Mihin oikeustieteilijä tarvitsee ruotsin kieltä?
Jussi Karkkulainen
Karkkulainen on rikos- ja prosessioikeuden yliopisto-opettaja Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella.
Ruotsin kielen opiskelusta kirjoitetaan ajoittain negatiivisessa sävyssä. ”Pakkoruotsin” tarpeellisuus saatetaan kyseenalaistaa esimerkiksi Itä-Suomessa, jossa ei asu kovin paljon ruotsia äidinkielenään puhuvia henkilöitä. Olen asunut koko ikäni Pohjois-Karjalassa, jossa kohtaan ruotsinkielisiä ihmisiä melko harvoin. Nykymaailmassa ihmisiä ei kuitenkaan kohdata vain fyysisesti lähikaupan kaltaisissa ympäristöissä. Sen sijaan yhteyden erikielisiin ihmisiin ja teksteihin saa parilla klikkauksella esimerkiksi tietokoneella tai puhelimella. Tässä kirjoituksessa kerron omia kokemuksiani siitä, mihin olen tarvinnut ruotsin kieltä oikeustieteiden tutkijana ja opettajana.
Ruotsin kieli mahdollistaa tiedon välittämisen ruotsia ymmärtäville lukijoille. Tällaisia lukijoita ei ole ainoastaan Ruotsissa, vaan myös ainakin Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Monet pohjoismaiset oikeustieteelliset julkaisukanavat julkaisevatkin mielellään tutkimustekstejä ruotsin, norjan ja tanskan kielillä. Usein tutkimus on mahdollista julkaista myös englannin kielellä, jolloin tutkimustulokset ymmärrettäneen paremmin myös Pohjoismaiden ulkopuolella. Englanniksi kirjoittaminen ja maailmanlaajuisen yleisön tavoittelu ei kuitenkaan ole aina tutkimuksen vaikuttavuuden ja ymmärrettävyyden kannalta järkevin ratkaisu: Oikeustiede eroaa esimerkiksi lääketieteestä siten, että siinä missä ihmisen sisältö on jotakuinkin sama Suomessa ja Paraguayssa, oikeuden sisältö voi olla eri valtioissa merkittävästikin erilainen. Kaikista oikeustieteellisistä tutkimusaiheista ei siis ole mahdollista tuottaa tietoa, joka olisi relevanttia kaikkialla maailmassa.
Pohjoismaiden oikeusjärjestelmissä on sen sijaan paljon yhtäläisyyksiä, minkä vuoksi oikeustieteellistä tutkimustietoa on hyödyllistä jakaa eri Pohjoismaiden välillä. Ruotsinkielisen artikkelin lukeminen voi olla pohjoismaiselle yleisölle englanninkielisen tekstin lukemista helpompaa ja houkuttelevampaa. Monista tutkimustyöni kannalta keskeisistä käsitteistä, kuten ”olosuhdetahallisuus”, ei edes ole olemassa sellaisia englanninkielisiä vastineita, jotka mahdollistaisivat tiedon välittämisen ilman riskiä merkityssisällön muuttumisesta tai kömpelöistä ilmauksista. Sen sijaan ruotsin kielestä löytyy vaivattomammin sanat, jotka kuvaavat suomalaisia rikos- ja prosessioikeudellisia käsitteitä ja periaatteita. Nämä ruotsinkieliset termit ovat tuttuja myös norjalaisille ja tanskalaisille lukijoille.
Koska ruotsi on Suomen toinen kotimainen kieli, ruotsiksi kirjoittamalla voi tavoittaa myös suomalaisia lukijoita. Pohjoismaiden vanhin yhä ilmestyvä oikeustieteellinen julkaisukanava eli JFT (Tidskrift utgiven av Juridiska Föreningen i Finland) on suomalainen, mutta ruotsinkielinen. Juristin viestintä- ja vuorovaikutustaidot -opintojaksolla opiskelijat lukivat ennakkotehtävänä kyseisessä julkaisukanavassa julkaistun artikkelini ”Skydd för den sexuella självbestämmanderätten genom kriminalisering av sexuellt antastande – typiskt eller faktiskt?”. Kun keskustelimme ennakkotehtävästä järjestämässäni seminaaritapaamisessa, minulta kysyttiin, miksi artikkeli on kirjoitettu ruotsiksi. Tähän kysymykseen minulla oli selvä vastaus – lehti julkaisee artikkeleita vain ruotsiksi ja poikkeuksellisesti myös muilla pohjoismaisilla kielillä tai englanniksi. Tämän perustelun lisäksi minun tuli pyrkiä vastaamaan vielä siihen, miksi halusin julkaista artikkelini juuri tässä ruotsinkielisessä julkaisukanavassa. Perusteluiksi mainitsin, että JFT on perinteinen ja arvostettu julkaisukanava, ja artikkelini jatkoi lehdessä aiemmin käytyä keskustelua Suomen seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistuksesta.
Ruotsin kieli mahdollistaa tiedon välittämisen ohella myös tiedon hankkimisen: Muista Pohjoismaista on saatavilla runsaasti hyödyllistä tutkimustietoa sekä esimerkiksi lainsäädännöllisiä ratkaisuja koskevia oikeusvertailevia argumentteja. Ruotsin kielen taidot auttavat luonnollisesti ruotsalaisten oikeuslähteiden lukemisessa, mutta hallitsemalla tutkimusalansa ruotsinkieliset avainsanat on mahdollista ymmärtää vaivattomammin myös norjan- ja tanskankielisiä tekstejä. En ole opiskellut elämäni aikana lainkaan norjaa tai tanskaa, mutta luen työssäni lähes päivittäin norjan- ja tanskankielisiä tekstejä. Olen päässyt muun muassa tilanteisiin, joissa hion ruotsinkielistä artikkelikäsikirjoitustani tanskan- ja norjankielisten referee-palautteiden pohjalta. Lisäksi julkaisukanavien kirjoittajaohjeet ja toimituksesta tulevat viestit on usein kirjoitettu vain tanskaksi tai norjaksi.
Ruotsin kielen taitoa ei suinkaan tarvitse vain oikeustieteiden tutkijan työssä, vaan myös käytännön oikeudellisissa asiantuntijatehtävissä. Avustin hiljattain tuttavaani, joka tarvitsi Norjassa asunutta sukulaistaan koskevia tietoja perunkirjoituksen ja perinnönjaon toimittamista varten. Tietojen pyytäminen Norjan viranomaisilta onnistui nimenomaan ruotsin kielellä. Esimerkiksi perintöasioita hoitaessaan juristi saattaakin hyötyä ruotsin kielellä toteutettavasta pohjoismaisesta yhteistyöstä, koska yllättävän monen henkilön suvusta löytyy Ruotsissa tai muussa Pohjoismaassa asuva tai asunut henkilö.
Ruotsin kielen taidosta on siis hyötyä monissa tiedon välittämiseen, hankkimiseen ja erilaiseen pohjoismaiseen yhteistyöhön liittyvissä tilanteissa. Siksi kannustan opiskelijoitamme kehittämään kielitaitoaan riippumatta tämänhetkisestä taitotasosta. Kieltä oppii esimerkiksi lukemalla, kirjoittamalla, puhumalla ja kuuntelemalla. Etsi siis seminaari- ja opinnäytetöitä kirjoittaessasi myös ruotsinkielisiä lähteitä ja puhu suomenruotsalaisen tuttavasi kanssa välillä suomen tai englannin sijaan ruotsia.