Ilmaisen terveydenhoidon maksut ja muita tšekkiläisiä pähkinöitä

Maija Aalto-Heinilä, Niko Soininen ja Seppo Sajama oli kutsuttu IVR:n (The International Association for the Philosophy of Law and Social Philosophy) Tšekin osaston ja Kaarlen yliopiston 14.09.2018 järjestämään Historical and New Approaches to Legal Interpretation -työpajaan. Sen tarkoituksena oli edistää suunnitteilla olevan suomalais-tšekkiläisin voimin toteutettavan kirjan Legal Interpretation valmistumista. Kirjaidea oli syntynyt elokuussa 2015 Valamon laitoskokouksen yhteydessä. Koska silloisesta projektiryhmästä puuttui oikeushistorian (erityisesti Savignyn ja keskieurooppalaisen tradition) asiantuntija, Seppo rohkaisi mielensä ja meni syyslomamatkallaan lokakuussa 2015 tapaamaan dosentti Jan Wintriä Prahan Kaarlen yliopiston oikeusteorian laitokselle. Janin jaetussa työhuoneessa oli toinenkin oikeusteoreetikko, dosentti Pavel Ondřejek. Molemmat innostuivat ideasta ja halusivat kuulla lisää. Syyskauden kestäneen kirjeenvaihdon tuloksena sovittiin kirjan suuntaviivoista ja päätettiin järjestää Joensuussa huhtikuussa 2016 työpaja, johon Jan ja Pavel osallistuisivat. Sitä seurasikin sitten toinen työpaja Prahassa syyskuussa 2018.

Työpajaan osallistui myös muuta Kaarlen yliopiston oikeusteorian laitoksen henkilökuntaa ja jatko-opiskelijoita. Esityksissä käsiteltiin mm. Savignyn tulkintakaanoneita, merkityksen ja tulkinnan käsitteitä, logiikan roolia oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa, sekä pohdittiin, tarvitaanko perustuslain tulkinnassa Savignyn perinteisten kaanoneiden lisäksi uusia tulkintakaanoneita. Kuten yleensäkin, mieleenpainuvinta työpajassa eivät niinkään olleet itse esitelmät, vaan niiden synnyttämät keskustelut. Eniten keskustelua ja jopa kiistelyä aiheutti se, kuinka paljon oikeudellinen tulkinta voi muuttaa lakitekstissä olevien sanojen arkikielisiä merkityksiä. Voiko tulkinta kääntää arkikielisen merkityksen aivan päälaelleen?

Dosentti Jan Tryzna kysyi esityksessään, voiko Tšekin perustuslain takaaman ”oikeuden ilmaiseen terveydenhoitoon” ymmärtää niin, että maksujen periminen on sallittua. Työpajan osallistujat jakautuivat tässä kysymyksessä kahteen leiriin. ”Liberaalit” olivat sitä mieltä, että lakitekstiä voi joskus joutua (hyvin systeemisin ja tavoitteellisin perustein) tulkitsemaan täysin arkikielisen merkityksen vastaisesti. ”Konservatiivit” taas olivat sitä mieltä, että sanojen arkikielinen merkitys asettaa rajoituksia tulkinnalle; siksi lakitekstiä – ja varsinkaan perustuslain tekstiä – ei voi taivuttaa vastakohdakseen.

Liberaalien mukaan sanamuodon kääntyminen vastakohdakseen on mahdollista mm. siinä tapauksessa, että maksuttomuus ajaisi koko terveydenhuoltojärjestelmän kriisiin, jolloin kukaan ei saisi asianmukaista hoitoa. Vaikka sanamuodon mukainen tulkinta on heidänkin mukaansa aina lähtökohta (pääsääntö), joskus (poikkeustapauksissa) on pakko käyttää systeemisiä ja tavoitteellisia perusteita. Niiden kasautuessa myös täysin perustuslain arkikielisen merkityksen vastainen tulkinta voisi periaatteessa olla mahdollinen.

Konservatiivinen vasta-argumentti oli se, että tuomari voi periaatteessa ratkaista asian miten tahansa, mutta jos ratkaisu on päinvastainen kuin sovelletun normin arkikielinen merkitys, olisi rehellisempää sanoa, että kyseinen normi tosiasiassa sivuutettiin ja asia ratkaistiin jollakin muulla perusteella. Koska tätä on vaikea tehdä perustuslain tapauksessa, pitäisi katsoa, mitä kyseinen artikla 31 todella sanoo: ”Jokaisella on oikeus terveytensä suojeluun. Kansalaisilla on oikeus julkiseen vakuutukseen perustuvaan ilmaiseen terveydenhoitoon ja terveyspalveluihin lain asettamissa puitteissa” (kor. lis.). Jos valtion varat eivät riitä, ei ole tarpeen rikkoa perustuslakia; tavallisen lain asettamien puitteiden muuttaminen riittää. (Pystyykö populistien miehittämä parlamentti siihen, on tietysti toinen kysymys.)

