”On oltava suuri sydän, jotta voi opettaa pieniä mieliä”

-tuntematon

Varhaiskasvatuksen opettajan työn vaikutusarvo on suuri ja kauaskantoinen, sillä opimme kaikki elämämme kannalta merkittävät tietojen ja taitojen valmiudet alle kouluikäisenä. Opettaja vaikuttaa työllään laajalti pienen ihmisen elämään: sekä mikrotasolla lasten oppimisen ja yhdessä toimimisen taitojen, identiteetin, minäpystyvyyden ja empatian kehittymiseen, että makrotasolla tulevaisuutemme rakentumiseen ja tulevien sukupolvien hyvinvointiin!

Varhaiskasvatuksen yliopisto-opettajana näen ja kuulen lukemattomia kullanarvoisia ura- ja elämäntarinoita varhaiskasvatuksen parissa – ja olen iloinen siitä, kuinka varhaiskasvatuksen opettajan työn merkitys on tänä päivänä laajalti tunnistettu ja tunnustettu. Kuten varhaiskasvatuksen professorimme Nina Sajaniemi omassa blogitekstissään kiteytti, tiiviin valtakunnallisen varhaiskasvatuksen kehittämistyön myötä moni asia työelämässä hakee vielä paikkaansa. Toisaalta näiden muutosten ansiosta meillä on käsissämme tulevaisuuden avaimet, sillä varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria yhdessä kehittämällä vaikutamme suoraan pedagogiikan laatuun – ja voimme näin tehdä tulevaisuuden yhteiskunnastamme meille kaikille paremman paikan elää!

Varhaiskasvatus tarvitsee tulevaisuudessa kasvavassa määrin kehittymisorientoituneita ja identiteetiltään vahvoja opettajia varhaiskasvatuksen opettajuuden valtakunnallisen vahvistamisen ja henkilöstön eläköitymisten myötä. Itä-Suomen varhaiskasvatuksen koulutus haluaa vastata tähän haasteeseen lukuisin eri tavoin.

Tavoitteenamme on, että alalle pyrkivä, varhaiskasvatuksen opettajan työstä haaveileva tai jo työelämässä toimiva varhaiskasvatuksen ammattilainen näkee opettajankoulutukseemme hakeutumisen mahdollisuudet. Pyrimme niin ikään kehittämään koulutustamme niin, että voit opiskella varhaiskasvatuksen opettajaksi tulevaisuudessa joustavammin ja omaan elämäntilanteeseen paremmin sopeuttaen. Näihin tarpeisiin vastaamme Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2020 avaamalla vaka-opettajakoulutuksen avoimen yliopiston väylän, jossa väylävaatimuksena on joko avoimessa yliopistossa tai muutoin yliopistossa erillisenä suoritetut kasvatustieteelliset perusopinnot – tarkemmat avoimen väylän väylävaatimukset löydät myöhemmin UEF:n nettisivuiltamme.

Lisäksi syksyllä 2019 käynnistetään avoimessa yliopistossa varhaiskasvatuksen perusopinnot (tarkemmin sanottuna kasvatustieteellisen alan perusopinnot, painotuksena varhaiskasvatus). Näiden opintojen ansiosta voit sekä tutustua alaan, täydennyskouluttautua että suunnitella koulutukseemme hakeutumista – vaikkapa avoimen väylän kautta! Opinnot kulkevat KASPER-opintojen nimellä: perusopinnot antavat kokonaisvaltaisen näkökulman kasvatustieteisiin ja elämänkaareen, minkä lisäksi ne sisältävät eriytyviä varhaiskasvatukseen ja varhaiseen oppimiseen painottuneita kokonaisuuksia.

Varhaiskasvatus on ala, jossa yhdistyvät kokonaisvaltaisesti oppimisen, kehittymisen, hoivan ja hyvinvoinnin alati kiinnostavat ja kompleksiset ilmiöt. Tiede ja tutkimus tuovat käytännön opetus- ja kasvatustyöhön elintärkeän kriittisen ja teoreettisen lähestymistavan. Opettajan ammatillisuus ja pedagogiikan laatu rakentuvat eheyttävän pedagogiikan ja oppimisen eri tapojen osaamisesta, vahvasta ammatillisesta arvopohjasta ja vuorovaikutusosaamisesta, käytännön kehittämisnäkökulmasta ja lapsen kehityksen asiantuntijuudesta. Tutkimustraditiomme on laaja-alainen, sillä varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksella on Itä-Suomen yliopistolla pitkät perinteet – ja näistä osaamisalueistamme saat lukea muun muassa täältä blogista myöhemmin lisää!

Tämän lisäksi suuntaamme tarkasti katseen tulevaan. Koulutuksemme on kiehtova kokonaisuus toiminnallisuutta, leikillisyyttä, vuorovaikutteisuutta sekä uusinta tutkimustietoa. Vahvuutemme on tiivis ja lämminhenkinen opiskeluyhteisö, jossa tulevaa asiantuntijuutta rakennetaan yhdessä tehden ja toimien. Teemme esimerkiksi tiivistä kehittämisyhteistyötä käytännön työelämän toimijoiden kanssa sekä toteutamme teoreettista osaamistamme koulutuksen aikana lukuisin eri tavoin lasten parissa toimien.

Varhaiskasvatuksen maailma on täynnä ihmettelyä: oppimisen, leikin ja liikunnan riemua, tunnetaitoja, kohtaamisia, luonnon ja ympäröivän elämän tarkastelua, projekteja, tutkimisen iloa ja keksimisen oivalluksia, taiteita ja tieteitä, arjen taitojen ja itsesäätelyn harjoittelemista, oivalluksia, kestävää kehitystä ja kehityksen merkkipaaluja. Opimme liikkumaan, ilmaisemaan itseämme, ystävystymään ja yrittämään.

Niin ikään se on kyllästetty hankalammin mitattavilla, mutta elämään merkityksellisyyttä tuovilla ihmeillä: saduilla ja tarinoilla, luottamuksella, elämän kontekstien diversiteetillä, kaverin kannustamisen ja auttamisen taidoilla, tuella ja kannattelulla, vahvuuksilla, oppimisympäristöjen ja ryhmähengen rakentamisella, luovuudella, ideoilla, mielikuvitusmatkoilla sekä elämän pienten ja suurten, eettisten kysymysten pohtimisella – työnimua tuottavalla ammatillisella pedagogisella rakkaudella.

 

Nina Heiskanen
Itä-Suomen yliopisto
Varhaiskasvatuksen yliopisto-opettaja
TRY-hankkeen kasvatusalan koordinaattori