Myyttisiä läpimurtoja vai arkisia kokeiluja? EDLI-hankkeen havaintoja innovaatioista, oppimisesta ja osaamisesta työssä
Suomen Akatemia rahoitti vuosina 2022–2025 tutkijatohtorihankettani Employee-driven learning and innovation (EDLI), jossa tarkastelin työntekijälähtöistä innovaatiotoimintaa oppimisteoreettisilla linsseillä poliisi- ja teknologia-alan työssä. Halusin selvittää, miten työntekijälähtöinen innovaatio rakentuu ja ilmenee tutkituissa konteksteissa. Selvitin myös innovaatiotoiminnan haasteita ja tarvittavaa organisaatiolähtöistä tukea.
Kuva: Pixabay
Haastattelin tutkimusta varten 32 teknologia-alan toimijaa 24 ennalta estävää työtä tekevää poliisia eri puolilla Suomea. Lisäksi osa tutkimuksessa mukana olleista osallistui ryhmäseurantahaastatteluihin sekä 6 viikon seurantatutkimukseen, jossa he kirjoittivat mobiilipäiväkirjaa omasta arjestaan. Teknologia-alalla havainnoin myös usean päivän ajan työntekijöiden työtä kirjoittaen havaintoni kenttäpäiväkirjaan.
Miksi halusin tutkia työntekijälähtöistä innovaatiotoimintaa?
Innovaatioita peräänkuulutetaan nyt ehkä enemmän kuin koskaan ennen, mutta vallitseva käsitys – ja suurin osa tutkimuskirjallisuudestakin – näkee innovaatiotoiminnan pitkälti tuotekehittäjien, johtajien ja yrittäjien vastuulla olevana toimintana, jota mekaanisesti jalkautetaan organisaation muille tasoille. Jos tavoitteena on kehittää taloudellista hyötyä tuovien innovaatioiden ohella myös sosiaalisia ja inhimillisiä innovaatioita – uusia ja arvokkaita tuotteita, toimintatapoja ja käytäntöjä – tarvitsemme niiden taustalle huomattavasti laajemman osallistujajoukon. Työntekijät omaavat valtavan asiantuntijuuden työstä, sen käytännöistä, asiakkaista ja sidosryhmistä: miksi tätä osaamispotentiaalia ei hyödynnetä innovaatioissa? Ehkä siksi, ettemme tiedä, miten työntekijälähtöinen innovaatio organisaatioiden arjessa rakentuu ja millaisena se ilmenee. Tämä tietoaukko sai minut tarttumaan työntekijälähtöisen innovaation tutkimiseen.
Miksi poliisi ja teknologia-ala?
Voiko poliisi olla innovatiivinen? Miksi tutkia innovaatioita teknologia-alalla, jossa niitä on tutkittu oletettavasti kaikista toimialoista kaikista eniten? Halusin valita EDLI-hankkeeseen sellaiset työn alat, jotka ovat keskenään riittävän erilaiset, mutta työn ja toiminnan sisällön näkökulmasta hyvin moninaiset.
Poliisi ei tule ensimmäisenä mieleen innovaatiotutkimuksen kohteena. Mielestäni pitäisi, koska poliisi on etulinjassa vastaamassa hyvin haastaviin yhteiskunnallisiin muutostilanteisiin (joista viime vuosina olemme saaneet valitettavan paljon lukea). Tämä edellyttää kykyä kehittää lain ja poliisin ohjeiden puitteissa uusia, useat näkökulmat huomioon ottavia ratkaisuja. Halusin tietää, mitä poliisissa ajatellaan innovaatioista, millaisia innovaatiot ylipäänsä ovat poliisissa ja mitkä ovat henkilöstön osallistumismahdollisuudet innovaatiotoimintaan. Haastattelussa kysyin poliiseilta miksi poliisin tulisi olla innovatiivinen? Erään kokeneen ylikonstaapelin vastaus jäi erityisesti mieleeni:
“Jotta pysyisimme mukana nyky-yhteiskunnan kehityksessä. Olemme aina kaikessa jäljessä. Organisaatiomme muuttuu vasta pakon edessä, kun sillä ei ole muita vaihtoehtoja”
Miksi vastaajan mielestä poliisi on aina askeleen jäljessä tai muuttuu vasta pakon edessä? Onko poliisi todellisuudessa niin epäinnovatiivinen kuin sitaatti ensi silmäyksellä antaa ymmärtää?
