Aatos ja Amine

”6-vuotias suomalais-chileläinen poika Aatos ja hänen paras ystävänsä, marokkolaistaustainen Amine elävät Brysselin Molenbeekissä. Mediassa heidän kotikulmillaan on maine jihadismin kehtona.”

Tämä on alkuteksti YLE Areenassa katsottavana olevalle dokumenttielokuvalle ”Aatos ja Amine”, jossa pojat pohtivat yhdessä elämän tarkoitusta ja jumaluutta Brysselin monikulttuurisessa, monikielisessä ja moniuskontoisessa lähiössä.

Sille, joka miettii varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen tai monikulttuurisuuden kysymyksiä, tämä monikansallisen tekijä-ryhmän tuottama, Reetta Huhtasen ohjaama dokumentti on antoisaa katsottavaa.

”Siinä oli possua!” ”Se oli vitsi.”

”Amine, tiedätkö miksi et saa syödä possua?” ”Itse asiassa en tiedä, tiedänkö minä.”

”Amine, tiedätkö mikä on muslimi?” ”Muslimiko?” ”Niin.” ”Sellainen, joka ei syö possua.”

”Kun olit vauva, mistä tiesit, ettet saa syödä possua?” ”Minä vain tiesin.”

Tyttö Aatoksen luokalta, Flo, edustaa toista näkemystä: ”Jos uskot jumalaan, olet hullu”. ”Miksi?” ”Ne, jotka uskovat jumalaan, ovat tulleet hulluiksi.” ”Miksi?” ”Koska he uskoivat jumalaan niin paljon, että he kertoivat kaikille ja sitten … heistä kaikista tuli hulluja … Jos olet tulossa hulluksi, varoita minua.” ”Joko uskot ihmisyyteen tai sitten jumaluuteen.” ”Haluan vain syödä nokkosia.”

Aikamoista analyysia kahdelta 6-vuotiaalta. Aatoksella on taito kysyä ”miksi?”.

Aatokselle arabian kielen kirjainten opettelu Aminen kanssa ei ole mitenkään ongelmallista. Ei sitä ole koraanikoulun oppitunnilla Aminen siivellä käyminenkään. Illalla unen tuloa odotellessa voi keskustella jumaluuksista oman äidin kanssa. Mauri Kunnaksen kirjasta saa mallia oman Thor-jumalan tuunaamiseen; Aatoksella pitää olla oma jumala, kun Aminellakin on.

Kaikki ympärillä tapahtuva heijastuu poikien leikkeihin. Aatoksen mukanaan kuljettaman periskoopin näkymät vaihtelevat.

Kaikista asioista pitäisi voida puhua luonnollisesti ja luontevasti. Pitäisi oppia dialoginen ote elämään. Siinä Aatos ja Amine ovat hyvän esimerkin asettajia.

Dialogin käsitteen määrittelyssä esiintyy paljon vaihtelua, mutta perusmerkityksessä sillä tarkoitetaan keskustelua, kaksinpuhelua tai vuoropuhelua. Sanan juuret ulottuvat kreikan kielen sanaan dialogos, joka koostuu sanoista dia ja logos. Dia tarkoittaa ”läpi” tai ”kautta” ja logos taas tarkoittaa sanaa tai merkitystä. On kuitenkin tärkeää tehdä ero keskustelun ja dialogin välillä.

Keskustelu tähtää yleensä lopputulokseen, päätöksentekoon tai asian saamiseen pois päiväjärjestyksestä, ja siinä perustavoitteena on oman kannan ilmaiseminen ja toisen kannan voittaminen. Dialogissa taas pyritään luomaan mahdollisuuksia ja näkemään uusia vaihtoehtoja. Dialogin tavoitteena on saavuttaa uusi yhteinen ymmärrys, jota ei voi saavuttaa yksin. Dialogissa siis erilaiset ajatukset saatetaan keskusteluun keskenään. Tavoitteena on ”moniäänisyys”.

Yleisesti dialogissa katsotaan olevan kyse taidosta synnyttää yhteistä ymmärrystä asioista. Dialogissa voidaan olla toisten kanssa yhtä hyvin samaa mieltä kuin eri mieltä. Oman näkökulman tuominen julki on tärkeää, eivät asiasisältöjen samanlaisuudet tai erilaisuudet.

On jopa sanottu, että dialogi ei oikeastaan ole vuoropuhelua, vaan vuorokuuntelua.

Dialogin periaatteisiin kuuluu, että jokainen puhuu omasta puolestaan, jolloin ajatuksia ei ilmaista yleispätevinä totuuksina, vaan omina kantoina ja ajatuksina. ”Minulle on tärkeää, että …” Dialogiseen asenteeseen kuuluu se, että ei koe omistavansa totuutta, vaan pikemminkin se, että kokee olevansa jatkuvasti matkalla sitä kohti yhdessä toisten kanssa.

Omasta puolesta puhuminen on erityisen tärkeää silloin, kun on kysymys selvästi tulkinnallisista, arvoväritteisistä tai maailmankatsomuksellisista asioista. Voidaankin ajatella, että varhaiskasvatuksessa keskeistä on oppia ylipäätään puhumaan myös tällaisista kysymyksistä. Omasta puolesta puhuminen kutsuu yleensä myös toista puhumaan omasta puolestaan, mitä hän ajattelee ja millaisiin kokemuksiin hänen käsityksensä perustuu.

Dialoginen tiedon hankinta merkitsee, että tietoa ja ymmärrystä rakennetaan yhdessä. Dialogisessa tiedon hankinnassa sekä aikuisilla että lapsilla on kokemus, että nyt käydäänkin yhdessä tutkimaan jotakin. Dialogisessa opetuksessa painopiste siirtyy siitä tiedosta, jota aikuinen välittää, siihen, mitä lapset ja aikuiset pohtivat ja luovat yhdessä. Dialogissa erilaiset ajatukset saatetaan keskusteluun keskenään, jolloin syntyy ymmärrystä laajentavaa moniäänisyyttä. Dialogin osapuolten tulee olla valmiita tutkimaan avoimesti omaa näkökantaansa ja sitoutumaan yhdessä etsimiseen. Tällainen asenne edellyttää ainakin jossain määrin luottamusta toisiin osallistujiin ja uuden löytämisen mahdollisuuteen. Omaan näkökantaan jämähtäminen jähmettää myös dialogin ja estää sen kautta mahdollisesti syntyvän kohtaamisen.

Aatos ja Amine auttavat meitä tässä.

No image. Ismo Pellikka, Lehtori, Katsomusaineet ja historia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.