Tanssien toivottu tulevaisuus ankkuroituu läsnäoloon

Koneen Säätiön rahoittamassa nelivuotisessa (2021–2025) Tarinallinen tanssi elämän murtumissa -tutkimushankkeessa lähestyttiin erilaisia sairauksia ja niihin liittyviä sisäisiä tarinoita ja elettyjä kokemuksia ruumiillisesti. Yhtenä hankkeen tavoitteena oli luoda uusi ja täydentävä muoto Kirje tulevaisuudesta -menetelmälle taidelähtöisesti, tanssia soveltaen. Osallistavan ja esittävän taidetanssin interventiot kohdentuivat hankkeessa nuorten aikuisten lievään ja keskivaikeaan masennukseen sekä MS-tautiin.
Kirje tulevaisuudesta lisää resilienssiä ja reflektointia
Kirje tulevaisuudesta -menetelmässä yksilöä ohjeistetaan kirjoittamaan kirje mielikuvituksen avulla jo tapahtuneesta toivotusta tulevaisuudesta käsin. Tutkimuksellisesti menetelmän tulkitaan tuovan esiin kirjoittajan elämässä kirjoitushetkellä vaikuttavia tulevaisuusprojekteja; tarkoituksena on esimerkiksi laajentaa ihmisten toiveita ja mahdollisuuksia sekä virittää näkemään toivottua tulevaisuutta.
Keskeistä menetelmässä on, että tulevaisuuteen suuntaudutaan ikään kuin jo tapahtuneena, jolloin kirjoittaja saa itse määrittelemästään tulevaisuuden ajankohdasta käsin kirjoittaa nykyhetkeen. Tällöin kirjoittajan on mahdollista irrottautua mahdollisista nykyhetken rajoitteista ja suunnata käyttämään mielikuvitustaan. Toivotun tulevaisuuden kuvittelun onkin todettu vahvistavan selviytymiskykyä eli resilienssiä sekä auttavan yksilöä reflektoimaan tämän hetken päätöksiään ja elämäntilannettaan.
Menetelmä painottaa yksilön kognitiivisia ja motorisia taitoja, jolloin menetelmän käyttäminen voi olla haastavaa esimerkiksi sanojen ulottumattomissa olevien asioiden tai tunteiden kuvailemisessa, kognitiivisissa toimintahäiriöissä, haastavissa elämäntilanteissa ja erilaisten sairauksien kanssa elettäessä. Onkin esitetty, että menetelmää on tällaisissa tilanteissa tarpeellista täydentää ja soveltaa esimerkiksi osallistavilla taidelähtöisillä menetelmillä.
Vuorovaikutteinen luova liikeilmaisu edistää hyvinvointia
Tarinallinen tanssi elämän murtumissa -tutkimushankkeessa menetelmää sovellettiin osallistavan ja esittävän tanssitaiteen avulla. Kun ns. perinteisessä menetelmässä kirjoitetaan kirje, ja se mahdollisesti luetaan pienryhmässä, tanssitaiteellisesti sovelletussa menetelmässä toivottuun tulevaisuuteen ankkuroidutaan sekä ruumiillisesti tunneilmaisulla että kirjoittaen. Tanssillinen muoto yhdistääkin ainutlaatuisella tavalla Kirje tulevaisuudesta -menetelmän psykologisen ulottuvuuden fyysiseen ja sosiaaliseen.
Hankkeen interventioissa tanssimista käytettiin sekä työmetodina pienoistanssiteoksen valmistamisessa että yksityisen kokemuksen näkyviin saattamisessa. Tämä mahdollistui tanssi-improvisaatioon pohjautuneissa digitaalisissa pienoistanssiteoksissa käyttämällä Vicon-kamerapohjaista 3D-liikekaappausta. Tällä tavalla osallistuneiden sisäiset tarinat toivotusta tulevaisuudesta saatiin jaettavaksi avatartanssijan avulla.
Molemmissa tanssiteoksissa keskeistä oli kehotietoisuuden ja toimijakokemuksen edistäminen. Vaikka molempien tanssiteosten valmistaminen eli koreografinen prosessi pohjautui tanssi-improvisaatioon, oli työprosessi luonteeltaan teoksissa kuitenkin erilainen: toinen toteutui etä- ja hybridimuodossa, toinen lähiosallistumisena. Työprosesseissa ratkaisevaa oli huomioida paitsi osallistujien toiveet ja voimavarat, myös tanssi-improvisaatioon tarvittavat ”työvälineet” eli koreografiset menetelmät: toisessa korostuivat nykyhetkeen ruumiillisesti ankkuroituminen ja improvisatorisen liikeosuuden toistettavuus, kun taas toisessa keskiössä oli liikkeen yhteinen synergia.
