Hallittua villiyttä kampukselle?

Odotimme eräänä päivänä kollegoideni kanssa lounasravintolan avautumista Joensuun kampuksella. Aurinko paistoi, ja vieressämme ruohonleikkuri teki työtään. Katselin sen kulkua koivujen alla, missä ruohoa kasvoi paikoin tuskin lainkaan, ja alueella, jossa leikattavaa oli vain muutama sentti. Jäin miettimään, miksi oikeastaan leikkaamme nurmikkoa tässäkin.

En ole biodiversiteetin tai kaupunkiekologian tutkija, ja oma alani on aivan toinen. Tunnustaudun kuitenkin hallitun villiyden ystäväksi. Minua viehättävät ympäristöt, joissa luonnolle annetaan tilaa, mutta joissa näkyy, että paikasta pidetään huolta.

Aloin etsiä tutkimustietoa siitä, miksi nurmikoita leikataan niin kuin leikataan ja mitä tapahtuisi, jos tekisimme toisin. Se, mitä löysin, teki kysymyksestä paljon nurmikonleikkuuta suuremman.

Miltä hyvin hoidettu näyttää?

Lyhyeksi leikattu nurmikko on meille niin tuttu osa puistoja, pihoja ja julkisia ympäristöjä, ettemme välttämättä enää huomaa sitä. Tasainen vihreä pinta viestii järjestyksestä ja siitä, että ympäristöstä pidetään huolta. Mutta onko tämännäköinen ympäristö edelleen paras mahdollinen ihanne?

Tuore suomalainen tutkimus kysyi viheralueiden suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon ammattilaisilta, miten kaupunkien ruohostoalueiden luonnon monimuotoisuutta voitaisiin lisätä. Yksi vastauksissa useimmin toistuneista teemoista oli ajattelutapojen muutos. Moni vastaaja koki, että tasainen vihreä nurmikko nähdään yhä ainoana hyväksyttävänä vaihtoehtona (Pouta ym. 2026). Laajassa eurooppalaisessa kyselyssä kaupunkilaiset suhtautuivat monimuotoisuutta tukevaan viheralueiden hoitoon myönteisesti, kunhan ympäristö näytti kokonaisuutena siistiltä (Fischer ym. 2020). Monimuotoisuuden vahvistaminen edellyttää siis myös sen pohtimista, millaista ympäristöä pidämme tavoiteltavana.

Niitty ei ole hoitamaton nurmikko

Monimuotoisempi viheralue ei tarkoita hoitamatonta viheraluetta. Niitty on suunniteltu ja hoidettu ympäristö siinä missä nurmikkokin, sitä vain hoidetaan eri tavalla. Kukkivaa niittyä ei synny pelkällä leikkuun lopettamisella. Esimerkiksi Helsingissä opiskelija-asuntojen pihoille perustetut niityt niitettiin kerran vuodessa viikatteella, ja niittojäte kerättiin pois (Olascoaga ym. 2026). Niittojätteen keruu pitää maaperän niittykasveille sopivan vähäravinteisena (Helsingin kaupunki). Hallittu villiys tarkoittaa juuri tätä. Luonnolle annetaan enemmän tilaa, mutta ympäristöä ei jätetä oman onnensa nojaan.

Muutokselle on myös vahvat ekologiset perusteet. Meta-analyysissä leikkuutiheyden vähentäminen lisäsi kaupunkiympäristöjen niveljalkaisten runsautta ja erityisesti niiden lajistollista monimuotoisuutta (Proske ym. 2022). Myös Suomesta on tuoretta näyttöä. Helsingin opiskelija-asuntojen niityillä kasvilajisto monipuolistui jo kahdessa vuodessa, ja niityillä havaittiin kymmeniä mehiläislajeja (Olascoaga ym. 2026). Muutos ei kuitenkaan tapahdu yhdessä kesässä, vaan kukkivan niityn kehittyminen voi viedä vuosia.

Mutta haluammeko kampukselle ”pitkää heinää”?

