Koronakriisissä pakolaiset jäävät kansallisen selviytymispuheen katveeseen

Kriiseillä on taipumus supistaa kollektiivisia moraalikarttojamme eli yhteisön jakamaa käsitystä siitä ketkä kuuluvat sen huolenpidon piiriin. Olemme aiempaa huolestuneempia läheisten, ystävien, perheiden, naapureiden, kuntalaisten ja oman maan kansalaisten selviytymisestä maan rajat ylittävän solidaarisuuden kustannuksella. Uutiset, joita seuraamme, rakentavat poikkeustilassa poikkeuksellisen vahvasti kansallisvaltiokeskeistä todellisuutta. Viestimet ovat täynnä päivityksiä oman maan koronatilanteesta. Jos uutiset vievät huomiomme maamme rajojen ulkopuolelle, se vie ne muiden rikkaiden länsimaiden koronakriisiin. Kehittyvien maiden ja pakolaisleirien hauraus koronakriisin edessä jää julkisen keskustelun reunalle tai ulkopuolelle.

Kuva: Markus Spiske / Unsplash

Suomessa hallitus tiedottaa päivittäin kansalaisiinsa, kansantalouteensa ja rajoihinsa kohdistuvista koronatoimenpiteistä. Pääministeri Sanna Marin rauhoittelee televisiossa suomalaisia vakuuttamalla, että ”kyllä me tästä selviydymme”. Sen sijaan pakolaisten hädästä ei juurikaan puhuta. Suomalainen julkinen keskustelu pääosin vaikenee pakolaisleirien evakuointitarpeesta, koronanälkälakkoon menneistä palautusta odottavista turvapaikanhakijoista sekä siitä, että hallitus jäädytti suunnitelmansa ottaa Kreikasta 175 alaikäistä pakolaista Suomeen.

Rajat eivät kuitenkaan ole kiinni kaikille ulkomaalaisille, sillä samaan aikaan elinkeino- sekä maa- ja metsätalousministeriö edistävät ulkomaalaisten kausityöntekijöiden maahantuloa poikkeusjärjestelyin. Suomalaisten selviytymistä korostavassa julkisessa keskustelussa pakolaisten hyvinvoinnista huolehtimista on epäilemättä vaikeampaa perustella hyötyargumentein kuin ulkomaisten maataloustyöntekijöiden saapumista turvaamaan suomalainen huoltovarmuus.

Kuva: Radek Homola / Unsplash

Uutisten lisäksi kansallismielisyyttä ylläpidetään banaalin arkisesti jakamalla sosiaalisessa mediassa meemejä suomalaisten erityisistä selviytymistaidoista: sosiaalisesta eristäytyneisyydestä ja sisusta. Tällaisia humoristisia meemejä levittää mm. omien sanojensa mukaan Suomen viraalein brändi Very Finnish Problems, joka tavoittaa 10 miljoonaa ihmistä kuukaudessa. Sosiaalisen etäisyyden pitämisen ollessa yksi tärkeimpiä koronaviruksen torjumiskeinoja meemit korostavat kuvitteellisen suomalaisen luonteenlaadun hyveellisyyttä.

Kansallisvaltion paluu

Maailmanlaajuisesti näemme kuinka koronapandemia on vahvistanut kansallisvaltioiden toimijuutta ja rajojen merkitystä. Tiheästi verkottuneen keskinäisriippuvaisen maailman verkot ovat alkaneet purkautumaan, kun kansainvälinen lentoliikenne on lähestulkoon pysähtynyt, suurin osa maista on asettanut matkustusrajoituksia, globaalit alihankintaketjut ovat katkeilleet ja useat maat ovat alkaneet tuottamaan itse suojavarusteita. Vapaasta liikkuvuudesta tunnetussa Euroopan Unionissa sisä- ja ulkorajat ovat nousseet pikavauhtia pääosin jäsenvaltioiden yksipuolisesta aloitteesta. Aiemmin vääjäämättömästi etenevänä käsitetty globalisaatio on tullut kyseenalaistetuksi.

Koronakriisiä voi pitää kulttuurisen vastaiskun teorian mukaisena väliaikaisena häiriötilana, joka saa valtaa ja huomiota keskittymään kansallisvaltioiden sisälle. Akuutti eksistentiaalinen kriisi pölläyttää kansallismielisyyttä julkisen keskustelun pintaan ja mieliimme. Se todistaa autoritäärisesti virittyneille yksilöille ja heidän poliittisille ryhmilleen maailman olevan kaoottinen ja vaarallinen paikka, jossa voi selvitä vain suosimalla omaa sisäryhmää muiden ryhmien kustannuksella. Lisäksi se saattaa saada liberaalisti virittyneitä yksilöitä ja heidän poliittisia ryhmiään omaksumaan väliaikaisesti autoritäärisempiä arvoja. Kriisin aikana poliitikoilla on kiusaus käpertyä sisäänpäin ja unohtaa kansainvälinen ja globaali yhteisvastuu. Tämä näkyy niin Pohjois-Euroopan solidaarisuuden puutteena EMU:ssa kuin oikeistopuolueiden vaatimuksena tinkiä ilmasto- ja pakolaispolitiikasta.

Paluu liberaalille uralle?

Kuva: Markus Spiske / Unsplash

Moraalikartan supistuminen ei kuitenkaan ole edelläkuvatusta huolimatta vääjäämätöntä. Koronakriisin aikana on näkynyt myös merkkejä globaalista solidaarisuudesta, joita tosin on mahdotonta erottaa geopoliittisista peleistä. Saksa on auttanut Espanjaa lennättämällä tehohoitoa tarvitsevia potilaita Saksaan, Kiina on toimittanut hengityskoneita Yhdysvaltoihin ja Etelä-Korea auttaa Suomea testaamaan koronavirustartuntoja.

Haavoittuvassa asemassa olevien siirtolaisten kannalta esimerkillisesti on toiminut Portugali, joka on hyväksynyt kaikki oleskelulupa-anomukset kesäkuun loppuun saakka. Toki tässä vaiheessa on aikaista ennustaa, miten kriisi ja yhteiskuntien vastaukset siihen kehittyvät. Poikkeustilan pitkittyessä paine moraalikartan supistumiselle kasvaa entisestään, mutta kriisitilan jäädessä väliaikaiseksi länsimaisten yhteiskuntien voidaan ennakoida palaavan nopeasti liberaalille uralle.

Tuulia Reponen
Väitöskirjatutkija Historia- ja maantieteiden laitoksella. Hänen moraalimaantieteen alaan kuuluva tutkimuksensa käsittelee poliittisten liikkeiden osallistumista moraaliyhteisön rajojen määrittelyyn.

Lisää luettavaa:
Billig, M. (1995). Banal nationalism. London: Sage.
Norris, P., & Inglehart, R. (2019). Cultural Backlash: Trump, Brexit, and Authoritarian Populism. Cambridge: Cambridge University Press.
Smith, D. (2000). Moral geographies: ethics in a world of difference. Edinburgh: Edinburgh University Press.
Stenner, K. (2005). The authoritarian dynamic. New York: Cambridge University Press