Vankeusrangaistukset eläintensuojelurikoksis-ta ovat lisääntyneet

Tarja Koskela (OTT) toimii rikos- ja prosessioikeuden yliopistonlehtorina oikeustieteiden laitoksella.

Rikoslain muutoksen tavoitteena oli rangaistusasteikon laajempi käyttö eläinsuojelurikoksissa

Rikoslakiin lisättiin eläinsuojelurikoksen törkeä tekomuoto ja muutettiin eläintenpitokiellon sääntelyä vuonna 2011. Muutoksella tavoiteltiin sitä, että tuomioistuimet käyttäisivät rangaistuasteikkoa laajemmin ja aikaisemmin lieviksi katsottuja tekoja voitaisiin tuomita perustekomuotona. Eläinsuojelurikoksesta tuomittavaan rangaistukseen ei sen sijaan tehty muutoksia; edelleen rangaistuksena eläinsuojelurikoksesta voidaan tuomita joko sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Eläintenpitokiellon osalta haluttiin säätää määräaikaisen kiellon vähimmäispituudeksi yksi vuosi, koska tätä lyhyemmät eläintenpitokiellot eivät olleet osoittautuneet toimiviksi. Samalla säädettiin pysyvän eläintenpitokiellon kriteerit. Vaikka pysyvälle eläintenpitokiellolle asetettiin selkeät kriteerit, tarkoitus ei kuitenkaan ollut, ettei pitkiä määräaikaisia eläintenpitokieltoja enää määrättäisi.

Toteutuiko lainsäätäjän tavoitteet? Selvitin Defensor Legis -lehdessä (5/2018) julkaistussa tutkimuksessa, ankaroituiko oikeuskäytäntö eläinsuojelurikoksissa rikoslakiin tehtyjen muutosten jälkeen.  Tutkimuksessa analysoin vuosina 2011–2016 annettuja tuomioita (N=588) eläinsuojelurikoksissa ja vertasin niitä aikaisempiin tutkimustuloksiini vuosilta 2006–2009 (N=258).

Sakkorangaistusten osuus pieneni ja vankeusrangaistusten osuus kaksinkertaistui

Tutkimus osoitti, että merkittävin muutos eläinsuojelurikoksen rangaistavuudessa oli tapahtunut tuomittujen vankeusrangaistusten määrän osalta. Aikaisemmin eläinsuojelurikoksista tuomittiin noin 90 prosentissa tapauksista sakkorangaistus, uudemmassa aineistossa sakkorangaistusten osuus oli 80 prosenttia. Tuomittujen päiväsakkojen keskimääräinen lukumäärä oli kasvanut keskimäärin 39 päiväsakosta 43 päiväsakkoon, vaikkakin suurin osa päiväsakoista oli samalla tasolla kuin aikaisemminkin (mediaani ja moodi 40).

Vankeusrangaistusten osuus oli vajaat 20 prosenttia, kun se ennen oli noin 10 prosenttia. Aikaisemmin kaikki tuomitut vankeusrangaistukset olivat ehdollisia, uudemmassa aineistossa oli mukana neljä ehdotonta vankeusrangaistusta. Tosin niistä kaksi oli muunnettu yhdyskuntapalvelukseksi. Aikaisemmin vankeusrangaistusten keskimääräinen pituus oli 86 päivää, uudessa aineistossa 78 päivää. Vuosina 2006–2009 vankeusrangaistusten osuus oli kuitenkin määrällisesti niin pieni, ettei siitä voi tehdä tilastollisesti luotettavia johtopäätöksiä.

Muutoksen eläintenpitokielloissa ristiriitaisia

Vuonna 2011 rikoslakiin tehtiin muutoksia myös eläintenpitokieltosäännöksiin. Eläintenpitokiellon osalta oikeuskäytännön muutos näytti olevan jossain määrin ristiriitainen. Tutkimus osoitti, että tuomioistuimet olivat määränneet eläintenpitokieltoja aikaisempaa enemmän ja ne olivat olleet aikaisempaa useammin kaikkiin eläimiin kohdistuvia. Eläinten suojelun kannalta viimeksi mainittua muutosta voidaan pitää hyvänä, sillä ei kai voida olettaa, että esimerkiksi nautojaan kaltoin kohdellut kohtelisi tulevaisuudessa muita eläimiään paremmin.

Tutkimustulosten perusteella näyttää siltä, että pysyvän eläintenpitokiellon perusteiden säätäminen vaikutti oikeuskäytäntöön siten, että tuomioistuimet eivät enää määränneet yhtä helposti pysyvää eläintenpitokieltoa. Tämä lienee ollut lainsäätäjän tarkoituksin, koska pysyvän eläintenpitokiellon perusteiden luettelo kirjoitettiin tyhjentäväksi, jolloin se voidaan määrätä vain laissa mainittujen edellytysten täyttyessä. Perusteiden säätämisellä ei kuitenkaan tarkoitettu sitä, ettei pitkiä eläintenpitokieltoja enää määrättäisi. Tuomioistuimet määräsivät aikaisempaa enemmän lyhyitä eläintenpitokieltoja. Tutkimustulokset olivat eläintenpitokiellon osalta niin ristiriitaisia, ettei niiden perusteella voi sanoa onko oikeuskäytäntö eläintenpitokieltojen määräämisessä ankaroitunut vai lieventynyt.

Mitä pitäisi tehdä?

Eläintenpitokieltojen analysointi herätti kysymyksen, ymmärretäänkö eri viranomaisissa riittävällä tavalla eläintenpitokiellon tarkoitus turvaamistoimena vai onko kysymys asenteista? Esimerkiksi eläintenpitokieltomääräys, jonka mukaan jo aikaisemminkin vastaavan laisesta eläinsuojelurikoksesta tuomittu henkilö määrätään yleiseen, kaikkia eläimiä koskevaan eläintenpitokieltoon siten, että hän saa edelleen maatalouslomittajana hoitaa tuotantoeläimiä, ei vastaa lainsäätäjän tarkoitusta. Eläintenpitokieltohan tarkoittaa sitä, ettei kieltoonmäärätty saa omistaa, pitää eikä hoitaa eläimiä eikä muuten vastata eläinten hyvinvoinnista.

Eläintenpitokiellon määräämisen perusteita olisikin rangaistukäytännön yhtenäisyyden vuoksi tarpeen säännellä nykyistä tarkemmin. Samoin viranomaisten mahdollinen lisäkoulutustarve ja erikoistuminen eläimiin kohdistuneisiin rikoksiin olisi syytä ottaa arvioitavaksi.

Tarja Koskela