Tämä lienee ensimmäinen mielikuva, jonka ajatus leikkuun vähentämisestä herättää. Helsingin yliopistossa asiaa kysyttiin yliopistoyhteisöltä itseltään. Yli 90 prosenttia kyselyyn vastanneista halusi kampusten viheralueita hoidettavan luonnon monimuotoisuutta vaalien, ja lähes yhtä moni hyväksyi sen, että viheralueiden ulkonäkö muuttuu. Suosituin ehdotettu keino oli niittyjen perustaminen nurmikoiden tilalle, ja moni toivoi hoidon ohjenuoraksi hallittua hoitamattomuutta. Varauksellisimmin suhtauduttiin muutoksiin, jotka heikentäisivät alueiden virkistyskäyttöä (Lampinen ym. 2024).

Maisemantutkimuksessa puhutaan käsitteestä ”cues to care” (Nassauer 1995). Sillä tarkoitetaan ympäristössä näkyviä merkkejä siitä, että paikasta pidetään huolta, esimerkiksi leikattuja kulkureittejä ja reunoja, joiden rinnalla kasvillisuuden annetaan muualla kasvaa korkeammaksi. Katsoja pystyy silloin erottamaan tarkoituksellisen ratkaisun hoitamattomuudesta.

Kysymys ei siis ole siitä, kumpi on parempi, nurmikko vai niitty, vaan siitä, mikä sopii mihinkin kohtaan. Siisteyden ei tarvitse tarkoittaa yhdenmukaisuutta, eikä monimuotoisuuden epäsiisteyttä.

Kampus voisi näyttää, mitä kestävyys tarkoittaa

Yliopistolla on tässä erityisen kiinnostava asema. Yliopistoissa tuotetaan tutkimustietoa luonnon monimuotoisuudesta, ympäristön muutoksesta ja kestävyydestä. Miksei osa tästä tiedosta voisi näkyä myös siinä ympäristössä, jossa tutkimusta ja opetusta tehdään?

Helsingin yliopisto on jo kartoittanut kampusluontonsa monimuotoisuutta ja kysynyt yliopistoyhteisöltä, miten sitä voisi lisätä. Itä-Suomen yliopistossa kysymys tuntuu erityisen luontevalta, sillä luonnon monimuotoisuus ja kestävät ratkaisut kuuluvat yliopistomme tutkimukseen ja opetukseen. Ajoitus on myös otollinen, sillä Itä-Suomen yliopisto uudistaa parhaillaan kampuksiaan (Itä-Suomen yliopisto 2026a).

Nurmikon muuttamista niityksi on kuvattu yksinkertaiseksi ja edulliseksi tavaksi lisätä kaupunkiluonnon monimuotoisuutta (Olascoaga ym. 2026). Moni viheralan ammattilainen pitää niittyä nurmikkoa edullisempana, vaikka lopulliset kustannukset riippuvatkin tilanteesta (Pouta ym. 2026). Niittykään ei silti hoida itseään. Kiinnostavin kysymys ei ehkä olekaan se, säästetäänkö, vaan millaista ympäristöä käytettävissä olevilla resursseilla haluamme tuottaa.

Strategiat ja vastuullisuusohjelmat ovat tärkeitä, mutta kampuksella kestävyys voisi muuttua myös joksikin, jonka näkee kulkiessaan aamulla töihin. Eri vuodenajoille suunniteltu kampusluonto eläisi koko vuoden. Ensimmäiset kukat nousisivat jo aikaisin keväällä, kesällä niityt kukkisivat ja muuttuisivat viikosta toiseen, ja pölyttäjille riittäisi ravintoa koko kasvukauden. Syksyllä kasvillisuus saisi näyttää syksyltä.

En ajattele, että kampusten nurmikot pitäisi poistaa. Nurmelle on paikkansa siellä, missä ihmiset istuvat, kohtaavat ja liikkuvat. Sen sijaan voi kysyä, tarvitseeko jokaisen vihreän neliömetrin näyttää samalta. Kaiken ei tarvitse olla saman korkuista, samanvihreää ja samalla tavalla hoidettua ollakseen kaunista.

Ajatus ei ole Itä-Suomen yliopistossa uusi. Vuonna 2020 Joensuun kampukselle perustettiin Suomen ympäristökeskuksen aloitteesta niittyjä, joihin istutettiin myös keväällä kukkivia sipulikasveja, ja yliopisto kytki hankkeen strategiansa kestävyystavoitteeseen (Itä-Suomen yliopisto 2020). Kestävyys ja vastuullisuus on nimetty keskeiseksi periaatteeksi myös kampusten kehittämisessä (Itä-Suomen yliopisto 2026b).

