Kahden vuoden pääsykokeeni: askeleet oikeustieteen tutkinto-opiskelijaksi

Onerva Aalto
Aalto opiskelee oikeustiedettä Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella.

Johdanto

Pettymys oli suuri, kun oikeustieteellisen ovet eivät avautuneet ensimmäisellä pääsykoeyrittämälläni kesällä 2018. Muutama päivä myöhemmin huomasin Tapio Määtän twiitin, jossa kerrottiin Itä-Suomen yliopiston avoimen väylästä. Suorittamalla avoimessa yliopistossa valmiin ohjelman mukaisesti 60 op, saisi tutkinto-oikeuden HTM-tutkintoon. Kun kasassa olisi yhteensä 100 op, voisi hakea sisäisellä siirtohaulla OTM-opiskelijaksi. Ei tyhjäkäyntiä, ja kaikki opintopisteet suoraan tutkintoon.

Hetkinen, mitä ihmettä — ajattelin. Voisinko aloittaa samana syksynä oikeustieteen perusopinnot Joensuussa? Kyllä.

Yleinen reaktio ja asenneilmapiiri

Mahdollisuus oli ihmeellinen. Alan päätoiminen opiskelu kuulosti tarkoituksenmukaiselta tavalta kokeilla, sopiiko se minulle. Kerroin väylästä kohtalontovereilleni, jotka olivat jääneet yliopistohaussa rannalle. Heistä moni oli jo ennättänyt sinnikkäästi lukea pääsykokeisiin useamman vuoden ajan jääden toistuvasti pisteen tai parin päähän opiskelupaikasta.

Yhdestä tuli kämppikseni. Muille kynnys muuttaa pääkaupunkiseudulta Pohjois-Karjalaan oli liian korkea. ”Siellä varmaan tullaan luennoille traktorilla”, naurahti yksi. ”Pääsykoe on ainoa oikea tie”, sanoi toinen. Avoimen yliopiston väylä ei kuulostanut monelle yhtä arvovaltaiselta reitiltä yliopistoon kuin pääsykoe. Opiskelukaverini jäivät välivuodeksi töihin ja valmistautuivat seuraavan kevään pääsykoerumbaan. Osa on edelleen samalla tiellä.

Keski-Euroopan malli?

Reittivalintani on hämmentänyt monia. Minulle prosessi kuulosti pikemminkin tutulta. Malli, jossa kaikki otetaan sisään, mutta opintomenestyksen perusteella vain pieni osa jatkaa opintoja, on tyypillinen keskieurooppalainen yliopistoseula. Muutto pikkukaupunkiin ja kuulemani vähättely maakuntayliopistoon siirtymisestä tuntuivat toissijaisilta. Tavoitteenani oli oikeustieteellinen. En halunnut rakentaa esteitä.

Opiskelijalähtöinen luovuuden kehto

Yksi ensimmäisistä kursseistani oli Pauli Rautiaisen vetämä valtiosääntöoikeuden kurssi. Hän innosti meitä kyseenalaistamaan ympäröivää yhteiskuntaa sekä erottamaan käsitteellisesti toisistaan lain kirjaimen ja oikeuden. Kirjoitin ensimmäisen juridisen oppimispäiväkirjani. Oli haastavaa asettaa oma oikeudellinen tutkimuskysymys, analysoida sitä tiiviisti ja reflektoida samalla omaa oppimisprosessiaan. Oppimispäiväkirjatyöskentely oli kaikkea muuta kuin löysää tajunnanvirtaa. Analyyseistä saatu henkilökohtainen palaute on ollut valtava eteenpäin vievä voimavara.

Kokemus oli innostava, mutta se oli vasta alku. Pian ilmeni, että Itä-Suomen yliopistossa on rakennettu innovatiivista pedagogista strategiaa jo pitkään. Opetushenkilökunnan kehittämisinto näkyi luovissa opetusratkaisuissa. Piirsimme ryhmissä ennakkopäätöstapausten oikeusohjeita. Väittelimme vahingonkorvausvastuusta oikeudenkäyntisimulaatiossa. Koostimme lakipaketeista postereita.

Lisäksi opiskelijalähtöinen asenne oli läsnä Itä-Suomessa. Perustin yhdessä kansainvälistä maisteriohjelmaa opiskelevien ystävieni kanssa englanninkielisen Model United Nations -neuvottelukerhotoiminnan. Hetken päästä laitos ehdotti opintopistekokonaisuutta simulaatiokonferenssimme osallistumisvastineeksi. Kun kehitimme ELSA Joensuun opintopiiritoimintaa opiskelukaverini kanssa, saimme kutsun laitoskokoukseen kertomaan vetäjäkokemuksestamme. Meitä opiskelijoita kuunneltiin ja oma-aloitteista toimintaamme arvostettiin.

Lopuksi

Jos taskussasi on pääsykoehylsy ja pohdit, onko oikeustieteellinen sinun tiesi, tahdon sanoa: tule ja kokeile! Avoimen väylä edellyttää lujaa ja vakaata tahtoa opiskella kaksi vuotta kilpailupaineen alla. Se ei myöskään ole valmis tai täysin yhdenvertainen koulutussiirtymä. Keskustelua sen kehittämistarpeista tarvitaan. Yhtä kaikki se on parhaimmillaan palkitseva matka. On voimaannuttavaa käsittää olevansa omalla alallaan ja tietää, että jokainen opintosuoritus on kotiin päin. Ensimmäisen vuoden perusopintojen jälkeen (60 op) pääsin tutkinto-opiskelijaksi HTM-tutkintoon. Tänä keväänä hain ja pääsin OTM-opiskelijaksi kerättyäni kasaan 100 opintopistettä yli 4,495 keskiarvolla. Nyt voin sanoa, että tehty työ kantaa. Se tuntuu todella hyvältä.

PS. Terveisiä isolle kirkolle: en ole vieläkään päässyt näkemään niitä traktoreita! Sen sijaan kumppareita näkyi parilla metsätieteilijällä ympäristöoikeuden perusteiden luennolla. Ne, kuten myös kiertotalouden oikeuden kurssilla opiskelijan repusta vilahtanut kemistin takki, muistuttavat minua mainioista poikkitieteellisistä luentokeskusteluista. Mutta ei hätää. Jään odottelemaan traktoreita!