Dosentti Karel Beran piti toisen mieleen jääneen esityksen. Hänen aiheenaan olivat Tšekin tuoreen siviililakikirjan (Občanský zákoník, 2014, lyh. ”OZ”) sisältämät lain- ja sopimustentulkinnan säännöt, erityisesti OZ § 2(2):n laintulkintasääntö. Koska Tšekin OZ on Itävallan edelleen voimassa olevan siviililakikirjan ABGB:n (1811) rintaperillinen, ei ole ihme, että näillä kahdella on paljon yhteistä. Myös OZ § 2(2):n esikuva löytyy ABGB § 6:stä. Itse asiassa ne antavat täysin saman laintulkintaohjeen:

”Laille ei saa antaa muuta merkitystä kuin sen, joka käy ilmi sanojen omasta merkityksestä niiden kontekstissa sekä lainsäätäjän selvästä tarkoituksesta” 

Ainoa merkittävä ero AGBG:n ja OZ:n versioiden välillä on se, että edellä olevan säännön jälkeen AGBGvaikenee, mutta OZ lisää vielä kryptisesti:

”… eikä kukaan saa vedota oikeussäännön sanoihin niiden merkityksen vastaisesti.”

Beranin keskeinen ongelma oli tämän lisäyksen tulkinta. Koska tulkinnassa on lähdettävä siitä, ettei laissa ole mitään turhaa (koska lainsäätäjä on rationaalinen), ”tšekkiläisen” lisäyksen on sanottava jotain sellaista, mitä ”itävaltalainen” alku ei sano.

Yksi ratkaisu olisi sanoa, että lisäys sanoo vain, ettei lain kirjaimeen (slova, ”sanoihin”) saa vedota lain hengen (smysl, ”merkityksen”) vastaisesti. Mutta olisiko lainsäätäjä todella halunnut kirjata tämän juridisen selviön lakikirjaan?

Toinen, lainsäätäjää arvostavampi, ratkaisu voisi löytyä katsomalla tarkemmin lain sanamuotoa. Sen viisi merkitysteoreettisesti painavaa sanaa on alla lihavoitu ja niiden saksan- ja tšekinkieliset vastineet annettu suluissa. Lopun tšekkiläinen lisäys on kursivoitu.

”Laille ei saa antaa muuta merkitystä₂ (Verstand, význam) kuin sen, joka käy ilmi (hervorleuchtet, plyne) [1] sanojen omasta merkityksestä₁ (Bedeutung, smysl) niiden kontekstissa sekä [2] lainsäätäjän selvästä tarkoituksesta (Absicht, úmysl), eikä kukaan saa vedota oikeussäännön sanoihin (slova) niiden merkityksen₁ (smysl) vastaisesti.”

Ensimmäisessä lauseessa sanotaan, että tulkinnassa lakitekstilleannetaan(lisätään, liitetään) merkitys (význam). Tämä herättää kysymyksen, onko lakitekstillä lainkaan merkitystä ennen kuin tulkitsija antaa sille sellaisen (kuten Stanley Fish väittää). ABGB:n ja OZ:n kirjoittajat tuskin uskoivat niin. Luultavimmin he ajattelivat, että lakitekstillä on jonkinlainen esi- tai alkumerkitys (smysl) jo ennen tulkintaa. Tulkinta ei siis luo loppumerkitystä (význam) tyhjästä, vaan se syntyy työstämällä alkumerkitystätulkintaprosessissa. Lainsäätäjä heittäytyy lähes runolliseksi sanoessaan, että loppumerkitys ”virtaa” (tšekiksi) tai ”loistaa” (saksaksi) alkumerkityksestä – tai proosallisemmin käännettynä ”käy ilmi” siitä. Merkitysten ”virta” tai ”loiste” ei kuitenkaan synny itsestään, vaan se pitää käynnistää asettamalla tulkittavana oleva ilmaus sopivaan paikkaan. Lakiteksti mainitsee kaksi sellaista: (1) sanojen kontekstin ja (2) lainsäätäjän ilmeisen tahdon. Nämä vastaavat perinteisiä systemaattista ja intentionaalista kaanonia – Savignylla systemaattista ja historiallista kaanonia.

Mutta onko tšekkiläisenlisäys lainkaan tarpeen? Minkä lisäominaisuuden OZ § 2(2):n lisäys tuo ABGB § 6:een? Kummasta Tšekin lainsäätäjä haluaa lisäyksellään varoittaa: sanamuodon mukaisen tulkinnan vai tavoitteellisen tulkinnan liikakäytöstä? Olisiko hänen pitänyt käyttää lisäyksen lopussa mieluummin loppumerkitystä tarkoittavaa sanaa ”význam” kuin alkumerkitystä tarkoittavaa sanaa ”smysl”? Näkikö hän niiden eron? Vaikka näihin kysymyksiin tulkintasäännön tulkinnasta ei vielä löytynytkään vastausta, saimme joka tapauksessa Prahasta uusien tuttavuuksien lisäksi repullisen mainioita ongelmia ja esimerkkejä tulevaan kirjaamme.

Seppo Sajama