Ruotsalaisessa sosiaalipsykologiassa korostuu suhteisuuden tutkimusperinne

Relationaalisuuden käsitettä ei ole aivan ongelmatonta kääntää. Se jätetään usein kääntämättä ja kääntämisen sijaan käytetään käsitteen alkuperäistä englanninkielistä muotoa puhuttaessa relationaalisuudesta yleisesti tai relationaalisesta sosiologiasta ja sosiaalipsykologiasta. Tämä on ymmärrettävää puuttuvan käännöksen vuoksi, mutta yksi tapa kääntää käsite on puhua suhteisuudesta, joka ei ole virallisesti kuitenkaan edes suomenkielen sana mutta joka tavoittaa asian ytimen.

Ihminen on aina suhteessa toisiin ihmisiin, kulttuuriin ja ympäröivään luontoon. Suhteisuus tarkoittaa laajassa mielessä kaikenlaista sosiaalisissa suhteissa olemista, oli kyseessä sitten mieli, emootiot tai esimerkiksi tieto ja sen rakentuminen. Tässä mielessä se eroaa julkisuudessa usein käytetystä monisuhteisuuden käsitteestä, jolla viitataan useampiin samanaikaisiin intiimeihin ihmissuhteisiin. Mitään yleisesti käytettyä rajausta suhteisuuden käsitteelle ei kuitenkaan ole olemassa. Relationaalisuuden ohella puhutaan myös relationismista, joka on määriteltävissä asioiden välisistä suhteista lähteväksi tarkasteluksi esimerkiksi kommunikaation ja toiminnan osalta sosiaalipsykologiassa.

Relationaalisen kielen toi yhteiskuntakuntatieteisiin sosiologian klassikkona tunnettu Georg Simmel, jota pidetään tässä suhteessa edelläkävijänä. Simmelille lähes kaikki ilmeni suhteissa. Yhteiskunta rakentuu vuorovaikutuksen ja suhteiden kautta. Ryhmät taas muodostuvat pienemmistä elementeistä eli yksilöistä, jotka ovat suhteissa keskenään. Monissa esseissään Simmel pohti yksilön sosiaalisuuden tekemällä tarkastelunsa alussa kahtiajaon, jota hän sitten pyrki ratkaisemaan kolmannen kategorian avulla. Niinpä muukalainen oli esimerkiksi Simmelille suhteisuuteen perustuva kategoria, joka tarkoitti yhteisöön kuulumista olematta kuitenkaan varsinaisesti osa yhteisöä.

Nykysosiaalipsykologiassa relationaalisuuden käsite liitetään sen sijaan Kenneth J. Gergeniin konstruktionistiseen ajatteluun, jonka mukaan kaikki inhimillisesti merkittävä syntyy suhteissa ja suhteisuudessa. Tällä käsityksellään Gergen on kritisoinut atomistista ja individualistista näkemystä ihmisen toiminnasta ja ehdottanut sen vaihtoehdoksi yhteistoimintaan perustuvan suhteisuuden tarkastelua.

Yllättävää kyllä, relationistinen sosiaalipsykologia on ollut esillä jo 1980-luvulta lähtien naapurimaamme Ruotsin sosiaalipsykologissa ja kehittynyt siellä laajemmaksi suuntaukseksi. Perinne liittyy Joachim Israelin ja suomalaissyntyisen Johan Asplundin sosiaalipsykologiseen ajatteluun. Israelille relationistinen (relationisk socialpsykologi) tarkoitti enemmän suhtautumista kuin suhteisuutta, sillä hän esitti ajattelussaan Marxiin ja Meadiin pohjautuvan luokittelun yhtäältä yhteiskunnallisiin ja sosiaalisiin suhteisiin sekä korosti toisaalta toiminnan ja yhteistoiminnan tutkimusta. Asplund puolestaan perusti ajattelunsa egon ja alterin suhdetta kuvaavaan kahteen käsitteeseen, sosiaaliseen responsiivisuuteen. Sosiaalinen responsiivisuus tarkoittaa spontaania, leikin tai pelin kaltaista suhtautumista, ja sen vastakohta on opittu epäsosiaalinen ei-responsiivisuus. Asplundille suhteisuus rinnastuu leijan lennättämiseen: samalla tavalla kuin leijanlennättäjä seisoo maan pinnalla, ohjaa leijaa pienillä käsiliikkeillään ja pitää leijansa narun tiukalla, on myös ihminen sosiaalisessa maailmassa ikään kuin responsiivinen tai ei-responsiivinen suhteidensa keskellä.

