Venäjältä haetut pappisvihkimykset ovat muutakin kuin kirkollinen asia – nyt astuttiin politiikan puolelle

Luterilainen Inkerin kirkko vihki viisi suomalaismiestä papiksi Venäjällä syyskuun alussa. Miehet työskentelevät Suomen luterilaisen kirkon yhteydessä toimivissa kirkollisissa järjestöissä.

Pappisvihkimykset tapahtuivat samana päivänä, kun Mari Parkkinen vihittiin Mikkelin hiippakunnan piispaksi. Samaisen Mikkelin hiippakunnan piispan vastuulla on perinteisesti ollut myös Suomen luterilaisen kirkon suhteet Venäjällä toimiviin kirkkoihin – niin luterilaiseen Inkerin kirkkoon kuin Venäjän ortodoksiseen kirkkoonkin.

Arkkipiispa Tapio Luoma epäili, että vihkimysten avulla kierretään Suomen evankelisluterilaisen kirkon virkakäsitystä eli käytännössä kysymystä naispappeudesta.

Suomen luterilaisessa kirkossa pappisvihkimystä ei sidota mihinkään sukupuoleen. Sekä Inkerin kirkko että osa Suomen luterilaisista kirkollisista järjestöistä pitävät pappisvirkaa kuitenkin avoimena ainoastaan miehille.

Tämän takia Venäjältä haetut vihkimykset luovat kirkollista sekaannusta, jos miehet toimivat pappeina Suomessa. Kansalaisille on silloin vaikea hahmottaa, minkä kirkon pappeja he todellisuudessa ovat.

Yksi Inkerissä papiksi vihityistä, Suomen luterilaisen kirkon yhteydessä toimivan virallisen lähetysjärjestön Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Daniel Nummela väisti kysymyksen kertomalla järjestönsä pitävän ”Inkerin kirkon vihkimiä pappeja samalla tavalla pappeina kuin muitakin luterilaisia pappeja”.

Yleistyksellä hän kiersi kirkolliseen toimivaltaan ja pappien sukupuoleen liittyvät näkökulmat. Näin Suomesta käsin venytetään kirkkojen virallisia sopimuksia ja luodaan syvempiä yhteyksiä sotaa käyvälle Venäjälle.

Tällä hetkellä ei ole olemassa tutkimusta siitä, kuinka ainutlaatuinen tilanne on. Kirkkojen maailmanneuvosto ja Roomalaiskatolinen kirkko ovat pyrkineet pitämään yllä yhteyksiä Venäjälle, mutta pyrkimysten on arvioitu olleen sinisilmäisiä ja hyödyttäneen ainoastaan Venäjän ja sen ortodoksisen kirkon propagandaa.

On tunnettua, että kirkolliset tahot ottavat etäisyyttä venäläisiin kirkkoihin. Dramaattisin esimerkki on Ukrainan toinen ortodoksinen kirkko, joka kertoi eronneensa Moskovan patriarkaatin alaisuudesta toukokuussa 2022, mutta ei hakenut kirkollista hyväksyntää erolleen. Kirkko on tuominnut Venäjän hyökkäyksen, mutta ei ole ottanut selkeää kantaa epäilyihin osan papiston väitetystä yhteistyöstä Venäjän kanssa.

Rajat ylittävää sananjulistusta

Nyt pappisvihkimyksensä saaneet papit kuuluvat Suomen luterilaisen kirkon sisällä vaikuttaviin kirkollisiin järjestöihin, jotka korostavat Raamatun arvovaltaan nojaamista sekä evankelioimis- ja julistustyön tärkeyttä. Tämä on tyypillistä myös Inkerin kirkolle sekä sen vahvalle tukijalle, amerikkalaiselle luterilaiselle Missouri-synodille.

Painotukset eivät tee näistä toimijoista erityisen luterilaisia. Niissä on enemmänkin liittymäkohtia kansainväliseen tunnustuskuntien rajat ylittävään evankelikaalisuuteen.