Teknologia-ala on alati muuttuva ja hyvin laaja. Tähän tutkimukseen osallistui keskisuuri, Suomessa mutta myös kansainvälisesti toimiva huipputeknologiaorganisaatio, jossa työskentelee osaajia niin tuotekehityksen, tuotannon, markkinoinnin ja myynnin sekä hallinnon ja johdon tehtävissä. Näistä kaikista osa-alueista sain mukaan osallistujia. Oletin, että erityisesti tuotekehittäjien työssä innovaatiot nähdään automaattisesti uusina tuotteina, patentteina ja teknologioina ja innovointi siten itsestään selvänä osana työtä. Näin ei kuitenkaan ollut, asiantuntijat kamppailivat yllättävän paljon sen kanssa, mitä innovaatio edes tarkoittaa, kuten eräs haastateltava pohti:
“Mitä tarkoitat innovaatiolla? Vaikeinta on ylipäänsä ymmärtää, mikä lasketaan innovaatioksi”.
On yllättävää, että innovaation määritelmän tulkinta voi olla haastavaa jopa henkilölle, jolla on laaja kokemus ja syvällinen asiantuntemus tuotekehityksestä. Miten innovaation merkityksen voidaan odottaa olevan selkeä jokaiselle työntekijälle, kun sen määrittely ei ole yksinkertaista edes teknologisen kehityksen parissa työskenteleville kokeneille asiantuntijoille?
Miten työntekijälähtöinen innovaatio rakentuu?
Tutkimukseni mukaan työntekijälähtöinen innovaatiotoiminta ei synny sattumalta. Sen kivijalkana toimivat kolme tekijää: osaaminen, oppiminen ja osallistuminen. Työntekijöiden innovaatiotoimijuutta rakentaa yhtäältä toimijoiden oma halu ja innostus kehittämiseen, mutta myös organisaation ja ympäristön tarjoamat mahdollisuudet tai rajoitteet. EDLI-hankkeessa havaittiin, että työntekijöiden toimijuus innovaatiotoiminnassa on sekä suoraa, näennäistä että kapinallista (ks. Lemmetty, 2026; Welling, 2025). Erilaiset toimijuuden muodot vaihtelevat tilannekohtaisesti.
- Suora innovaatiotoimijuus – Yksilön innovointipyrkimykset ja organisaation tarjoamat mahdollisuudet tukevat toisiaan. Innovointiin osallistuminen on tunnustettua ja aidosti mahdollistettua.
- Näennäinen innovaatiotoimijuus – Innovointihalukkuudesta huolimatta todelliset vaikutusmahdollisuudet puuttuvat. Osallistuminen jää muodolliseksi tai symboliseksi.
- Kapinallinen innovaatiotoimijuus – Innovointia toteutetaan virallisten rakenteiden, normien tai päätöksentekoreittien ulkopuolella. Yksilölle rakentuu varjorooli, joka johtaa organisaatiossa hallitsemattomaan itseohjautuvuuteen.
Tutkimukseen osallistujat kuvaavat innovaatiotoiminnalle keskeisenä toimijuuden lisäksi oman alan ja työn substanssi- ja käytännön osaamisen, organisatorisen ja kulttuurihistoriallisen osaamisen sekä oikeanlaisen asenteen ja motivaatiotekijät. Yksilön ideat tai osaaminen ei kuitenkaan automaattisesti muutu innovaatioiksi, vaan työntekijälähtöinen innovointi rakentuu osaamisalueiden yhdistyessä ja yhteisöllisissä prosesseissa, joissa vuorottelevat adaptiivinen ja innovatiivinen oppiminen (kts. Kuva 1).
