Sosiaalihuoltolain päivitystarpeesta kunnan hallinnon järjestämisen näkökulmasta
Matti Muukkonen
Kirjoittaja työskentelee kuntaoikeuden tutkijatohtorina oikeustieteiden laitoksella.
SUOMESSA TOTEUTETTIIN sosiaalihuoltolain uudistus Kataisen/Stubbin hallituksen aikana siten, että uusi laki tuli voimaan pääosin 1.4.2015, joskin osa säännöksistä oli voimassa jo 1.1.2015 alkaen ja osa vasta 1.1.2016 alkaen. Samassa yhteydessä kumottiin vuoden 1982 sosiaalihuoltolaki. Tätä ei kuitenkaan tehty kokonaan, vaan uuden lain 61 § 2 momentin mukaan lain luvut 2, 5 ja 8 jätettiin voimaan, kuten myös neljä muuta yksittäistä pykälää. Nykyisin meillä on siis voimassa oleva vuoden 2014 sosiaalihuoltolaki sekä osia kumotusta vuoden 1982 laista.
ERI PUOLILLA lainsäädäntöä viitataan sosiaalihuoltolain 6 §:n tarkoittamaan sosiaalihuollosta vastuussa olevaan toimielimeen. Kyseinen säännös ei kuitenkaan löydy siis uudesta sosiaalihuoltolaista, vaan vanhasta. Säännöksen mukaan kunnassa on oltava yksi tai useampi monijäseninen toimielin, joka vastaa sosiaalihuollon toimeenpanosta. Toimielin voi olla sosiaalilautakunta tai muukin toimielin, kuten vaikkapa kunnanhallitus. Tulkintani on, että jälkimmäinen ei kuitenkaan ole mahdollinen, mikäli kyse on tilanteesta, jossa yksi kunta hoitaa useamman tehtäviä. Tällöin kunnanhallitus ei kuntakohtaisuutensa vuoksi sellainen voi olla. Koska laki edellyttää toimielintä, ei esimerkiksi jaostoa voitane käyttää lain tarkoittamana elimenä. Mikäli kunta on siirtänyt järjestämisvastuun sosiaalihuollon tehtävistä kuntayhtymälle, vastaa tehtävistä esimerkiksi yhtymähallitus.
EN PIDÄ kovin hyvänä mallina ratkaisua, jossa osa säännöksistä on jo kumotussa laissa. Olisi perustellumpaa, että vanhaan lakiin sisältyvät edelleen tarpeelliset säännökset yhdistettäisiin pikaisesti voimassaolevaan sosiaalihuoltolakiin. Tällä helpotettaisiin erityisesti ei-juridisen koulutuksen omaavien viranhaltijoiden ja kuntalaisten lainsäädäntöön tutustumista. Hyvänä lainsäädäntötapana pitäisi olla, että pääsääntöisesti koko laki korvattaisiin uudella, eikä häntiä vanhasta jäisi.
TÄMÄ EI kuitenkaan ole sääntelyn suurin ongelma. Kuntalain 90 §:n mukaan viranomaisten, olivat ne sitten yksihenkilöisiä viranhaltijoita tai monijäsenisiä toimielimiä, toimivalta tulisi osoittaa kunnan hallintosäännössä. Kuntalain 91.2 §:n mukaan hallintosäännössä on myös mahdollisuus antaa viranomaiselle, jolle valtuusto kuntalain 91.1 §:n mukaisesti toimivaltaa on osoittanut, siirtää sitä eteenpäin. Puhutaan delegoidun toimivallan subdelegoinnista. Tämä on normaalia toimintaa, jossa esimerkiksi kunnanjohtajalle on ensin valtuuston hyväksymässä hallintosäännössä siirretty toimivaltaa ja annettu samalla oikeus siirtää sitä eteenpäin alaiselleen henkilöstölle. Tällöin delegoinnin kohde (viranhaltija tai toimielin) tekee subdelegoinnista päätöksen, joka myös sitoo sitä itseään.
VANHAN SOSIAALIHUOLTOLAIN 12.1 §:n mukaan subdelegointi ei kuitenkaan ole näin helppoa, vaan edellyttää asiasta päättämistä johtosäännöllä, so. nykyisen kuntalain aikana juuri kuntalain 90 §:n tarkoittama hallintosääntö, kun aiemmista esimerkiksi toimialakohtaisista johtosäännöistä on luovuttu. Niinpä juridisesti olemme tilanteessa, jossa yhtään sosiaalihuollon tehtävää ei laillisesti voikaan subdelegoida hallintosääntöä muuttamatta. Tämä ei ole tarkoituksenmukaista ja voi aiheuttaa muotovirherasituksen merkittävälle osalle kuntien sosiaalitoimen päätöksiä sen vuoksi, ettei viranhaltijalla, jolle esimerkiksi lautakunta tai sosiaalijohtaja toimivaltaa on omalla päätöksellään subdelegoinut, sitä todellisuudessa olekaan.
NÄKEMYKSENI MUKAAN sosiaali- ja terveysministeriön tulisikin pikaisesti korjata asia. Tässä yhteydessä tulisi myös harkita olisiko vanha sosiaalihuoltolaki kokonaisuudessaan syytä päästää lepäämään rauhassa ja tuoda tarpeellinen sääntely uuteen lakiin. Koomiselta nimittäin tuntuu, että jo kumottua lakia lähdettäisiin vuosien jälkeen vielä muuttamaan.