Itä-Suomen yliopisto – Huippu-urheilijamyönteinen korkeakoulu

Lentopalloilija Emilia Kääntä on Itä-Suomen yliopiston opiskelija.

Suomen maajoukkueessa pelannut lentopalloilija Emilia Kääntä opiskelee Itä-Suomen yliopistossa. Kuva: Puijo Wolley / Kuopion alueen urheiluakatemia

Yliopistomme on saanut Olympiakomitean myöntämän Huippu-urheilijamyönteinen korkeakoulu -laatutunnustuksen 19.9.2024.

Huippu-urheilijamyönteisten korkeakoulujen laatumallin tavoitteena on parantaa huippu- ja ammattiurheilijoiden edellytyksiä suorittaa korkeakouluopintoja urheilussa kehittymistä tukien. Tähän pyritään tunnistamalla ja tunnustamalla ne yliopistot ja ammattikorkeakoulut, jotka täyttävät huippu-urheilijamyönteiselle korkeakoululle määritellyt laatutekijät toiminnassaan ja jotka haluavat kehittää urheilijoiden kaksoisuraa yhteistyössä urheiluakatemian kanssa.

Urheiluakatemiat ovat alueellisia verkostoja, joihin kuuluu esimerkiksi oppilaitoksia (yläkoulut, toinen ja korkea-aste), urheiluseuroja ja asiantuntijaorganisaatioita. Itä-Suomen yliopiston toiminta-alueella vaikuttaa 2 urheiluakatemiaa, Joensuun ja Kuopion alueen urheiluakatemiat. Toimintaa molempien urheiluakatemioiden kanssa on ollut pitkäjänteisesti jo vuodesta 2003 lähtien ja vanhojen yliopistojen yhdistyessä toiminta jatkui yhteistyössä uudessa yliopistossamme keskeytyksettä. Yliopiston alkuvaiheessa urheiluakatemioita oli peräti 3, kun Etelä-Savon urheiluakatemiakin kuului verkostoon aina Savonlinnan kampuksen toiminnan päättymiseen asti. Urheiluakatemiatoiminta on sopimusperustaista ts. yliopistolla, kuten muillakin mukana olevilla oppilaitoksilla, on sopimukset molempien urheiluakatemioiden kanssa.

Urheiluakatemiayhteistyö

Urheiluakatemiaopiskelijoidemme määrä on vuosittain noin 150 opiskelijaurheilijaa, joiden ensisijainen tavoite on menestyä urheilu-uralla. Huipulla urheileville on maassamme rakennettu hyviä mahdollisuuksia toteuttaa kaksoisuraa eli urheilun ja korkeakouluopintojen yhdistämistä. Kaikki ymmärrämme, että nykymenossa, jotta tämä olisi mahdollista, vaatii menestyksekäs opiskelun ja urheilu-uran yhdistäminen joustavia järjestelyjä sekä yksilöllisiä opiskelu- ja suoritustapoja.

Urheiluakatemia auttaa urheilijaa yhdistämään valmentautumisen ja muun elämän arjessaan. Siellä urheilijan tukena toimii varsinaista toimintaa pyörittävän koordinaattorin ohella eri alojen asiantuntijoita, kuten esimerkiksi fysioterapeutti, fysiikkavalmentaja, ravitsemusterapeutti, lääkäri ja psyykkinen valmentaja. Urheiluakatemiaverkostossa on urheilijoita yläkouluikäisistä huippu-urheilijoihin sekä valmentajia ja asiantuntijoita, joiden osaamista kehitetään yhteistyössä lajien kanssa.

Oppilaitoksena meidän tehtävänämme Itä-Suomen yliopistossa on edistää huippu-urheilevien opiskelijoidemme kaksoisuraa. Käytännössä siis me kampusten yhteyshenkilöt toimimme niin sanotusti ohjureina, koordinoimme, neuvomme ja opastamme opintohallinnollisissa asioissa ja oikeaan osoitteeseen, ja tiedekunnissa eri oppiaineissa opetus- ja ohjaushenkilöstö huolehtii varsinaisesta opintojen ohjauksesta. Opiskelijan roolina on edetä kahdella urallaan urheilussa ja opiskelussa ja lopulta suorittaa tutkinto.