Kuva 1. Osaamisen laajentuminen oppimiskäytäntöjen kautta innovaatioprosessin eri vaiheissa (Lemmetty, 2026)
Adaptiivinen oppiminen kohdistuu olemassa olevan tiedon, osaamisen ja käytäntöjen omaksumiseen mallioppimisen ja keskustelujen kautta, kun taas innovatiivinen oppiminen suuntautuu uuden tiedon, ratkaisujen ja toimintatapojen luomiseen kokeilujen, testaamisen ja virheistä oppimisen kautta. Nämä oppimisen muodot eivät ole toisistaan erillisiä, vaan muodostavat jatkuvan kehän: uuden oppimisen myötä syntyvät ratkaisut, käytännöt ja tuotokset muodostavat perustan tuleville oppimis- ja kehittämisprosesseille.
Miten työntekijälähtöinen innovaatio ilmenee?
Tutkimuksen keskeinen havainto oli, että työntekijälähtöinen innovaatio näyttäytyy ennen kaikkea jatkuvana prosessina. Innovaatiota kuvattiinkin ‘yhteisenä matkana’, jonka eri vaiheissa mukaan liittyvät toimijat täydentävät ja muovaavat kokonaisuutta omalla panoksellaan. Monet työmenetelmiin, käytäntöihin ja työympäristöihin liittyvät innovatiiviset prosessit saivat alkunsa päivittäisessä työssä tehdyistä havainnoista ja kehittyivät vähitellen ratkaisuiksi, joista hyötyi lopulta koko organisaatio. Tämän prosessin hahmottamiseen hyödynnettiin mahdollisuuksien ajattelun viitekehystä (Glăveanu ym., 2024). Sen mukaan luova toiminta etenee mahdollisuuksien tiedostamisen, niistä heräävän kiinnostuksen, tutkimisen ja kokeilemisen kautta, mutta innovaatio syntyy kuitenkin vasta silloin, kun tällainen yksilöiden tai ryhmien luovuus johtaa organisaation hyväksymään ja käyttöön ottamaan ratkaisuun. Aineistosta koottu innovaation jatkuvuuden luonnetta kuvaava tyyppitarina puhukoon puolestaan:
”Suuria innovaatioita– uusia tuotteita tai laaja-alaisesti merkittäviä organisatorisia muutoksia päästään juhlimaan harvoin. Siksi innovaatiota on vaikea hahmottaa kokonaisuutena. Innovaatio tässä työssä tarkoittaa pienten ongelmien ratkaisemista osana suurempaa kokonaisuutta. Pilkomme yksittäisiä ongelmia tai monimutkaisuuksia pienempiin osiin ja etsimme niihin parhaat mahdolliset ratkaisut. Vaikeus syntyy siitä, ettei oma kokemuksemme ole se, että innovoimme tai rakennamme innovaatioita. Nämä pienet palaset, pienet edistysaskeleet, eivät tunnu merkityksellisiltä tai arvokkailta innovaation näkökulmasta. Sen sijaan arvon ja onnistumisen kokemuksen tulisi syntyä matkasta – jatkuvasta vähittäisestä oppimisesta ja askel askeleelta etenemisestä. Välillä täytyy pysähtyä katsomaan tuota matkaa: nähdä ne harppaukset eteenpäin, joihin kaikki nuo pienet osat ja askeleet ovat vieneet. Meillä on paljon henkilöstöä, joilla on pitkät urat tässä organisaatiossa. He pystyvät näkemään tuon matkan ja kokonaiskuvan ja ymmärtämään yksittäisten askelten merkityksen. Yksittäiset tuotteet tai lopputulokset rakentuvat aina uusien tuotteiden tai lopputulosten taustalle. Ajallisesti kyse on evoluutiosta. Kyse on jatkuvasta innovoimisesta – mutta pienin askelin.”
Mikä vaikeuttaa innovaatiotoimintaa?
