Opiskelijaelämän stressaavuudesta ja sosiaalisesta tuesta

Koulutusasiantuntijana olen päässyt seuraamaan läheltä, kuinka sosiaalipsykologian uuden tutkinto-ohjelman ensimmäiset opiskelijat aloittivat opintonsa noin kolme kuukautta sitten. Osa aloitti opinnot suoraan toiselta asteelta ja muutti kenties kaukaa Kuopioon, ensimmäistä kertaa omaan kotiin. Toisille opintojen alkaminen oli välivuosien aikana varmistunut ja nyt toteutunut unelma, kun taas osalle sosiaalipsykologia on myöhemmin elämässä löytynyt ”oma juttu”. Joku taas miettii edelleen, miten on tänne päätynyt. Jokaiselle opintojen alku on kuitenkin jossain määrin ollut muutos, josta on alkanut uusi elämänvaihe.

”Mikään ei ole yhtä varmaa kuin muutos” totesi Herakleitos pari tuhatta vuotta sitten. Muutosta tapahtuu myös läpi opintojen, niin oppimisen ja akateemisten taitojen kehittymisen myötä kuin hiljaisen tiedon ja erilaisten kokemusten karttuessa. Jokainen opiskeluvuosi tuo mukanaan hieman uusia ulottuvuuksia, kun ensimmäisen vuoden jälkeen perusopinnot etenevät aineopintoihin ja kolmantena vuonna on aika laatia kandidaatin tutkielma.

Kandiksi valmistumisen jälkeen alkavat sosiaalipsykologian syventävät opinnot, ja pro gradu -tutkielma sekä valmistuminen häämöttävät jo lähitulevaisuudessa. Tässä vaiheessa opintoja saattaa myös jo osata vastata kysymyksiin siitä, mitä kaikkea sosiaalipsykologit voivat työelämässä tehdä. Valmistumisen jälkeen se onkin edessä, jännittävä mutta mahdollisuuksia täynnä oleva siirtymä työelämään.

Positiivisetkin elämänmuutokset voivat kuitenkin tuoda mukanaan stressiä epävarmuuden ja tuntemattoman edessä. Yksi sosiaalipsykologinen tapa ymmärtää stressiä on Richard Lazaruksen ja Susan Folkmanin kehittämä transaktionaalinen stressiteoria (transactional theory of stress). Alun perin stressin käsitettä määritteli Hans Selye, joka nimitti stressiksi koe-eläinten kehollisia reaktioita fyysisiin ärsykkeisiin. Pitkään stressi ymmärrettiinkin lähinnä automatisoituneina reaktioina ärsykkeisiin. Psykologisen ulottuvuuden stressiin toi Sigmund Freud, joka näki stressin dynaamisena prosessina, joka tapahtuu osittain ihmisen mielen sisällä.

Transaktionaalinen stressiteoria käsittää stressin niin ikään dynaamisena, mutta ennen kaikkea vuorovaikutteisena suhteena yksilön ja ympäristön välillä. Stressiä syntyy, kun yksilön käsitys ympäristön vaatimuksista ylittää käsityksen tämän omista voimavaroista tai kyvyistä vastata näihin vaatimuksiin. Teoriassa on vahva kognitiivinen painotus, sillä Lazaruksen ja Folkmanin mukaan stressin kokemusta määrittää vahvasti ihmisen arviot (appraisals) vaatimuksista sekä omista voimavaroista. Arvioon vaikuttavat myös aikaisemmat kokemukset sekä yksilölliset tekijät, kuten persoona. Ihminen tekee niin sanotun primääriarvion asiasta tai tilanteesta, joka voi olla neutraali, positiivinen tai negatiivinen. Mikäli arvio on enimmäkseen negatiivinen, tulkinta on uhkaava; mikäli arvioon sekoittuu positiivisia ja negatiivisia ulottuvuuksia, voi asia näyttäytyä myös haasteena. Tällöin yksilö arvioi voivansa kuitenkin pärjätä suhteessa asiaan tai tilanteeseen.

Mikäli arvio on negatiivinen, se tarkoittaa asian tai tilanteen olevan uhka itselle tai jollekin läheiselle. On toki hyvä huomioida, että myös stressitekijöitä ja haastavia tilanteita on monenlaisia, aina arkisista epäkäytännöllisyyksistä elämää ravisuttaviin tapahtumiin ja suuria ihmisjoukkoja koskettaviin tilanteisiin saakka. Esimerkiksi sodat tai ympäristökatastrofit ovat kriisi ja stressitekijä riippumatta yksilön arvioista. Primääriarviota seuraa sekundääriarvio, jolloin yksilö alkaa pohtia keinoja toimia tilanteessa. Tällöin voidaankin jo puhua psykologisten hallintakeinojen (coping) soveltamisesta. Hallintakeinojen kautta yksilö pyrkii sopeutumaan tilanteeseen tai saamaan aikaan jonkinlaisen toivotun muutoksen, ja niitä säädellään suhteessa arviointeihin.

