Monikkovanhemmuus yhdistää monikkovanhempia

Me Suomen Monikkoperheet ry:ssä saamme jatkuvasti nähdä sitä, miten valtava tarve monikkovanhemmilla on jakaa kokemuksia ja vinkkejään toisten monikkovanhempien kanssa. Harvinaisen sattuman osuessa kohdalle, vanhemmat käyvät läpi tunteiden vuoristorataa ja haluavat kuulla millaista muilla kaksoset, kolmoset tai neloset saaneilla on. Muutoksen merkitys asemoituu omaan elämään, kun siitä saa keskustella samassa tilanteessa olevien kanssa.

Nykypäivänä vertaistukea saa kyllä netin sosiaalisen median ryhmissä, mutta onneksi on olemassa myös helppo mahdollisuus kasvokkain kohtaamisiin. 16 alueellista monikkoperheyhdistystä tarjoaa omilla alueillaan perhevalmennusta ja -tapaamisia. Vanhemmat voivat keskustella muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Monikkolapsille taas nämä perhetapaamiset voivat olla ainut foorumi, jossa he voivat kokea sulautuvansa joukkoon, kun ympärillä on paljon toisia kaksosia ja kolmoslapsia.

Myös valtakunnallinen monikkoyhdistysten kattojärjestö Suomen Monikkoperheet ry järjestää vertaistuellisia tapaamisia. Niissä kohdataan etänä verkossa, ja näin mukaan pääsevät nekin, joita alueellinen yhdistystoiminta ei tavoita.

Pienten monikkolasten odottajia ja vanhempia puhuttavat erityisesti vanhempien jaksaminen, monisikiöraskauden riskit, arjen sujuminen, taloudellisen tilanteen kasvavat haasteet, hankinnat sekä lasten monikkouden mukanaan tuomat erityiset asiat kuten monikkolapsen yksilöllisyyden tukeminen.

Vertaistuen ja järjestötuen lisäksi kattojärjestöllä on kuitenkin aivan erityinen tehtävä. Se tuo tämän pienen ryhmän – monikkoperheiden – ääntä kuuluviin päättäjille ja asiantuntijoille. Tämän viestin vieminen on tärkeää, sillä pieni erityisryhmä voi helposti unohtua, kun lakeja ja linjauksia laaditaan. Tämän työn tulokset auttavat monikkoperheitä arjessa. Lisäksi järjestössä on ollut tapana pistää viisaat päät yhteen ja tehdä työryhmätyönä monikkovanhemmille ajantasaisia tieto-oppaita heitä kiinnostavista aiheista. Usein noissa työryhmissä olemme voineet hyödyntää myös ProMONI -hankkeen projektipäällikkö Kristiina Heinosen asiantuntemusta, monikkoperheet kiittävät!

Näistä tieto-oppaista ja nyt ProMONI -hankkeesta hyötyvät myös monikkoperheiden kanssa työskentelevät ammattilaiset. On mahtavaa, että olemme saaneet tämän hankkeen, jossa ammattilaiset saavat syventää tietämystään monikkoperheistä. On hienoa, että hankkeen myötä tunnistetaan ja tunnustetaan, että monikkoperhe ja heitä tukevat ammattilaiset tarvitsevat lisää tietoa ja ohjausta. Monikkoperhetieto on välttämätöntä, jotta monikkovanhemmat ja -perheet saavat heille kohdennettua ohjausta ja tukea.

Ulla Kumpula 

Toiminnanjohtaja 

Suomen Monikkoperheet ry 

Euroopan unionin osarahoittama
Elinvoimakeskus
Pohjois-Savon hyvinvointialue