Uudesta-Seelannista sosiaalityön opintoihin

Minä aloitin lukiotaipaleeni vuonna 2015, eikä minulla ollut alussa aavistustakaan siitä mitä haluan tehdä elämälläni. Yhteiskuntaoppi oli lukiossa minulle mielenkiintoisinta ja suoritinkin kaikki yhteiskuntaopin kurssit kahteen vuoteen ja kirjoitin sen jo kakkosvuoden keväällä. Lukion aikana suunnitelmat onneksi selkeytyivät opinto-ohjaajan avulla, joka esitteli minulle sosiaalityön. Sosiaalityöntekijät olivat sen verran tuttuja, että tiesin heidän työskentelevän lastensuojelussa. Tutustuessani alaan enemmän huomasin kuitenkin, että sosiaalityöntekijät voivat työskennellä kaikilla elämän alueilla ja kaikenikäisten ihmisten kanssa. Opinnot näyttivät yhdistävän monipuolisesti eri asioita yhteiskuntatieteisiin ja lopullisesti alavalinnan päätti se, että sosiaalityö on yksi harvoista yliopistoaloista, josta saa selkeän ammatin. Pidin siitä, että valmistumisen jälkeen on ammattipätevyys, eikä opintoja tarvitse suunnata opintojen aikana (se on kuitenkin mahdollista, jos niin haluaa, itse olen vain hyvin huono tekemään päätöksiä, jos on monia kiinnostavia vaihtoehtoja). Sosiaalityöntekijöiden työnäkymätkin vaikuttivat erittäin hyviltä ja plussaa omasta mielestäni oli myös se, ettei sosiaalityön opinnoissa erikoistuta mihinkään tiettyyn ikäryhmään tai vaihtoehtoon opintojen aikana. Tulevaisuudessa voi siis vaihtaa täysin suuntaa esimerkiksi lasten parista työskentelystä aikuisten pariin, jos se alkaakin kiinnostaa enemmän. Sosiaalityössä on erittäin laaja työskentelykenttä, ja sosiaalityöntekijät voivat työskennellä muun muassa päihde- ja mielenterveyspalveluissa, lastensuojelussa, aikuissosiaalityössä, vanhus- tai vammaispalveluissa, sekä koulukuraattoreina. Vaihtoehtoja löytyy myös terveyssosiaalityöstä, sekä poliisin tai kriisityön parista. Tämä on minun mielestäni yksi sosiaalityön parhaista puolista – työtä löytyy melkein mistä vaan ja minkä parissa vaan, joten vaihtoehdot eivät ainakaan lopu kesken.

Pilkkikilpailussa viime vuoden Winterfesteillä

Minä hain opiskelemaan sosiaalityötä ensimmäisen kerran vuonna 2018 suoraan lukiosta valmistumisen jälkeen. Yliopiston ovet eivät kuitenkaan avautuneet heti, joten vietin välivuoden au pairina Uudessa-Seelannissa. Puolen vuoden hengähdystauon jälkeen oli hyvä palata Suomeen lukemaan pääsykokeisiin, ja Itä-Suomen yliopiston ovet avautuivatkin syksyllä 2019. Kannustan kaikkia hakijoita siihen, että välivuosia ei kannata pelätä, sillä silloin voi saada paljon uusia kokemuksia ja on aikaa myös varmistua siitä, että se minne hakee, on oikeasti oma juttu. Välivuodet voivat etukäteen tuntua pelottavalta, ja olihan siinä aluksi totuttelua, kun suurin osa kavereista aloitti opiskeluelämän ja kuuli tarinoita opiskelijabileistä, sekä uusien kavereiden löytämisestä, mutta loppujen lopuksi olen enemmän kuin tyytyväinen kaikkeen siihen mitä opin ja koin Uudessa-Seelannissa ja siitä tulikin minulle kuin toinen kotimaa. Meillä jokaisella on oma tapamme löytää opiskelupaikka, ja yliopistossa parasta on ollut se, miten erilaisia ihmisiä omalta vuosikurssilta löytyy. Vaihtelua löytyy sekä iällisesti, että maantieteellisesti ja kaikenlaista seuraa kyllä löytyy.

Itse tykkäsin opiskella paljon ensimmäisenä vuonna yliopiston kirjastolla (jotka ovat muuten päivittyneet kuvan oton jälkeen)

Minun vinkkinäni teille on, että älkää pelätkö sitä, jos teidän reittinne yliopistoon on erilainen, kuin kavereillanne. Sillä miten te päädytte opiskelemaan yliopistoon ei ole väliä. Yliopisto-opinnoissa on myös jouston varaa, joten yliopistossa opiskelevienkaan opiskelut eivät mene aina samalla kaavalla tai yhtä aikaa. Itse koin haastavaksi sen, että oma elämäntilanne tuntui olevan valovuosien päässä kavereideni tilanteesta, kun kaikki aloitimme opiskelut eri aikaan, mutta loppujen lopuksi sillä ei ole ollut mitään väliä, sillä emme kukaan päätyneet edes opiskelemaan samoja aloja, saati sitten samoille paikkakunnille. Ja hyvänä puolena on ollut se, että olen voinut kysyä apua ainakin yliopiston alkaessa niiltä, jotka olivat opiskelleet jo vuoden! Etsikää rauhassa oma alanne ja oma reittinne sinne ja toivottavasti jälkikäteen voitte katsoa taaksepäin ja päätyä samaan tulokseen kuin minä – erilaiset kokemukset tekevät meistä uniikkeja ihmisiä ja jokainen on oman elämänsä ekspertti.

Yliopiston ranta syksyllä 2019 fuksipiknikiltä

Mirka/Sosiaalityö