Transaktionaalinen stressiteoria ei listaa yksittäisiä hallintakeinoja, vaan luokittelee ne yleisellä tasolla tunne- ja ongelmasuuntautuneisiin keinoihin (emotion-focused and problem-focused coping). Tunnesuuntautuneet hallintakeinot pyrkivät käsittelemään stressitekijään liittyviä tunteita, kun taas ongelmasuuntautuneet hallintakeinot pyrkivät konkreettisesti muuttamaan tilannetta tai ratkaisemaan sen jollain tavalla. Käytännössä psykologiset hallintakeinot kuitenkin usein ovat sekoitus näitä molempia. Teoria ei myöskään arvota hallintakeinoja, joten toisinaan opiskelustressin taltuttaminen iltarientoihin osallistumalla ja opiskelua välttämällä on ”yhtä hyvä” hallintakeino kuin hengitysharjoitukset ja toimeen tarttuminen.

Mielestäni yksi sosiaalipsykologisesti kiinnostavimmista hallintakeinoista on kuitenkin sosiaalinen tuki. Sosiaalisella tuella on monia määritelmiä, mutta usein sitä luonnehditaan avuksi tai tueksi, jota saadaan perheeltä, puolisolta, ystäviltä tai muilta itselle merkityksellisiltä ihmisiltä. Myös luottamus siihen, että tukea ja apua olisi tarpeen vaatiessa saatavilla, voidaan nähdä sosiaalisena tukena. Sosiaalinen tuki voi olla luonteeltaan emotionaalista, kuten keskustelua ja kuuntelua, tai se voi olla jotain konkreettista auttamista, kuten opinnäytetyön oikolukemista tai eväiden toimittamista kaverille, jonka gradun viimeistely on kiihkeimmillään. Erityinen sosiaalisen tuen muoto on vertaistuki, jolloin tuen saajalla ja sen antajalla on jaettuja kokemuksia. Tätä voidaan luonnehtia empaattisen ymmärtämisen käsitteellä, joka kuvaa sitä, miten molemmilla osapuolilla on samankaltaiset lähtökohdat tilanteeseen.

Tällaista vertaistukea usein saadaankin luontevasti opintojen aikana toisilta opiskelijoilta, sekä hieman muodollisemmin tuutoreilta, joiden tehtävä on tukea uusia opiskelijoita opintojen alussa, uudessa elämänvaiheessa. Ystävyyssuhteiden muodostuessa sosiaalinen tuki näyttäytyy usein merkityksellisenä, kun opintojen aikana kohdalle osuu erilaisia haasteita. Opintojen aikaista verkostoitumista voidaan siis tarkastella myös stressin ja sosiaalisen tuen kautta; verkostot eivät ole tae sosiaalisesta tuesta, mutta niiden kautta muodostuvat ihmissuhteet ovat edellytys sille. Ilman sosiaalisia suhteita sosiaalista tukea ei voi olla, sillä se ilmenee aina ihmisten välisissä suhteissa.

Transaktionaalisen stressiteorian kautta on mahdollista hahmottaa dynamiikat, joiden myötä stressiä elämänmuutoksissa syntyy. Tietoiset arviot ja niiden puntarointi suhteessa

ympäristön tai itsen asettamiin vaatimuksiin antaa mahdollisuuden tulkita arviointeja uudelleen ja etsiä sopivia hallintakeinoja stressin käsittelyyn. Muutokset eivät lakkaa opintojen päätyttyä, vaan ovat väistämätön osa ihmisen elämänkaarta. Myös valmistumisen jälkeen koittaa uusi elämänvaihe, jota olen itse saanut onneksi jakaa opinnoista mukaan tarttuneiden ystävien kanssa. Toisiin ihmisiin nojaaminen on nimittäin varmin tapa lähestyä elämää ja jatkuvaa muutosta riittävän rauhallisin mielin.

Tekstin kirjoittaja: Aino Hassinen, sosiaalipsykologi ja Kuopion kampuksen yhteiskuntatieteiden koulutusasiantuntija, Itä-Suomen yliopisto

Valokuva: Mostphotos

Lähteet:

American Psychological Association. (2018). Social support. APA dictionary of psychology. Haettu 30.11.2025 osoitteesta https://dictionary.apa.org/social-support

Cobb, S. (1976). Social support as a moderator of life stress. Psychosomatic Medicine 38(5), 300– 314. doi.org/10.1097/00006842-197609000-00003

Lazarus, R. S., & Folkman, S. (1984). Stress, appraisal, and coping. New York: Springer.

Lazarus, R. S., & Folkman, S. (1987). Transactional theory and research on emotions and coping. European Journal of Personality 1(3), 141–169. doi.org/10.1002/per.2410010304

Selye, H. (1936). A syndrome produced by diverse nocuous agents. Nature 138(3479), 32–32. doi.org/10.1038/138032a0

Thoits, P. A. (1995). Stress, coping, and social support processes: where are we? What next? Journal of Health and Social Behavior 35, 53–79. doi.org/10.2307/2626957

Thoits, P. A. (2011). Mechanisms Linking Social Ties and Support to Physical and Mental Health. Journal of Health and Social Behavior 52(2), 145–161. doi.org/10.1177/0022146510395592