Kandipalautteen takaa, ylös ja eteenpäin!

Sampo Mielityinen

Mielityinen on oikeustieteiden laitoksen yliopistonlehtori ja opetuksesta vastaava varajohtaja.

Yliopistojen opiskelijat antavat kandidaatintutkintonsa valmistumisvaiheessa palautetta koulutuksestaan valtakunnallisella kyselyllä, josta vastaa Suomen yliopistot UNIFI ry. Tämä niin sanottu kandipalautekysely on arvokas opetuksen kehittämisen tietoperusta. Sen rinnalla käytetään tietenkin monia muita lähteitä, kuten valtakunnallista uraseurantaa, yliopistojen ja yksiköiden omia palautekyselyitä, opintojaksokohtaista palautetta, työllistymisselvityksiä, sidosryhmäkeskusteluja ja ulkoisia arviointeja. Oikeustieteessä ajankohtainen on myös kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttama tieteenalakohtainen arviointi, joka valmistuu tänä vuonna.

Vuoden 2020 kandipalaute näyttää Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen näkökulmasta upealta. Tässä on muutama nosto tuloksista (mukana sekä HTK- että ON-opiskelijoiden palaute, n=66, asteikko 1–5):

• • Koulutukseni on vastannut sille asetettuja tavoitteita: vastausten keskiarvo 4,2
  • Opetetut asiat ovat olleet mielekkäitä: 4,3
  • Opetus on ollut mielestäni pääosin laadukasta: 4,4
  • Voin hyvin yliopistossani: 4,5
  • Olen oppinut jäsentämään ja erittelemään tietoa: 4,4
  • Olen oppinut tarkastelemaan asioita eri näkökulmista: 4,3
  • Olen oppinut esittämään perusteluja asioille: 4,5

Kandipalautteen valossa olemme onnistuneet monissa opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin ratkaisuissa erinomaisesti, myös suhteessa alan yleiseen tasoon. Ilahduttavaa on havaita tuloksista näkyvä kehitys oppimista tukevassa palautteenannossa, joka on yksi oikeustieteen opintojen alkuvaiheen kestohaasteita opiskelija/opettaja-suhteen vuoksi.

Samalla on hyvä avata yksittäisen palauteaineiston, kuten kandipalautteen, merkitystä ja käyttöä opetuksen kehittämisessä. Nostan esiin muutaman haasteen ja valinnan:

1) Opettajien ja ainetiimien oma kehitystyö: Yliopistotyön suola on mahdollisuus itsensä näköiseen työhön, niin tutkijana, opettajana kuin yhteiskunnallisena vaikuttajanakin. Opetuksen prosessien on hyvä olla selkeitä ja johdonmukaisia, mutta tämä ei edellytä yhden muotin mallia. Tutkija-opettajien kiinnostuksen kohteet ja pedagogiset profiilit vaihtelevat; niin myös työn osien painoarvot uran eri vaiheissa. Tämä on hyvä asia. Sama palauteaineisto voikin tarjota eri opettajille ja opettajaryhmille erilaisia kehittämisen virikkeitä. Heille merkitykselliset ja motivoivat kehittämisen suunnat eivät myöskään välttämättä erotu valtakunnallisessa aineistossa lainkaan. Tällöin pedajohtaminen on numeroiden tulkinnan sijasta pikemminkin keskusteluja sekä tilan ja virikkeiden tarjoamista rajattuihin sisällöllisiin kokeiluihin. Moni inspiroiva keskustelu ja innostava kokeilu tapahtuu siellä, mihin palautejärjestelmän valo ei yllä koskaan tai vasta pitkällä viipeellä. Ne voivat silti olla työn kiehtovinta ja myös opiskelijoille arvokkainta antia.

2) Yliopiston strategia: Opetuksen kehittäminen tapahtuu aina jossain suhteessa yliopiston strategisiin valintoihin, jotka näkyvät vaikkapa sisäisten kehittämisresurssien suuntaamisessa. Oikeustieteiden laitoksella on muun muassa kehitetty ohjausta ja yhteisoppimista yliopiston sisäisin kehittämisrahoin, ensi syksyksi on rekrytoitu opetusavustajia myös yliopiston rahoituksella ja yliopistotasoisin ratkaisuin luotu verkko- ja monimuotopedagogiikan fasilitaattorien ja koordinaattorien verkosto tukee yksikkömme opettajia konkreettisesti opetuksessa. Kaikki tämä heijastaa yliopiston valintoja ohjauksen, opiskeluhyvinvoinnin ja opettajien tukemisesta. Näissä tilanteissa laitostasoinen pedajohtaminen on lähinnä mahdollisuuksien tunnistamista ja opettajien saattamista yhteyteen yliopistotason toimijoiden kanssa. Samalla kyse on palautetiedon strategisesta hyödyntämisestä: kuinka sen avulla voitaisiin perustella yliopiston johdolle panostuksia laitoksen opetuksen kehittämiseen?

3) Tieteenalakohtaiset prosessit ja yksiköiden yhteistyö: Karvin toteuttama tieteenalakohtainen arviointi tulee tarjoamaan virikkeitä sekä kunkin koulutusyksikön oman toiminnan että yleisemmin oikeustieteen koulutuksen kehittämiseen. Alan yksiköillä on tutkimuksen ohella vakiintunutta hyvää yhteistyötä opiskelijavalinnoissa ja opetuksessa (esim. IPR University Center). Eri kanavista tuleva palautetieto sekä rahoitusmallin kannustimet antavat yhdessä mahdollisuuksia ja suuntaa tulevalle yhteistyölle. Tästä näkökulmasta palautetieto ei ole kilpailun vaan yhteistyön pohjustamisen väline. Olennaista on myös tunnistaa yhteisiä edunvalvonnan paikkoja vaikkapa Lakimiesliiton ja opiskelijajärjestöjen kanssa – moni ohjauksen ja opetuksen pullonkaula aukeaisi, jos alan koulutusta resurssoitaisiin paremmin.

Yksittäinen palauteaineisto asettuu opetuksen kehittämisen näkökulmasta siis osaksi monia eritahtisia ja eritasoisia prosesseja. Mitä paremmin aineisto asetetaan konteksteihinsa sekä keskustellaan ja tulkitaan yhdessä, sitä harkitumpia kehittämistekoja aineiston tuella pystytään tekemään.

Kiitän lämpimästi oikeustieteiden laitoksen henkilökuntaa ja opiskelijoita kuluneesta lukuvuodesta – aurinkoista ja rentouttavaa kesää meille kaikille!