Tulla nähdyksi ja arvostetuksi

Kysymys ihmisen perustarpeista ja toiminnan motivaatiosta on askarruttanut psykologisten tieteiden edustajia jo yli vuosisadan ajan. Tarve ja motivaatio käsitteinä liittyvät läheisesti toisiinsa, mutta niitä voidaan lähestyä eri tavoin. Tarve tarkoittaa puutetta tai tilaa, joka vaatii täyttymistä. Se voi olla biologinen (nälkä, jano), psykologinen (autonomia, itsetunto) tai sosiaalinen (kuuluvuuden tunne). Motivaatio puolestaan on tila, joka kanavoi energiaa ja ohjaa käyttäytymistä kohti tarpeen tyydytystä.

Koulukuntaeroja on synnyttänyt pohdinta siitä, olisiko ihmisen toiminnasta löydettävä jokin kaiken takana oleva perustarve, josta kaiken toiminnan perusta voidaan johtaa. Esimerkiksi Sigmund Freudin psykoanalyysissa vastausta haettiin seksuaalisuudesta, libidosta, elämää pyörittävänä voimana ja tarpeena. Sittemmin erilaisia tarveteorioita ja -malleja on kehitetty lukuisia.

Teoriaa tarpeista ja perusmotiiveista

Tunnettuja tarveteorioita ovat esimerkiksi Abraham Maslowin humanistisen psykologian alaan kuuluva tarvehierarkia, jossa tarpeet järjestyvät hierarkkisesti fysiologisista itsensä toteuttamiseen. Tarpeiden tyydyttyminen vapauttaa motivaation siirtymään seuraavalle tasolle. Näitä tarpeita Maslowin mallissa ovat fysiologiset tarpeet, turvallisuus, yhteenkuuluvuus, arvostus ja itsensä toteuttaminen.

Maslowin usein pyramidin muotoon visualisoitu malli on jäänyt elämään populaarikulttuuriin, mutta sitä on myös kritisoitu varsin paljon esimerkiksi sen suhteen, onko ihmisen toiminta aina hierarkkista tarpeiden suhteen. Toisekseen sitä on kritisoitu yksilökeskeisestä lähtökohdasta, joka ei esimerkiksi huomioi sosiaalipsykologian korostamia ihmis- ja ryhmäsuhteita. Evolutiivisesti orientoitunut sosiaalipsykologi Douglas Kenrick onkin tehnyt kommentiksi Maslowille oman hierarkkisen mallinsa.

Nykyiset tarveteoriat pyrkivät lyhyempiin ja yleistettävämpiin listauksiin – yleensä kolmesta viiteen perustarpeeseen. Näin pyritään yhdistämään yksinkertaisuus ja empiirinen käyttökelpoisuus. Sosiaalipsykologeille tunnettuja nykymalleja ovat esimerkiksi kauhunhallintateoria,Terror Management Theory (TMT). Tässä antropologi Ernst Beckerin kirjoista innostuksensa saaneessa kokeellisen sosiaalipsykologian teoriassa ihmisen tietoisuus kuolevaisuudesta luo tarpeen ylläpitää merkitystä ja itsetuntoa. Motivaatio rakentaa ahdistuspuskureita kulttuuristen symbolien ja ryhmäjäsenyyksien avulla toimii puolustusmekanismina kuolemanpelkoa vastaan. Tällöin kulttuuriset uskomukset omasta sisäryhmästä esimerkiksi vähentävät eksistentiaalista kuolemaan liittyvää ahdistusta. Yhdysvalloissa kyseinen teoria on saanut paljon jalansijaa sosiaalipsykologisessa tutkimuksessa ja sen piirissä tehdään hyvin paljon kokeellista empiiristä tutkimusta.

John Bowlbyn kehittämä kiintymyssuhdeteoria on olennainen osa Kuopion sosiaalipsykologian historiaa. Sitä käytettiin etenkin 1990-luvulla paljon tutkimuksen taustateoriana. Teorian mukaan syntyessään avuttomalle ihmislapselle ovat hoitajaan muodostuvat kiintymyssuhteet perustarve, joka synnyttää turvallisen yhteyden muihin ihmisiin ja mahdollistaa ympäröivän todellisuuden tutkimisen ja oppimisen siinä. Lapsen turvallinen kiintymyssuhde tukee myöhempää autonomiaa.

Itsemääräämisteoria (Self-Determination Theory) on nykyisessä suomalaisessa tutkimuksessa paljon käytetty taustateoria esimerkiksi työelämän ja terveyden edistämisen konteksteissa. Sen voisi kiteyttää näkemykseksi siitä, että ihmisen hyvinvointi perustuu kolmen psykologisen perustarpeen tyydytykseen: autonomia, kyvykkyys ja yhteenkuuluvuus. Näiden tarpeiden tyydyttäminen vahvistaa sisäistä motivaatiota ja puute vastaavasti heikentää hyvinvointia.

