Siirry sisältöön
uef-logo
  • Etusivu
  • Tietoa blogista
  • Hae meille opiskelijaksi
  • Tutustu tutkimukseemme
  • Kirjoittajaksi blogiin?
    • Instagram: UEF Social Psychology
    • LinkedIn: UEF Sosiaalipsykologia
  • Suhteellista
  • 2024<
    /li>
  • 12
Näkymä näyttelystä. Etualalla oleva ihmishahmo on osa yhteisöllista taideteosta, jonka tekemiseen näyttelyvieraat osallistuivat.
9.12.2024

Taidelähtöinen tutkimus tuo esiin nuorten kokemuksia monikulttuurisuudesta

Taidelähtöisten tutkimusmenetelmien käyttö on lisääntynyt yhteiskuntatieteissä 2000-luvulla, mutta sosiaalipsykologian kentällä niiden hyödyntäminen on ollut toistaiseksi suhteellisen vähäistä. Sosiaalipsykologian oppiaineessa on parhaillaan menossa tutkimushanke, jossa taidelähtöiset tutkimusmenetelmät ja taidetyöpajatoiminta ovat keskiössä. Taidelähtöiset menetelmät toimivat paitsi tutkimusteemojen pohtimisen ja niitä koskevien merkitysten rakentamisen, myös tutkimuksesta ja tutkimustuloksista viestimisen keinoina.

Tietoa blogista

Blogissa julkaistaan sosiaalipsykologisia aiheita käsitteleviä miniesseitä noin kerran kuukaudessa. Blogin kirjoittajat ovat pääosin Itä-Suomen yliopiston sosiaalipsykologian oppiaineen henkilökuntaa ja opiskelijoita. Tervetuloa tarkastelemaan maailmaa sosiaalipsykologisista näkökulmista!

Avainsanat

Ahdistus eksistentialismi epävarmuus Hyvinvointi mielenterveys monikulttuurisuus nykyaika relationaalisuus ryhmien väliset suhteet Sosiaalipsykologia sosiaaliset merkitykset Suhteet Suhteisuus taidelähtöiset menetelmät Tunteet Työelämä Vuorovaikutus

Tilaa blogi

RSS syöte

Itä-Suomen yliopisto

Joensuu, Kuopio

© University of Eastern Finland

Verkkosivupalaute | Tietosuoja | Saavutettavuus