Alexanderit (Ensimmäinen ja Stubb) Tohmajärvellä 1819 ja 2024
Tieto tasavallan presidentti Alexander Stubbin ensimmäistä maakuntavierailusta nimenomaan Itä-Suomeen ei yllättänyt. Hallitsijan valaan on kuulunut tehdä matka kansan pariin, ja vasta tämä matka, ja oikein toteutettuna, takaa hallitsijalle valtuudet toimia ja varmistaa kansan uskollisuuden. Tämä ns. eerikinretki (Eriksgatan) kirjattiin jo vuoden 1296 Uplannin maalain kuninkaankaareen ja tätä määräystä ovat maamme hallitsijat kautta aikain noudattaneet.
Se, että vasta valitun presidentin matka suuntautuu tarkemmin Tohmajärvelle, osoittaa Alexander Stubbin esikunnalta esimerkillistä historian tajua ja poliittista silmää. Valtion ylin johto haluaa osoittaa, että vaikka valtiovalta vetää alueelta palvelujaan, eikä sinne investoi, niin se edelleen kantaa huolta kansalaisista. Ja se, että matka suuntautuu rajalle, on ymmärrettävä viestinä niin kotimaahan kuin rajan taakse. Tohmajärven valitseminen matkakohteeksi yhdistää vierailun myös toiseen vastaavaan vierailuun, toisen Alexanderin, tsaari Aleksanteri I:n matkaan Tohmajärvelle elokuussa 1819.
Tohmajärven valinta kummankin Alexanderin matkakohteeksi on ilmeinen siksi, että Tohmajärvi on strategisella paikalla Sortavalasta Savoon johtavan tien varrella. Niiralan raja on poliittinen ilmapuntari. Hyvinä aikoina raja on avoin, mutta välien kiristyessä ilmestyvät sotilaat. Ruotsalaiset linnoittivat Tohmajärveä Kustaan sodan aikana 1788–1790. Tohmajärven linnoitettiin uudelleen Suomen sodassa 1808–1809. Ensin olivat toimessa ruotsalaiset ja sitten venäläiset. Aleksanteri I matkan aikana raja avautui, Alexander Stubbin aikana se sulkeutuu entistä tiiviimmin.
Molemmat hallitsijat olivat matkakohdetta valitessaan myös tietoisia suosiostaan paikkakunnalla. Harva valloittaja on saanut aiemmilta vihollisiltaan niin riemullista vastaanottoa kuin mitä sai Aleksanteri I Suomessa. Venäjän sotajoukot olivat valloittaneet Suomen sodassa 1808–1809 Ruotsilta Itämaan, mutta Venäjän keisarin, tsaari Aleksanteri I:n sanotaan valloittaneen asukkaiden, uusien alamaistensa sydämet. Valloittaja oli yhtä kuin valloittaneen maan hallitsija, ja häneen kansan ihailu kohdistui.
Tsaari Aleksanteri I saapui Tohmajärvelle elokuun 22. päivä ja matkasi rantaa kulkevaa tietä myöten kohti Jouhkolan hovia. Keisarilliset vaunut olivat ennen näkemätön ilmiö, ja jo ensimmäisenä tullut 12 hevosen ja neljän vaunun keittiö- ja vaatekalustoryhmä saattoi erehdyttää paikkakuntalaisia luulemaan niitä keisarillisiksi ajopeleiksi. Kaikkiaan seurueessa oli kymmenen katettua vaunua, joita veti 30 hevosta. Vaunuja tarvittiin, sillä mukana kulkivat täydelliset ruokailukalustot, teetä, kahvia, hedelmiä, juomia, vaatteita ja muuta jokapäiväiseen elämään kuuluvaa tavaraa.
Kansan into ja halu nähdä uusi ihailtu hallitsija oli tuolloin kova. Tohmajärveläisiä kokoontui Jouhkolan pihalle ja itse taloon niin paljon, että erään salin lattia sortui. Hovia isännöi Ala-Karjalan kihlakunnan kruununvouti Gabriel Wallenius nuorempi. Paikalla oli myös hänen veljensä Tohmajärven kirkkoherra Pehr (Pietari) Wallenius perheineen. Kruununvouti Wallenius meni seuruetta vastaan ja tarjosi suolaa ja leipää, kuten tapana oli. Hovi tarjosi päivälliset. Se mistä Tohmajärvellä keskusteltiin, ei ole tiedossa, mutta todennäköisesti Aleksanteri I oli kiinnostunut hoviadjutanttinsa, ruhtinas Mihail Petrovits Dolgorukin sotaretkestä ja oleskelusta Tohmajärvellä Suomen sodan aikana 1808 eli vain yksitoista vuotta aiemmin. Keisarin ja Dolgorukin läheisistä suhteista kertoo, että Dolgorukia oli kaavailtu Aleksanterin siskon, Jekaterina Pavlovnan, puolisoksi. Dolgoruki muistetaan kuolemastaan Suomessa Koljonvirran taistelusta. J. L. Runebergin kirjoittamassa Vänrikki Stoolin tarinoissa hän esiintyy Sandels-runon säkeissä; ”Dolgoruki se taasen nyt kiirehtää, hänen terveisekseen lasi tää”.
