Eväitä etäopintoihin

Syksyn lähestyessä useampia opintojaksoja on ilmoitettu pidettävän etänä. Mitä tehdä, kun opintojen alku ei näytäkään mielessä kuvitellulta tai tutulta kampuksella työskentelyltä?

Ainakin minulle lohtua tuo ajatus siitä, että etäopintoja suoritetaan nyt kautta maan ja maailman. Tässä tilanteessa kukaan ei siis ole yksin, ja vertaistukea onkin helpottavan helppo löytää. Viime kevät opetti varmasti myös itse kullekin taitoja sopeutua ja hyödyntää elektroniikkaa opinnoissaan, mikä on huippua.

Toiseksi tilanteen voi nähdä hienona itsensä johtamisen kehityspolkuna. Koitankin selviytyä syksystä olemalla oma johtajani. Sitä olen toki muutenkin, mutta tällä kertaa pyrin keskittymään ajatukseen erityisesti. Asioissa pärjääminen lähtee kuitenkin aina omasta päästä, ja johtaja-asenteesta ei varmasti ole haittaa myös tällaisena syksynä. Kannustan sinua tekemään samoin! ❤️

1. Boss miettii tavoitteet

Työ ei oikein suju ilman määrätietoisia ajatuksia. Omana pomonani haluan tietää tavoitteeni ja pitää niistä kiinni. Se onnistunee parhaiten vahvistamalla suunnitelmaani viikoittain. Esimerkiksi tietty päivä tai illat ylipäänsä voivat olla hetkiä, kun voi pysähtyä miettimään mitä asioita haluaa saavuttaa ja mihin huomenna olisi opinnoissa hyvä keskittyä. Voin esimerkiksi miettiä, mitkä käsitteet haluan oppia huomisen aikana tai minkä luvun yritän sisäistää.

Ennen uuden opintojakson alkua kannattaa myös perehtyä kurssin kuvaukseen Weboodissa ja pohtia, mikä aihealueesta tuntuu itsestä erityisen tärkeältä, tai mihin haluaisi erityisesti panostaa. Ymmärrys ja kurssin merkityksen perustelu voi motivoida sukeltamaan kurssin pariin.

Hyvä johtaja pilkkoo osiin ja delegoi. Kun tavoitteet rajaa itseään aidosti motivoiviin osiin, on kurssimateriaalien ja opiskelun kimppuun helpompi käydä.

2. Aseta omia aikatauluja

Omien aikataulujen on hyvä tukea opiskelurytmiä ja olla itselle muutenkin sopivat. Jos arjessa on mahdollisuutta joustaa aikatauluista, niin joustoa saa ja kannattaa tehdä omalla tyylillä ja järkevästi. Etäopiskelu auttaakin tekemään asioita itselle luontaisimpiin aikoihin, jos niin haluaa. Kun ymmärtää oman sisäisen rytmin, niin sitä on helpompi kunnioittaa.

Voisi olla hyvä hahmottaa itselleen opiskeluun käytettävät kellonajat. Sopiva hetki on silloin, kun opiskelu ja oma fokus sujuu timanttisimmin. Tuolle ajalle annetaan oikeus ja vapaus olla varta vasten itsensä kehittämiselle varattua aikaa. Muihin aikoihin voi sopia jotain kivaa tekemistä, mikä innostaa ja tukee jaksamista.

Haluan myös muistuttaa, että opiskelu voi olla raskasta. Itse olen esimerkiksi huomannut, että seitsemän tunnin sijaan pystyn opiskelemaan tehokkaasti ja tavoitteellisesti vain noin 4 tuntia päivässä. On hyvä olla realistinen ja armollinen itseä kohtaan. Tärkeää on huomioida myös se, että varaa päivään reilusti luppoaikaa – aivot tarvitsevat tylsyyttä palautuakseen ja kokeakseen luovuutta!

3. Laita aamu käyntiin kunnolla

Kun illalla on luotu seuraavan päivän ja pidemmän tähtäimen tavoitteet ja mieli on ehtinyt levätä, niin aamuilla on parempi mahdollisuus onnistua.

Siksi pyydän sinua miettimään, että kuinka saisit itsesi parhaimmalla tuulella ylös? Auttaako heräämisessä esimerkiksi suihku, kiva aamupala tai kahvi, jota odottaa, aamuliikunta, lukeminen, podcastin tai musiikin kuuntelu tai ehkä kävelylenkki? Kun olo on levännyt ja herännyt, on päivää kohti kevyempi lähteä.

Kotona opiskellessa voi olla myös järkevää esittää, että lähtisit muualle. Laittaudu normaalisti ja tee pieni ”työmatka”, niin mielesi tajuaa, että jotain tapahtuu. Kannattaa myös valita itselleen mahdollisuuksien mukaan parhain paikka opiskella, on se sitten vaikka kirjasto, koti tai kahvila.

Itse hyödyin kesällä siitä, että minun täytyi olla aamuysiltä työpalaverissa. Ei kai olisi hullumpi idea asettaa itselleen ”aamupalaveriaika”, jolloin pyrkii olemaan joko kalenterin, päiväkirjan sivujen, etäluennon, kirjan tai kirjastopöydän äärellä. Se vaatii itsekuria ja monia muitakin taitoja, mutta kaikkea sellaista tuleva syksy varmasti meissä kehittääkin. Ja se on hienoa! Yhdessä me pärjäämme.

+ Ilo irti ystävistä

Ota ilo irti ystävistä ja tutustu uusiin tyyppeihin! Vaikkei kampukselle pääsisikään, niin kasvoja voi silti nähdä. Voit sopiva esimerkiksi kurssikaverisi kanssa etätapaamisia tai opiskella yhteisen kurssin aiheita kaksin tai porukalla. Juttelemalla ja eri ihmisten kanssa keskustelemalla vaikeatkin asiat voivat aueta yllättäen. Vinkit vaihtuvat ja asiat on helpompi sisäistää.

Yhteydenotto ja opintopiiristä kysyminen voi vaatia hieman rohkeutta, etenkin jos kyseessä on vieraita ihmisiä. Yhden rohkaistuneen tekemästä eleestä olisi varmasti kuitenkin moni kiitollinen. Kiitos sinulle, joka vinkkasit Instagramissa tästä ideasta!

Tavoitteellinen ja itselle sopiva aikataulu auttaa pitämään kiinni rutiineista, jotka ovat tärkeitä oppimisen, jaksamisen sekä mielen ja kehon palautumisen kannalta. Voimaa sinun syksyyn, opiskele antaumuksella ja itsellesi sopivia määriä. Pystyt siihen kyllä!

Kerttuli // kulttuurintutkimus