Tieteidenvälistä vuoropuhelua ja prinsessapuuroa

Mervi Issakainen ja Katja Karjalainen

Issakainen on tutkijatohtori ja Karjalainen yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopistossa oikeustieteiden laitoksella

International Journal of Discrimination and the Law on julkaissut artikkelimme Supporting continued work under the UNCRPD: views of employees living with mild cognitive impairment or early onset dementia. Artikkeli on osa kahta Suomen Akatemian rahoittamaa monitieteistä hanketta (MCI@Work & WoLMI). Se pohjautuu aihetta käsittelevää kokemusperäistä tietoa sisältävään empiiriseen aineistoon, jota sosiaalipsykologian, toimintaterapian, teknologian ja psykologian tutkijat ovat keränneet Suomessa, Ruotsissa ja Kanadassa. Oikeustieteellisessä tutkimuksessa on puolestaan arvioitu Yhdistyneiden kansakuntien vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimusta.

Artikkeli on tieteidenvälinen keskustelu siitä, millainen työympäristö ja minkälaiset mukautukset auttavat varhaisella iällä lievään kognitiiviseen heikentymään tai muistisairauteen sairastuvaa työntekijää jatkamaan työssään.

Aloittaessamme työskentelemään artikkelin kanssa me kaksi eri alan tieteenharjoittajaa – oikeustieteilijä ja sosiaalipsykologi – istuimme koneidemme ääressä eri puolilla Suomea ja mietimme päämme puhki, miten yhdistää toimivalla tavalla oikeudellinen tulokulma empiirisen aineiston valottamiin näkökohtiin. Keskustelimme ja pyrimme kartoittamaan yhteistä pohjaa käymällä läpi erilaisia mahdollisuuksia. Voisimmeko kirjoittaa siitä, miten lainsäädäntö toimii tilanteessa, jossa työikäinen ihminen sairastuu lievään kognitiiviseen heikentymään tai muistisairauteen. Olisimmeko voineet kertoa, milloin lainsäädäntö ei toimi. Totesimme pian, että nämä eivät olleet mahdollisia vaihtoehtoja, koska empiirinen aineisto ei avannut tietoa työikäisten vaihteleviin kokemuksiin johtaneiden tilanteiden kannalta olennaisesta oikeudellisesta perustasta, tai miten se oli heidät mahdollisesti pettänyt tai oliko pettänyt. Meillä ei myöskään ollut yhteismitallisia tietoja eri oikeusjärjestelmistä, joita oikeusvertailevan artikkelin tekeminen olisi edellyttänyt. Lopulta mahdollinen vaihtoehto alkoi hahmottua. Entä jos keskittyisimme myönteisiin esimerkkeihin: rakentaisimme teoreettisen kehikon oikeustieteellisen tutkimuksen perusteella ja keskittyisimme kertomuksiin tilanteista, joissa erilaisiin toimenpiteisiin oli ryhdytty ja työntekijä pystyi jatkamaan työntekoa? Tätä ideaa lähdimme työstämään eteenpäin.

Aluksi tarkastelimme Suomessa kerättyä laadullista seurantatutkimusaineistoa arvioiden, millaista tietoa Ruotsissa ja Kanadassa kerätyistä aineistoista tarvitsemme, jotta voimme vastata asettamaamme tutkimuskysymykseen. Kirjoitimme artikkelille teoreettisen kehikon, joka perustui tuolloin vielä osin julkaisemattomiin oikeustieteellisiin artikkeleihin (Karjalainen ja Ylhäinen 2021)[i] Samanaikaisesti loimme koodirungon kunkin maan aineistoista löytyvien esimerkkien pohjalta, ja puntaroimme työikäisten ihmisten kokemuksia ja vaihtelevia tilanteita suhteessa teoreettiseen kehikkoon. Artikkelin muut kirjoittajat puolestaan kommentoivat sekä koodirunkoa että käsikirjoitusta. Ja näin artikkeli oli vertaisarviointiprosessin jälkeen valmis julkaistavaksi.

Edellä kuvattu on tietenkin elävän elämän mutkat suoristava kertomus tapahtumien kulusta. Istuimme päivästä toiseen yhdessä saman Word-dokumentin äärellä pohtien, kuinka rakentaa hyvää vuoropuhelua oikeudellisen kehikon ja empiirisen aineiston välille. Tämä vaati paitsi runsaasti yhteistä aikaa myös rehellisyyttä sekä toisen kuuntelemista ja niiden myötä syntyvää jaettua ymmärrystä ja luottamusta. Välillä kävimme kiivaitakin keskusteluja muun muassa siitä, kuinka oikeustieteellistä tai kokemukseen perustuvaa tutkimusta tehdään, ja millaisista lähtökohdista ja toimintatavoista on tällöin pidettävä kiinni. Meidän oli molempien myönnettävä, että emme aina ymmärtäneet, mitä toinen tarkoitti tai miten hän työtään teki. Meidän täytyi kysellä toisiltamme, kunnioittaa toistemme erilaista asiantuntijuutta ja pallotella ajatuksia löytääksemme yhteisen pohjan, jolle rakentaa kirjoituksemme. Oli nojattava turvalliseen ilmapiiriin, jossa oman ymmärryksen puutteen voi paljastaa ja nauraa yhdessä.

Pitkien päivien lomassa monesti käymämme keskustelu kertoo, että yksi toimivan (tieteidenvälisen) vuoropuhelun keskeinen elementti on myös ”pinkki prinsessapuuro”:

• • Nälkä. Pitäisikö pitää lounastauko?
  • Joo, pidetään. Mitä sä aiot syödä?
  • Äiti on tehnyt mulle vispipuuroa.
  • Oikeasti? Niin mullekin!

Kiitämme siispä itse hankkeessa mukana olleiden tutkijoiden lisäksi äitejä, jotka tekevät keski-ikäisille tyttärilleen pinkkiä prinsessapuuroa.

[i] Katja Karjalainen ja Marjo Ylhäinen: On the Obligation to Make Reasonable Accommodation for an Employee with a Disability. European Journal on Labour Law (12) 4 2021, s. 547–563. Open Access, DOI https://doi.org/10.1177/20319525211027430.
Vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimus ja sosiaalinen osallisuus – oikeus työhön. Lakimies 6/2021, s. 946–962.
Toimintavalmiuksien edistämisestä ja yhdenvertaisuusoikeuksien toteuttamisesta yksityisten välisessä oikeussuhteessa – Esimerkkinä vammaisuus ja työelämä. Oikeus 2021 (50) 3, s. 396–404.