Janne Pietarinen in memoriam
Professori Janne Pietarinen (1970–2026) oli suomalaisen kasvatustieteellisen tutkimuksen ja opettajankoulutuksen vaikuttaja. Hänen työnsä jätti pysyvän jäljen niin kansalliseen koulutuspolitiikkaan kuin yksittäisten koulujen arkeen. Hän kuoli äkillisesti vain 55 vuoden iässä.
Janne Kalevi Pietarinen syntyi Joensuussa 31. joulukuuta 1970. Hän opiskeli kasvatustieteitä ja valmistui luokanopettajaksi kotikaupungissaan ja eteni nopeasti akateemisella urallaan: maisteriksi vuonna 1996, lisensiaatiksi 1998 ja kasvatustieteen tohtoriksi 1999. Jo opintojensa loppuvaiheessa Pietarinen kiinnostui opettajan työn sijaan tutkimustyöstä, ja heti maisteriksi valmistuttuaan hän toimi erilaisissa tutkijan tehtävissä Joensuun yliopistossa ja myöhemmin Itä-Suomen yliopistossa. Hänen varhainen tutkimuksensa suuntautui kyläkouluja koskevaan tutkimukseen sekä oppilaiden koulupolun siirtymävaiheisiin. Hänen tutkimusuransa ytimeksi muodostuivat koulujen toimintakulttuuria ja niiden hyvinvointia koskeva tutkimus.
Pietarinen oli tutkijana kansallisesti sekä kansainvälisesti arvostettu. Hän julkaisi yli 80 vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia ja kirjanlukua, johti ja koordinoi useita kansallisia ja kansainvälisiä tutkimushankkeita sekä toimi kysyttynä asiantuntijana koulutuspolitiikan uudistuksissa. Vuonna 2012 hänen työnsä palkittiin Cambridge Journal of Education lehden Best Paper Award -palkinnolla. Vuonna 2023 tasavallan presidentti myönsi hänelle Suomen Valkoisen Ruusun I luokan -ritarimerkin.
Vuonna 2012 Pietarinen valittiin kasvatustieteen professoriksi Savonlinnan kampukselle, ja vuodesta 2018 lähtien hän johti yliopiston filosofista tiedekuntaa dekaanina. Johtajana hänet tunnettiin kollegiaalisesta, rauhallisesta, johdonmukaisesta ja ihmisiä arvostavasta työotteestaan. Pietarisella oli kyky aidosti kuunnella, rakentaa luottamusta ja antaa kannustaen sopivasti vastuuta. Hänen johdollaan tiedekunta vahvistui sekä tutkimuksen että koulutuksen saroilla, ja useat merkittävät rahoituspäätökset osuivat hänen kaudelleen.
Pietarisen vaikutus yliopistoyhteisössä oli poikkeuksellisen laaja. Hän oli helposti lähestyttävä ja velvollisuudentuntoinen kollega ja esihenkilö, joka aina ehti auttamaan ongelmien ratkaisemisessa. Hänen valoisuutensa, pitkäjänteisyytensä ja maltillisuutensa tekivät hänestä pidetyn työkaverin. Osaamisellaan, huumorintajullaan sekä lämminhenkisyydellään hän nautti suurta arvostusta työyhteisössään yli tieteenala- ja tiedekuntarajojen kuin myös laajemmin ystäväpiirissään. Hän ei tehnyt itsestään numeroa, mutta hänen työnsä vaikutukset jäävät vahvasti elämään.
Yliopistotyön lisäksi Pietarisella oli vahva side urheiluun. Hän kilpaili nuoruudessaan painonnostossa saavuttaen SM-hopeaa ja myöhemmin toimi menestyksekkäästi omien lastensa valmentajana kansallisella huipputasolla. Urheilun ohella hän toimi useita vuosia koiraharrastuksensa kautta vapaaehtoisen pelastuspalvelun tehtävissä. Urheilu ja luonnossa liikkuminen olivat hänelle mieluista vastapainoa akateemiselle työlle.
Perhe, vaimo Henna ja lapset Sanni ja Sakari sekä oma äiti, olivat Pietariselle elämässä tärkeintä. Rakkain paikka oli mökki Höytiäisen rannassa, ja siellä Janne mieluiten vietti vapaa-aikaansa yhdessä läheistensä kanssa.
Jannea jäävät perheen lisäksi kaipaamaan suuri joukko kollegoita, opiskelijoita, yhteistyökumppaneita ja ystäviä.
Ilkka Huhta, Jyrki Huusko ja Sari Havu-Nuutinen
Kirjoittajat ovat Janne Pietarisen työtovereita ja ystäviä