Hollantilainen tuomioistuin käytti Pariisin ilmastosopimusta tärkeänä mittarina arvioidessaan Shellin vastuuta ilmastonmuutoksen torjumisesta

Kati Kulovesi ja Mikko Rajavuori

Kulovesi on kansainvälisen ympäristöoikeuden professori ja Rajavuori on yliopistotutkija Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella

’Ennen Hollanti tunnettiin tulppaaneista ja tuulimyllyistä, nyt se tunnetaan ilmasto-oikeudenkäynneistä,’ totesi kollegamme, Itä-Suomen yliopiston ilmasto-oikeuden ja politiikan professori Harro van Asselt pari vuotta sitten Urgenda-tapauksen yhteydessä. Tässä kuuluisassa, korkeimpaan oikeuteen asti edenneessä oikeudenkäynnissä tuomioistuin määräsi Hollannin hallituksen kiristämään päästövähennystoimiaan.

Uraauurtavien hollantilaisten ilmasto-oikeudenkäyntien trendi sai jatkoa toukokuussa 2021, kun Haagin alueellinen tuomioistuin velvoitti hollantilaisen öljy-yhtiö Shellin vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään 45 prosentilla vuoden 2019 tasosta vuoden 2030 loppuun mennessä.  Ratkaisu on historiallinen, suorastaan järisyttävä.

Mistä on kyse?

Oikeudenkäynnin taustalla on joukko ympäristöjärjestöjä, kuten Maan ystävät ja Action Aid. Nämä haastoivat Shellin oikeuteen väittäen, että Shellin toiminnasta ja sen myymistä energiatuotteista ilmakehään aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt loukkasivat Hollannin lain suojaamia oikeuksia. Järjestöt pyysivät tuomioistuinta velvoittamaan Shellin vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään, ensisijaisesti 45 prosentilla vuoden 2019 tasosta. Tuomioistuin hyväksyi nämä väitteet.

Ratkaisussa on lukuisia ilmasto-oikeuden kannalta herkullisia elementtejä. Tuomioistuin käyttää Pariisin sopimusta ja erilaisia ihmisoikeusinstrumentteja mittarina arvioidessaan Shelliltä ilmastonmuutoksen torjumiseksi edellytettyjä päästövähennystoimia. Vastuu vähentää päästöjä koskee monikansallisen yhtiön koko arvoketjua ja sen kaikkia, ei ainoastaan Hollannissa tapahtuvia, toimintoja. Kestävän kehityksen tavoitteisiin sisältyvä edullisen ja puhtaan energian tavoite ei oikeuta poikkeamista Pariisin sopimuksen tavoitteista, eikä siksi voi toimia Shellille perusteluna olla vähentämättä päästöjään. Myöskään EU:n päästökauppajärjestelmään kuuluminen ei poista Shellin vastuuta, sillä päästökauppamekanismi kattaa vain osan Shellin päästöistä.

Ratkaisu edellyttää laajaa ja hienosyistä oikeudellisista analyysia ja siinä on aineksia moneen. Tässä nopeassa ensireaktiossa keskitymme ratkaisun kansainvälisoikeudellisiin kytköksiin ja erityisesti Pariisin ilmastosopimuksen merkitykseen.

Mihin ratkaisu perustuu?

Tapausta koskevasta uutisoinnista syntyy osin kuva, että tuomioistuin katsoi juuri Pariisin sopimuksen velvoittavan Shelliä vähentämään päästöjään. Tämä on kuitenkin tuomion oikeudellista pohjaa liian karkeasti yksinkertaistava tulkinta. Oikeudellisesti ratkaisun keskiössä on nimittäin yksityisoikeudellinen nk. huolellisuusvelvoite eli duty of care, jonka perusta on Hollannin siviilioikeudessa.

Tämän oikeudellisen käsitteen tulkintaan tuomioistuin hakee apua muun muassa Pariisin ilmastosopimuksesta, Euroopan ihmisoikeussopimuksesta sekä erilaisista kansainvälisistä mutta oikeudellisesti sitomattomista asiakirjoista, kuten yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia käsittelevistä ohjaavista periaatteista. Tuomioistuin ei siis ratkaisussaan suoraan sovella ihmisoikeusnormeja eikä valtioiden välistä Pariisin sopimusta Shelliä kohtaan. Sen sijaan niitä käytetään apuvälineinä, joiden avulla tuomioistuin määrittelee Shellin huolellisuusvelvoitteen sisältöä.

Tulkintavaikutus on huomattava ja se vaikuttaa ratkaisevasti tapauksen lopputulokseen. Esimerkiksi Pariisin ilmastosopimuksen todetaan muodostavan maailmanlaajuisesti hyväksytyn mittatikun sille, mitä vaarallisen ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää. Sopimuksen keskeisiä tavoitteita ovat tavoite rajoittaa maapallon keskimääräinen lämpeneminen selvästi alle kahteen asteeseen ja pyrkiä pitämään se 1,5 asteessa sekä tavoite saavuttaa globaali hiilineutraalisuus eli kasvihuonekaasupäästöjen ja poistumien tasapaino vuoteen 2050 mennessä.

