Karjala-tutkimus heijastelee aikaansa

Kirjoitettu avauspuheenvuoroksi professori Maria Lähteenmäen johtaman Urbaani karjalaisuus -hankkeen paneeliin Missä mennään: Nykypäivän karjalaisuus? 30.5.2022.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli tapahtuma, joka on vaikuttanut myös Karjala-tutkimukseen. Suomalaiset yliopistot katkaisivat tutkimussuhteet rajan taakse ja yhteydenpito supistui yksittäisten tutkijoiden henkilökohtaisten suhteiden varaan.
Politiikan uhkakuvat ja turvattomuuden retoriikka ovat omiaan kaventamaan, mutta myös ohjaamaan tutkimusta. Historiajulkisuudessa on jo osin käännytty paluumatkalle kohti kansallista historiakertomusta, jossa Karjala nähdään idän ja lännen taistelukenttänä ja Karjalan historia taistelujen jatkumona.

Valtiollinen historiapolitiikka on poliittista valtapeliä. Karjalan tutkimuslaitoksen perustaminen 1971 oli osa Karjalan henkisen perinteen sitomista Suomeen. Vaikka suurin osa suomalaista Karjalaa oli alueluovutuksissa mennyt, niin Pohjois-Karjala oli jäänyt Suomelle. Pohjois-Karjalan museo oli sodan jälkeen huolehtinut Laatokan Karjalan museaalisesta perinnöstä ja tutkimuslaitos oli puolestaan uusi tiedepoliittinen Karjala-toimija, jonka synty Suomeen pakotti myös Neuvosto-Karjalan toimimaan. Petroskoissa Karjala-tutkimusta vastaavasti vahvistettiin. Sittemmin laitokset avautuivat yhteistyöhön, ensin virallisten valtiollisten sopimusten, sitten tukijoiden ja laitosten omaehtoisen akateemisen kiinnostuksen kautta.  Yhteistyö Suomen ja Venäjän välillä lisääntyi Neuvostoliiton hajottua. Venäjän vaikutus Karjalan määrittelyyn heijastui rajan avautumisen jälkeen vahvana ja sen vaikutus on näkynyt siitä lähtien suomalaisessa Karjala-keskustelussa. Suomalaiset kuulevat rajantakaisten nykyasukkaiden ja tänne muuttaneiden, samalla tavoin karjalaisina itseään pitävien ääntä ja heidän kokemuksiaan. Venäjän Karjalan vaikutuksen seurauksena Karjala on ikään kuin liikkunut itään. Karjalaa ja karjalaisuutta määritellään alueellisesti, kielellisesti ja kulttuurisesti uudelleen. Karjalan kielen esille nosto, samoin kuin ortodoksisen uskonnon painottaminen ovat herättäneen kysymyksen oikeasta karjalaisuudesta myös Suomessa.

Vaikka raja jakaa kaksi itsenäistä valtiota, Euroopan unionia ja Venäjää, tulevaisuudessa NATOa ja Venäjää, se ei ole ylittämätön.  Ukrainan sodasta huolimatta rajan yli risteilevät monimuotoiset verkostot. Asiantuntijuus Karjalasta ei ole sidoksissa siihen maahan, josta asiantuntija sen esittää. Venäjän Karjala-keskustelut ovat osa Suomen Karjala-keskusteluja, osa yhteiskunnallista todellisuutta. Suomessa käyty keskustelu ja tutkimus vaikuttavat vastaavasti rajan toisella puolella käytävään keskusteluun. Sosiaalinen media välittää hetkessä viestit maasta toiseen rajasta välittämättä ja nimenomaan siksi. Kiinteät kontaktit, sukulaiset, erilaiset julkaisut, nettipalstat keskusteluineen, valtiolliset TV-kanavat ja muu sähköinen viestintä hälventävät rajaa samalla, kun sitä niissä rakennetaan.

Kirjat ja niiden teemat kertovat Karjalaa koskevasta julkisesta kiinnostuksesta, rahoituksesta ja tutkimuspolitiikan painotuksista. Tarkastelen tässä viimeisen kahden vuoden aikana Suomessa julkaistuja Karjala-aiheisia kirjoja ja niiden teemoja. Kirjat on valittu UEF-primo-tietokannan mukaan hakusanalla ”Karjala”.  Ukrainan sota ei julkaisuissa vielä näy, sillä tutkimukset ilmestyvät pienellä viiveellä, mutta julkaistut kirjat osoittavat Karjala-tutkimuksen painottumisen 2020-luvulla vahvasti kansallisiin teemoihin. Venäjän ja Suomen suhteissa ja historiapolitiikassa tapahtuneet käänteet näkyvät etenkin syyllisten ja uhrien kansallistamisessa ja erojen rakentamisissa Karjalaa koskevissa tutkimuksissa. Stalinin vainoista on julkaistu runsaasti. Uusia kirjoja ovat Karjalaan kaikonneita. Suomalaisten pakolaisten kohtaloita sukutarinana (Arto Rinne), Taistelua ja kuolemaa. Neuvosto-Karjalan suomalaiset 1920–30-luvuilla (Irina Takala), Stalinin taivaan alle. Lapsena Yhdysvalloista Neuvosto-Karjalaan (Allan Sihvola) sekä Punakankaan suomalaiset. Teloitus- ja hautapaikka Krasny bor 1937–1938 (Aimo Ruusunen). Tähän ryhmään voi sijoittaa myös uutta venäläistä historiatulkintaa julistavan Sergei Veriginin ja Armas Mahshinin kirjoittaman ja Johan Bäckmanin suomentaman kirjan Itä-Karjalan kansanmurha. Todistusaineisto suomalaisen miehityshallinnon rikoksista ihmisyyttä vastaan jatkosodan aikana 1941–1944. Se kääntää syyllisyys- ja uhriteeman asetelman päinvastaiseksi.

Veriginin ja Mashinin kirjan voisi sijoittaa myös talvi- ja jatkosota-kirjallisuuteen, joka Suomessa elää edelleen vahvana. Tästä kertovat kirjat Jatkosota Stalinin kanavalla. Taistelut suomalaisin ja venäläisin silmin (Ari Rautala), Suurhyökkäys Pohjois-Karjalasta 1941. Taistellen takaisin 1944 (Pertti Hakulinen), Operaatio Kaleva. Päämajan kaukopartioiden suurin isku ja sen taustat (Pekka Turunen), Tiedustelijan päiväkirja. Päämajan palveluksessa talvi- ja jatkosodassa (Seeva Vuolle), Kette Lappland. Kaukotiedustelua Vienassa ja Muurmannin rajalla (Hannu Valtonen), Sodan tarinat sekä Rukajärvi 1941–1944 (Jukka Kuhanen). Venäjän sisällissotaan liittyy historia- ja muistelmateos Karjalan kuningas. Eversti P.J. Woods ja brittiläinen interventio Pohjois-Venäjällä 1918–1919.

Karjalan kielen aseman noususta kertovat kirjat Vuokkiniemi aapini (Tatjana Tupini) ja Karjalankieliset rajalla (Pekka Suutari toim.) sekä Ilja Moshikovin väitöskirja NUT-partisiipin käyttö karjalaismurteissa. Karjala-aiheisia väitöskirjoja ovat Moshikovin lisäksi Aarne Ylä-Jussilan teologinen tutkimus Heimo, uskonto ja isänmaa. Kirkollinen kansallistamistoiminta Itä-Karjalassa 1941–1944, Marjatta Aittolan historian väitöskirja Eurooppalaisen kirjallisuuden mielikuva Karjalasta 1700–1812 sekä Chloe Wellsin yhteiskuntamaantieteellinen väitöskirja Vyborg is yours. Meanings and memories of a borderland city amongst young people in Finland. Itä-Suomen yliopiston Karjala-sidoksesta kertoo, että kolme näistä väitöksistä on tehty Joensuussa. Aittolan väitös oli Oulussa.

Tiedejulkaisuja ovat Karjalan jumalat. Uskontotieteellinen julkaisu (Martti Haavio), Rakkaus ei tunne rajoja. Keitä ovat runonlaulajat, äänellä itkijät ja muinaiset tarinan kertojat? (Kaisu Rissanen), Suuri karjalainen piirakkakirja (Pirkko Sallinen-Gimpl), Armahimmat varsisomaset. Vienalaisten naisten kansanpukuja ja elämäntarinoita (Maija Vaara), Pohjois-Karjalan kivet ja kalliot. (Heikki Vesajoki), Laatokka, Suurjärven kiehtova rantahistoria (Maria Lähteenmäki toim.), Karjalan eräperinne. Luovutetun Karjalan metsästyksen ja kalastuksen historia (Tuija Kirkinen ja Kristiina Mannermaa) Matkalla. Kirjoituksia karjalaisen matkailun historiasta (Jani Karhu toim.). Matkoihin kiinnittyvät myös Jonna Saarron Retkipaikka. Seikkailija kauneimmissa maisemissa sekä Saara Finnin uudelleen julkaistut Viipurin matka 1900 ja Seminaarista paluu 1906.

Karjalan eri alueista erityisen kiinnostuksen kohteena on ollut Viena, josta ovat 2020-luvulla ilmestyneet Pekka Vaaran kirja Viena 1919–1922. Kun neuvostovalta tuli Karjalaan, Kulttuurikuvia Vienasta ja Petsamosta (Unto Martikainen), Kainuun vienalaiskylät (Metropoliitta Panteleimon toim.) Elämää Vienan kylissä 1860-luvulla, Pavel Tsubinskin Karjalan tilastollinen ja kansatieteellinen katsaus (Pavel Tsubinski) ja Elämäni polku. Sombajärven kylän istorija sekä muisselmie miun eloksesta (Sandra Stepanova). Tähän voi liittää myös aikakauslehti Karjalan Heimon historian Sielunpaloa ja toimintaa. Karjalan Heimon sata vuosikertaa (Toni Saarinen toim.)

Luovutetun Karjalan kunnista Viipurista on ilmestynyt kaksi teosta: Jalmari Lankinen. Arkkitehti ja valokuvaaja Viipurista (Miikka Kurri ja Anne Tahvanainen) sekä Diasporan Viipuri. Muistojen kaupunki sotien jälkeen (Satu Grűnthal). Sortavalan historiaa käsittelee Tapio Hämysen ja Hannu Itkosen Sortavala muistojen ja mustelmien kaupunki. Raudusta tuli Markku Vauhkosen Muistojen Rautu. Evakkoteemaan liittyy kirjat Evakkotarinoita (Seppo Rapo). Muita teoksia ovat Muistojen Terijoki elää Teri-säätiössä. Teri-saätiö 70 vuotta (Kristiina Ijäs).  Kukkuu se käk pääkaupunkseuvuulkii. Pääkaupungin valkjärveläiset ry. 1961–2020 (Aimo Inkiläinen),

Aatteiden paloa Ruskealan pitäjässä, Yhdistystoimintaa Laatokan Karjalan Ruskealassa säädyistä tasavaltaan (Kari Selkimo) ja Kansanopiston tie Jaakkimasta Ruokolahdelle. Jaakkiman kristillinen opisto 1929–2017 (Jouko Siitonen).

Näistä 2020-luvun kahden ensimmäisen vuoden aikana ilmestyneistä kirjoista paljastuvat Karjala-teeman perinteet, mutta myös trendit. Karjala on aina aikaansa sidottu ja vahvasti poliittinen.