Yhteisön tukea hyvinvoinnille ei voi hyödyntää, jos kokemusta yhteisöstä ei ole 

Yli puolet nuorista aikuisista kertoo Punaisen Ristin tuoreessa Yksinäisyysbarometrissä kokevansa yksinäisyyttä säännöllisesti eli joitain kertoja kuukaudessa tai useammin. Ulkopuolisuuden ja erilaisuuden kokemukset ovat yleisiä, ja erityisen yleisiä ne ovat Yksinäisyysbarometrin mukaan muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvilla. Erot eivät ole suurensuuria, mutta noudattelevat trendiä, joka tutkimuksessa tunnetaan hyvin: vähemmistöihin kuuluvat kohtaavat arjessaan syrjintää ja ulossulkemista, mikä vaikuttaa heidän hyvinvointiinsa.

Valmistelemme aineistonkeruuta tutkimushankkeessa, jossa tarkastelemme ulkopuolisuuden kokemusten ylisukupolvista välittymistä ruotsinsuomalaisissa perheissä. Lähdemme liikkeelle ulkopuolisuuden kokemuksista, koska tiedämme niiden olevan vähemmistöissä yleisiä. Yhtenä tavoitteena tutkimuksessamme on kuitenkin myös kartoittaa sitä, miten yleisiä ulkopuolisuuden kokemukset ruotsinsuomalaisissa perheissä ovat. Ulkopuolisuudella tarkoitamme hankkeessa heikkoa yhteyttä sekä kansallisiin identiteetteihin että omien vanhempien edustamiin vähemmistöryhmiin – siis myös ulkopuolisuutta suhteessa omaan perheeseen ja muille perheenjäsenille tärkeisiin identiteetteihin.

Kuulumisen kokemukset ruotsinsuomalaisissa perheissä 

Ruotsinsuomalaisilla tarkoitetaan Suomesta Ruotsiin muuttaneita ihmisiä. Erilaisten vähemmistöjen tiedetään olevan suhteellisesti yliedustettuina maahan muuttaneiden joukossa. Myös osalla ruotsinsuomalaisista tai heidän perheenjäsenillään on aiempia kokemuksia vähemmistöasemasta tai ylirajaisista (pakko)muutoista. 

Suomesta Ruotsiin muuttaneita on eri arvioiden mukaan ainakin 700 000 ja kutakuinkin sama määrä suomalaistaustaisia asuu tätä nykyä Ruotsissa. Jopa noin puolet Ruotsiin muuttaneista ja heidän jälkeläisistään on palannut Suomeen. On myös hyvä muistaa, että osalle paluumuutto ei ole ollut mahdollista esimerkiksi poliittisista, taloudellisista tai sosiaalisista syistä.

Virallisen vähemmistöaseman saaneiden ruotsinsuomalaisten asema ja status ovat viime vuosina kohonneet Ruotsissa, ja ruotsinsuomalaisuus kiinnittyy myös osaksi laajempaa vähemmistöaktivismin nousua. Suomalaisten Ruotsissa kokeman syrjinnän, epäoikeudenmukaisen kohtelun ja alemmuudentunteiden rinnalle on nostettu uudemmassa tutkimuksessa ja julkisessa keskustelussa ruotsinsuomalaisten jälkeläisten ylpeyttä suomalaistaustastaan sekä myönteisiä tarinoita psykologisesta selviytymisestä ja materiaalisesta menestymisestä.

Ruotsinsuomalaisuus voi olla joillekin suomalaistaustaisille henkilökohtaisesti merkityksellinen identiteetin osa, kun taas osa ei koe sitä omakseen ja määrittelee itsensä mieluummin esimerkiksi ruotsalaiseksi, suomalaiseksi tai karjalaiseksi. Kaikkiaan ruotsinsuomalaisuus on vähemmistökategoriana muuttuva ja moninainen. Ruotsinsuomalaisiin voidaan laskea kuuluvan myös useita vähemmistöryhmiä, kuten romaneja, saamelaisia ja inkerinsuomalaisia, joiden kansallisissa itsemäärittelyn tavoissa on usein vaihtelua ja kerroksellisuutta. Tarkastelemalla eri ryhmiin kuuluvien valtaväestöstä poikkeavaa historiaa ja siihen liittyviä ryhmän sisällä jaettuja, mutta myös vaiettuja kokemuksia, muistoja ja tunteita, voimme lisätä ymmärrystä siitä, mitä merkitsee kuulua vähemmistöön vähemmistöryhmän sisällä. 

