Ympäristölakien valmistelussa seurataan vaalivoittajien miekkaa

Ismo Pölönen, Ympäristöoikeuden professori, Oikeustieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto

Terve tiedeyhteisö on moniääninen. Tämän blogin tarkoituksena on esittää osittain vaihtoehtoinen ajattelukehys suhteessa arvostamieni kollegoiden teoreettisesti korkeatasoiseen tutkimukseen kestävyysmurroksen oikeudesta. Tarkastelen aihetta erityisesti ympäristöoikeuden hyödyntämättömän potentiaalin näkökulmasta. Kirjoitus perustuu suurelta osin artikkeliini (Pölönen 2025) ympäristöoikeuden yleisistä opeista.

Ympäristölainsäädännön ja oikeusjärjestelmän riittämättömyys kestävyysoikeudellisessa kontekstissa

Viime vuosina oikeustieteellisessä tutkimuksessa ja puheenvuoroissa on lisääntynyt viittaukset ympäristöoikeudellisen sääntelyn riittämättömyyteen ympäristöongelmien hallintakeinona. Teesi on esitetty erityisesti kestävyysoikeudellisesta viitekehyksestä käsin (esim. Similä 2021; Soininen et al. 2021). Kestävyysoikeudellisessa katsannossa oikeusjärjestelmän syvärakenteissa on ympäristönäkökulmasta merkittäviä rakenteellisia vinoumia. Se korostaa systeemitasoisten muutosten ja uusien poikkioikeustieteellisten ratkaisujen tarvetta. (Aaltonen et al. 2026; Soininen et al. 2026) Kestävyysoikeudessa tunnistetaan esimerkiksi omaisuudensuojan ja luottamuksen suojan rajoittavan tarvittavia muutoksia ympäristöpolitiikassa ilman pitkiä siirtymäaikoja tai merkittäviä korvausvastuita ja se pyrkii hakemaan ratkaisuja näihin haasteisiin. (Lähteenmäki et al. 2021, Soininen et al. 2026) Ratkaisut merkitsevät käytännössä muun muassa omaisuudensuojan ja luottamuksensuojan heikentämistä. Kestävyysoikeuden ydinkysymyksiin kuuluu se, miten (muukin kuin ympäristökysymysten ratkaisemiseksi ensisijaisesti tarkoitettu) sääntely voi edistää toivottua laaja-alaista, systeemistä muutosta (Similä 2021). Se kannustaa muiden oikeudenalojen tutkijoita tarttumaan nykyistä laajemmin ympäristöteemoihin, myös oikeusjärjestelmän syvempien rakenteiden tasolla. (ks. myös Paloniitty 2022)

Uudet käsitteet, vanhat kysymykset

Kestävyysoikeus määrittää ympäristöoikeuden vanhoja kysymyksiä, käsitteitä ja yleisiä oppeja (erit. ohjauskeinoajattelu) osittain uusin käsittein. Ympäristöongelmiakin kutsutaan kestävyyskriisiksi, vaikka juuri kestävän kehityksen ympäristöelementin prioriteetti on lähestymistavan ytimessä. Pro gradu -tutkielmia ja väitöskirjoja ohjaavana ja tarkastavana havaintoni on, että opiskelijat ja nuoret tutkijat lähestyvät, sinänsä ymmärrettävästi, kestävyysoikeuden teesejä jokseenkin historiattomasti. Vaikka uudet käsitteet ja jäsennykset olisivatkin tulleet jäädäkseen, yhteydet pitkäaikaisiin tutkimustraditioihin on tarpeen tuntea. Eikä pelkästään akateemisen keskustelujatkumon ymmärtämiseksi, vaan myös kestävyysoikeuden (kestävyysmurrosajattelu) olennaisten rajoitteiden ymmärtämiseksi.