Jouhkolan hovissa keskustelukielenä olivat ranska ja saksa, mutta keisari saattoi puhutella pihalle kertyneitä tohmajärveläisiä suomeksi ja ruotsiksi. Hän osasi hieman ruotsia, mutta hän pyytänyt tulkkiaan kääntämään muutamia sanoja ja sanontoja myös suomeksi. Keisari osasi ottaa kansan. Hän näyttäytyi armollisena, nöyränä ja viehättävänä. Kauan muisteltiin Tohmajärvellä, kuinka mahtavan Venäjänmaan itsevaltias notkisti päätään halpain suomalaisten alamaistensa edessä. Keisaria itseään ihailu viehätti ja erityisen ilahtunut hän oli siitä, kuinka arastelematta suuriruhtinaskunnan asukkaat hallitsijaansa kohtelivat.
Isällisenä esiintynyttä Aleksanteria kutsuttiin kaikkialla Suomessa nimellä Hurmaajatsaari, sillä lumosi aikalaisensa kiehtovalla olemuksellaan. Hän laski leikkiä paikallisten kaunottarien kanssa. Hän kuiski naisten korviin haltioituneita kohteliaisuuksia, mitkä kuuluivat tuon ajan romanttiseen rakkauteen, aivan kuten medaljongeissa säilytettävät naisten hiuskiehkurat. Turussa hän oli tanssittanut jopa aatelittomia naisia. Moista pidettiin jo varsin uskaliaana. Nuoren Aleksanterin sanottiin muistuttaneen antiikin patsasta. Tohmajärven käynnin aikana vatsan pyöristymä ja etenevä kaljuuntuminen uhkasivat jo ulkonäköä, mutta silmät olivat yhä poutataivaan siniset ja pieni rakastettava suu oli aina valmis romanttisiin kuiskutteluihin.
Jouhkolassa keisarin silmää miellytti etenkin Tohmajärven ruustinna, 35-vuotias Hedvig Helena Wallenius. Hän ojensi keisarille matkaevääksi puolukkahillopurkin. Hillo oli hyytelöityä puolukkamehua, mutta sen tarkka resepti on arvoitus. Aleksanteri I söi ruustinnan hillon tallissa Oulunjärven eteläpuolella Haapalankankaalla. Talli oli sisustettu keisarille ruokasaliksi, koska siistimpää ruokapaikkaa ei seudulta löytynyt. Keisaria oli huvittanut kuultuaan, mikä on ruokapaikkana. Aleksanterin mukaan hillo oli oikein hyvää ja hän tahtoi käyttää sitä säästeliäästi: se on Tohmajärven papinrouvan lahja.
Mitään romanssia Aleksanterin ja ruustinnan välillä ei ollut. Sen sijaan Aleksanteri I muistetaan Suomessa hänen lyhyestä romanssinsa Ulrika Möllersvärdin kanssa. Ulrika ja Aleksanteri I olivat tavanneet Porvoon valtiopäivätansseissa. Romanssi sopi hyvin suomalaiskansalliseen historiakertomukseen, sillä vaikka Venäjän sotajoukot olivat valloittaneet koko Suomen, niin puolestaan suomalainen nainen oli valloittanut keisarin sydämen.
Hallitsijoiden eerkinretkien vierailu-levähdyspaikat ovat saaneet kunkin osakseen saman ihailun kuin itse hallitsijat olivat saaneet. Mäntsälässä tanssitaan Keisarin kaljaasit, Vuolijoella järjestetään Keisarin purjehdus. Siellä täällä pitkin Suomea on Kuninkaan-, Keisarin- ja Kekkosenteitä. On Keisarin- ja Kuninkaanlähteitä ja kalamajoja. Paltamon Keisarin tallista, siis siitä missä Aleksanteri I maisteli Tohmajärven ruustinnan hilloa, tuli Suomen ensimmäinen museorakennus. Tätä erikoisimpi muistomerkki on Kurikan Miedon kylässä oleva Kusikivi. Se liittyy Ruotsin kuninkaan Aadolf Fredikin 1752 tekemään eerikinretkeen. Kuningas oli matkalla Turusta Korsholmaan, kun tuli tarve pysähtyä ja tien poskessa oli suuri siirtolohkare, vanha Sormuskivenä tunnettu rajakivi. Kuningas kävi tarpeillaan kiven takana, ja siitä saakka kivi on kantanut nimeä Kusikivi.
Se, mitä Alexander Stubbin matkasta Tohmajärvelle seuraa, ei vielä tiedetä. Keisari Aleksanteri I vierailu oli paikkakunnalle menestys. Heti alkuun se toi uuden maantien Kemienmäelle ja Tohmajärven eristyksissä ollut sijainti kahden rajan välissä muutenkin ohi. Tiet olivat Tohmajärveltä auki niin Sortavalaan ja Laatokalle kuin Savonlinnan suuntaan, joka oli 1812 liitetty muun Vanhan Suomen alueen kanssa muun Suomen suurruhtinaskunnan yhteyteen.
Ismo Björn
Erikoistutkija
Karjalan tutkimuslaitos, Itä-Suomen yliopisto