Vaikka työntekijälähtöinen innovointi näyttäytyy tutkimuksessa merkittävänä voimavarana sekä poliisi- että teknologia-alalla, siihen liittyy myös useita haasteita. Osa niistä on yhteisiä eri organisaatioille, mutta osa kytkeytyy vahvasti toimialan erityispiirteisiin.
Ennalta estävässä poliisityössä innovointi on usein välttämätöntä, sillä työn tavoitteena on tunnistaa ja ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia ennen niiden kärjistymistä. Työtä ohjaavat kuitenkin usein epäselvät tavoitteet, resurssipaineet ja suoritusperusteiset mittarit, jotka voivat kaventaa mahdollisuuksia pitkäjänteiseen kehittämiseen. Erityisen ongelmalliseksi kuvautui ennalta estävää työtä tekeville poliiseille lankeava tutkintatyö, joka siirtää huomiota kentällä tehtävästä ennakoivasta työstä kiireellisten tehtävien hoitamiseen. Haasteita syntyy myös organisaation hierarkkisista rakenteista. Vaikka lähiesihenkilöt pyrkivät kuulemaan henkilöstöä, työntekijöiden näkemykset eivät aina välity päätöksentekoon asti. Tällöin kehittämisaloitteet voivat jäädä ilman tukea tai muuttua epävirallisiksi vaikuttamispyrkimyksiksi. Tutkimuksessa ilmeni, että osa työntekijöistä pyrki edistämään tärkeiksi kokemiaan kehittämisideoita virallisten rakenteiden ulkopuolella, mikä lisäsi hallitsemattoman itseohjautuvuuden riskiä.
Teknologia-alalla innovointi on usein vahvemmin osa organisaatiokulttuuria, mutta myös siellä innovaatiotoiminta kohtaa rajoitteita. Erityisesti organisaatioiden kasvu, henkilöstön hajautuminen ja etätyön yleistyminen voivat heikentää niitä sosiaalisia käytäntöjä, joiden varaan oppiminen ja innovointi rakentuvat. Tutkimuksen perusteella teknologia-alan innovointi perustuu vahvasti osaamisdiversiteettiin eli siihen, että erilaisia näkökulmia, tietoja ja taitoja voidaan yhdistää yhteisissä kehittämisprosesseissa. Tämä edellyttää luottamusta, vuorovaikutusta ja epämuodollista tiedon jakamista. Kun työ tapahtuu pääosin etäyhteyksien kautta, hiljaisen tiedon siirtyminen, spontaanit keskustelut ja yhteinen ongelmanratkaisu voivat vaikeutua. Samalla myös materiaalisen työympäristön merkitys korostuu: esimerkiksi prototyyppien tarkastelu, kokeilu ja yhteinen kehittäminen eivät välity etäympäristöissä samalla tavalla kuin kasvokkain tapahtuvassa työskentelyssä.
Toimialasta riippumatta tutkimus osoitti, että innovaation suurin haaste ei useinkaan ole ideoiden puute vaan niiden eteneminen organisaatiossa: monet ideat jäävät toteutumatta, jos niille ei ole selkeitä etenemisreittejä tai organisaation tukea. Tällöin seurauksena voi olla joko hallitsematon itseohjautuvuus tai innovaatioiden tyrehtyminen jo alkuvaiheessa. Molemmat vaihtoehdot heikentävät organisaation kykyä uudistua.
Lopuksi
Toin tekstin alussa esille kaksi kysymystä: Miksi innovaation käsite on haastava huippuasiantuntijalle, jonka työnä on kehittää innovaatioita teknologia-alalla? ja Onko todella niin, että poliisi on yhtä epäinnovatiivinen kuin ylikonstaapelin kommentti ensi alkuun antaa ymmärtää?
