TRY-hanke ja väylähaku

TRY-hanke, eli Toinen reitti yliopistoon -hanke. Mitä?!

Toinen reitti yliopistoon tarkoittaa väylähakua, eli käytännössä sitä, että todistusvalinta tai pääsykoe eivät ole ainoa tapa päästä sisään! TRY-hankkeen tavoitteena on pilotoida ja siten lisätä muita mahdollisuuksia pääsykoe- ja todistusvalinnan ohelle. TRY-hanke on opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulutuksen kehittämishanke, ja siinä on mukana jopa 11 yliopistoa Itä-Suomen yliopisto mukaan lukien. Mukana on siten myös useita eri oppiaineita. Hankkeessa kehitetään erilaisia reittejä yliopistoon paitsi toisen asteen opiskelijoille, myös toisen asteen jo suorittaneille ja työelämässä oleville. Lisäksi hankkeen tavoitteena on lisätä ja parantaa tiedotusta, neuvontaa ja ohjausta liittyen väylähakuun.

Mitä tarkoittaa väylähaku?

Väylähauku eli Avoimen yliopiston väylä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että yliopistoon haetaan avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella. Kaikille aloille ei voi hakea väylän kautta ja eri hakukohteiden kriteerit vaihtelevat, joten ota aina selvää sinua kiinnostavan alan hakukriteereistä! Kriteerit ja hakukohteet päivittyvät vuosittain, joten ole aina selvillä tämän hetkisestä tilanteesta hakukohdettasi koskien. Joissakin hakukohteissa voi olla kriteerinä esimerkiksi jokin taustatutkinto, opintopistemäärä tai tietyt arvosanat vaadituista opinnoista.

Mistä löydän tietoa valintaperusteista?

Väylähaun valintaperusteet vaihtelevat pääaineesta riippuen ja ajankohtaiset tiedot löytyvät Opintopolusta. Karkeasti eri aloille vaaditaan 15-60 opintopisteen suorituksia Avoimessa yliopistossa. Tämä tarkoittaa noin ¼–1 lukuvuoden mittaisia täysipäiväisiä opintoja, joita voi avoimessa suorittaa kuitenkin myös hitaammalla tahdilla.  Täältä (klik!) voit katsoa Itä-Suomen yliopiston kevään 2020 hakukohteet, jonne oli mahdollista hakea väylän kautta. Uudet tiedot päivittyvät lokakuussa 2020! Opintopolun välilehdeltä ”hakeminen” löydät jokaisen hakukohteen tarkemmat valintaperusteet.

Kuva: https://opintopolku.fi/wp/fi/

Kuva: https://opintopolku.fi/wp/fi/

 

Uusia mahdollisuuksia!

Vuonna 2021 Itä-Suomen yliopistoon pystyy väylän kautta hakemaan jopa 40 eri hakukohteeseen! Avoimessa yliopistossa opiskeltavat opintojaksot ovat aina osa varsinaista tutkintoa, joten opinnot ovat samoja, mitä tutkinto-opiskelijat suorittavat yliopistossa. Tämä tarkoittaa sitä, että Avoimessa yliopistossa suoritetut opinnot voi sisällyttää osaksi tutkintoa ja siten saada hyvän startin tutkinto-opiskelulle ja valmistua nopeammin! Näin voit edistää yliopisto-opintoja ja valmistumista jo ennen opiskelupaikan saamista. Siistiä, vai mitä?

Opinto-ohjausta? Kyllä, kiitos!

Jos tiedät opiskelevasi tutkintotavoitteisesti (eli aiot hakea yliopistoon ja suorittaa tutkinnon = valmistua), kannattaa opintoja suunnitella jo Avoimessa yliopistossa yhdessä oppiaineen suunnittelijan ja opinto-ohjaajan kanssa. Opinto-ohjaus on ilmaista ja palvelu on kaikille saatavilla, myös sinulle, joka mietit juuri omiin tarpeisiisi sopivia opintoja tai kaipaat muuten apua opintojen suunnittelussa. Lisää opinto-ohjauksesta voit lukea tästä (klik!) linkistä.

Opinto-ohjaus kuulostaa super tylsältä, mutta voin luvata, että asiansa osaavat, mukavat ja kannustavat opot auttavat ja tukevat sinua eteenpäin kohti tavoitteitasi. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, vai mitä?

 

Maija // ravitsemustiede

Lisää aiheesta voit lukea alla olevista linkeistä!

UEF Avoimen väylä tutkinto-opiskelijaksi

TRY-hanke

Kurkkaa myös 5+1 faktaa avoimen väylästä