Relationaalisen sosiaalipsykologian erityistä asemaa selittää Ruotsissa se, että G. H. Meadin ajattelua on käsitelty sosiologian oppikirjoissa aina 1930-luvulta lähtien. Suomeen verrattuna Meadin ajattelu ja ylipäänsä interaktionistinen perinne on ollut siten historiallisesti huomattavasti vahvemmassa asemassa Ruotsissa aina 1960-luvulta lähtien. Lisäksi sosiaalipsykologia on ollut Ruotsissa ja Tanskassa lähinnä osa sosiologiaa, kun taas Norjassa sosiaalipsykologia sijoittuu lähemmäksi psykologiaa ja on Suomessa itsenäinen yhteiskuntatieteellinen tieteenala.

Henrik Stenbergin ja Bo Isenbergin esittämän määritelmän mukaan suhteisuuden sosiaalipsykologia (relationell socialpsykologi) lähtee yhtä kaikki liikkeelle siitä, miten ihmiset luovat sosiaalisissa yhteyksissään käsityksiä ja miten ihmiset hoitavat suhteitaan erilaisissa tilanteissa, kuten ryhmissä, yhteisöissä tai yhteiskunnassa yleisesti. Relationaalisuuden perinne tulee esille Ruotsissa myös laajassa oppi- ja kurssikirjatarjonnassa (esim. Korpen, Natur och Kultur ja Studentlitteratur).

Sosiaalipsykologian valtavirran ja relationaalisen sosiaalipsykologian tieteidenperinteen erilaisuus näkyy hyvin, kun tarkastelee niiden juurien kartoitusta. Relationaalista sosiaalipsykologiaa käsittelevässä oppikirjassa yhteisiä oppi-isiä löytyy vastaavan suomenkielisen oppihistoriallisen kirjan kanssa vain muutama. Relationaalisen sosiaalipsykologian juuret ulottuvat ruotsalaisessa tarkastelussa G. H. Meadiin, Erich Frommiin, Simone de Beauvoiriin, Erving Goffmaniin, Randall Collinsiin, Thomas J. Scheffiin, Arlie Russel Hochschildiin, Jack Katziin, Johan Asplundiin ja Georg Simmeliin. Suomalaisessa sosiaalipsykologian oppihistoriallisessa yleisesityksessä suunnannäyttäjiksi hahmottuvat puolestaan Charles Darwin ja pitkä lista eurooppalaisen ja amerikkalaisen sosiaalipsykologian nimiä. Yhteisiä oppi-isiä ja -äitejä ovat ainoastaan Mead, Goffman ja Hochschild, joten ero on siis varsin suuri sen suhteen, mihin sosiaalisten suhteiden tarkastelun juuret paikannetaan.

Toisin kuin Suomessa sosiaalipsykologiaa voi opiskella Ruotsissa useimmissa yliopistoissa sosiologian laitoksilla osana yhteiskuntatieteiden perusopintoja ja sosiologian maisteriopintoja. Kuopiossa syksyllä 2025 alkavan kandidaattiopetuksen kannalta kiinnostava seikka on se, että itsenäinen sosiaalipsykologian kandidaattiopetus aloitettiin Skövden korkeakoulussa (Högskolan i Skövde) jo 1990-luvulla, jolloin hakijoita oli ensimmäisellä kerralla kaikkien hämmästykseksi 2000. Skövdessä on opetettu sosiaalipsykologiaa yli 50 vuotta 1970-luvulta lähtien, ja opettajat pitävät omaa laitostaan maansa sosiaalipsykologian opetuksen keskuksena.

Skövden opetuksessa painottuu monipuolisesti relationaalisuuden näkökulmasta sosiologinen, psykologinen ja soveltava sosiaalipsykologia. Soveltavaa (tillämpad) lähestymistapaa voi pitää ylipäänsä Ruotsin erikoisuutena, sillä tämän myötä sosiaalipsykologinen kehys on ollut esillä vanhuuden, kasvatuksen, koulun ja esimerkiksi sosiaalityön tutkimuksessa. Omaa sosiaalipsykologian maisterivaiheen opetusta on suunniteltu alkavaksi Skövdessä verkkosivujen mukaan syksyllä 2025.

