Loppukesän ja alkusyksyn merkki: Säästöjä, leikkauksia, sopeuttamista ja kuromista − vai ovatko sittenkään?

Tomi Voutilainen, julkisoikeuden professori

Loppukesän ja alkusyksyn kestouutinen on valtion talousarvion valmistelu. Noin 15 vuoden ajan tähän uutisointiin ovat keskeisesti liittyneet valtiontalouteen kohdistuvien säästöjen, leikkausten, sopeuttamistoimien tai kestävyysvajeen kuromista koskevat tavoitteet ja toimenpiteet. Pian alkaa myös kausi, jonka aikana ministeriöissä virkamiehistö pohtii omia seuraavan vaalikauden tavoitteitaan poliittisesti toimintakykyisen valtioneuvoston vielä toteuttaessa olemassa olevaa hallitusohjelmaansa.

Suomen valtion velanotto on kasvanut vuodesta 2009 lähtien siten, että velan määrä on yli kolminkertaistunut 185 miljardiin euroon eikä velanotolle ole näkyvissä uskottavaa loppua. Valtiontalouden ongelmat ovat kroonistuneet eikä ongelmiin ole löydetty lääkkeitä, vaikka hallituksesta toiseen on kirjoitettu talouden tervehdyttämiseen tähtääviä talouspoliittisia reseptejä valtiovarainministeriön laatimien pohjien perusteella.

Säästeliäisyys ja sopeuttaminen eivät ole johtaneet taloutta tervehdyttäviin vaikutuksiin siten, että velkaantumisen ja valtiontalouden ongelmat olisivat ratkenneet. Sopeuttamistoimet johtavat myös varsin usein lainsäädännön muutoksiin, joten sopeuttamisella on myös lähes aina oikeudellisia vaikutuksia, joita ei juuri arvioida silloin, kun sopeuttamispäätöksiä tehdään. Tällaiset arviot jäävät hallituksen esitysten valmisteluvaiheeseen, jossa tehtyjä päätöksiä perustellaan parhain päin vahvasti arviomääräisen tietopohjan perusteella.

Käsittelen tässä kirjoituksessa muutamaa vähäistä, mutta valtionhallinnon ”säästeliäisyystoimintaa” kuvaavaa lähihistorian tapausta, jotka kertovat laajemminkin säästö- ja sopeuttamistoimien irrationaalisuudesta erityisesti valtiovarainministeriön hallinnonalalla.

Säästöjen kohteena valtionhallinto ja henkilöstö

Nykyisen hallituksen säästötavoitteet pohjautuvat valtiovarainministeriön virkamiesten tekemään ”virkamiespuheenvuorona” esitettyyn pohjatyöhön ennen vuoden 2023 eduskuntavaaleja. VM:n virkamiesten selvityksessä lähdettiin siitä, että Suomen julkista taloutta on vahvistettava 9 miljardilla eurolla seuraavan kahden vaalikauden aikana. Laskelmissa esitettiin erilaisia toimenpiteitä julkisen talouden vahvistamiseksi, kuten esimerkiksi säästöjä eri ministeriöiden pääluokkiin. Kuitenkaan valtiovarainministeriön pääluokasta ei esitetty varsinaisesti säästettävää.  Sama 9 miljardia euroa kestävyysvajeena oli esillä jo vuonna 2013 pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen aikana sopeuttamistoimien suunnittelussa.

Hallitus on kohdentanut säästöjään muun muassa valtionhallintoon. Keväällä 2024 uutisoitiin, että VM:n kansliapäällikkö piti mahdollisena virkamiesten irtisanomisia säästökeinona. Tuolloin kansliapäällikkö totesi STT:n haastattelussa (Ks. YLE:n verkkosivustolla julkaistu uutinen 21.4.2024: https://yle.fi/a/74-20084808), että ”Esimerkiksi VM:n hallinnonalalla on noin 13 000 ihmistä töissä. Varmaan 90 prosenttia kaikista menoista on henkilöstökuluja”.

Jos katsotaan VM:n hallinnonalan virastojen tilinpäätöstietoja vuodelta 2024, voidaan todeta, että henkilöstömenot eivät muodosta lähellekään 90 prosenttia kaikista VM:n hallinnonalan virastojen menoista, vaan henkilöstömenot vaihtelevat virastoittain 23–69 prosentin välillä toiminnan kustannuksista. Merkittävä osa lopuista kuluista aiheutuu palvelujen ostosta.