Tutkimustietoa on jo runsaasti, ja Helsingissä yliopistoyhteisö on osoittanut tukensa. Nyt tarvitaan tekoja. Kampuskehitys olisi luonteva hetki laatia ja toteuttaa koko kampusalueen kattava suunnitelma, jossa luonnon monimuotoisuus on viheralueiden lähtökohta eikä jälkikäteen lisätty yksityiskohta. Suunnitelman tulisi kattaa myös niittyjen pitkäjänteinen hoito, ja sen toteuttamiseen kampusyhteisö voisi päästä mukaan. Niittyjen perustaminen nurmikoiden tilalle on viime vuosina yleistynyt sekä kaupungeissa että yliopistoissa (Lampinen ym. 2024). Itä-Suomen yliopisto voisi liittyä edelläkävijöiden joukkoon ja näyttää konkreettisilla teoilla, että strategiaan kirjatut kestävyystavoitteet näkyvät myös kampuksella.

Kun seuraavan kerran kuulen ruohonleikkurin kampuksella, taidan edelleen miettiä samaa kysymystä. Onko tämä nurmikko tässä siksi, että tarvitsemme sitä, vai siksi, että olemme tottuneet siihen?

Lähteitä

Fischer, L. K., Neuenkamp, L., Lampinen, J. ym. (2020). Public attitudes toward biodiversity-friendly greenspace management in Europe. Conservation Letters, 13(4), e12718. https://doi.org/10.1111/conl.12718

Helsingin kaupunki. Kaupunkitilaohje: Niityt. https://kaupunkitilaohje.hel.fi/kortti/niityt-uusi/

Itä-Suomen yliopisto (2020). Hyötyä pölyttäjille ja kauneutta ihmisille: SYKE, UEF, Joensuun Elli, Joensuun kaupunki ja SYK perustavat niittyjä Siltakadulle. https://www.uef.fi/fi/artikkeli/hyotya-polyttajille-ja-kauneutta-ihmisille-syke-uef-joensuun-elli-joensuun-kaupunki-ja-syk

Itä-Suomen yliopisto (2026a). Itä-Suomen yliopiston kampuskehitys etenee. https://www.uef.fi/fi/artikkeli/ita-suomen-yliopiston-kampuskehitys-etenee-suunnitelmissa-modernimpia-yhteisollisempia-ja

Itä-Suomen yliopisto (2026b). Kestävyys ja vastuullisuus. https://www.uef.fi/fi/kestavayliopisto

Lampinen, J., Julin, H., Puustinen, H., Valanne, V., Saarinen, R., Lehikoinen, A. & Koivuranta, R. (2024). Kampusluonnon monimuotoisuus ja monet arvot Helsingin yliopiston kampuksilla. Helsingin yliopisto. https://zenodo.org/records/14221928

Nassauer, J. I. (1995). Messy ecosystems, orderly frames. Landscape Journal, 14(2), 161-170. https://doi.org/10.3368/lj.14.2.161

Olascoaga, B., Oldén, A., Karhu, K., Duplouy, A. & Halme, P. (2026). Dynamics on vegetation, pollinators and soil microorganisms after transforming boreal urban lawns into meadows. Urban Forestry & Urban Greening, 120, 129436. https://doi.org/10.1016/j.ufug.2026.129436

Pouta, P., Kotze, D. J., Tahvonen, O. & Lampinen, J. (2026). How to foster biodiversity in urban grasslands? Stakeholder perceptions on biodiversity actions, challenges and solutions in Finland. Urban Forestry & Urban Greening, 125, 129646. https://doi.org/10.1016/j.ufug.2026.129646

Proske, A., Lokatis, S. & Rolff, J. (2022). Impact of mowing frequency on arthropod abundance and diversity in urban habitats: A meta-analysis. Urban Forestry & Urban Greening, 76, 127714. https://doi.org/10.1016/j.ufug.2022.127714

Kirjoittaja

Jaana Tyrmi

FT, yliopistonlehtori

Kielikeskus, Itä-Suomen yliopisto