Huippu-urheilijamyönteinen korkeakoulu -auditointiprosessi (Humkk)

Auditointi toteutettiin ns. kehittävällä otteella ja jo tutuksi tullutta Karvin auditointiprosessia mukaellen. Ennen varsinaista auditointipäivää maaliskuussa 2024 edelsi useampi vuorovaikutteinen palaveri yliopiston oman ja olympiakomitean auditointiryhmiän kesken. Laaja itsearviointiaineisto koottiin alkuvuodesta itsearviointiraporttiin, johon sisältyi erilaisia laatumallissa edellytettäviä aineistoja, kuvailua ja linkkejä sekä opetus- ja ohjaushenkilökunnan ja opiskelijoiden kyselyjen tulokset. Linkit toimittamaamme itsearviointiraporttiin ja varsinaiseen auditointiraporttiin löytyvät Kamu-verkkopalvelusta.

Auditointipäivänä olympiakomitean auditointiryhmä vieraili Kuopiossa 27.3.2024 ja auditointi toteutettiin yliopiston kampuksilla Smart Location Classroomeissa verkkovälitteisesti. Auditointiraportin saimme kommentoitavaksemme syyskuun alussa 2024.

Huippu-urheilijamyönteisyys Itä-Suomen yliopistossa

Auditointiprosessiin ilmoittautuessamme parisen vuotta sitten meillä oli käsitys, että yliopistossamme urheiluakatemiatoimintaan liittyvät käytänteet ovat jo varsin hyvällä tasolla. Tunnistimme kuitenkin myös joitakin kehittämisen tarpeita. Olimme olleet laajasti mukana ja osallistaneet henkilökuntaa jo aiemmin kansallisen yhteistyön puitteissa Olympiakomitean koordinoiman auditointikäsikirjan valmisteluun.

Nyt kun riippumaton taho on toimintaamme arvioinut, voimme todeta, että aika hyvin tunnistimme tilanteemme. Varsin hyvillä mielin voimme jatkaa työtä ja asioiden kehittämistä myötätuulessa, sillä yliopiston strategian viitoittamana tulevina vuosina toiminnan keskiössä koulutuksen osalta on mm. koulutuksen saavutettavuus, opiskeluhyvinvointi, joustavat opintopolut ja jatkuvan oppimisen väyliin panostaminen.

Nyt auditoinnin jälkeen toiminnan ja kehittämisen ytimessä on luonnollisesti auditoinnissa hyväksi ja osin erinomaiseksikin todetun urheiluakatemiatoimintamme tason ylläpito ja vakiinnuttaminen. Erityinen vahvuutemme on ollut hyvin roolitettu, toimiva yhteistyö ja vuorovaikutus koko toimintaympäristössä sekä toimijoiden asiantuntevuus, kehittämismyönteisyys ja sitoutuminen.  Tämä on ollut voimavara ja perusta koko toiminnalle.

Itä-Suomen yliopiston todetaan olevan myös edelläkävijä kehittäessään palveluita urheilun tueksi ja hyödyntäessään toiminnassa koulutuksellista ja tutkimuksellista työtä. Edelläkävijyyttä osoittaa myös koulutuksen johtosäännön linjaus huippu-urheilijoiden kaksoisuran edistämisestä ja vahvistaa, että yliopistomme johto on sitoutunut opiskelijaurheilijoiden kaksoisuran tukemiseen.