Olisiko suhteiden ja suhteisuuden sosiaalipsykologian kehittämisellä tarvetta Suomessa? Kysymys on hyvä, mutta mitään yksiselitteistä vastausta siihen tuskin on. Suomessa relationistiseen kehykseen on viitattu mahdollisuutena ylittää menetelmiin liittyvät erot, kun se sopii hyvin kvalitatiiviseen ja kvantitatiiviseen tutkimukseen. Täysin ongelmaton lähestymistapa suhteisuuden sosiaalipsykologia ei kuitenkaan ole, sillä ainakin sen ruotsalaisen opetuksen klassikkogallerian valossa ryhmien ja ryhmäsuhteiden tutkimuksen alue jää siinä vähälle huomiolle, vaikka määritelmässä ryhmät toki huomioidaan.

Ruotsissa kehittynyt relationaalisen sosiaalipsykologian kehys on joka tapauksessa hyvä esimerkki siitä, miten tieteellinen kieli rakentuu arkikielen tavoin metaforista, jotka vähitellen juurtuvat osaksi tiedeyhteisöjen toimintaa. Ensin metaforat ovat uusia ilmaisuja, mutta muuttuvat vuosien kuluessa vakiintuneiksi termeiksi. Tämän jälkeen ne elävät annettuina.

P.S. Sosiaalipsykologian oppiainevastaava lehtori Annette Lundin kertoi sähköpostiviestissään, että Skövdessä otetaan vuosittain 80 opiskelijaa vuosittain opiskelemaan sosiaalipsykologian kandidaatintutkintoa ja myöhemmin parikymmentä lisää, jotta opiskelijaryhmät pysyvät kooltaan 80:n opiskelijan suuruisina. Hakijoita on ollut vuosittain 500–600. Opetuksen painopiste on kestävässä terveydessä arki- ja työelämässä sekä digitaalisen yhteiskunnan tarkastelussa (https://www.his.se/utbildning/beteendevetenskap/socialpsykologiskt-program-spspg/).

Tekstin kirjoittaja: Pekka Kuusela, sosiaalipsykologian yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto

Lähteet:

Asplund, J. (1987). Det sociala livets elementära former. Bokförlaget Korpen.

Asplund, J. (2022). Människan som samhällsvarelse: tid, rum, individ och kollektiv. Förlag Arkiv förlag.

Gergen, K. J. (2009). Relational being: beyond self and community. Oxford University Press.

Hänninen, V., Partanen, J. & Ylijoki, O.-H. (2000). Sosiaalipsykologian suunnannäyttäjät. Vastapaino.

Israel, J. (1981). Om relationisk socialpsykologi. Bokförlaget Korpen.

Israel, J. (1999). Handling och samspel: ett socialpsykologiskt perspektiv. Studentlitteratur.

Lundin, A. & Kronberg, K. (2012). Socialpsykologin i Skövde. Kirjassa J. Mjöberg & A. Lundin (toim.) En gestalt, många berättelser En vänbok till Lars-Erik Berg. Högskolan i Skövde, Institutionen för teknik och samhälle (s. 188-193). https://du.diva-portal.org/smash/get/diva2:547891/FULLTEXT01.pdf

Månson, P. (2012). Symbolisk interaktionism i Sverige: Utveckling och utbredning. Kirjassa J. Mjöberg ja A. Lundin (toim.) En gestalt, många berättelser En vänbok till Lars-Erik Berg. Högskolan i Skövde, Institutionen för teknik och samhälle (s. 16–57). https://du.diva-portal.org/smash/get/diva2:547891/FULLTEXT01.pdf

Niska, M. & Hankonen, N. (2019). Erilaiset lähestymistavat ovat sosiaalipsykologian rikkaus – myös hämärän tullen. Psykologia, 3, 192–195.

Simmel, G. (1981). Hur är samhället möjligt och andra essäer. Bokförlaget Korpen.

Stenberg, H. & Isenberg, B. (2013). Relationell socialpsykologi – klassiska och samtida teorier. Liber Ab.

Vesala, K. M. (2012). Toimijuuden kehykset ja relationistinen sosiaalipsykologia. Teoksessa A.-R. Lahikainen, E. Suoninen, I. Järventie & M. Salonen (toim.) Sosiaalipsykologian sukupolvet. Vastapaino (s. 179–197).