Riittämätöntä lainsäädäntöä, ei riittämätöntä ympäristöoikeutta

Ympäristöoikeuden riittävyyskysymyksen osalta on oltava selkeä siinä, viitataanko ympäristöoikeudella ympäristölainsäädännön nykytilaan vai ympäristötieteisiin kuuluvaan oikeudenalaan, sen yleisiin oppeihin ja ympäristöoikeudellisen tutkimuksen piirissä esitettyihin sääntely- ja ohjauskeinomalleihin. Tässä puheenvuorossa ympäristöoikeudella viittaan jälkimmäiseen.

Ympäristölainsäädännön riittämättömyys on selvä asia. Ympäristön tila on merkittävästi heikentynyt usealla mittarilla ja huomattavasti pahempaa on luvassa ilman merkittäviä muutoksia. Ympäristöoikeus tarjoaa kuitenkin lukuisia ratkaisuja ympäristöongelmiin eikä poikkioikeustieteellisyydessä ole mitään uutta. Ympäristöoikeus on hyödyntänyt jo vuosikymmeniä muiden oikeudenalojen arsenaalia. Esimerkkinä mainittakoon ympäristövahinkolaki (737/1994) sekä rikoslain (39/1889) 48 luku ympäristörikoksista, joka lisättiin rikoslakiin vuoden 1995 kokonaisuudistuksessa. Viime aikoina ympäristöoikeus on yhdistynyt etenkin kauppaoikeuteen ilmastonmuutoksen kaltaisten ympäristöongelmien ratkaisemisen edellyttäessä pääomavirtojen ohjaamista ympäristöllisesti vastuullisiin investointeihin ja yrityksiin. Tämä on näkynyt erityisesti uutena rahoitusmarkkinoiden ja yritysten vastuullisuussääntelyn kokonaisuutena.

Oikeudenala tarjoaa lukuisia ohjauskeinoja päästöjen, aineiden, tuotteiden, toimintojen ja haitallisten ympäristövaikutusten kielloista alue- ja lajisuojeluun, suunnittelu- ja arviointivelvoitteisiin, hiilitulleihin, päästökauppaan, tuottajavastuuseen, ympäristöveroihin ja -tukiin, ennallistamiseen, ekologiseen kompensointiin, yritysvastuusääntelyyn ja informaatio-ohjauksen eri muotoihin. Huomattavasti tehokkaampia sääntelyratkaisuja on tarjolla niin globaalille tasolle (esim. kunnianhimoiset päästövähennysvelvoitteet) kuin paikalliselle tasolle, niin piste- kuin hajakuormitukseen. Hallinnollis-oikeudellisella, taloudellisella ja informaatioon perustuvalla ohjauksella, ja näiden yhdistelmillä, voidaan vaikuttaa merkittävästi tuotantoon ja kulutukseen. Ja sitä kautta elämäntapaamme. Jo nykyisin käytössä ohjauskeinot ovat huomattavan alihyödynnettyjä niin globaalisti kuin kansallisesti. Ne voidaan räätälöidä huomattavasti tehokkaimmiksi ilman oikeuden syvärakennemuutoksia.

Poliittinen priorisointi vaikuttavan ympäristöoikeuden jarruna

Ympäristöoikeuden ydintehtäviin kuuluu ympäristöongelmiin vastaaminen. Tältä osin ympäristöoikeuden vaikuttavuuden pääasiallinen jarru ei ole ollut ympäristöoikeuden tai poikkioikeustieteellisten ratkaisumallien puute, muiden oikeudenalojen yleiset opit tai oikeuden syvärakenteet. Sitä vastoin suurin rajoite on ollut demokratiaan perustuva poliittinen pääteko ja poliittiset priorisoinnit, joihin on vaikuttanut ympäristötutkijoiden suosituksia enemmän elinkeinoelämän lobbaus. Lainsäädännön valmistelussa seurataan vaalivoittajien miekkaa. Oikeuden pintataso (eli lainsäätäjien hyväksymät lait ja asetukset sekä hallinnolliset päätökset) määrittää suurelta osin sen, heikentyykö vai vahvistuuko ympäristön tosiasiallinen suoja ja miten taloudelliset voimavarat jaetaan politiikan sektoreiden kesken. Sama jarru on kestävyysmurrostutkijoilla vastassa ja se on edessä vielä suurempana, jos sanomana on esimerkiksi omaisuudensuojan ja luottamuksensuojan olennainen heikentämistarve.