Olemme tottuneet ajattelemaan innovaatioita lähes myyttisinä, maailmaa muuttavina voimina, harvojen nerojen suurina saavutuksina, jotka syntyvät kaukana arkisesta työstä ja tavallisista ihmisistä. Myös varhainen innovaatiotutkimus korosti tällaista näkemystä. Tämän vuoksi teknologia-alan asiantuntijat ja vielä enemmän poliisit eivät välttämättä pidä omaa työtään tai organisaatiotaan innovatiivisena: vallitseva mielikuva innovaatiosta luo liian radikaalin vertailukohdan heidän arkiselle työlleen ja kehittämistoiminnalleen.
Teknologia-alalla sen ymmärtäminen, mikä lasketaan innovaatioksi, on vaikeaa siksi, että innovaatio on jatkumo. Se rakentuu vähitellen ajan myötä pienistä arjen parannuksista sekä yksilöllisen ja yhteisöllisen oppimisen kautta. Tällaisessa jatkumossa oma rooli voi jäädä taka-alalle ja muuttua näkymättömäksi niin yksilölle itselleen kuin organisaatiolle laajemminkin. Kuten eräs teknologia-alan osallistuja kuvasi, olennaista on ”löytää merkitys itse matkasta”.
Toiseen kysymykseen, ovatko poliisit todella täysin epäinnovatiivisia, vastaus on kaksijakoinen. Tutkimuksen tulosten perusteella poliisityö ei ole epäinnovatiivista. Päinvastoin erityisesti ennalta estävää poliisityötä leimaa jatkuva kehittäminen. Poliiseilla on mahdollisuus innovoida, ja he myös tekevät niin. Samanaikaisesti kuitenkin vahvat valtahierarkiat, osallistumisen vaikeudet sekä työn rajojen ja tavoitteiden epäselvyys muodostavat esteitä innovatiiviselle toiminnalle. Tästä huolimatta poliisiorganisaation potentiaali kehittyä innovatiiviseksi organisaatioksi on merkittävä, mikäli organisaatiossa vahvistetaan työntekijöiden osallistumista ja oppimista tukevaa toimintakulttuuria. Poliisin työn ja organisaation luonteen vuoksi sääntöjen, oikeudellisen perustan, selkeiden rakenteiden tai edes hierarkioiden purkaminen ei kuitenkaan olisi tarkoituksenmukaista
Mitä hyötyä hankkeesta oli?
Tutkimushankkeiden perustarkoituksena on tuottaa tutkimukseen perustuvaa tietoa ja siten kontribuoida alan kirjallisuuteen, teoreettiseen keskusteluun ja käsitteelliseen ymmärrykseen. Samalla tutkimus auttaa jäsentämään ilmiöitä sekä ymmärtämään ihmisten toimintaa erilaisissa tilanteissa ja muuttuvissa toimintaympäristöissä. EDLI hankkeessa tuotettiin:
- 10 vertaisarvioitua tiedejulkaisua
- 2 tieteellistä kirjaa
- 10 näkökulmatekstiä, kommentaaria tai raporttia
- 6 pro gradu -tutkielmaa
- 6 blogia
- 4 tulosraporttia osallistuneille organisaatioille
- Lukuisia konferenssiesitelmiä ja asiantuntijaluentoja
Usein tutkimuksella on kuitenkin myös laajempaa yhteiskunnallista ja käytännöllistä vaikuttavuutta. Aikuisten työssä oppimisen ja innovaatiotoiminnan näkökulmasta EDLI-hankkeen hyödyt kiinnittyvät yhteiskunnallisella tasolla erityisesti jatkuvan oppimisen ja TKI-toiminnan keskusteluihin sekä käytännön tasolla työpaikkojen ja organisaatioiden kehittämiseen. EDLI-hankkeen merkittävin kontribuutio on innovoinnin näkyväksi tekeminen oppimiseen perustuvana, työntekijälähtöisenä ja osallistumista edellyttävänä prosessina. Samalla hanke tunnistaa niitä tekijöitä, jotka eri työelämän konteksteissa tukevat tai estävät innovaatioiden syntymistä ja kehittymistä. Yhteiskunnallisella tasolla tutkimus tarjoaa uuden näkökulman innovaatioihin osoittamalla, että innovaatioita eivät synnytä pelkästään johto, yrittäjät tai tuotekehittäjät, vaan myös työntekijät osana jokapäiväistä työtään. Samalla se laajentaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa koskevaa keskustelua taloudellisista innovaatioista kohti sosiaalisia, inhimillisiä ja oppimisperustaisia innovaatioita. Tulokset tukevat jatkuvan oppimisen politiikkaa tuomalla esiin oppimisen, osallistumisen ja innovoinnin väliset yhteydet sekä korostamalla työntekijöiden asiantuntijuuden ja osallistumisen merkitystä yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa. Tutkimus teki näkyväksi julkisen sektorin innovaatiopotentiaalia sekä teknologia-alalla myös muiden kuin tuotekehittäjien luovaa toimintaa.
