Tekijänoikeuden, kilpailuoikeuden ja siviilioikeuden rajapinnoilla – Tarkastelussa lisenssisopimukset ja sopimusehtojen kohtuullistaminen

Eetu Huhta ja Joonas Huuhtanen

Huhta on väitöskirjatutkija ja Huuhtanen yliopisto-opettaja Itä-Suomen yliopistossa oikeustieteiden laitoksella.

Korona-pandemian luoville aloille aiheuttamista haasteista huolimatta musiikin käyttökorvausten eli nk. tekijänoikeuskorvausten määrät ovat jatkaneet kasvuaan (CISAC Report, 2021). Tekijänoikeuskorvauksia hallinnoivat yleisesti ottaen Suomessa ja maailmalla tekijänoikeusjärjestöt, joita uudehkossa lainsäädännössä kutsutaan yhteishallinnointiorganisaatioiksi. Koska tekijänoikeuksienkin lisensointiin liittyy EU:n sisämarkkinoiden kannalta merkittäviä näkökulmia, on EU tarttunut tekijänoikeuksien yhteishallinnointiin. Alun perin toimintaa on valvottu erityisesti kilpailuoikeuden perusteella. Edistääkseen sisämarkkinoiden toimivuutta ja tarttuakseen eritysesti haasteisiin rajat ylittävässä lisensoinnissa Euroopan komissio ehdotti kuitenkin erillistä direktiiviä yhteishallinnointia koskien vuonna 2014. Yhteishallinnointidirektiivi on Suomessa saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä erillisellä lailla tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista (1494/2016).

Lisenssisopimuksella tarkoitetaan lainsäädännössä lupaa, jolla myönnetään käyttöoikeus tekijänoikeudella tai tekijänoikeuden lähioikeudella suojattuun teokseen tai muuhun suojan kohteeseen tai sopimusta teoksen tai muun suojan kohteen käytöstä maksettavaan korvaukseen. Tekijänoikeuden yhteishallinnointi muodostaa siviilioikeudellisesti mielenkiintoisen asetelman, jossa yhteishallinnointiorganisaatioiden tehtävänä on hallinnoida tekijänoikeuden haltijoiden oikeuksia näiden laskuun. Tekijänoikeudella suojatun aineiston käyttäjä tässä yhteydessä puolestaan on usein miten kaupallinen toimija, joka hankkii yhteishallinnointiorganisaatiolta lisenssin käyttääkseen suojattua materiaalia omassa toiminnassaan. Käytännössä lisensointimenettelyä hyödyntävät toiminnassaan esimerkiksi tv-yhtiöt, ravintolat, hotelit ja tapahtumajärjestäjät. Käyttäjällä ei siis tässä yhteydessä tarkoiteta kuluttajaa, joka esimerkiksi katselee tai kuuntelee lopputuotetta.

Lisenssisopimusehtojen kohtuullisuusarviointi voi tulla kysymykseen paitsi yksittäisen sopimuksen sovittelun yhteydessä, myös sopimuksen osapuolten kilpailuasetelmaan ja sen valvontaan liittyvistä syistä. Lisenssisopimusten sovittelu yksittäisen sopimuksen osalta perustuu oikeustoimilain 36 §:ään. Toisaalta kohtuullisuus voi tulla arvioitavaksi kilpailuoikeudellisin perustein, sillä yhteishallinnointiorganisaatiot ovat lähtökohtaisesti määräävässä markkina-asemassa. Tämä on selvää sekä kotimaisen oikeuskäytännön että EU-oikeuden valossa. Myös yhteishallinnointilain 35 ja 65 § asettavat tiettyjä reunaehtoja lisenssiehdoille.

