Sairaanhoitajat: ammattilaisia vai käsipareja?
Sairaanhoitajat jättävät hoitoalan, koska heillä on heikot vaikutusmahdollisuudet työhönsä ja sen kehittämiseen. Työskentely ammatillisen identiteetin vastaisesti ajaa heitä pois alalta. Tutkijat Marjo Ring, Teija Makkonen, Minna Kaarakainen ja Antti Maunu korostavat blogikirjoituksessaan, että hoitoalan pitovoiman parantamiseksi tarvitaan hoitajien ammatillisen toimijuuden tunnustamista, dialogista johtamista ja organisaatioiden rakenteellista kehittämistä.
Miten parantaa hoitoalan pitovoimaa?
Hoitoalalla on työntekijäpula ja esimerkiksi ikääntyneiden palveluissa työskentelevistä suomalaisista hoitajista lähes 40 % suunnittelee alanvaihtoa. Samaan aikaan julkista ja tieteellistä keskustelua käydään alan epäkohdista, kuten hoitajien palkkauksesta, työoloista ja työn arvostuksesta. Alan pitovoimaa halutaan parantaa ja alalle toivotaan uusia työntekijöitä. Siksi sairaanhoitajien ammatillista toimijuutta on vahvistettava.
Sairaanhoitajat kokevat pettymystä ja arvottomuutta, koska heidän osaamistaan ei huomioida riittävästi sosiaali- ja terveysalan organisaatioissa, vaikka työ on vaativaa ja edellyttää laajaa osaamista. Sairaanhoitajat eivät pysty vaikuttamaan työhönsä liittyviin päätöksiin, työn kehittämiseen tai organisaation uudistamiseen. Sairaanhoitajille siirretään muiden ammattiryhmien, kuten lähihoitajien tai lääkäreiden, työtehtäviä ja vastuita, tai heitä siirrellään ”käsipareina” yksiköstä toiseen paikkaamaan henkilöstöpuutteita ilman mahdollisuutta vaikuttaa asiaan.
Myös urakehitysmahdollisuuksien puute ajaa heitä pois hoitoalalta, sillä lisäopiskelu, osaamisen kehittäminen ja pätevöityminen eivät tuota henkilökohtaista hyötyä, kuten parempaa palkkaa tai asemaa organisaatiossa.
Hallinnan menetyksen tunne
Sairaanhoitajat kokevat hallinnan menetyksen tunnetta, kun ammatillinen autonomia vähenee ja potilaiden hoitoa standardoidaan ja virtaviivaistetaan organisaatioiden taholta.
Sairaanhoitajat kuvaavat työtään liukuhihnamaiseksi, jossa ohjeiden noudattaminen ohittaa potilaiden yksilölliset tarpeet. Tämä heikentää heidän mahdollisuuksiaan tehdä itsenäisiä päätöksiä, jotka kunnioittavat sekä omaa työtä että potilaan yksilöllisyyttä, ja hyödyntää osaamistaan ja persoonaansa.
Työn hallittavuutta heikentävät myös riittämättömät palautumismahdollisuudet kiireisestä ja kuormittavasta vuorotyöstä. Lisäksi tärkeät sosiaaliset suhteet työn ulkopuolella kärsivät vuorotyön takia.
Ammatillisen identiteetin ristiriidat
Sairaanhoitajat kokevat ristiriitoja ammatillisen identiteetin ja organisaatioiden odotusten välillä. Oletukset, että sairaanhoitajat kestävät raskasta psyykkistä ja fyysistä kuormitusta, voivat olla täysin vastakkaisia heidän henkilökohtaisille ominaisuuksilleen ja syilleen hakeutua alalle. Jos ammatillinen identiteetti koetaan riittämättömäksi tai vääränlaiseksi suhteessa ulkoa tuleviin odotuksiin, hoitoalan jättäminen voi olla ainoa vaihtoehto.
Miten parantaa hoitoalan pitovoimaa?
- Ammatillisen toimijuuden ja identiteetin vahvistaminen: On tärkeää tunnistaa, tunnustaa ja tukea sairaanhoitajien ammatillista osaamista ja yksilöllisyyttä. Tämä lisää hoitoalan pito- ja vetovoimaa. Palkkauksen parantaminen on yksi tapa mutta ei ainoa. Arvostusta voidaan osoittaa myös muutoin.
- Ammatillista toimijuutta tukevat työympäristöt: Tarjoamalla sairaanhoitajille riittävästi harkinta- ja päätösvaltaa sekä autonomiaa voidaan tukea heidän ammatillista toimijuuttaan. Tämä edellyttää työyhteisön sisäistä sosiaalista tukea, yhteistä kieltä, monialaisen yhteistyön arvostamista sekä esihenkilöiden läsnäoloa ja kannustavaa vuorovaikutusta.
- Rakenteellinen kehittäminen: Organisaatioiden toimintajärjestyksiin, asenteisiin ja resursseihin on kiinnitettävä huomiota. Hoitajia tulee kohdella itsenäisinä ammatillisina toimijoina, ei kasvottomina ”käsipareina” tai ”hoitokoneiston” osina. Kunnioittava vuorovaikutus ja keskusteluyhteys ovat avainasemassa.
Näillä toimenpiteillä voidaan parantaa hoitoalan pitovoimaa ja houkutella uusia työntekijöitä alalle. Yhteiskunnan muutostekijät ja kilpailu niukkenevista resursseista ovat kaikkien tietoisuudessa, ja nyt tuleekin kiinnittää huomiota siihen, miten näihin voidaan vastata uudella tavalla ja innostamaan hoitajia tulemaan ja pysymään alalla.
Sosiaali- ja terveydenhuolto – hoitotyö mukaan lukien – tulevat olemaan kunta- ja aluevaalien keskusteluissa mukana. Näihin olisi tärkeää saada mukaan hoitotyötä tekevät entistä tiiviimmin.
Kirjoittajat
Marjo Ring on yliopistotutkija Itä-Suomen yliopistossa.
Teija Makkonen on tutkijatohtori Itä-Suomen yliopistossa ja työskentelee SISU-konsortiossa.
Minna Kaarakainen on sosiaali- ja terveyspolitiikan dosentti Helsingin yliopistossa ja työskentelee Savonia-ammattikorkeakoulussa.
Antti Maunu on sosiologian dosentti Turun yliopistossa ja työskentelee Helsingin yliopistossa.