Synnymmekö hyviksi?

Otsikon kysymykseen on perinteisesti etsitty vastauksia filosofian ja teologian piireistä. Sieltä niitä voi toki etsiä edelleenkin. Yhdysvalloissa ja Kanadassa tehdyt pienten lasten moraalia koskevat psykologiset tutkimukset avaavat meille kuitenkin nyt mahdollisuuksia löytää uusia vastauksia uusilla tavoilla. Moraalista on tullut vauvatutkimuksen kuuma aihe. Psykologit selvittävät, millaista tietoa vauvoilla ja vähän vanhemmillakin lapsilla voisi olla auttamisen, oikeudenmukaisuuden ja reiluuden tapaisista asioista – siis asioista, joita moraalinen ihminen tavoittelee.

Perinteisesti on ajateltu, että ihmisellä ei ole synnynnäistä omaatuntoa tai käsitystä hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, vaan ne syntyvät, jos ovat syntyäkseen, vuorovaikutuksessa ensin omien vanhempien ja sitten muiden ihmisten kanssa – siis lapsen ulkopuolisten tekijöiden vaikutuksesta. Tämä käsitys on nyt vahvasti kyseenalaistettu.

Esimerkiksi professori J. Kiley Hamlin (University of British Columbia) kehitti vauvatutkimuksiaan varten moraaliteetti-näytelmiä eli värimerkittyjen nukketeatterihahmojen avulla toteutettuja esityksiä. Niiden avulla hän on saanut otteen jopa muutaman kuukauden ikäisten vauvojen moraalisia ilmiöitä käsittelevistä ajatuksista ja arvostelmista; 10 kuukauden ikäinen valitsee kahdesta hahmosta sen, joka näytelmässä toimi vauvan mielestä ”kiltisti”, kun hän arvioi hahmoja vain niiden käyttäytymisen perusteella. 3 kuukauden ikäinen Daniel, joka ei osaa osoittaa sormellaan hyviksenä pitämäänsä hahmoa, kiinnittää katseensa pidemmäksi ajaksi miellyttäväksi kokemaansa hahmoon, ja kääntää heti katseensa pois pahiksesta. Hän myös seurasi moraliteettinäytelmää keskittyneesti. Hän ymmärsi ja muisti, kuka ja millainen kukin on! Hamlin osoitti samantyyppisen tutkimus-asetelman avulla muutaman kuukauden ikäisten lasten pystyvän ottamaan kantaa myös oikeudenmukaisuuteen, joka onkin pelkän hyvän ja pahan erottelua monimutkaisempi moraalinen konsepti.

Entä rehellisyys? Toronton yliopiston (Institute of Child Study) professori Kang Lee on tehnyt vertailevaa moraalin tutkimusta kiinalaisten ja kanadalaisten lasten valehtelemisesta. Kokeessa, joka kesti 10 päivää, 2,5 vuotias Tang-Tang –poika osoittautui ensi alkuun kerta kaikkiaan kykenemättömäksi valehtelemaan. Kokeen viidentenä päivänä hän alkoi selvästi hahmottaa jonkinlaista strategiaa, jonka avulla hän pystyisi olemaan kertomatta totuutta professorille. Lopulta Tang-Tang oppi koesarjan tuloksena valehtelemaan, mistä hän sai tavoittelemansa palkinnon (lempikarkki).

(Tätä koeasetelmaa ei hyväksyttäisi Suomessa ensimmäisissäkään opinnäytetöissä…).

Kang Lee on parinkymmentä vuotta kestäneiden tutkimustensa perusteella vahvasti sitä mieltä, että jossain 2-4 ikävuoden välillä lähtökohtaisesti rehelliset ja vilpittömät lapset altistuvat useille tekijöille, jotka vähitellen synnyttävät taidon ja kyvyn valehdella ja olla epärehellinen.

Tänään meillä on tutkimuksellista näyttöä lisäksi mm. kaksivuotiaan luontaisesta avuliaisuudesta (ilman siitä seuraavaa kiitosta tai palkintoa), epäitsekkään käyttäytymisen synnynnäisyydestä (myös simpanssit auttavat lasten tapaan tarpeen vaatiessa), siitä että lapsi huomaa toisen ihmisen avun tarpeen ilman että se on osoitettu hänelle, moraalisesta vaistosta ja päättelystä (joiden yksi osoitus on tahallisen ja tahattoman teon välisen eron tunnistaminen) ja useasta muusta moraalisesta konseptista ja toiminnasta.

Me kaikki olemme syntyneet empaattisiksi. Meidän (ja muiden eläinten) aivoissa on peilisoluja, jotka reagoivat ääniin, ilmeisiin, liikkeisiin ja eleisiin. Niiden toinen nimi on ”empatianeuroni”, sillä ne jäljittelevät toisen olennon tekemisiä, ja kertovat meille miltä se tuntuu. Nämä neuronit ovat tärkeitä; niiden avulla voimme, tarkkaillen ja matkien, asettua toisen asemaan.

Kaikesta tästä edellä sanotusta huolimatta meidän(kin) yliopistossamme on opintojakso nimeltä ”Eettinen kasvatus”. Sen puitteissa pohdimme ennen kaikkea moraalisia tilanteissa lapsen arjessa ja leikeissä miettien samalla keinoja, joilla voimme vaikuttaa lapsen kasvamiseen “tolkun ihmiseksi”.

Sillä jossain vaiheessa ilmeisesti meille, empaattisiksi syntyneille, tapahtuu ”jotain”.

Mitä?

 

No image. Ismo Pellikka, Lehtori, Katsomusaineet ja historia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.