Ylisukupolvinen näkökulma hyvinvointiin 

Vanhempien kokemat vastoinkäymiset ja ulkopuolisuus muovaavat perheiden sisäistä vuorovaikutusta ja tätä kautta myös jälkeläisten hyvinvointia. Kun vanhempien kielteiset kokemukset heijastuvat heikentävästi myös jälkeläisten hyvinvointiin, puhutaan taakkasiirtymistä. Tutkimuksessa ylisukupolvisista taakkasiirtymistä on nostettu esiin, että jälkeläisten hyvinvoinnin näkökulmasta keskeistä ei välttämättä ole se, mitä vanhemmat sukupolvet ovat tosiallisesti kokeneet, vaan se, miten tapahtumia on myöhemmin kyetty jäsentämään ja miten ne ovat vaikuttaneet heidän mielenterveyteensä. 

Vähemmistöasemaan liittyvät kielteiset kokemukset ja valmiudet jäsentää niitä vaihtelevat yksilö- ja ryhmätasolla. Tutkimuksessamme oletamme, että ulkopuolisuuden kokemukset, syrjintäkokemusten käsittely ja vähemmistöön kuulumisen kokemus ylipäätään voivat poiketa huomattavasti toisistaan eri taustaisissa, samaan vähemmistöryhmään kuuluvissa yksilöissä ja ryhmissä.

Se, miten ylisukupolvisia kokemuksia on kyetty jäsentämään niin yksilötasolla kuin perheessä on merkittävä tekijä hyvinvointivaikutusten ylisukupolvisissa siirtymissä. Esimerkiksi perheen sisäisen kommunikaation ja menneisyydestä puhumisen merkitys taakkasiirtymien estämisessä on noussut esiin sosiaalipsykologisessa tutkimuksessa. Kommunikaation myötä perheessä koettu ulkopuolisuus voi taakan sijaan kehkeytyä yksilön voimavaraksi ja vähemmistönarratiiveista voi rakentua yhteisön resursseja.

Toisaalta vähäinen kokemusten jäsentäminen, joka voi näkyä esimerkiksi perheen vaikenemisena ylisukupolvisesta ulkopuolisuudesta tai vanhempien mielenterveysoireiluna, saattaa edistää taakkojen siirtymistä jälkeläisille. Sosiaalisella identiteetillä eli ryhmään, kuten vähemmistöryhmään tai perheeseen, kuulumisen kokemuksella voi olla kuitenkin hyvinvointia tukeva vaikutus riippuen saatavilla olevista identiteettiresursseista. Identiteettiresursseja ovat yhteyden, merkityksellisyyden, vertaistuen sekä kollektiivisen toimijuuden kokemukset. Näitä kokemuksia voi saada esimerkiksi rakentavasta vuorovaikutuksesta sekä voimaannuttavista vähemmistönarratiiveista.

Ylisukupolvisia siirtymiä tutkiessa sosiaalisen identiteetin merkityksen huomioon ottaminen syventää ymmärrystä siitä, miten vanhempien kokemukset ja perheen sisäinen vuorovaikutus muovaavat paitsi jälkeläisten vähemmistöidentiteetin kehittymistä, myös sen merkitystä hyvinvoinnille. 

Kohti sosiaalisten yhteyksien rakentamista 

Sosiaalipsykologinen tutkimus on tuonut esiin, että kokemus ryhmään kuulumisesta ja ryhmältä saatu sosiaalinen tuki vahvistavat yksilön hyvinvointia silloinkin, kun ryhmä on heikossa asemassa yhteiskunnassa. Historiallisesti stigmatisoitujen ryhmien mahdollisuudet hyödyntää ryhmäjäsenyyksiään hyvinvointinsa tukena eroavat kuitenkin enemmistöryhmien mahdollisuuksista. 