Jos katsotaan, miten säästöt ovat vaikuttaneet valtiovarainministeriön toimintamenoihin, näyttää siltä, että säästöjen sijaan toimintamenot ovat kasvaneet. Merkityksellinen huomio sekin, että valtiovarainministeriön toimintamenoihin on sisällytetty vuosittain kasvava potti myös palkkausten tarkistuksiin.

Ministeriön henkilöstökulut ovatkin kasvaneet viime vuosina. Vuoden 2022 tilinpäätöksen mukaan valtiovarainministeriön henkilöstökulut olivat yhteensä 34 909 780 euroa.  Vuoden 2024 tilinpäätöksen mukaan henkilöstökulut olivat 37 851 440 euroa. Kuitenkin ministeriön vuoden 2022 henkilötyövuosien määrä oli 442, kun taas vuonna 2024 henkilötyövuosien määrä oli 409. Eli vähemmillä henkilötyövuosilla palkkakustannukset ovat entistä korkeammat. Näyttääkin siltä, että henkilöstön vähennykset eivät näy kuitenkaan valtion talouteen näkyvinä tosiasiallisina säästöinä, vaan palkkausten tarkistukset syövät säästöt. Vuonna 2025 tehty uusi valtion virkaehtosopimus jatkaakin tällä linjalla, jolloin näköpiirissä pitäisi olla ministeriössä olennainen henkilöstön määrän vähentäminen, jos henkilöstökustannuksissa halutaan saada aikaan tosiasiallisia valtion talouteen vaikuttavia säästöjä.

Kansalaisneuvonta

Kansalaisneuvonta perustettiin osana pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman toimenpiteitä vuonna 2013, mutta sen valmistelu oli aloitettu jo pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen aikana. Kansalaisneuvonnan oli tarkoituksena vähentää hätäkeskuksiin tulevien kiireettömien sinne kuulumattomien puheluiden määrää.

Kansalaisneuvonnan perustamista valmisteltiin valtiovarainministeriössä.Kansalaisneuvonnan suorat kehittämiskustannukset olivat yhteensä lähes 2 miljoonaa euroa. Valtiovarainministeriön vuonna 2015 laatimassa kustannus-hyötyanalyysissa todettiin, että Kansalaisneuvonnan perustaminen on näkynyt säästönä Hätäkeskuslaitoksen budjetin pienennyttyä.

Kuitenkaan valtiontaloudelle säästöjä ei syntynyt, koska toimintamenomäärärahaa siirrettiin 1,1 miljoonaa euroa säästöjen verran kansalaisneuvonnasta tuolloin vastanneelle Valtiokonttorille. Lisäksi uudistuksen vuoksi Kouvolassa sijainneet Hätäkeskuslaitoksen toimitilat jäivät tyhjilleen ja Hätäkeskuslaitos joutui irtisanomaan ennenaikaisesti tilojen vuokrasopimuksen. Tästä Hätäkeskuslaitos joutui maksamaan Senaattikiinteistöille (valtion liikelaitos) kertakorvauksena lähes 2,3 miljoonaa euroa ja ennen vuokrasopimuksen päättymistä vielä vuoden vuokrat tyhjistä tiloista (edellä olevat tiedot perustuvat VTV:n tuloksellisuustarkastuskertomukseen 5/2016).

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen aikana kansalaisneuvonta siirrettiin Valtiokonttorista Väestörekisterikeskukselle (VRK, nykyinen Digi- ja väestötietovirasto, DVV). Vuoden 2018 valtion talousarviossa Valtiokonttorin toimintamenomomentilta siirrettiin VRK:n toimintamenomomentille 1 miljoonaa euroa kansalaisneuvonnan tehtäväsiirron vuoksi. Eli aiemmin Valtiokonttorille siirrettyä toimintamenomäärärahaa ei siirretty täysimääräisesti VRK:lle.

