Kuka sanoi, että oikeustieteiden opinnot pitää suorittaa yksin?  — ajatuksia vaihtoehtoisista opetusmuodoista 

Antonina Andzinska, Tuuli Janhunen ja Päivi Kankkunen.

Kirjoittajat opiskelevat oikeustieteitä Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella.

Mitä oikeustieteellisessä opiskelu nykyään on? Ensivaikutelmasi voi ehkä olla se, että se on totista yksinäistä puurtamista, luentojen seuraamista, ulkoa opettelua ja tenttimistä. Kuvaamme seuraavaksi kolmen opiskelijan kokemuksen hieman erilaisesta kurssitoteutuksesta, joka voi ehkä muuttaa käsitystäsi. Käytämme esimerkkinä Itä-Suomen yliopiston (UEF) Oikeudellisen ratkaisutoiminnan perusteet -kurssia (5 op), jonka tavoitteena on muun muassa ymmärtää oikeudellisen ratkaisun rakennetta sekä oikeudellisen tulkinnan ja argumentaation perusteita. Kyseessä on pakollinen kurssi, joka suoritetaan yleensä ensimmäisen opintovuoden keväällä. 

Kurssi on mahdollista suorittaa paitsi perinteisellä kirjatentillä, myös tutkivan oppimisen mallia edustavilla tehtävillä ja työpajoilla. Työpajatoteutus eroaa perinteisestä pykälien pänttäämisestä, sillä se on vahvasti keskustelulähtöinen ja yhteistyöhön perustuva kokonaisuus, joka vaatii aktiivista osallistumista. Siihen osallistui keväällä 2025 noin 100 opiskelijaa. 

Työpajatoteutus perustuu ryhmätyöskentelyyn. Muodostimme ryhmän omaehtoisesti UEF:n WhatsApp -ryhmässä, jossa opiskelijat voivat muun muassa kysellä erilaisia kysymyksiä opintoihin liittyen matalalla kynnyksellä. Näin saimme koottua ryhmän, jolla oli yhteisenä tavoitteena kurssiarvosana 5. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa tapa ryhmän muodostamiseen, sillä kurssin alussa opiskelijoilta kysytään ryhmätilanteesta ja arvosanatavoitteesta, ja opettajat auttavat ryhmien muodostamisessa. Kukaan ei siis jää yksin! 

Kurssi eteni vaiheittain: Alussa kokoonnuimme työpajoissa, joissa kävimme keskustellen tutkimuksen teoriaa läpi. Tämän jälkeen ryhmäydyimme ja aloimme laatia tutkimussuunnitelmaa – mitä ja miten haluamme tutkia? Ryhmä sai päättää tutkielman aiheen itse, kunhan se liittyy oikeudelliseen ratkaisutoimintaan. Ryhmämme valitsi aiheeksi sosiaalisen median todisteiden näytön arvioinnin. 

Kiinnostuksemme aiheeseen perustui kokemuksiimme sosiaalisen median alati kasvavasta suosiosta, ja siellä eritoten nuorten keskuudessa tapahtuvista rikoksista ja rikosten kuvaamisesta. Halusimme saada vastauksen kysymykseen, miten sosiaalisen median sähköisten todisteiden luotettavuutta arvioidaan tuomioistuimessa. Perehdyimme muun muassa aiheeseen liittyvään oikeuskirjallisuuteen ja oikeustapauksiin.  

Tällä kurssilla oli myös poikkeuksellinen ja ainutlaatuinen tilaisuus haastatella alan asiantuntijaa. Päädyimme haastattelemaan käräjäoikeuden tuomaria, jotta saisimme käytännön näkökulmaa tutkimaamme aiheeseen. Haastattelu avasi meille ratkaisuharkinnan ja näytön arvioinnin todellisuutta; toisaalta haastattelu ei suoraan vastannut tutkimuskysymykseemme ja osoitti samalla, ettemme olleet tuossa vaiheessa vielä perehtyneet aiheeseen kyllin syvällisesti. Tämä antoi jatkoa varten hyvää oppia pohjatyön tekemisestä. Haastattelulla oli myös kurssin sisältöä laajempaa merkitystä, sillä pääsimme kuulemaan tuomarin työstä, mikä tukee oman ammatillisen identiteetin kehittymistä.  

Lopuksi kirjoitimme keräämämme aineiston perusteella tutkimusraporttimme valmiiksi ja esittelimme sen muille opiskelijoille ja opettajille viimeisessä työpajassa. Kurssin arvosana perustui noin 15–20 sivun mittaiseen tutkielmaan, mutta omaan henkilökohtaiseen arvosanaan oli mahdollista vaikuttaa aktiivisella osallistumisella työpajoihin. Kurssi opetti oikeudellisen ajattelun lisäksi yhteistyötaitoja, tutkimuksellista otetta ja sitä, miltä tuntui aidosti osallistua oikeustieteelliseen keskusteluun. 