Tiettyyn ryhmäjäsenyyteen perustuva syrjintä vaikuttaa ryhmän itseymmärrykseen ja siihen, kuinka avoimesti ryhmään kuulumista voidaan osoittaa. Ryhmän menneisyydessä koetuilla vääryyksillä voi niin ikään olla vaikutusta ryhmästä saatavalle tuelle: ryhmän historiallisesti muotoutuneeseen asemaan liittyy usein epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia, hallintaa tai jopa vainoa. Nämä kokemukset tulevat monin eri tavoin jaetuiksi perheissä ja yhteisöissä, mutta niitä voi olla vaikea hyödyntää psykologisena voimavarana. Lisäksi vähemmistöjen jäsenet kuuluvat usein samanaikaisesti muihin vähemmistöihin, mikä voi tuottaa ulkopuolisuuden kokemuksia useissa eri ryhmissä.

Vähemmistöissä koettuja ulkopuolisuuden kokemuksia ja niiden ylisukupolvisia vaikutuksia analysoimalla pyrimme avaamaan myös yleisemmällä tasolla sitä, miten ulkopuolisuuden kokemus muodostuu suhteessa omaan perheeseen, lähiyhteisöihin ja yhteiskuntaan. Vähemmistöihin kuuluvien jälkeläiset voivat kokea oman suhteensa sekä ympäröivään yhteiskuntaan että vanhempiensa yhteisöihin läheisenä, ristiriitaisena tai kaukaisena. Siirtolaisperheissä tehty perhemuistelu, identiteetti- ja hyvinvointityö avaavat näkökulmia sille, millaiset tekijät tukevat merkityksellisten sosiaalisten yhteyksien rakentamista ja hyvinvointia. 

Tekstin kirjoittajat: Elina Turjanmaa, Outi Kähäri & Mai Korhonen 

Valokuva: Mostphotos

Lähteet:

Jetten, J., Haslam, S. A., Cruwys, T., Greenaway, K. H., Haslam, C. & Steffens, N. K. (2017). Advancing the social identity approach to health and well‐being: Progressing the social cure research agenda. European Journal of Social Psychology, 47(7), 789–802.

Korkiasaari, J. & Tarkiainen, K. (2000). Suomalaiset Ruotsissa. Siirtolaisuusinstituutti.

Kähäri, O. (2025). Postmemorial work of moral valence: A study of the resistance practices of Ingrian descendants. Memory Studies, 18(1), 288-304.

Liimatainen, T. (2022). Finnishnesses in Sweden: The Discursive Construction of Ethnicity in the Landscape of Social Media. Helsingin yliopisto.

Tervonen, M. & Leinonen, J. (2021). Johdanto: muuttoliikehistorian kätketty monimuotoisuus. Teoksessa M. Tervonen & Leinonen, J. (toim.), Vähemmistöt muuttajina (s. 11–22). Siirtolaisuusinstituutti.

Turjanmaa, E., Finell, E. & Tolvanen, A. (2025). Ethnic Identity as Social Curse: Intergenerational Transmission of Historical Trauma. Journal of Community & Applied Social Psychology, 35: e70094

Turjanmaa, E. & Kähäri, O. (2026). Hidden family history and sense of coherence among second- and third-generation displaced ingrians. Teoksessa J. Leinonen, S. Jalagin, O. Kähäri, I. Leppihalme, H.-L. Määttä & E. Turjanmaa (toim.), Displaced Families, Dispersed Memories (s. 165–184). Helsinki University Press.

Weckström, L. (2011). Suomalaisuus on kuin vahakangas: ruotsinsuomalaiset nuoret kertovat suomalaisuudestaan. Siirtolaisuusinstituutti.

Weststrate, N. M., McLean, K. C. & Fivush, R. (2024). Intergenerational storytelling and positive psychosocial development: Stories as developmental resources for marginalized groups. Personality and Social Psychology Review, 28(4), 351–371.