Ensi vuoden aikana keskeisenä tehtävänämme on ryhtyä yhdessä opetus- ja ohjaushenkilökunnan kanssa pohtimaan koulutusjohtosäännön kirjausta, kuinka otamme systemaattisesti huomioon opiskelijaurheilijoiden tilanteet ohjauksessa sekä opintojen edistämisen tukemisessa. Kehitystyön jatkaminen opintojen joustavien järjestelyiden mahdollistamiseksi kaikissa oppiaineissa huomioiden tenttimisen ja työharjoittelujen käytänteet ja nykyiset opetussuunnitelmaohjeet opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämiseksi ovat tärkeitä jatkotyöstämisen kohteita.

Auditoinnissa esitettyjä kehittämistoimia ovat myös opetus- ja ohjaushenkilökunnan kaksoisuraosaamisen vahvistaminen ja urheilijoiden vertaistuen järjestäminen. Meillä on jo olemassa runsaasti hyviä ja toimivia käytänteitä urheilevien opiskelijoiden kaksoisuran edistämiseksi, onhan toiminta ollut pitkäjänteistä ja myös useammalla omalla sisäisellä kehittämishankkeella jo aiemmin tuettua. Nyt on tärkeää saada näitä käytänteitä myös keskinäiseen jakoon. Opiskelijoiden kannalta tärkeää on, että heidän arkensa ja kaksoisuraan liittyvät haasteet tunnistetaan ja tilanteita pystytään sanoittamaan ja kuvaamaan ohjaajille niin, että kysymyksiä voidaan nostaa esille ohjauskeskusteluissa. On myös tärkeää, että opiskelijoitamme rohkaistaisiin omien kaksoisurahaasteidensa sanoittamisessa.

Huipulla urheilevan opiskelijan yksilöllinen tausta ja henkilökohtainen elämäntilanne edellyttävät yhteisöltämme moniammatillista ymmärrystä ja riittävää tietopohjaa. Mahdollisimman matala kynnys ja avoin keskustelu niin opiskelijoiden kuin kollegoiden ja johdon kanssa lisää tätä ymmärrystä. On uskallettava kysyä ja ihmetellä, ja toisinaan myös vaatia ja astua pois omalta mukavuusalueelta sekä laajentaa omaa perspektiiviä.

Kampukset ja niiden ympäristöt kehittyvät jatkuvasti ja siten tuovat uudenlaisia mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen. TKI-toiminnan kehittymisen näkökulmasta olisi tärkeää rakentaa verkostoa ja lisätä toimijoiden välistä vuorovaikutusta, osaamisen jakamista ja uusien resurssien hankintaa myös muiden tahojen esimerkiksi muiden urheiluakatemiaoppilaitosten, tutkimuslaitosten ja yritysten kanssa. Auditoinnissa todettiin Itä-Suomen yliopiston huippu-urheilua tukeva TKI-toiminta erittäin arvokkaaksi. Joensuussa yliopisto on mukana Mehtimäen testausaseman kehittämisessä ja Kuopiossa yliopiston tekniikan fysiikan laitoksella toimiva HUMEA-laboratorio tarjoaa ympäristön, jota eri lajien urheilijat voivat hyödyntää monipuolisesti testauksessa ja valmennuksen seurannassa. Opiskelijaurheilijoiden päivittäisharjoitteluun käytettävissä olevat olosuhteet kampuskaupungeissa ja niiden käytettävyys nähtiin olevan erinomaisella tasolla.

Yliopistomme mainitaan olevan myös edelläkävijä opiskelijaurheilijoiden palkitsemisessa ja kisamatkojen tukemisessa.

Kuinka hyödyntää kaikkea mainittua ”edelläkävijyyttä” tilanteessa, kun olemme ensimmäisten auditoitujen HUMKK-korkeakoulujen joukossa ja monella osa-alueella todetusti ”edelläkävijöitä”? Miten viestimme yliopistomme laajasta koulutustarjonnasta ja hyvistä kaksoisurakäytännöistä entistäkin vahvemmin? Tämä on meille tärkeä viesti siitä, että voimme olla ansaitusti ylpeitä näistä maininnoista ja kehittää myös viestejämme ja viestintäämme mainittuun suuntaan.

Olympiakomitean HUMKK-laatutunnus

Linkkejä: