Kestävän ja moniarvoisen metsänkäytön edellytysten jäljillä
Teksti ja kuvat: Emmi Salmivuori
Metsien moninaiset elintärkeät ekosysteemipalvelut ovat keskeisessä asemassa yhteiskunnan kestävyyssiirtymässä. Metsät ylläpitävät luonnon monimuotoisuutta, sitovat ja varastoivat hiiltä ja suodattavat pohjavesiä. Samalla metsien taloudellinen merkittävyys on huomattavaa: metsäteollisuus on kansallisesti suurimpia teollisuudenalojamme, ja metsät ovat monelle tärkeä toimeentulon lähde. Yhteiskunnan ekologisen kriisin kasvaessa ja ympäristötietoisuuden lisääntyessä metsien eri funktioihin kohdistuvat intressit ovat monipuolistuneet ja saaneet uusia painoarvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Riskinä on eri intressien vastakkainasettelua ja metsiin liittyvän keskustelun polarisaatiota, vaikka sen sijaan metsien lukusia ekologisia ja sosiaalisia funktioita tulisi pyrkiä aktiivisesi yhdistämään metsänkäytön kestävyyden toteutumiseksi. Haastattelututkimuksessani havaitsin, että myös taloudellisesti orientoituneiden metsänomistajien metsiinsä liittämät arvot ja tarpeet ovat hyvin moninaisia, mutta näitä arvoja ja tarpeita huomioivien realististen valinnanmahdollisuuksien olemassaolo ja saavutettavuus metsien konkreettisessa käytössä ei aina toteudu.
Keräsin pari vuotta sitten omaa väitöskirjaprojektiani varten haastatteluaineistoa erilaisilla maaseutualueilla eri puolilla Suomea toimivilta metsänomistajilta, yhteismetsien edustajilta ja maaseutuyrittäjiltä. Haastattelujen pääteemana oli metsänkäytön ja metsiin perustuvan elinkeinotoiminnan monipuolistaminen. Lähestyin aihetta haastattelemalla 27 yrittäjää ja metsänomistajatahoa heidän metsiin perustuvien tulonlähteidensä ja elinkeinotoimintojensa kehittämisestä. Suurin osa haastatelluista maaseutuyrittäjistä oli myös itse metsänomistajia. Kaikki haastatellut metsänomistajat olivat taloudellisesti orientoituneita, eli he omistivat metsää saadakseen siitä tuloa tai käyttääkseen sitä elinkeinotoiminnassaan tavalla tai toisella. Haastateltavissa ei ollut niin sanottuja harrastelijametsänomistajia, eli metsänomistajia, jotka omistavat metsää ”huvin vuoksi” vailla metsiensä hoitoon ja käyttöön liittyviä suunnitelmia ja taloudellisia tavoitteita.
Vaikka arvot ja niiden vaikutukset metsien käyttöön liittyviin päätöksentekoprosesseihin eivät kuuluneetkaan haastattelukysymyksiin, nousivat ne ehkä hieman yllättäenkin toistuvasti haastatteluissa esille. Niinpä mahdollisuuden saadessani päädyin kirjoittamaan niistä oman julkaisunsa, joka äskettäin julkaistiin osana Human-Nature Practices for Environmental Management: Examples from Northern Europe -kirjaprojektia.
Tuossa kirjassa tarkastelemme erilaisista tutkimuskonteksteista käsin nykypohjoismaisia luontosuhteita ja luonnon käytännön hallinnoinnista löytyviä joko/tai -jaotteluja. Alun perin projektin inspiraationa toimi muutama vuosi sitten edesmenneen filosofi Bruno Latourin ajattelu nykylänsimaista luontosuhdetta hallitsevasta luonnon ja yhteiskunnan keinotekoisesta binääristä. Itse keskityn luvussani nykysuomalaiseen metsäsuhteeseen ja hallinnon rakenteissa metsien käyttöä ohjaileviin jaotteluihin.
Metsälle ja sen käytölle on hallinnoinnin rakenteissa asetettu varsin binäärisiä funktioita, jotka ovat normalisoituneet hallinnoinnissa käytettyyn kieleen: erityisesti yksityisesti omistetuilla mailla sijaitseva ”metsä” on virallisissa yhteyksissä yleensä ”metsätalousmaata” tai ”luonnonsuojelualuetta”. Valtion mailta löytyvät lisäksi sellaiset metsäkategoriat kuin ”kansallispuisto”, ”erämaa-alue” ja nykyään toisinaan myös ”virkistysmetsä” tai ”monikäyttömetsä”, mutta valtavirtaisessa metsien hallinnoinnissa nämä kategoriat ovat (vielä) marginaalissa. Sekä metsätalousmaaksi että luonnonsuojelualueeksi luokitellut metsät ja niiden käyttö on määritelty varsin tarkasti myös lainsäädännön tasolla esimerkiksi metsälaissa ja luonnonsuojelulaissa.
Maaseutututkijan linssien läpi tuon jaon voi nähdä noudattelevan maaseudulle osoitettuja yhteiskunnallisia funktioita: maaseutu on politiikassa perinteisesti nähty ennen kaikkea luonnonvarojen ja elintarvikkeiden alkutuotannon alueena, ja ympäristötietoisuuden heräämisen myötä myös säilyttämisen arvoiseksi koetun luonnon suojelemisen alueena. Hallinnoinnin avulla maaseudun metsät on sovitettu palvelemaan näitä funktioita. Kaupunkimetsät sen sijaan ovat harvoin puhtaasti kumpaakaan, ja niihin ja niiden hallinnointiin liittyy usein myös virkistyksellisiä ja monikäyttöön liittyviä elementtejä.
Metsien moniulotteiset arvot omistajilleen ja niiden vaikutus metsien käyttöön
Haastatteluista kävi ilmi, että maaseutukonteksteissa toimivien metsänomistajien arvot ja intressit metsiinsä ja niiden käyttöön liittyen ovat kuitenkin todellisuudessa paljon moninaisemmat ja moniulotteisemmat kuin mitä tällaiset suoraviivaiset hallinnollisen tason jaottelut antavat olettaa. Kaikilla haastatelluilla oli hyvin henkilökohtainen suhde metsään: metsät toimivat monilla haastateltavilla paitsi tulonlähteenä myös elämäntapana, elinkeino- tai yritystoiminnan perustana, vapaa-ajan ja sosiaalisen yhteistoiminnan alueena, omavaraisuuden tukena, elämysten tarjoajana ja sosiaalisena linkkinä metsänomistajan ja paikallisyhteisöjen ja eri metsänomistajasukupolvien välillä. Metsät tarjosivat omistajilleen paitsi suoraa taloudellista tuloa myös mahdollisuuden jatkaa omaa sukutilaa tai jäädä asumaan ja harjoittamaan elinkeinoa omaan kotikylään. Metsien käyttöä ohjasivat niin edellisiltä sukupolvilta perityt perinteet kuin mahdollisuus jättää seuraavalle sukupolvelle metsään liittyvää henkistä ja fyysistä perintöä. Metsänomistajat saivat metsistään ravintoa, elämyksiä, polttopuuta, sosiaalisia yhteyksiä, luontoarvoja ja raaka-ainetta tai toiminta-alueita oman yrityskonseptin tarpeisiin ja toisinaan myös oman lähiyhteisönsä toiminnan ja toimeentulon tueksi.
Kiinnostava havainto oli, että nämä moninaiset arvot ja merkitykset ohjasivat myös metsien käyttöön liittyvää päätöksentekoa silloin, kun metsien käyttöä ohjaavat rakenteet sen vain sallivat. Vaikka metsiä omistettiin ja käytettiin ensisijaisesti toimeentulon saamiseksi, vaikuttivat metsänomistajan henkilökohtaiset kytkökset ja metsiin liittyvät arvot siihen, kuinka tuo toimeentulo hankittiin esimerkiksi metsien hyödyntämiseen liittyviä elinkeinokonsepteja ja metsänhoidon tapoja valittaessa.
Samanaikaisesti ulkoa päin tulevaa metsien käytön ohjausta kritisoitiin useassa haastattelussa kovin kaavamaiseksi, yksitoikkoiseksi ja metsänomistajan metsiinsä liittämät lukuisat arvot ja tarpeet puutteellisesti huomioivaksi. Usein metsien hoitoon ja käyttöön liittyvät valinnat ja toimenpiteet perusteltiin sillä, että ne oli annettu ulkoa päin eikä niille nähty olevan muita varteenotettavia vaihtoehtoja, tai niiden tekemättä jättäminen tai toisin valitseminen olisi tuottanut metsänomistajalle haittaa, vaikka valinnat eivät olisi aina olleetkaan metsänomistajalle mieluisia.
Ulkoa päin asetettuja metsän hoidon ja käytön tavoitteita oli haastattelujen perusteella toisinaan myös käytännön tasolla kyseenalaistettu ja uhmattu. Tuon uhmaamisen konkreettisena seurauksena jotkut metsänomistajat olivat esimerkiksi päätyneet irrottautumaan sertifikaattijärjestelmästä, suorittamaan itse käytännössä metsiensä hoitotoimenpiteet parhaaksi katsomallaan tavalla, etsimään itse teolliselle puuntuotannolle vaihtoehtoisia tapoja tuottaa toimeentuloa metsästä sekä hakkaamaan metsäomaisuuttaan pakkosuojelun pelossa.