Yhteensovittaminen on vahvuus, ei heikkous

Edellä todetusta seuraa, ettei ympäristöoikeuden (erisuuntaisia intressejä ja etuja) yhteensovittava luonnekaan ole erityisessä päivittämisen tarpeessa. Yhteensovittaminen ei ole ympäristöllisesti vaikuttavamman sääntelyn este, vaan usein ainut realistinen tie eteenpäin. On avainasemassa löytää jatkossakin sellaisia taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden yhteensovittavia sääntelymalleja, jotka voivat saada äänestäjäkunnan (lyhyen ja keskipitkän aikavälin) prioriteetteja herkällä korvalla seuraavien politiikkojen ja taloudellisen vallan käyttäjien riittävän tuen puolelleen. Sääntelymalleja kehitettäessä on syytä tunnistaa politiikan ja lainvalmistelun dynamiikka ja todellisuus.

Muutoksia voidaan tehdä nopeastikin

Ympäristön kannalta ongelmallisiin toimintoihin on mahdollista puuttua nopeastikin ohjauskeinojen muutoksilla. Eikä se merkitse aina korvausvastuita ja suuria kustannuksia veronmaksajille. Esimerkiksi 2020-luvun alkupuolella päästökauppa ja verosääntelyn muutokset ajoivat polttoturpeen energiakäytön alas, mikä puolestaan johti turvetuotannon nopeaan supistumiseen. Vastaavasti päästökauppa ja energiaverotus heikensivät kivihiilen kilpailukykyä, ja kivihiilen energiakäyttö väheni merkittävästi 2010-luvun jälkipuoliskolla ennen sen kansallista kieltämistä (laki hiilen energiakäytön kieltämisestä 416/2019). Kivihiilen käyttö suomalaisessa energiantuotannossa päättyi kokonaan keväällä 2025 vapaaehtoisperustaisesti ilman yhtiöille maksettavia korvauksia. Alasajo perustui energiayhtiöiden omiin investointi- ja tuotantopäätöksiin.

Esimerkit ilmentävät sitä, että vaikka toimialojen ja elinkeinojen nimenomainen kieltäminen on perustuslaista seuraavien rajoitteiden vuoksi vaikeaa, hidasta ja kallista (ks. myös Soininen et al. 2026, erit. s. 257–262), sama päämäärä voi olla mahdollista saavuttaa taloudellisten ohjauskeinojen muutoksilla. Oikeuden syvärakenteet eivät olekaan lähtökohtainen este useille isoille muutoksille kohtuullisen nopeassa aikataulussa. Hidas tie on sitä vastoin oikeuden syvärakenteiden muuttaminen.

Globaalit ongelmat vaativat pragmaattisia ratkaisuja

Oma tärkeä erityiskysymyksensä globaalien ympäristöongelmien ratkaisemisessa sääntely- ja toimintamallit niissä maissa ja niiden maiden kanssa, jotka eivät ole demokraattisia oikeusvaltioita. Esimerkiksi ympäristökysymysten kannalta huomattavan tärkeässä asemassa olevan Kiinan oikeuden, politiikan ja käytäntöjen vihertäminen on luku, jota ei voida sivuuttaa aidosti tehokkaita sääntelymalleja ja käytännön ratkaisuja etsittäessä. EU ja sen jäsenmaat eivät voi kehittää oikeus- ja talousjärjestelmäänsä pelkästään omilla ratkaisuillaan ympäristöllisesti kestäväksi, sillä päästöt eivät tunnetusti tunne rajoja. Tarvitaan pragmaattista lähestymistapaa. Diplomatiaa, kannustimien luomista sekä erilaisten oikeudellisten ja poliittisten järjestelmien tunnistamista tosiasioina.