Evankelikaalisuus painottaa myös yksilöetiikan kysymyksiä. Tämä näkyy tukena ”perinteisille” näkemyksille seksuaalietiikkaan ja sukupuoleen liittyvissä asioissa. Poliittisesti evankelikaaliset ovat Yhdysvalloissa kallellaan republikaanipuolueeseen.

2010-luvun tutkijat, kuten Kristina Stoeckl, ovat osoittaneet, että juuri perinteiset näkemykset seksuaalietiikkaan ja sukupuoleen liittyvissä kysymyksissä ovat avainasemassa kansainvälisissä konservatiivisissa kirkollisissa yhteyksissä.

Tälle pohjalle rakentuvat myös Inkerin kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon suopeat välit. Molemmilla on lisäksi kontaktit amerikkalaiseen evankelikaalisuuteen.

Yhteistyön avulla Venäjän ortodoksinen kirkko on pyrkinyt kristillisten moraaliarvojen puolustajien kansainväliseksi johtajaksi – mutta luovuttanut johtajan paikan Vladimir Putinin johtamalle Venäjälle.

Venäjältä tukea Päivi Räsäselle

Luterilainen Inkerin kirkko kertoi jo vuonna 2014 Suomen luterilaiselle kirkolle iloitsevansa saumattomasta yhteistyöstä Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa yhteisten perhearvojen vakiinnuttamiseksi Venäjällä.

Venäjän ortodoksinen kirkko puolestaan antoi kiitosta Inkerin kirkolle moraalisissa kysymyksissä: Inkerin kirkko vastusti naisten pappisvihkimystä ja samaa sukupuolta olevia aviolittoja.

Lokakuun alussa julkaistavasta Ortodoksia-journaalista selviää, että vuonna 2022 Venäjän ortodoksisen kirkon mukaan sen kanssa samat arvot jakavat kirkot olivat yhteistyökumppaneita Venäjällä.

Inkerin kirkon piispa Ivan Laptev taas totesi vielä tammikuussa 2022 ekumeenisten yhteyksien Venäjän ortodoksiseen kirkkoon toimivan hyvin. Sekä Inkerin luterilaisella että Venäjän ortodoksisella kirkolla oli hyvät yhteydet amerikkalaiseen Billy Graham Evangelistic Associationiin, jonka kanssa suunniteltiin yhteistyötä kesälle 2022.

Ukrainan sota sai läntiset konservatiivikristityt kuitenkin epäilemään Venäjää, ja tapahtuma peruttiin.

Tammikuussa 2022 Venäjän ortodoksinen kirkko kertoi venäläisten kristillisten kirkkojen allekirjoittaneen lausunnon, jossa tuetaan niitä suomalaisia luterilaisia, jotka ovat uskollisia Raamatun moraaliarvoille. Lausunto liittyi juuri alkaneeseen kansanedustaja Päivi Räsäsen ja Suomen luterilaisesta kirkosta irrallaan toimivan lähetyshiippakunnan piispa Juhana Pohjolan oikeudenkäyntiin koskien heidän lausuntojaan homoseksuaaleista.

Myös Inkerin kirkko oli allekirjoittanut lausunnon. Kirkkojen tuki perustui yhteiseen ideologiaan perhe- ja seksuaalietiikan alueella.

Kristillisillä moraaliarvoilla Ukrainaa vastaan

Suomalaismiesten pappisvihkimykset Inkerin kirkossa kertovat yhä tiiviimmästä kansainvälisestä konservatiivisten kristittyjen välisestä yhteydestä, jonka tavoitteena on “kristillisten moraaliarvojen” ideologinen edistäminen.

Tämä tarkoittaa käytännössä kirkkokuntien ja valtioiden rajat ylittävää yhteistyötä, jonka perustana on miehen ja naisen perinteisiksi nähtyjen sukupuoliroolien painottaminen ja seksuaalivähemmistöjen syrjiminen. Pappisvihkimykset Inkerin kirkossa ovat tuoneet suomalaiset toimijat nyt uudella tavalla osaksi tätä yhteistyötä.

