Laajennetun oppivelvollisuuskeskustelun unohdettu kysymys

Oppivelvollisuuden laajentamista käsitelevä lakiuudistus on keskusteluttanut paljon. Kritiikki on kohdistunut etenkin uudistuksen kalleuteen, toteuttamisaikatauluun sekä kohdentamisen järkevyyteen. Monet tutkijat ja ammattilaiset ovat puoltaneet satsauksen kohdistamista peruskoulun kehittämiseen sekä opinto-ohjauksen, erityisen tuen ja oppilashuoltopalveluiden vahvistamiseen.

Ottamatta kantaa uudistukseen puolesta tai vastaan, olen ihmetellyt, kuinka vähän keskustelu on kohdentunut toisen asteen oppilaitoksiin ja siihen, millaisen kasvuympäristön ne nuorille tarjoavat. Allekirjoitan toki sen, että monilla toisen asteen opiskelijoiden kohtaamilla haasteilla on aiemmat taustansa, mutta tutkimusten mukaan kehitettävää riittää myös lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Lisäksi väitän, että aikuistumisen problematiikka nyky-yhteiskunnassa ei tule tuetuksi vain korostamalla varhaisempiin vuosiin kohdistuvaa ennalta ehkäisevää työtä, vaan se vaatii myös omanlaistaan huomiota ja pedagogiikkaa. Nyt kun lakiuudistus on nytkähtänyt eteenpäin, toivon, että huomiota kohdistettaisiin toisen asteen oppilaitoksiin juuri nuorisopedagogisina ympäristöinä – meni laki läpi tai sitten ei.

Ammatillisen koulutuksen keskeyttämistä käsitelleessä tutkimuksessani osoitin, kuinka työelämälähtöisyyden korostuminen ammatillisessa koulutuksessa asettaa toissijaiseksi kysymykset kasvatuksesta ja siten myös sukupolvien välisen dialogin tukemisesta – eli opettajien kyvystä kohdata aikuistuva nuori. Pahimmillaan nuoren tukitarpeet näyttäytyvät opettajien puheessa hyysäyksenä: ”ei siellä työelämässäkään perään soitella”. Vastaavia havaintoja siitä, että oppiainekeskeisyys korostuu nuorten ja nuorten kulttuureiden kohtaamisen sijaan, olemme saaneet myös johtamassani Suuntaa Lukiopolulle -hankkeessa, jossa lukiolaiset ovat arvioineet saavansa vähiten tukea ja ohjausta juuri opettajiltaan verrattuna muihin koulun ammattilaisiin.

Koulutuksen keskeyttämisen tarkastelulle on ollut Suomessa tyypillistä, että sitä lähestytään yksilön ongelmallisuutena, ongelmina ja jopa allergiana. Oppivelvollisuuden laajentaminen vaatii katseen kääntämisen myös koulutuksen rakenteisiin ja arjen pedagogisiin sekä mukaan ottaviin että ulostyöntäviin käytänteisiin, paitsi peruskoulussa myös toisella asteella.

Anne-Mari Souto
Yliopistonlehtori, opinto- ja uraohjaus