Työpaikkojen ja organisaatioiden näkökulmasta tutkimus syventää ymmärrystä innovaatioiden todellisesta syntytavasta osoittamalla, että innovaatiot rakentuvat usein vähittäisinä kehittämisaskeleina osana arjen työtä eikä ainoastaan virallisissa kehittämishankkeissa. Tulokset korostavat luottamuksen, vuorovaikutuksen ja yhteisöllisen oppimisen merkitystä innovatiivisuuden edellytyksinä. Tutkimus tuo esiin osaamisdiversiteetin keskeisen roolin innovaatioiden lähteenä sekä osoittaa osaamisen jakamisen, yhteisöllisen oppimisen ja yhdessä kehittämisen merkityksen organisaatioiden uudistumisessa. Lisäksi se tarjoaa keinoja henkilöstön osallistamisen vahvistamiseen ja innovointia tukevien rakenteiden kehittämiseen tunnistaen samalla innovointia vaikeuttavia rakenteellisia ja kulttuurisia esteitä, kuten poliisissa valtasuhteisiin ja toimintakulttuuriin liittyviä tekijöitä ja teknologia-alalla kasvun, hajautetun työn sekä etätyön tuottamia haasteita.
Mitä seuraavaksi?
Vaikka EDLI-hanke on päättynyt, tutkimus jatkuu. Seuraavina vuosina laajennamme työssä oppimisen, osaamisen ja innovaatioiden tutkimusta useissa uusissa hankkeissa:
- Eettinen poliisi (Koneen Säätiö, 2026–2029): Tutkimme eettisen osaamisen rakentumista poliisikoulutuksessa ja poliisityön arjessa.
- TYSTI – Innovatiivisuutta ja imua työhön (Työsuojelurahasto, 2026–2027): Selvitämme innovatiivisuuden, työhyvinvoinnin ja työpaikkapedagogiikan yhteyksiä sekä niitä käytäntöjä, joilla voidaan samanaikaisesti tukea innovatiivisuutta ja hyvinvointia.
- ETLI – (Un)Ethical Learning-Based Innovation (Suomen Akatemia, 2026–2030): Tutkimme innovaatioiden seurauksia ja kehitämme viitekehystä innovaatioiden vastuullisuuden arviointiin ja ennakointiin. Lisäksi seuraamme pitkittäisetnografisesti EDLI-hankkeessa tunnistettuja innovaatioprosesseja ja niiden pitkäaikavälin vaikutuksia työntekijöille, organisaatioille ja sidosryhmille.
Kaikkia hankkeita yhdistää tavoite rakentaa tutkimusperustaisesti kestävää ja inhimillistä työelämää. Oppiminen ja innovointi eivät automaattisesti tuota hyvinvointia tai eettisesti kestäviä ratkaisuja. Siksi niiden vaikutuksia, arvoja ja seurauksia on tärkeää tarkastella aiempaa laajemmin. Emme tarvitse oppimista ja innovaatioita yksinomaa talouskasvun tueksi, vaan sosiaalisesti kestävien, vastuullisten ja ihmisarvoa kunnioittavien käytäntöjen kehittämiseksi. Työ on vasta alussa, mutta tutkimus hyvässä vauhdissa.
Soila Lemmetty, JATKOT-tutkimusryhmä
Lisätietoja: