Ohjaajan kokemuksia
Puolivälin krouvi
#Paraskoulu-hankkeen järjestämä koulutus on edennyt puoleen väliin ja on hyvä palata muistelemaan mennyttä syksyä ja koulutuspäivien antia. Alkuhämmennyksen jälkeen koulutusryhmien keskustelut ovat edenneet työyhteisötasolta koskettamaan opetuksen ja ohjauksen erilaisia tiloja ja hyvien käytänteiden jakamista. Konkretiaa ja opetuksessa käytettäviä työvälineitä vietäväksi arkeen on esitelty paitsi asiantuntijaluennoitsijoiden ja meidän ryhmänohjaajien tahoilta mutta myös vertaisilta tulleet vinkit ja ideat ovat olleet tärkeä osa koulutusta. Vertaisuuteen perustuva jakaminen ja hedelmälliset keskustelut, jotka ovat monesti syntyneet aluille pantavien kehittämistehtävien antina, ovat tuoneet uusia ideoita ja laajempaa ymmärrystä, miten jokainen voi olla osana kehittämässä ja tukemassa hyvinvoivaa yhteisöä.
Paraskoulu–koulutukseen osallistuneiden opettajien ensimmäisissä keskusteluissa nousi esille, että eri työyhteisöissä oli hyvin samanlaisia havaintoja työhyvinvointiin, ajankäyttöön, vastuullisuuteen ja oppilaiden osallisuuteen liittyen. Oli tärkeää päästä keskustelemaan ja jakamaan kokemuksia erilaista käytänteistä. Pikkuhiljaa osallistujien suunnitelmat jäsentyivät ja koulutuksen tuotteena syntyneet kehittämistyöt ovat heijastaneet työyhteisöjen ja oppilasryhmien erityistarpeita ja moninaisuutta. Kehittämistöissä on pantu aluille niin oppilaille suunnattuja tuntisuunnitelmia ja aamunavauksia vahvuuspedagogiikan menetelmillä kuin myös opettajien ja työyhteisöjen toimintaa uudelleen jäsentäviä toimintatapoja luokkakokousten ja pedagogisten tiimien osalta.
Koulu on yhteisö, jossa on parhaimmillaan hyvää sosiaalista kanssakäymistä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Monessa kehittämistyössä onkin paneuduttu työyhteisön ja oppilaiden hyvinvointiin. Useat tutkimukset osoittavat, että hyvinvointia ja motivaatiota eivät ylläpidä kestävästi palkkiot tai rangaistukset, vaan vapaaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteenkuuluvuus.
Hyvinvointia kouluyhteisössä voidaan rakentaa positiivisen psykologian keinoin lisäämällä positiivista henkeä, vahvuusajattelua sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Toiminta eri tasoilla mahdollistaa entistä paremman peruskoulun rakentamisen tässä jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Hyvä pedagoginen johtaminen toimii tukena hyvinvoinnin lisäämisessä. Hyvinvointia tulee kehittää niin työyhteisön kuin opettaja – oppilaat välisellä tasolla. Koulutuksessa on herännyt paljon ajatuksia siitä, miten kunkin omassa työyhteisössä toimitaan.
Kannustava pedagoginen yhteisö parantaa sekä opettajien hyvinvointia että luo pohjaa oppilaiden oman kasvun ja kehityksen turvaamiseen. Välittävä positiivinen pedagogiikka kannustaa ajan antamiseen, läsnäoloon ja vuorovaikutukseen. Tärkeää on luoda turvallinen, välittävä ympäristö sekä säännöt, joiden puitteissa toimitaan. Vuorovaikutuksessa olennaista on sensitiivisyys ja hyvän huomaaminen. Menneenä syksynä olleet koulutuspäivät ovat toimineet alkusiemenenä juuri tällaiselle #parhaalle peruskoululle, jota me olemme olleet yhdessä rakentamassa.
-Hanna Nuutinen ja Päivi Ruotsalainen