Konferenssien lomassa, välähdyksiä hautausmaalla
Pohjoismaiden historiantutkijat kokoontuivat elokuun alussa Reykjavikissa. Jokaisella matkalla Islannin yliopistokampuksella pidettäviin istuntoihin kuljin Hólavallagarðurin hautausmaan kautta.
Kolmas vierailu pysäytti. Olin hautausmaan keskellä olevan kellotelineen kohdalla, kun huomasin hautausmaan hämystä, isojen lehtipuiden takaa jonkun toisen. Vanhahko mies luki haudalla. Yritin vaivihkaa vilkuilla. Miehen kädessä oli nippu papereita, ja hän oli täysin keskittynyt lukemaansa. Mies keinui hitaasti edestakaisin lukiessaan. Lohduttiko hän itseään? Hienotunteisuus esti menemästä kovin lähelle, mutta laitoin haudan mieleeni.
Neljäs vierailu onnistui vasta seuraavana päivänä ja hämmästyin. Hauta, jonka äärellä mies luki, oli vanha sukuhauta. Viimeksi siihen oli haudattu nainen, joka oli syntynyt 1900-luvun alussa ja kuollut 1980-luvulla. Hauta oli hoitamaton.
Haudalla lukenut mies oli ollut ilmeisen tunnekuohun vallassa, sillä haudan edessä oli paperisilppua. Hän oli repinyt osan paperistaan, ehkä sivun. Noukkiako? Yrittääkö koota? Jätin paperit maahan, mutta koetin saada niistä jotain selvää. Kyse oli käsin kirjoitetusta kirjeen pätkästä, tekstin ohella siinä oli erilaisia sekalaisia pieniä piirroksia. Oliko mies lukenut äidilleen?
Vastapäätä, siis miehen selän takana, oli toinen vanha sukuhauta. Siihen oli muutama vuosi sitten laskettu uurnassa nuoren tytön tuhkat. Sammaloituneen reunakiveyksen edessä oli pieni muistokivi, johon kiinnitetyssä laatassa oli tytön hymyilevä kasvokuva. Ristiä ei kivessä ollut, vaan lehtipuun lehti. Kiven edessä oli ruukussa hopeavillakoita ja tummia orvokkeja. Hautamaljakko oli tyhjä. Sukuhaudan reunakiveyksellä oli aseteltu pieniä muistoesineitä, tonttu, lasisia pieniä norsuja, lyhtyjä.
Entä jos mies luki kirjettä tytölleen, mutta tunne oli ollut niin vahva, että hän ei edes pysynyt katsomaan tyttärensä hautaa. Arvoitus sai jää selviämättä, kyse oli yksityisasiasta julkisessa tilassa, jonne jokaisella on vapaa pääsy, mutta jota koskevat erilaiset kirjoittamattomat säännöt, sellaiset, jotka eivät muussa tilassa päde.
Hólavallagarðurin hautausmaan portin pieleen kirjatut käytössäännöt kertoivat hautausmaan olevan pyhä paikka, ja vierailijan toivottiin käyttäytyvän kunnioittaen ja välttävän aiheuttamasta melua. Roskat ja puutarhajäte oli ohjeen mukaan vietävä keräyspaikoille. Alkoholin ja huumeiden käyttö olivat kiellettyjä, eikä droneja ja muita ääntä aiheuttavia laitteita sallittu. Kyltti huomautti, että yksittäisistä haudoista tai hautakivistä otettuja valokuvia ei saisi julkaista ilman lupaa. Hautausmaan kameravalvonnasta kerrottiin niin kirjallisesti kuin kamerakuvin.
Säännöt ovat selkeät, hautausmaa on pyhä, mutta Reykjavikissa kuten monessa muussa paikassa hautausmaa on myös turistikohde. Siellä käydään etsimässä kuuluisuuksien hautoja, katsomassa erikoisia hautoja ja aistimassa hautausmaiden erikoista tunnelmaa. Hautausmaat ovat mustan matkailun kohteita, joista haetaan leikkimielistä jännitystä. Hólavallagarðurin hautausmaa on osa Reykjavikin öistä kummitusmatkailukierrosta. Kuoleman arvokkuus on kääntynyt ohjatuksi turismiksi ja hautausmaa on tätä kautta maksullinen.