Realiteetit ratkaisevat askelten pituuden

Ympäristöongelmat ovat ihmiskunnan kohtalonkysymys ja niihin vastaaminen edellyttää ympäristövaikutuksia vähentävän sääntelyn merkittävää vahvistamista. Kestävyysoikeudellinen tutkimus laajentaa tärkeällä tavalla käsitystämme oikeusjärjestelmän kehittämisvaihtoehdoista ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi eri aikajänteillä. Tämän kirjoituksen pääsanoma on, että merkittäviä parannuksia voidaan saavuttaa myös nykyisenkaltaisia ohjauskeinoja kehittämällä ilman (poliittisesti epävarmimpia) oikeuden syvärakenteen perustavanlaatuisia muutoksia.

Reaalimaailmassa ympäristöasioissa eteenpäin pääseminen edellyttää edelleenkin tasapainon hakemista taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden välillä. Tämä korostuu valtiontalouden kestävyyskriisissä, joka vaikuttaa olennaisesti ympäristömyönteisten lainsäädäntöehdotusten poliittisiin läpimenomahdollisuuksiin. Myös muuttunut geo- ja turvallisuuspolitiikka, joka korostaa taloudellisten näkökohtien merkitystä, on otettava lukuun. Ympäristörelevantin lainsäädännön muutoksiin tähtäävässä tutkimuksessa onkin syytä antaa erityistä painoa sääntelyn vaikuttavuuden ohella kustannustehokkuudelle, hyväksyttävyysnäkökohdille ja suhteellisuusperiaatteelle varovaisuusperiaatteen äärisoveltamisen vaikutukset ja vastariskit tunnistaen. Oikeusjärjestelmä toimii muutoksen katalyyttinä tehokkaimmin radikaalein uudistuksin, mutta näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa vain teoriassa.

Lähteet:

Aaltonen, V. – Jylhä, J. – Lähteenmäki-Uutela, A. – Santala, I. – Soininen, N. (2026). Kaiken voi perustella jollain lailla – katsaus monilajisesti oikeudenmukaisen oikeusjärjestelmän mahdollisuuksista. Oikeus 2/2026, s. 189–195.

Lähteenmäki-Uutela, A. – Lonkila, A. – Huttunen, S. (2021). Legal Rights of Private Property Owners vs. Sustainability Transitions? Journal of Cleaner Production 323, 129179.

Paloniitty, T. (2022). Kestävyysoikeus: oikeudenala, temaattinen kokonaisuus vai jotain muuta? Lakimies 1/2022, s. 182–184.

Pölönen, I. (2025). Yleiset opit ympäristöoikeudessa – muodot, tehtävät ja rajoitteet. Teoksessa Pölönen, I. – Malin, K. – Myrsky, O. (toim.), Puheenvuoroja ympäristöoikeuden yleisistä opeista. Juhlajulkaisu Tapio Määttä 1965 – 2/11–2025. Edilex, s. 13–56.

Similä, J. (2021). Kestävyysmurros ja oikeus. Ympäristöjuridiikka 4/2021, s. 6–24.

Soininen, N. – Halonen, K.-M. – Similä, J. (2021). Kestävyysmurros vaatii poikkioikeustieteellistä tutkimusta. Ympäristöjuridiikka 3/2021, s. 3–5.

Soininen, N. – Kaisto, J. – Nuotio, K. – Similä, J. – Tuominen, T. – Linna, T. – Mielityinen, S. – Salminen, J. – Magga, K.-M. (2026). Kestävyys näkökulmana oikeusjärjestelmään – kohti kestävyysoikeutta? Lakimies 2/2026, s. 236–274.