Sovelletun menetelmän kokonaisvaltaisuus todentui hankkeen tutkimustuloksissa. Esimerkiksi lisääntyneen fyysisen toimintakyvyn ohella tutkimusaineistoissa ilmenivät erityisesti psykososiaaliset tekijät, kuten muun muassa masennuksen lieventyminen, itsemyötätunnon viriäminen, kehonkuvan muuttuminen sekä haastavaan elämäntilanteeseen liittyvien juurisyiden ja sosiaalisesti vuorovaikutteisen luovan liikeilmaisun merkityksen ymmärtäminen hyvinvoinnille.
Tunnekokemuksen jälki elää muistona
Erityisesti 3D-liikemallinnos toi osallistujille paitsi konkreettisen lähestymistavan tanssia anonyymisti ns. suurelle yleisölle, mutta ennen kaikkea se tarjosi keinon tarkastella omaa liikettä ulkoapäin, objektiivisesti. Kun anonyymin tanssija-avattaren kautta välittyi katsottavaksi vain liike ja sen virtaus, dynamiikka ja koetut tunteet, oli osallistujalla mahdollisuus pohtia arvojaan ja asenteitaan. Nähdä itsensä ja oman liikkeensä toisin, tuomitsematta ja hyväksyen, kenties kiittäen ja sen kauneutta arvostaen.
Lisäksi taiteellisen teoksen yhdessä työstäminen toi ainutlaatuisella tavalla mahdollisuuden sanattomalle kollektiiviselle ymmärtämiselle. Ymmärtämisen pohjavireenä oli eletty ja koettu kokemus, joka mahdollistui yhteisen ilmiön äärellä.
Tutkimushanke ehdottaakin, että kuviteltu todellisuus tanssillisessa Kirje tulevaisuudesta -menetelmässä vahvistaa paradoksaalisesti läsnäoloa nykyhetkessä. Tällöin toivottu tulevaisuus ei ole vain mielikuvituksellista, vaan se ankkuroituu myös ruumiillisesti. Tanssien sovellettu menetelmä voi auttaa yksilöä sekä kognitiivis-reflektiivisellä tavalla kirjettä kirjoitettaessa, mutta myös maadoittaa samaan aikaan toivottuun tulevaisuuskokemukseen ruumiillisesti, tunteita liikkeellisesti ilmaisten.
Ulottaa sanojen taakse, ulottumattomiin, ja juurruttaa toivottuun tulevaisuuteen ruumiillisena tunnekokemuksena, joka elää kehollisena muistona.
Tekstin kirjoittaja: Hanna Pohjola, monitieteisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen dosentti, Itä-Suomen yliopisto
Lähteet:
Hänninen, V., Pohjola, H., Tarvainen, M., Hätilä, J., Korhonen, H., Rovamo, H. & Sools, A. (2021). Kirje tulevaisuudesta -menetelmä. Teoksessa S. Ryynänen & A. Rannikko (toim.) Tutkiva mielikuvitus: Luovat, osallistuvat ja toiminnalliset tutkimusmenetelmät yhteiskuntatieteissä. Gaudeamus (s. 132–153).
Hänninen, V., Pohjola, H. & Tarvainen, M. (2025). Imagining a desired future in the context of illness or disability. Possibility Studies and Society. https://doi.org/10.1177/27538699241305006
Pohjola, H. & Hämäläinen, P. (2023). Tanssiva kanssatutkijuus. Sosiaalipsykologian savumerkkejä. URL: https://savumerkkeja.wordpress.com/2023/05/15/tanssiva-kanssatutkijuus/ (julkaistu 15.5.23)
Pohjola, H., Hänninen, V., Vartiainen, P., Karjalainen, P., Tolmunen, T. & Lehto, S. (2024). Young adults’ narratives of danced desired future in mild-to-moderate depression. Narrative Works (painossa).
Pohjola, H., Vartiainen, P. & Salvén, Kimmo. (2022). Minuina. URL: https://www.youtube.com/watch?v=Vaa3kwEpabM (julkaistu 17.8.2022)
Pohjola, H., Vartiainen, P. & Salvén, Kimmo. (2023). Matkani, Matkamme. URL: https://www.youtube.com/watch?v=Xws5jkKioLk (julkaistu 3.1.2023)
UEF. (2022). Tanssista voimaa itseilmaisuus. Akateeminen vartti -podcast. URL: https://soundcloud.com/uniuef/akateeminen-vartti-tanssista-voimaa-itseilmaisuun?in=uniuef/sets/akateeminen-vartti (julkaistu 16.12.2022); https://www.uef.fi/fi/artikkeli/akateeminen-vartti-podcast-tanssista-voimaa-itseilmaisuun (tekstitetty versio, julkaistu 20.12.2022)