Tuomioistuin toteaa, että vaikka Pariisin sopimus sitoo vain valtioita eikä yrityksiä, sopimuksen tavoitteiden toteuttaminen ei ole mahdollista ilman yksityisten, kansainvälisen oikeuden terminologiassa nk. ei-valtiollisten, toimijoiden panosta. Tuomioistuimen Shelliltä edellyttämien päästövähennysten taso määrittyykin Pariisin sopimuksen, ilmastotieteen ja hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n raporttien luomassa kehikossa.

Kaiken kaikkiaan hollantilainen tuomioistuin antaa kansainvälisen oikeuden alaan kuuluville instrumenteille ainakin suomalaisesta näkökulmasta poikkeuksellisen vahvan roolin Hollannin kansallisen oikeuden ja siihen sisältyvän yksityisoikeudellisen huolellisuusvelvoitteen tulkinnassa. Pariisin ilmastosopimuksen oikeudellinen vaikutus muodostuukin ratkaisun kautta paljon kauaskantoisemmaksi kuin sen kansainvälisoikeudellisesti suhteelliset heikot päästövähennysvelvoitteet antaisivat ymmärtää. Sopimuksen yleiset päämärät ohjaavat kansallisen tuomioistuimen tulkintaa tavalla, jolla on merkittäviä, ellei suorastaan radikaaleja vaikutuksia Shellin oikeudelliseen vastuuasemaan.

Mitä ratkaisu merkitsee?

Shell on ilmoittanut valittavansa tuomiosta ja asian lopullista ratkaisua saadaan tästä syystä vielä odottaa. Tuomiolla on kuitenkin vahva signaaliarvo strategisten ilmasto-oikeudenkäyntien tulevasta merkityksestä.

Tällaiseen on tarjolla runsaasti tilaisuuksia. Ympäristöjärjestöt ja muut ilmastoaktivistit ovat viime vuosina käynnistäneet lukuisia oikeudenkäyntejä eri puolilla maailmaa sekä hallituksia että yrityksiä vastaan. Ilmastoaktivistit ovat saavuttaneet merkittäviä voittoja erityisesti Hollannissa, Irlannissa ja Saksassa, mutta myös hävinneet useita oikeudenkäyntejä, viimeksi Norjassa. Moni oikeudenkäynti on vielä kesken. Näihin kuuluu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen tehty valitus, jossa myös Suomi on vastaajana.

Tuore ratkaisu Shelliä vastaan on ensimmäinen, missä Pariisin sopimusta käytetään standardina yrityksen päästövähennysvastuun määrittelyssä ja suuri yhtiö velvoitetaan merkittäviin, koko sen maailmanlaajuisen toiminnan kattaviin päästövähennystoimiin. Huomattavaa on myös se, että tuomio julistettiin väliaikaisesti täytäntöönpanokelpoiseksi ja se edellyttää siis Shelliltä välittömiä päästövähennyksiä, vaikka oikeusprosessi jatkunee vielä vuosia.

Mitä seuraavaksi?

Hollantilaisen tuomioistuimen uraauurtava ratkaisu on merkittävä osoitus kiihtyvästä taistelusta ilmastonmuutosta vastaan sekä kiireestä toteuttaa lasten ja tulevien sukupolvien näkökulmasta riittävää ilmastopolitiikkaa. Huoli on perusteltu ja aika on käymässä vähiin. Myös kaikki oikeudelliset keinot on otettava käyttöön.

Edellytykset ilmasto-oikeudenkäyntien käynnistämiselle ja menestymiselle kuitenkin vaihtelevat eri maissa ja oikeusjärjestelmissä. Esimerkiksi Suomessa kansalaisjärjestöjen mahdollisuudet nostaa kanteita hallitusta vastaan poikkeavat Hollannista ja tuomioistuinten rooliin sekä kansainvälisten oikeuslähteiden asemaan suhtaudutaan muutenkin pidättyväisemmin.

Toisaalta globalisoituvan oikeuden aikakaudella eri maiden tuomioistuimet tulkitsevat samoja kansainvälisiä instrumentteja, kuten Pariisin sopimusta ja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Ne viittaavat toistensa ratkaisuihin ja tulkintoihin, mitä kautta myös Pariisin sopimuksen merkitys ja vaikutukset laajenevat kauemmaksi kuin perinteisen valtiosopimuksen. Nähtäväksi jää, missä määrin hollantilaisen tuomioistuimen ratkaisu rohkaisee ja vauhdittaa muita tuomioistuimia arvioimaan yritysten vastuuta ilmastonmuutoksen torjunnasta Pariisin sopimusta mittarina käyttäen.