkunsa, ja minne onkaan menossa. Onnekseni päätin jo ennen korona-aikaa jättäytyä muutamaksi kuukaudeksi opintovapaalle, jotta minulla olisi kerrankin aikaa keskittyä niin opintoihin kuin myös oman itseni ja ammatillisen suuntani tutkiskeluun.
Savicaksin seuraan liittyivätkin sutjakkaasti toisella opintojaksolla suunnitellun sattuman -teorian kehittäjät Mitchell, Levin ja Krumboltz enemmän tai vähemmän suunnitellusti; oltuani vasta kuukauden opintovapaalla, huomasin kesäkuun alussa verkostojeni kautta LinkedInissä itseäni kiinnostavan opinto-ohjaajan työtehtävän kansainvälisessä insinöörikoulutuksessa Hämeen ammattikorkeakoulussa.
Niin vain kävi, että muutaman viikon sisällä olin jo päätöksenteon edessä: hyppäänkö uuteen työpaikkaan, mutta sinällään tuttuun tehtävään opinto-ohjaajana, vai jatkanko SIMHE-Metropolian ohjaustyössäni, jota olin rakentanut ja kehittänyt intensiivisesti yli neljän vuoden ajan. Lisäksi puntaroin 17 vuoden työuraani Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja sen edeltäjässä. Suunnitellun sattuman teoria mielessäni päätin kuitenkin ottaa niin AMK- kuin maakunta -loikankin, ja siten myös palasin tavallaan juurilleni kansainvälisen tutkintokoulutuksen opinto-ohjauksen pariin.
Verkon varassa
Olin jumpannut jo aiemmin verkko-ohjausta ja -opetusta, mutta oma syksyni ja uusi työni käynnistyivät täysin digitaalisesti, sillä kaikki kahden HAMK-tutkintoni opiskelijat opiskelevat ainakin alkusyksyn kokonaan verkossa. Tämän lisäksi opetin suunnitellusti Valmiudet korkeakouluopintoihin -opintojaksolla Metropoliassa maahanmuuttajien tekniikan alan maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin valmentavassa koulutuksessa verkossa elo-syyskuussa.
Ohjauksen keskeisiksi teemoiksi nousivat kaikille ryhmilleni yhteisöllisyyden, ryhmäytymisen ja opintojen tukeminen verkon välityksellä. Opintojen aloittaminen on aina herkkää aikaa läsnä oppilaitoksessakin saatikka uuden normaalin Moodlen, Zoomin ja Teamsin välityksellä. Silti verkossakin rakennettu yhteisöllisyys voi olla hyvin intensiivistä, lämmintä ja vuorovaikutteista.
Ohjaajana tärkeintä on olla läsnä ja saatavilla silloin, kun opiskelijat sitä eniten tarvitsevat. Valmentavan koulutuksen opiskelijoiden kanssa päätimme jo viiden viikon yhteisen reissumme, mutta niin uusien kuin vanhojenkin tutkinto-opiskelijoideni kanssa matkamme on vasta alussa heidän opintojensa ja uratavoitteidensa tukemisessa. Toivottavasti pääsemme kohtaamaan pian kasvotusten, jolloin huomaamme olevamme kokonaisempia kuin Zoom -ruudun puhuvat päät tai mustat neliöt.
Oman ohjaajuuden äärellä
Mietin usein itseäni ohjaajana, ja millainen ohjaaja haluan olla. Neljä vuotta sitten kirjoitin edellisen ohjaustehtäväni alkutaipaleella ensimmäisessä Monta muuttujaa -blogikirjoituksessani, että toivoisin olevani ohjattavieni silmissä yhtä lailla pätevä kuin maanläheinen ihminen, jolla on hyvä sydän. Tämä pätee edelleen näin siirtyessäni SIMHE-ohjauksesta takaisin pitkäkestoisempaan ohjaussuhteeseen tutkintokoulutuksessa. Päätös on toki yhä edelleen ohjattavieni käsissä.
Kolmannella uraohjauksen Vuorovaikutusosaaminen asiakastyössä -opintojaksollamme jäsensimme ohjauksen eri orientaatioita, joista erityisesti kannatteleva orientaatio on tärkeä vaihe usein ohjaussuhteen ja -tapaamisen alussa. Joskus se voi olla ainut, mikä riittää sillä hetkellä. Ohjattavan oman toimijuuden ja osallisuuden tukeminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta hän pystyy tekemään omaa elämäänsä koskevia päätöksiä kokonaisvaltaisesti. Ohjattavan tulee aina olla oman elämäntarinansa päätähti.
Omalla ohjausurallani tunnen onnistumisen hetkiä erityisesti silloin, kun saan ohjattavilta joko suoraa positiivista palautetta tai joku muistaa minut vuosienkin takaa ja ottaa yhteyttä kertoakseen kuulumisiaan tai kysyäkseen neuvoa. Ohjaajuus ei tietyllä tapaa pääty koskaan, vaikka koenkin, että ohjauksen päätehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi ohjattavan elämässä. Käytän usein ohjauksen metaforana lapsen opettamista pyöräilemään: ensin pidät olkapäästä tiukasti kiinni, sitten kätesi on vain hennosti selän takana, kunnes yhtäkkiä lapsi huomaa pyöräilleensä täysin ilman tukeasi kaatumatta. Mikä molemminpuolinen onnistumisen tunne se onkaan!
Sellainen ohjaaja minä haluan olla.
Lue lisää:
Autero, M. 2016. Että olisi joku joka kuuntelee minua. [blogikirjoitus 9.6.2016].[viitattu 27.9.2020]. Saatavissa: https://blogit.metropolia.fi/montamuuttujaa/2016/06/09/etta-joku-kuuntelee/
Metropolia Ammattikorkeakoulu.n.d. Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille. [verkkoaineisto].[viitattu 27.9.2020]. Saatavissa: https://www.metropolia.fi/fi/opiskelu-metropoliassa/maahanmuuttajille/valmentava-koulutus
Savickas, M. L. 2019. Career Counselling. 2nd edition. Chelsea MI: Sheridan Books
Sharf, R.S. 2010. Applying Career Development Theory to Counseling. 5th edition. Belmont CA: Brooks/Cole Cengage Learning
Vehviläinen, S. 2014. Ohjaustyön opas. Yhteistyössä kohti toimijuutta. Turenki: Hansaprint