Nyt kansalaisneuvonta ollaan lakkauttamassa osana pääministeri Petteri Orpon hallituksen tuottavuusohjelmaa. Nykyään se on sijoitettu Digi- ja väestötietovirastoon. Lakkauttamista koskeva hallituksen esityksen luonnos oli lausuntokierroksella keväällä 2025. Lakkauttamisen keskeisenä argumenttina on käytetty hallintolain 8 §:ssä säädettyä jokaisen viranomaisen neuvontavelvollisuutta, joka on ollut jo voimassa kansalaisneuvontaa perustettaessa.

Hallituksen esityksen luonnoksessa todetaan, että:

• ”Hallintolain sääntely edellyttää kultakin viranomaiselta samankaltaista neuvontaa, kuin mitä Digi- ja väestötietovirasto nykyisin antaa yleisessä kansalaisneuvonnassa kaikkien viranomaisten osalta.”
• ”Kukin viranomainen antaisi toimivaltaansa kuuluvissa asioissa neuvontaa hallintolain perusteella. Todennäköisesti kansalainen saa jopa nykyistä nopeammin neuvontaa, kun hän on suoraan yhteydessä oletettavasti toimivaltaiseen viranomaiseen yleisen kansalaisneuvonnan sijaan”.

Jokainen voikin päätellä itse, onko kansalaisneuvonta ollut alun perinkään tarpeellinen nimenomaan hallintolain neuvontavelvollisuuden täyttämiseksi. Toisaalta alun perin Kansalaisneuvonta perustettiin erityisesti Hätäkeskuslaitoksen puhelujen määrän vähentämisen tarkoituksessa.

Kansalaisneuvonnalla on myös rooli digitaalisten palvelujen käytön neuvonnassa. Digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annetun lain (306/2019) 5 §:n 2 momentin mukaan ” Viranomaisen on julkaistava digitaalisessa palvelussa yhteystieto, josta jokaisella on mahdollisuus saada neuvoja viranomaisen digitaalisen palvelun käyttämiseksi”. Säännöksen perustelujen (HE 60/2018) mukaan ”Säännös ei toisi lisäkustannuksia viranomaisille, koska suurimmalla osalla viranomaisista on käytössä neuvontaan tarkoitetut yhteystiedot. Viranomaiset, joilla ei ole tarvittavia resursseja antaa palvelujen käyttöön liittyvää teknistä neuvontaa, voivat julkaista digitaalisissa palveluissaan julkishallinnon yhteisen neuvontapalvelun Kansalaisneuvonnan yhteystiedon. Kansalaisneuvonta antaa maksutta neuvoja muun muassa digitaalisten palvelujen teknisluonteiseen käyttöön liittyen”.

Kansalaisneuvonnan lakkauttamista koskevassa hallituksen esityksen luonnoksessa digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annetun lain velvollisuuden täyttämisestä aiheutuvista kustannusmuutoksista eri viranomaisille ei ole tehty selkoa lainkaan. Siten kansalaisneuvonnan lakkauttaminen tarkoittaa niille viranomaisille lisäresurssitarpeita, joilla ei ole ollut aiemmin käytössä niiden omien digitaalisten palvelujen neuvontatoimintoa ja siihen yhteystietoa. Lisäksi ainakin osa yhteydenotoista palautunee jatkossa Hätäkeskuslaitokselle. Tästä näkökulmasta on vaikea nähdä syntyvän valtiotalouteen tai laajemmin julkiseen talouteen todellisia säästöjä.

Hallituksen esityksen luonnoksessa todetaan lakkauttamisesta aiheutuvista säästöistä seuraavaa: ” Yleisen kansalaisneuvonnan lakkauttamisesta arvioidaan saatavan Digi- ja väestötietovirastolle noin 230 000 euron tehostamispotentiaali vuosittain. Tästä 1 htv:a vastaava määrä voitaisiin ohjata viraston omien digitaalisten palvelujen käyttäjätukeen sekä digitaalisten palvelujen käytön tukeen liittyviin tehtäviin. Jäljelle jäävä osuus (noin 166 000 euroa) muodostuisi virastolle säästöksi. Säästö koostuu pääosin palkkakustannuksista.”

Laskelmien perusteella näyttää siis siltä, että vuonna 2018 tehty pysyvä 1 miljoonan euron vuosittainen toimintamäärärahan siirto nykyiselle DVV:lle aiheuttaakin lakkauttamisen seurauksena tehostamispotentiaalia vain 230 000 euroa, josta 166 000 euroa varsinaisia talousarvioon vaikuttavia säästöjä. Johonkin tässä säästötoimenpiteessä on siis kadonnut 770 000–834 000 euroa.

Toimintamenomääräraha on viraston käytössä sen tehtävien hoitamista varten. Toimintamenomäärärahaa ei varsinaisesti korvamerkitä johonkin tiettyyn toimintoon virastossa, vaan niiden käytön ohjauksesta vastaa viraston johto. Tästä syystä tällainen säästömalli on mahdollinen – välistä voidaan vetää laillisesti. Tosiasiallinen säästötoimena näillä laskelmilla toimenpide näyttää varsin vähäiseltä määrärahaperusteiseen potentiaaliin nähden.

Kansallinen palveluarkkitehtuuri (sähköisen asioinnin yhteiset tukipalvelut)

Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen keskeisiin kestävyysvajeen kuromisen toimenpidekohteisiin kuului Kansallisen palveluarkkitehtuurin kehittäminen, joka oli tuolloin osa hallituksen rakennepoliittista ohjelmaa. Talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi 19.11.2013 tämän käynnistämistä. Päätösmuistion mukaan kokonaisuus toteutetaan valtiovarainministeriön ohjauksessa viipymättä ja kustannustehokkaasti.

Ministerivaliokunnan kokousaineiston liitteenä julkaistussa valtiovarainministeriön muistiossa (15.11.2013) todetaan palveluarkkitehtuuriohjelman (KAPA-ohjelma) kustannusvaikutuksista seuraavaa: ” Suorat budjettivaikutukset ovat vuosina 2014–2017 kehysten mukaisesti 120 miljoonaa euroa sisältäen vielä kohdentamattoman kehysvarauksen”. Muistiossa arvioidaan, että ohjelman toteuttamien tulosten ”kansallinen kokonaisvaikutus kestävyysvajeeseen voisi olla n. 500 miljoonan euron tasolla 10 vuoden aikaperspektiivillä tarkasteltuna.”

Eduskunnan tarkastusvaliokunta kiinnitti mietinnössään TrVM 7/2014 vp huomiota KAPA-ohjelman budjetointiin, koska valtiovarainministeriö laati vasta valiokunnan pyynnöstä alustavan kustannusarvion ohjelmalle, johon valtiontalouden kehyksiin oli varattu jo tuolloin 120 miljoonaa euroa. Tarkastusvaliokunta kiinnitti mietinnössään tältä osin huomiota määrärahan puutteelliseen budjetointiin eikä pitänyt menettelyä hyvän budjetointitavan mukaisena.

Osana valtiontalouden sopeuttamistoimia KAPA-ohjelmalle valtiontalouden kehyksissä vuosille 2014–2017 tehtyä varausta leikattiin vuosien 2016–2019 kehyksiin 20 miljoonaa euroa, jolloin määrärahavaraus laski 100 miljoonaan euroon. Tällä tavalla toteutettuna kehysleikkaus näytti säästötoimenpiteeltä.

KAPA-ohjelmasta oli laadittu kustannushyötyanalyysi, jossa yksittäisistä palveluista oli laskettu koituvan muutaman miljoonaan euron säästöt. Esimerkiksi tunnistusratkaisun säästöpotentiaali saattoi teoreettisesti realisoitua vasta 2030-luvulla, todetaan VTV:n tarkastuskertomuksessa (6/2016, s. 41). Tarkastuskertomuksen johtopäätöksenä oli, että ” ajatus siitä, että KAPA-ohjelmassa tuotettavat tukipalvelut tuottaisivat säästöjä, ei ole realistinen, koska ne vain mahdollistavat varsinaisten asiointipalveluiden kehittämisen”.

Kansallisen palveluarkkitehtuurin säästöpotentiaalia on kuvattu sittemmin vuonna 2016 hallituksen esityksessä laeiksi hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista sekä valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä annetun lain muuttamisesta 59/2016 vp (https://www.finlex.fi/fi/hallituksen-esitykset/2016/59). Vuonna 2016 hallituksen esityksessä todetaan esimerkiksi palveluväylän säästöistä seuraavaa: ”Säästöt syntyvät rakennettavan infrastruktuurin käytöstä ja säästöjen suuruus riippuu siitä, kuinka laajasti organisaatiot ottavat palvelut käyttöön. Suurin säästöpotentiaali tulee integraatioiden rakentamisesta eri organisaatioiden ja palvelujen ja tietovarantojen välille, mikä mahdollistaa tietojen tehokkaan yhteiskäytön ja vähentää erityyppisten integraatioiden tarvetta ja säästää kustannuksia”. 