Mainita voi vielä sosiaalipsykologi Susan Fisken sosiaalisten ydinmotiivien mallin (Core Social Motives) eli BUC(K)ET mallin (belonging, understanding, controlling, enhancing self, trusting), jossa korostuu ihmisen sosiaalisen yhteisön merkitys toiminnalle ja hyvinvoinnille. Perusmotiiveja ovat siis kuuluminen, ymmärtäminen, kontrollointi, kehittyminen ja luottamus osana sosiaalisia ihmissuhteita.

Sosiaalinen arvo keskeisenä motiivina

Arie W. Kruglanski on Puolassa syntynyt yhdysvaltalainen sosiaalipsykologi, joka tunnetaan merkittävästä työstään motivaation, kognition ja sosiaalisten prosessien alalla. Hän toimii professorina Marylandin yliopistossa ja johtaa siellä motivaation kognitiolaboratoriota. Suomalaisille Kruglanski voi olla tuttu monien sosiaalipsykologian käsi- ja oppikirjojen kannesta toimittajana ja kirjoittajana.

Esittelen tässä lyhyesti hänen yhteistyökumppaneidensa kanssa viime vuosina esiin nostamiaan käsitteitä, joilla hän selittää ihmisen sosiaalisen toiminnan perusmotivaatiota. Kruglanskin näkemyksessä sosiaalipsykologiset ilmiöt ovat pitkälti palautettavissa ihmisen perustarpeeseen tulla nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi. Tätä yksinkertaista mutta syvästi inhimillistä kokemusta kuvaavat käsitteet mattering (merkityksellisyys toisten silmissä) ja significance (kokemus omasta tärkeydestä ja sosiaalisesta arvosta). Kruglanski esittää, että nämä eivät ole vain psykologisia mielentiloja, vaan perustavia ihmisyyden rakennuspalikoita – yhtä välttämättömiä kuin ravinto tai hengitysilma.

Kruglanskin mukaan halu tulla nähdyksi ja arvostetuksi (the quest for significance and mattering, QSM) on universaali motivaatiovoima, joka selittää laajan kirjon ilmiöitä: masennuksesta ja syrjäytymisestä vapaaehtoisuuteen, yhteisöllisyyteen ja jopa poliittisiin vallankumouksiin. Ihminen etsii keinoja kokea, että hänellä on arvoa ja että hän voi vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Tämä tarve on yhtä aikaa yksilöllinen, sosiaalinen ja moraalinen.

Konkreettinen esimerkki merkityksellisyyden (mattering) voimasta löytyy vapaaehtoistyöstä. Vapaaehtoistyön tutkimus on osoittanut, että yhteisön hyväksi toimiminen lisää kokemusta elämän tarkoituksesta ja sosiaalisesta yhteydestä: kun autamme muita, tunnemme sekä antavamme että saavamme arvoa.

Sosiaalisen arvon kokemus (significance) taas viittaa siihen, että ihminen kokee omaavansa sosiaalista arvoa, että hän on ”joku” muiden silmissä. Tämä tarve voi toteutua monin tavoin – joista osa on yhteisölle hyödyllisiä ja osa jopa vaarallisia. Sosiaalisen arvon menettäminen – esimerkiksi työttömyyden, nöyryytyksen tai sosiaalisen syrjinnän seurauksena – voi käynnistää merkityksen palauttamisen prosessin. Jos yksilöllä on vahvoja henkilökohtaisia ja sosiaalisia resursseja (itsehillintää, tukea, arvoja), hän etsii rakentavia keinoja palauttaa arvokkuuden tunne. Jos nämä puuttuvat, tuloksena voi olla aggressio, ääriajattelu tai itsetuhoisuus.

Nyky-yhteiskunnassamme myös meillä yleinen esimerkki on niin sanottu deaths of despair -ilmiö, jossa työttömyyden ja taloudellisen epävarmuuden kokeneet nuoret miehet ajautuvat masennukseen ja päihteiden väärinkäyttöön. Heidän elämänsä menettää merkityksensä – ei siksi, ettei heillä olisi arvoa, vaan koska yhteiskunta ei enää heijasta sitä heille takaisin.

Kruglanski ja kollegat esittävät radikaalin väitteen: oikeudenmukaisuuden ydin on merkityksellisyys (mattering). Oikeudenmukaisuuden kokemus juontuu perustarpeesta tulla kohdelluksi arvokkaana ihmisenä. Kun joku jää vaille tätä, tapahtuu moraalinen vääryys. Tämä näkökulma tuo tärkeän ulottuvuuden yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuskeskusteluun. Sen sijaan, että kysyisimme, kuka saa mitäkin, meidän tulisi kysyä, kuka saa kokea olevansa merkityksellinen. Esimerkiksi köyhyyden torjunta ei ole vain talouspoliittinen kysymys, vaan myös merkityksellisyyden palauttamista – tapaa sanoa: sinä olet osa tätä yhteisöä. Kyseessä on myönteisen keskinäisen arvostuksen kulttuurin rakentaminen. Se on vastakohta kulttuurille, jossa korostetaan yksilön oikeutta tulla arvostetuksi oikeutena ilman vastaavaa velvollisuutta arvostaa muita. Tällainen yksipuolinen ”olen oikeutettu” – ajattelu ruokkii narsismia ja kilpailua, kun taas myönteinen arvostus luo yhteisöllistä merkitystä.

