Toiveita siirtyä tuumasta toimeen – mutta lomaillaan nyt ensin!
Kesäkuu lähestyy loppuaan ja tutkijoiden vuosikellossa tämä tarkoittaa siirtymistä lomamoodiin. Kevät JATKOT-ryhmässä on ollut tasaisen tehokasta, aika ajoin kuluttavaa, mutta myös palkitsevaa. Vuoden alussa ryhmäämme liittyi kaksi uutta jäsentä: väitöskirjatutkija Mia, joka syventyy tutkimuksessaan korkeakoulutettujen ADHD-diagnosoitujen naisten työelämäkokemuksiin sekä tutkimusavustaja Emilia, jonka työpöydälle on sujahtanut erilaisia tutkimusta avustavia tehtäviä. Ryhmän projektit ovat edenneet mainiosti, kukin […]
Tunnelmia väitöskirjan jättämisestä esitarkastukseen
Epävarmuutta ja jännitystä, tyytyväisyyttä ja ihmettelyä. Viimeiset viikot ennen väitöskirjan jättämistä esitarkastukseen sisälsivät näitä tunteita – ja roppakaupalla muitakin. Yhtenä hetkenä olen kyseenalaistanut tutkimukseni tulokset, toisena hetkenä katsonut työtä jopa ihan tyytyväisenä. Ohjaajani lohduttavien sanojen mukaan tällaiset tunteet kuuluvat asiaan.. Tänä keväänä olen viimeistellyt väitöskirjani yhteenveto-osuutta, joka koostuu kolmesta osatutkimuksesta. Yhteenvedon kirjoittaminen on ollut mielekästä […]