Kansalaisneuvonnan lakkauttamista koskevassa hallituksen esityksen luonnoksessa on mukana myös säästötoimia KAPA-ohjelman aikanaan tuottamiin palveluihin, kuten palveluväylään (julkisen hallinnon sähköisen asioinnin yhteiset tukipalvelut). Suhteessa siihen, mille pohjalle aikanaan palvelut rakennettiin säästöjä tuovana, näyttäytyy säästöpotentiaali varsin erikoiselta. Hallituksen esityksen luonnoksessa (s. 13–14) todetaan seuraavaa:

• ”Palveluväylän käyttövelvollisuuden poistamisella Digi- ja väestötietoviraston olisi mahdollista saada kustannussäästöjä. Säästöjen tavoittelemisen tekee mahdolliseksi ensinnäkin se, että Digi- ja väestötietoviraston omien palvelujen välisessä tiedonsiirrossa voidaan purkaa palveluväylän kautta tapahtuva reititys. Tämän ansiosta Digi- ja väestötietoviraston olisi mahdollista luopua osasta käyttämistään palveluväyläliittymistä”.
• ”Säästöihin antaa mahdollisuuden myös se, että palveluväylän käyttövelvollisuuden poistuessa Digi- ja väestötietoviraston palveluväylän käyttöönotolle tarjoaman tuen tarve tulee oletettavasti vähentymään. Digi- ja väestötietoviraston ei myöskään tarvitsisi enää käsitellä palveluväylän käyttövelvollisuudesta poikkeamista koskevia poikkeuslupahakemuksia. Digi- ja väestötietovirasto arvioi, että palveluväylän käyttövelvollisuuden poistamisella voidaan sen toiminnassa saavuttaa vuosittain noin 150 000 euron säästöt”.
• ”…palveluväylän käyttämiseen velvoitetut viranomaiset pystyisivät jatkossa ilman Digi- ja väestötietoviraston myöntämää poikkeuslupaa valitsemaan palveluväylän sijaan yksittäistapauksessa käyttökelpoisemman, kustannustehokkaamman tai muuten tarkoituksenmukaisemman integraatiotavan”.
• ”Osa nykyisistä palveluväylää hyödyntävistä organisaatioista pystyisi Digi- ja väestötietoviraston tavoin alentamaan kustannuksiaan myös purkamalla olemassa olevia palveluväyläliityntöjään. Digi- ja väestötietoviraston arvion mukaan julkisen hallinnon säästöpotentiaali kokonaisuudessaan on noin kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Lukuun eivät sisälly edellä mainitut, Digi- ja väestötietoviraston omassa toiminnassa saavutettavissa olevat säästöt”.

Hallituksen esityksen luonnoksessa ehdotetaan myös eräiden maksuttomien tukipalvelujen muuttamista maksulliseksi. Hallituksen esityksen luonnoksen (s. 15) mukaan ”tukipalvelujen maksullisuuden arvioidaan tuottavan Digi- ja väestötietovirastolle yhteensä noin 810 000–1 450 000 euroa, josta asiointivaltuuspalvelun maksutulojen osuus on noin 220 000–550 000 euroa ja tunnistuspalvelun osuus noin 590 000–900 000 euroa. Digi- ja väestötietoviraston maksutuloilla on vaikutusta julkiseen talouteen sitä kautta, että Digi- ja väestötietoviraston määrärahatarve maksullisten tukipalvelujen kustannusten kattamiseen pienenee eli maksuilla pyritään kattamaan osa tukipalvelujen tuotantokustannuksista”.