Kruglanski ja kollegat muistuttavat, että merkityksellisyys (mattering) ei ole vain psykologinen kokemus, vaan myös sosiaalinen ja poliittinen kysymys. Rakenteellinen eriarvoisuus – olipa kyse sukupuolesta, etnisyydestä tai luokasta – merkitsee usein eriarvoisuutta ihmisarvon kokemuksessa. Yhteiskunnat, joissa tuloerot ovat pienempiä, ovat myös psykologisesti terveempiä: ihmiset tuntevat olevansa osa yhteistä kokonaisuutta.

Siksi merkityksellisyyden ja arvostuksen edistäminen vaatii enemmän kuin empatiaa. Se vaatii politiikkaa, joka luo puitteet arvokkuudelle: reiluja työehtoja, laadukasta koulutusta, terveydenhuoltoa ja sosiaalista turvaa. Näiden avulla ihmiset voivat tuntea, että heidän elämällään on merkitys ja että heitä kunnioitetaan – ei säälistä, vaan ihmisoikeutena.

Kruglanskin peräänkuuluttamat sosiaalipsykologisen tarveteorian kannalta keskeiset käsitteet merkityksellisyys ja sosiaalisen arvon kokemus muistuttavat meitä siitä, että ihmisarvo ei ole yksityisomaisuutta, vaan yhteistä sosiaalista kudosta. Jokainen meistä tarvitsee toisten heijastusta tunteakseen olevansa merkityksellinen, ja samalla olemme vastuussa siitä, että heijastamme arvoa takaisin.

Ihmisen perustarpeita koskevat teoriat heijastavat eri näkemyksiä ihmisen luonteesta. Osa korostaa kasvua, autonomiaa ja itsensä toteuttamista (kuten itsemääräämisteoria), kun taas toiset painottavat selviytymistä ja puolustautumista (kuten kauhunhallintateoria). Vaikka teoriat eroavat rakenteeltaan ja painotuksiltaan, niillä on yhteinen ydin: ihminen tarvitsee sekä fyysisiä että psykologisia edellytyksiä kukoistaakseen. Tarpeiden ymmärtäminen on samalla ikkuna motivaatioon – siihen, miksi toimimme, tavoittelemme ja muutumme. Edesmennyt opettajani ja kollegani Pertti Rautio toisteli usein luennoilla, kuinka ”ihmistä ei voi selittää, saati ymmärtää yhdellä teorialla”. Tämä lienee turvallinen ohjenuora myös pohdittaessa ihmisen toiminnan perusmotivaatioita.

Tekstin kirjoittaja: Mikko Saastamoinen, sosiaalipsykologian yliopisto-opettaja, Itä-Suomen yliopisto

Valokuva: Harri Säynevirta

Lähteet:

Ahonen, T., Eriksson, P., Kailo, K., Klami, H. T., Koskenvesa, E., Koskiaho, B., Lodenius, S., Nieminen, J., Ojanen, M., Pasternack, A., Ropo, A., Uusikylä, K., Valjakka, E., Eskola, A., Kurki, L. (2001). Vapaaehtoistyö auttamisena ja oppimisena. Vastapaino.

Case, A., and A. Deaton. (2020). Deaths of Despair and the Future of Capitalism. Princeton University Press.

Kruglanski, A. W., & Raviv, D. (2025). The quest for significance: harnessing the need that makes the world go round (First edition.). Routledge.

Kruglanski, A. W., Prilleltensky, I., & Raviv, A. (2025). The Routledge international handbook of human significance and mattering. Routledge.

Määttä, S., Palmu, I., Hankonen, N., Huhtiniemi, M., Lehtivuori, A., Martela, F., Polet, J., Stenius, M., Sjöblom, K.& Vasalampi, K. (2023). Itsemääräämisteoria ymmärrettäväksi: pääteesit, suomennokset ja väärinkäsitysten oikaisua. Psykologia, 58(4-6).

Pittman, T. S., & Zeigler, K. R. (2007). Basic human needs. Teoksessa Arie W. Kruglanski, and E. Tory Higgins (toim.) Social psychology: Handbook of basic principles, 2, 473-489. Guilford.

Prilleltensky, I., Kruglanski, A. W., & Raviv, A. (2025). The Quest for Significance and Mattering: Epistemic, Moral, and Catalytic Potential. Journal of Community & Applied Social Psychology, 35 (5).

Wilkinson, R., and K. Pickett. (2018). The Inner Level: How More Equal Societies Reduce Stress, Restore Sanity and Improve Everyone’s Well- Being. Penguin.