Haasteet sopimuksen kohtuullisuuden määrittämisessä

Tekijänoikeusorganisaatioiden käyttämien sopimusehtojen kohtuullisuus voi tulla arvioitavaksi esimerkiksi käyttäjiltä perittävien korvausten osalta. Lisenssisopimuksia voidaan osapuoliasetelmansa puolesta pitää herkkinä sovittelulle, sillä sopimusosapuolten välistä epätasapainoa on perinteisesti pidetty sovittelua puoltavana seikkana. Toisaalta huomioon on otettava, että kyse on elinkeinoelämän sopimuksesta, sekä immateriaalioikeuden hyödyntämisen erityinen luonne.

Oikeuskäytännössä lisenssin hinnoittelulla on ollut keskeinen rooli kohtuullisuusarvioinnin kannalta. Kotimaisessa oikeuskäytännössä huomio on keskittynyt nimenomaan käyttökorvauksen suuruuteen, ja muut yhteishallinnointilain 35 § mainitut seikat, kuten yhteishallinnointiorganisaation tarjoaman palvelun taloudellinen arvo, ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Lisäksi erityistä painoarvoa on annettu vakiintuneella liiketavalle ja sille, että hinnoitteluperusteet ovat avoimesti tiedossa. Yhteishallinnointiorganisaatioiden määräävän markkina-aseman vuoksi asia vaatii kuitenkin erityistä tarkastelua.

Yleisen hintatason käyttämiseen arviointiperusteena musiikkialan lisenssisopimuksissa liittyy nimittäin se ongelma, että yhteishallinnointiorganisaatioiden monopoliasemasta johtuen vertailua samankaltaista tekijänoikeuden alaista sisältöä koskevien lisenssisopimusten kesken ei kansallisella tasolla voida tehdä. Oikeuskäytännössä on tästä syystä haettu vertailukohtia muista läheisistä maista, erityisesti Ruotsista. Myös EU-tuomioistuimen määräävää markkina-asemaa koskevan oikeuskäytännön valossa on perusteltua tarkastella hintatasoa muiden EU-jäsenvaltioiden hintatasoon verraten, sillä EU-tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan merkittävästi poikkeavaa hinnoittelua voidaan pitää osoituksena määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Vertailtavuuteen liittyy kuitenkin tiettyjä ongelmia, sillä vertailtavat markkinat saattavat poiketa toisistaan niin lainsäädännöllisesti kuin markkinarakenteensa puolesta. Näin ollen tiedot tulisi ensisijaisesti saattaa vertailukelpoisiksi. Erityisen haastavaksi tilanteesta tekee sen, että käynnissä oleva digitaalinen murros voi muuttaa markkinarakennetta varsin nopeasti. Esimerkiksi sisällön siirtyminen keskitetysti digitaalisille alustoille voi vähentää käyttäjän lisensoinnista saamaa hyöytä, ja siten vaikuttaa sopimustasapainoon.

Yleisiä havaintoja

Käyttäjiltä perityt korvaukset ja yleisesti käytetty hintataso ovat olleet oikeuskäytännössä korostuneessa merkityksessä lisenssisopimusten kohtuullisuusarvioinnin kannalta. Toisaalta hinnoitteluperusteet ovat kiistatta keskeinen osa lisenssisopimuksen sisältöä, eikä hintatason ja alan käytänteiden suuri merkitys liikesopimusten sovittelussa muutenkaan ole epätavallista. Lisenssisopimusten kohtuullisuuden arviointiperusteena tämä ei kuitenkaan ole täysin ongelmaton lähtökohta: lisenssisopimukset koskevat tyypillisesti laajaa ja epäyhtenäistä käyttäjäkuntaa. Lisäksi yhteishallinnointiorganisaatioiden poikkeuksellinen markkina-asema on otettava huomioon kohtuullisuusarvioinnissa.

Kirjoitus perustuu Lakimies 6/2022 numerossa julkaistuun asiantuntija-artikkeliin ”Tekijänoikeuden yhteishallinnointi ja sopimusehtojen kohtuullisuus” (maksumuurin takana).