Lontoon Highgaten hautausmaan suurin turistihoukute eivät ole kummitukset, vaan Karl Marx. Hänen hautansa nähdäksesi sinun on maksettava sisäänpääsylippu. Se on erillinen joko hautausmaan länsi- ja itäpuolelle tai molempiin. Hautausmaan portilla on pieni lippumyymälä, josta saat hautausmaan kartan, johon on merkitty niin Marxin kuin muiden hautausmaan kuuluisuuksien haudat.
Itäosaan ovat haudattuja Marxin ohella muun muassa kirjailija Douglas Adams ja Sex Pistols -manageri Malcom McLaren. Länsipuolen tunnetuimmat vainajat ovat poplaulaja George Michael ja fyysikko Michael Faraday. Ostimme liput Marxin haudalle. Sitä vartenhan olimme istuneet metrossa useamman asemavälin ja kävelleet kilometrin jos toisen. Hauta löytyi yllättävän helposti. Workers of all Lands Unite!
”Parta-Kallen” pää on suurella harmaakivisellä jalustalla. Sen eteen oli laskettu puolenkymmentä kukkaruukkua, irtokukkia, lähinnä ruusuja ja auringonkukkia (Ukraina?). Haudalla oli jokunen kirje ja yksi kirja. Näytti tutkimukselta. Tuomisia oli yllättävän vähän, jos hautaa vertaa vaikkapa Jean-Paul Sartren ja Simone de Beauvoirin hautaan Pariisin Montparnassen hautausmaalla tai Pentti Saarikosken hautaan Valamossa. Mitä todennäköisemmin Marxin hauta siivottaan säännöllisesti.
Marx ei ole haudassaan yksin, vaan siinä ovat myös hänen vaimonsa Jenny von Westphalen, tytär Eleanor, lapsenlapsi Harry Longuet ja taloudenhoitaja Helena Demuth. Otimme seuralaisen kanssa Marxin pään kanssa selfien, ja siinähän olimme: kaksi ajattelijaa ja minä.
Marxin haudan lähelle on koottuna Lontoossa kuolleita ja sieltä turvapaikan saaneita marxilaisia vallankumousjohtajia, kommunististen puolueiden johtajia… ja historiantutkija Eric Hobsbawm, joka haudalle on tuotu sadoittain pikku kiviä.
Hobsbawm oli marxilainen tutkija, joka tutki monumenttien pystyttämistä ja seremonioita. Kuoltuaan hän on itse muuttunut yhteisöllisyyttä luovan seremonian kohteeksi. Kivien tuonti haudalle liittyy juutalaiseen perinteeseen. Haudalle tuodut ruusut ovat kuolleet, mutta kivi on pysyvä. Se kertoo, että haudalla on käyty, eikä vainajaa unohdettu. Samalla jokainen kiventuoja tuottaa ja vahvistaa traditiota.
Highgaten hautausmaan perusreitti on selkeä ja helppo kulkea, mutta suurin osa hautausmaasta on metsän kätkössä. Hautoja on vierivieressä pitkinä sekalaisina riveinä lehtipuumetsän hämyssä. Kyllääntyminen harmaisiin hautakiviin tuli nopeasti ja hautausmaan vierailuaika oli päättymässä. Kuljimme lippumyymälän kautta takaisin, sillä siitä saattoi ostaa Karl Marx-nukkeja ja muuta pientä krääsää matkamuistoksi. Vielä ehti tutkia pari lähihautaa. Yhdessä niistä oli kuva, mutta yllättäen se ei esittänytkään vainajaa, vaan häntä muistelevia omaisia. Kauniit ihmiset hymyilivät kuvassa kauniisti. Omaiset olivat tehneet muistamisestaan julkista. Samassa lipunmyyjätäti otti esille suuren soittokellon ja lähti sitä kilkattaen ajamaan turisteja pois haudoilta. Hyppäsimme kaksikerroksiseen ja ajoimme Lontoon kirkolle.