Vaikka kurssin suorittaminen ryhmätyöllä oli meille antoisaa, on hyvä huomioida, ettei ryhmämuotoinen opiskelu välttämättä ole kaikille mieluisaa. Koska kurssilla ryhmäkoko oli verrattain suuri, haasteita voi tuottaa yhteisen sävelen löytäminen, aikataulujen ja työskentelytapojen yhteen sovittaminen sekä roolien jako. Meillä ryhmätyö sujui kivuitta, mihin varmasti auttoi yhteinen arvosanatavoite, jonka eteen jokainen oli valmis panostamaan. Painotammekin yhteisen arvosanatavoitteen ja siihen sitoutumisen merkitystä ryhmätyöskentelyssä. 

Etänäkin voi opiskella yhdessä

Arvostamme sitä, että Itä-Suomen yliopisto mahdollistaa etäopiskelun. Se on mielestämme yksi yliopiston merkittävimmistä vahvuuksista ja on vaikuttanut myös meihin valitessamme opinahjoa. Kaipaisimme kuitenkin lisää vastaavanlaisia toteutusmuotoja kuin tällä kurssilla, koska koemme, että tämä parantaa saavutettavuutta ja yhteisöllisyyttä sekä mahdollistaa esimerkiksi työssäkäyvän tai muulla paikkakunnalla opiskelevan opiskelun. Tällaisten opiskelijoiden kohdalla kurssien suorittamistavat rajoittuvat usein kirjatentteihin jo siitä syystä, että muut toteutusvaihtoehdot edellyttävät läsnäoloa Joensuussa. 

Tällä kurssilla erityisen arvokasta oli se, että sen pystyi suorittamaan työpajamuotoisena mistä päin Suomea tahansa. Erityisesti avoimen yliopiston opiskelijoille tämä on ollut harvinainen mahdollisuus osallistua ryhmämuotoiseen työskentelyyn työn ja muiden velvollisuuksien ohella. Meidän näkökulmastamme kurssi siis tarjosi tutkintotavoitteiselle avoimen yliopiston opiskelijalle harvinaisen tilaisuuden kokea yhteisöllisyyttä. Yksin opiskelemisen sijaan pääsimme rakentamaan verkostoja ja tutustumaan opiskelukavereihin ja mahdollisiin kollegoihin, joiden kanssa olemme yhä tekemisissä. Tällaiset kokemukset vahvistavat motivaatiota ja sitoutumista opintoihin. 

Vaikka perinteisesti yliopiston luennot järjestetään lähiopetuksena virka-aikaan, on nyky-yhteiskunta luonut tarpeen vaihtoehtoisille toteutusmuodoille. Tämä ei tarkoita kokemuksemme mukaan sitä, että opiskelija haluaa mennä sieltä, missä aita on matalin: nykyisin yhä useamman opiskelijan on esimerkiksi pakko käydä töissä opintojen ohella, jolloin he eivät pysty osallistumaan liveluennoille. Koska niin elämäntilanteita kuin oppijoitakin on erilaisia, vaihtoehtoiset toteutusmuodot ovat hyviä oppimisen näkökulmasta. Esimerkiksi hybridimalli tukee verkostoitumista, erilaisten näkökulmien ja ajatusten vaihtoa sekä yhteistyötaitojen kehittämistä. Nämä kaikki ovat keskeisiä valmiuksia juristin työssä. 

Lopuksi

Tämä kurssi ei ollut pelkästään suoritettava opintojakso vaan kokonainen oppimisprosessi. Se pakotti pysähtymään, pohtimaan, keskustelemaan – mutta myös sietämään turhautumista ja joustamaan alkuperäisistä suunnitelmista. Tutkimuksen aikana oli hyväksyttävä työn keskeneräisyys ja epävarmuus aiheen sopivuudesta. Prosessi vaati toisinaan luopumaan omista loistoideoista ja löytämään rohkeutta uuden suunnan etsimiseen. Ajattelemme, että nämä taidot ovat tärkeitä myös tosielämässä, sillä usein ihminen kangistuu omiin ajatuksiin. Vaatii siis rohkeutta kritisoida, kyseenalaistaa ja myös muuttaa omaa ajattelua. 

Yksi kurssin merkittävimmistä vahvuuksista oli mahdollisuus saada sparrausapua kurssiopettajilta. Varsinkin niinä hetkinä, kun tuntui, ettei tästä tule mitään tai että aihe on täysin jumissa eikä tunnelin päässä näy valoa, keskustelu opettajan kanssa auttoi löytämään luottoa tutkimuksen edistämisen suhteen! Voimme paljastaa, että kurssin puolessavälissä olimme niin pahassa umpikujassa, että pohdimme sitä, joudummeko jopa vaihtamaan aihetta. 

Kurssilla korostui tiedon etsiminen, jäsentäminen ja auki kirjoittaminen. Käsityksemme mukaan sosiaalisen median aineistojen luotettavuuden arviointi näyttönä tuomioistuimessa ei ole niin yleistä kuin sosiaalisen median suosion ja alati kehittyvän teknologian perusteella voisi luulla. Tämän aiheen tutkimista onkin mahdollista jatkaa myöhemmin esimerkiksi notaaritutkielmassa tai gradussa.