Koronakevät 

Tämä erikoinen kevät on muuttanut aiempia suunnitelmia monilla elämänalueilla, niin myös tässä hankkeessa. Koronan vuoksi olemme joutuneet muuttamaan aikatauluja ja siirtämään palaverit etäyhteyksien varaan. Pientä huolestumistakin on ollut suunnitelmien ja konkreettisen toiminnan etenemisen osalta, ainakin allekirjoittaneella. Nyt kuitenkin positiivista mieltä lisää ihan nurkan takana kolkuttelevan loman lisäksi yhä selkeämmät visiot kesän aikana tapahtuvista muutostöistä koulussa. Koronakeväästä huolimatta tavoitteenamme on yhä päästä käyttämään uudistettuja luokkatiloja heti syyslukukauden alussa. Voimme siis ehkä odottaa koulun alkamista elokuussa erityisen iloisella mielellä! 

Ulos luontoon 

Viime viikkoina olen useasti ajatellut, kuinka onnellisessa asemassa saamme olla täällä Pohjois-Karjalassa. Tällä hetkellä maakunnassa ei ole todettu tartuntoja yli neljään viikkoon, minkä perusteella tautitilanne on koko Suomen paras. Lisäksi meillä on ympärillä luontoa, jossa mahtuu liikkumaan: nyt kun lähes koko Suomi on alkanut (muiden aktiviteettien ollessa rajoitettuja) retkeillä, niin varsinkin eteläisemmän Suomen kansallispuistot ja retkeilyreitit täyttyvät ihmisistä – ja valitettavasti myös roskasta. Varmasti myös pohjoiskarjalaiset liikkuvat näinä päivinä vielä tavallistakin enemmän luonnossa, mutta silti meidän metsissämme on tilaa kaikille halukkaille. 

Petkeljärvi toukokuussa
KUVA: MINNA URSIN

Tänä keväänä lehdet ovat olleet pullollaan ohjeita stressin- ja mielenhallintaan. Korona on eristänyt ihmisiä toisistaan ja lisännyt stressiä monin tavoin. Toisaalta on myös kiinnitetty huomiota ns. kotoilun ja elämän yksinkertaistamisen tuomiin etuihin ja hyvinvointia lisääviin vaikutuksiin. Luonnossa liikkuminen koetaan epäilemättä rauhoittavaksi ja virkistäväksi. Myös itse olen suunnannut luontoon lähes aina kuin mahdollista. Kevään huippuhetkiä ovat olleet karpaloiden kerääminen varhain aamulla pakkasyön jäljiltä jäässä olevalta suolta sekä jo lähes kesän lämmöstä nauttiminen Petkeljärven harjulla, jossa vesi siintää molemmin puolin polkua vanhojen mäntyjen takana. Kameraan ei pysty tallentamaan tunnetta, joka syntyy lampeen pulahtamisesta patikoinnin jälkeen, mutta ehkä kuvat puhuvat puolestaan kuitenkin jotakin siitä, miksi luonto on suomalaisille niin tärkeää. 

Tulevana kesänä aion liikkua kameran kanssa erityisen paljon. Toivon, että kuvat tuovat luokkaan valoa ja ne virkistävät mieltä sittenkin, kun on taas pimeää ja meinaa väsyttää. Jospa ensi vuonna saammekin kesän talven keskelle, kuten joululaulussa sanotaan. 

Minna Ursin