Pilvikokoukset ja kyökinnurkkaluennot – empijästä puolestapuhujaksi

Nyt teki mieleni ottaa kantaa digiloikintaan ihan vain oman toiminnan näkökulmasta: kypsään ikään ehtineenä kokouskulkijana ja opetustyön ammattilaisena.  Perspektiiviä haen noin 30 vuoden aikana kertyneen ”kokemusasiantuntijuuden” kiikaroinnista – vähän sellaisella ennen-nyt -otteella.

Ennen: Vaikka oman muistin kanssa on ajoittain joskus niin ja näin, jostain syystä mieleen ovat tarkasti painuneet esimerkiksi kaupunginvaltuuston kokoukset, joihin matkattiin paikan päälle kilometreistä piittaamatta – koska se oli käytäntö. Valtavan paksu nippu kokouspapereita oli toimitettu jokaiselle valtuutetulle kotiin etukäteen – ääritapauksissa jopa kuriirikyydein ja yksitellen, kymmenien kilometrien taakse. Paksujen paperinippujen kanssa ahtauduttiin kokoustilaan ja asioista äänestettiin usein ”manuaalisesti” paperinpaloilla kokousuurnaa hyödyntäen. Eräskin pienehkön kaupungin valtuustokokous venyi aamukolmeen, kun taitava kokoushäirikkö äänestytti jokaisen mahdollisen äänestysasian. Pitkässä ja hitaassa jonossa valtuutetut kulkivat laput kourassa äänestysuurnan kautta, asiassa kuin asiassa ja pitkin yötä.

Ja entäs sitten töissä? Töissähän oltiin aina, satoi tai paistoi, sairaana tai terveenä. Opetustyön siirtely yliopistossa murjoo monen muunkin kuin opettajan aikatauluja, ja siksi ennen oltiin aina töissä, vaikka sitten ”Buranan voimalla”. ”Buranan voima” taisikin olla yksi entisen epävirallisen työyhteisöviestinnän sisältö.

Nyt: Erilaiset julkisen sektorin luottamustoimet merkitsevät kokousta kokousten perään. Elinten määrä on kasvanut, kokousten määrä on lisääntynyt ja lisääntyy. Yhteen kokoonnutaan yhä laajemmissa kokoonpanoissa, joiden jäsenistö on kasattu (valittu) maantieteellisesti laajoilta alueilta (esimerkiksi kuntayhtymät, aluevaltuustot). Hybridimuotoiset tapaamiset antavat osallistujille mahdollisuuksia valita: toisten pariin haikailevat pääsevät liveyhteyteen, kotona viihtyvät tai muualle sidotut voivat osallistua Teamsin kautta. Nyt on jo opittu takaamaan yhteyksien, kirjautumisten ja ylipäänsä teknologian kanssa toimimisen varmuus. Ja entäpä sitten kokouksissa käytössä oleva ”pilviteknologia”! Kaikki materiaalit ovat saatavilla sähköisesti, paperit on unohdettu. Myös livenä olevat osallistujat ovat kokouksessa ”pilvessä” – äänestykset, puheenvuoropyynnöt, vastaesitykset, kannatukset – kaikki hoituu diginä ja mikä oudointa: myös hyvin helposti opittavalla tavalla. Nyt ei enää kuljeta uurnalle pienten paperilappusten kera.

Ja entäs sitten töissä? Nyt sitä vasta ollaankin aina töissä. Kun koronapandemia siirsi ihmiset koteihinsa, aika nopeasti opittiin, että tarttuva sairaus ei enää ole mikään syy jäädä sairauslomalle. Kun pidän luennon, seminaarin tai esitelmän kotoa käsin, niin eihän virus kehenkään tartu vaikka kuinka kähisen urhoollisesti asiani läpi – ettei työtä tarvitse siirtää muuhun ajankohtaan ja näin sotkea monen muunkin kuin vain omat aikatauluni. Ja kun aamukuudelta avaat sähköpostin siinä kahvittelun lomassa, luiskahdat töihin ihan vahingossa.

***************************

Kysymys: Olivatko asiat ennen paremmin?

Vastaus: Nähdäkseni eivät olleet. Nyt on parempi. Ainoa vain, että käytännöt nyt olettavat jokaisella olevan hyvän ja toimivan laitteiston.

Päivi Armila