Venäjän ortodoksiselle kirkolle “kristilliset moraaliarvot” ovat yksi peruste tukea sotaa Ukrainassa. Siksi vihkimykset, joiden tarkoitus on vahvistaa Inkerin kirkon koulutusta ja auttaa suomalaisia herätysliikkeitä, eivät ole yhdentekeviä.

Kun Venäjän täysimittainen hyökkäyssota on käynnissä, suomalaisten kirkollisten ja valtiollisten toimijoiden on oltava valppaita. Kristillisten liikkeiden harjoittamaa arvovaikuttamista tulee sodan varjossa tarkastella erityisen kriittisesti.

Tarvitaan myös lisää tutkimusta erityisesti suomalaisten kirkollisten järjestöjen toiminnasta osana ideologista yhteyttä vaalivaa konservatiivista ekumeniaa.

Huolenpitoa venäläisistä maan rajojen ulkopuolella

Nyt vihityt miehet perustelevat yhteyksiään Inkerin kirkkoon koulutusyhteistyöllä. Vihkimyksessä saarnannut Inkerin kirkon emerituspiispa Aarre Kuukauppi korosti vihkimyksen auttavan nimenomaan suomalaisia herätysliikkeitä.

Kuukaupin ulostulo on yhtenevä Inkerin kirkon lähetysnäyn kanssa. Inkerin kirkko haluaa pitää huolta venäläisistä myös Venäjän rajojen ulkopuolella. Venäjän ortodoksinen kirkko ja Venäjän valtio ovat pyrkineet samaan lähiulkomaapolitiikan ja venäläisen maailman käsitteiden kautta.

Kirkkojen ja valtion ero ei ole Venäjällä samanlainen kuin Suomessa. Venäjän valtion ja siellä toimivien kirkkojen yhteistyö perustuu yhteisesti nimitettyihin “perinteisiin” arvoihin.

Suomalaisessa yhteiskunnassa uskonnollinen kenttä nähdään mielellään yksityisasiana.

Kun Inkerin kirkossa papiksi vihitty suomalaisen järjestön edustaja kertoo haluavansa auttaa ihmisiä Jeesuksen luo, suomalainen poliitikko jättää asian lähemmän tarkastelun mielellään siihen.

Poliittinen vaikuttaminen on kuitenkin muutakin kuin puoluepolitiikkaa.

Kansainvälisen yhteistyön seurauksena 2000-luvulla niin Venäjän ortodoksinen kirkko kuin kirkollisen kentän toiselta laidalta olevat evankelikaaliset ovat oppineet vaikuttamaan yhteisön normien muokkaukseen.

Ne nimeävät ja tulkitsevat seksuaalietiikkaan ja sukupuolisuuteen liittyviä kysymyksiä tavalla, jossa liberaalin demokraattisen yhteiskunnan ihmisoikeusnäkemyksiä on kyseenalaistettu tarkoituksellisen epätäydellisillä viittauksilla erityisesti YK:n ihmisoikeussopimuksen artikloihin 29, 16 ja 26. Venäjän ortodoksinen kirkko käyttää juuri tätä taktiikkaa Ukrainassa puolustaessaan “kristillisiä moraaliarvoja”.

Arvot eivät synnykään tyhjiössä. Venäjällä toimivat kirkot ovat sitoneet itsensä tiettyyn “kristillisiksi moraaliarvoiksi” nimittämäänsä tapaan määritellä perhe- ja seksuaalietiikan rajat rajoittamaan seksuaalivähemmistöjä. Samanlaista agendaa ajetaan myös evankelikaalisten joukoissa Yhdysvalloissa.

Inkerin kirkosta vihkimyksen hakeneet miehet luovat suoran linkin tähän kansainväliseen ideologiseen yhteyteen. He toimivat alueella, joka ylittää Suomen ja Venäjän välisen rajan.

Heta Hurskainen
Läntisen teologian yliopistotutkija
Teologian osasto, Itä-Suomen yliopisto

Artikkeli on julkaistu alkujaan MustRead Akatemia -verkkomediassa.