Toisaalta hallituksen esityksessä todetaan, että ” Tulokertymään liittyy jonkin verran epävarmuuksia. Pääosalla maksujen piiriin tulevista ei ole käyttövelvollisuutta tukipalveluihin – eli ne voivat vapaasti valita, käyttävätkö Digi- ja väestötietoviraston tukipalveluja. Digi- ja väestötietoviraston arvion mukaan maksuttomuus on ollut erityisesti asiointivaltuuspalvelun käyttöönoton edistämisessä olennainen tekijä viime vuosina. On mahdollista, että maksullisuuden myötä osa maksullisuuden piiriin tulevista käyttäjäorganisaatioista harkitsee vaihtoehtoisten palvelujen hyödyntämistä”.

Näyttääkin siltä, että vielä 10 vuotta sitten paljon tuottavuuteen, kestävyysvajeeseen ja säästöihin liittyviä odotuksia sisältänyt Kansallinen palveluarkkitehtuuri (sähköisen asioinnin yhteiset tukipalvelut) ja erityisesti siihen liittynyt palveluväylä ovat tosiasiassa muodostuneet kustannuksia aiheuttavaksi rasitteeksi valtiontaloudelle. Muita vaihtoehtoja käyttämällä saadaan aikaan säästöjä.

VM:n arvio 500 miljoonan vaikutuksesta kestävyysvajeeseen 10 vuoden aikana voi sinällään pitää paikkansakin. Pian nimittäin alkaa olemaan tilanne se, että Kansallisen palveluarkkitehtuurin (sähköisen asioinnin yhteiset tukipalvelut) kehittäminen, ylläpito ja käyttö ovat maksaneet tuon kestävyysvajeen vaikutuksen verran julkisessa hallinnossa. VM:n muistiossa ei aikanaan todettu, onko 500 miljoonan euron vaikutus kestävyysvajeeseen negatiivinen vai positiivinen. Kuitenkin näiden palvelujen kehittäminen oli osa Kataisen hallituksen rakennepoliittista ohjelmaa, jonka tarkoituksena oli kestävyysvajeen kurominen umpeen.

Lopuksi

Tehtäessä sopeuttamistoimia näyttää kaava varsin selkeältä valtionhallinnossa. Kussakin tilanteessa tuottavuutta edistävien, mutta kustannuksia aiheuttavien, toimien vaikutukset pyritään kuvaamaan valtiontalouteen tai julkisen talouteen maksimaalisesti säästöjä tuottavana toimenpiteenä, kunhan ensin ollaan ”investoitu” esimerkiksi jonkin tietojärjestelmän tai palvelukonseptin kehittämiseen. Puolestaan leikkauskohteesta ei tahdota saada irti kuin murusia. Henkilöstön vähentäminen ei välttämättä näy henkilöstökuluihin aiheutuvina säästöinä, vaan palkkausten tarkistukset syövät säästöpotentiaalin.

Ja jotta totuttu oravanpyörä ei pysähtyisi, on parhaillaan lausunnolla valtiovarainministeriössä laadittu lakiehdotus julkisen talouden hoitamisesta annettavaksi laiksi (https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/DownloadProposalAttachment?proposalId=d9ddde82-2fe9-4812-9a6b-abc3f3c25487&attachmentId=25346 ). Ehdotuksen 1 §:ssä asetetaan tavoitteeksi, että julkisyhteisöjen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen on enintään 40 prosenttia. Nyt julkisen talouden velkasuhde on yli 80 prosenttia eikä sen olennainen taittuminen pitkäjänteisesti ole näköpiirissä. Ehdotettua tavoitetta ei kurota kiinni yhden eikä kahden poliittisen sukupolven aikana.

Lisäksi ehdotuksen mukaan talouspolitiikan arviointineuvosto asetettaisiin valtioneuvoston toimenpiteiden valvojaksi. Ehdotus on mielenkiintoinen valtiosääntöoikeudellisesti suhteessa perustuslaissa säädettyyn eduskunnan asemaan, tarkastusvaliokuntaan ja Valtiontalouden tarkastusvirastoon nähden.

Kirjoittaja on ollut vuosina 2015–2016 mukana virkamiehenä laatimassa kirjoituksessa viitattuja VTV:n tarkastuskertomuksia (5/2016 ja 6/2016) sekä digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annettua hallituksen esitystä 60/2018 vp. Kirjoittajan tehtäväalaan professorina kuuluu finanssihallinto-oikeus, joka koskee julkisten varojen käytön sääntelyä.