Metsänomistuksen etääntymisen ongelma
Erilaiset tunnistetut arvot eivät olleet kovin suoraviivaisesti eroteltavissa toisistaan: metsiin liittyvien eri arvojen tiiviit yhteydet toisiinsa näkyivät siinä, että usein metsiin liittyvät moninaiset ekologiset ja sosiaaliset arvot ja niiden huomioiminen metsän käytössä nähtiin metsien taloudellisen hyödyntämisen edellytyksenä. Vastaavasti mahdollisuus saada metsästä taloudellista toimeentuloa nähtiin myös metsien ekologisten ja sosiaalisten arvojen säilyttämisen ja edistämisen edellytyksenä.
Lähes kaikilla haastatelluilla metsänomistajilla oli lähtökohtaisesti tiivis ja moniulotteinen suhde metsäänsä. Mahdollisuus valita ja vaikuttaa itse omien arvojensa ja intressiensä mukaisesti omien metsiensä käsittelyyn ja metsissään tapahtuviin toimintoihin ja erilaisten ekosysteemipalveluiden tuotantoihin vaikutti lisäävän metsän käytön moniarvoisuutta ja monimuotoisuutta. Vastaavasti väkisin ulkoa päin tuleva ohjaus ja realististen valinnanmahdollisuuksien puute niin metsätalouteen kuin luonnonsuojeluunkin liittyen vaikutti usein kaventavan moniarvoisuutta ja monimuotoisuutta metsän käytössä ja käsittelyssä. Metsänomistajan läheisen ja moniarvoisen metsäsuhteen mahdollistaminen ja tukeminen rakenteellisesti myös erilaisia ekologisia, sosiaalisia ja taloudellisia hyötyjä yhdistelevien käytännön valinnanmahdollisuuksien kehittämisen ja tarjoamisen tasolla voikin olla keskeinen palikka metsän käytön kestävyyden lisäämisessä.
Ongelmana tätä havaintoa vasten voi olla metsänomistuksen etääntyminen metsästä. Yhteiskunnan kaupungistumiskehityksen myötä myös yhä useampi metsänomistaja asuu kaupungissa kaukana omistetuista metsistä. Samalla metsäala pyrkii tavoitteellisen ja ammattimaisen metsänomistuksen lisäämiseen ja metsänomistuksen pirstalemaisuuden vähentämiseen, joka usein tarkoittaa teollisesti tuotanto-orientoituneen suurmetsänomistuksen lisäämistä. Yhä useammin suomalaisen metsän omistaa perinteisen suomalaisen perhetilan sijaan kasvoton kansainvälinen sijoitusyhtiö, jolle omistetut metsät näyttäytyvät lähinnä numeroina.
Onkin olemassa uhka, että samalla, kun metsänomistus etääntyy paitsi fyysisesti myös henkisesti omistuksen kohteena olevista metsistä, menettävät metsät moninaiset ja moniulotteiset, myös paikkaan ja sen yhteisöihin sitoutuneet ja monet sukupolvet ylittävät arvonsa ja merkityksensä. Kansainvälisillä sijoittajilla tuskin koskaan voi olla samanlaisia fyysisiä, sosiaalisia ja henkisiä kytköksiä ja niiden tuottamia merkityksiä omistuksensa kohteen oleviin metsiin ja niiden käyttöön kuin perinteisillä, metsiensä kanssa jatkuvassa konkreettisessa vuorovaikutuksessa elävillä metsätilallisilla. Sen sijaan niiden toimintaa myös metsäomaisuuden käyttöön liittyvissä päätöksissä ohjaa todennäköisesti lähinnä pelkkä markkinalogiikka. Tällöin voivat vaarantua myös moniarvoisuuteen ja kokonaiskestävyyteen liittyvät aspektit metsien käytössä.
Lisäluettavaa:
Latour, Bruno (1991): Emme ole koskaan olleet moderneja. Käännös R. Suikkanen, Vastapaino, Tampere 2006 (alkup. julk. La Decouverte, Pariisi 1991).
Salmivuori, Emmi (2025): Schematic land-use binaries as a challenge for multivalued forest cultures in rural Finland. Kirjassa E.C.H. Keskitalo (toim.): Understanding Human-Nature Practices for Environmental Management. Routledge 2025. http://dx.doi.org/10.4324/9781003481041-4
********
Emmi Salmivuori (YTM) on ympäristöpolitiikan väitöskirjatutkija Historia- ja maantieteiden laitoksella Itä-Suomen yliopistossa. Hän tekee tutkimustaan Koneen Säätiön rahoituksella.