Hoivavastuun siirtäminen läheisille – ratkaisu vai riski?

Suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa on viime vuosina esitetty ajatus, että läheisten – erityisesti aikuisten lasten – tulisi kantaa suurempaa vastuuta ikääntyneiden vanhempiensa hoivasta. Läheisten roolia hoivassa tulisi vahvistaa julkisen talouden paineiden keventämiseksi. Ehdotus on herättänyt vilkasta keskustelua, eikä syyttä.

Hoiva ei ole pelkästään taloudellinen kysymys. Se on inhimillinen, sosiaalinen ja yhteiskunnallinen ilmiö, jonka vaikutukset ulottuvat syvälle perheisiin, työelämään ja hoivajärjestelmän kestävyyteen. Hoitotieteellinen tutkimus tuo esiin hoivan moniulotteisuuden: se ei ole vain fyysistä työtä, vaan kokonaisvaltainen prosessi, joka vaikuttaa hoitajan terveyteen, toimintakykyyn ja elämänlaatuun.

Omaishoitajat hoivajärjestelmän näkymättömänä selkärankana

Suomessa omaishoitajat kantavat jo nyt merkittävää vastuuta läheistensä hoivasta – usein jaksamisen äärirajoilla ja ilman riittävää tukea. Pohjois-Savossa tehty seurantatutkimus kuvaa iäkkäiden omaishoitajien tilannetta. Jopa 73 % ikääntyneistä omaishoitajista on hauraita. Heikko ravitsemustila, näköongelmat ja hoivan jatkuva kuormitus ovat keskeisiä riskitekijöitä. Yksinäisyys ja riittämätön yhteiskunnallinen tuki pahentavat tilannetta entisestään, ja sosiaaliset terveyserot vaikuttavat merkittävästi ikääntyneiden omaishoitajien haurauteen, monisairastavuuteen ja kognitiiviseen toimintakykyyn. Erityisesti matala koulutustaso, ikä ja pienin omaishoidontuki olivat yhteydessä suurempaan haurauden riskiin ja heikompaan kognitiiviseen suoriutumiseen. Tulokset korostavat, että omaishoitajien tukeminen vaatii sosiaalisten taustatekijöiden huomioimista, jotta hoivavastuun siirtäminen ei lisää eriarvoisuutta.

ALSOVA-seurantatutkimus vahvistaa, että Alzheimerin tautia sairastavien puoliso-omaishoitajien elämänlaatu heikkenee sairauden edetessä, ja hoitotaakka kasvaa merkittävästi. Tutkimus osoittaa myös, että hoivan kustannukset nousevat selvästi taudin edetessä varhaisesta vaiheesta lievään dementiaan – erityisesti epävirallisen hoivan osuus kasvaa. Tämä korostaa, että hoivavastuun siirtäminen läheisille ei ole kustannusneutraali ratkaisu, vaan voi lisätä hoivan kokonaiskustannuksia ja kuormittaa hoitajia entisestään.

Jos hoivavastuuta siirretään entistä enemmän läheisille, vaarana on, että hoitajat uupuvat – ja hoivattavat jäävät ilman riittävää apua. Hoivan kustannus ei katoa, vaan siirtyy toisaalle: työelämästä pois jääviin omaishoitajiin, heidän terveyteensä ja perheiden jaksamiseen.

Hoitotiede tuo ratkaisuja

Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitoksella kehitetään ratkaisuja omaishoitajien hyvinvoinnin tukemiseksi. Tutkimuksemme osoittavat, että hoitajan hyvinvointi on keskeinen osa hoivaketjun kestävyyttä. Kun hoitaja voi hyvin, myös hoivattavan tilanne paranee. Hoitotiede tarjoaa välineitä tunnistaa riskit, kehittää tukimuotoja ja rakentaa hoivaa, joka on kestävää sekä hoitajalle että hoivattavalle.

Perherakenteet murroksessa – hoiva ei ole enää perheen yksinoikeus

Perinteiset perherakenteet eivät enää riitä hoivan kantamiseen. Uusperheet, yksinelävät, samaa sukupuolta olevat parit ja ystäväverkostot muodostavat yhä useammin hoivaverkoston ytimen. Hoivaa tulisi tarkastella verkostojen kautta – ei yksittäisten hoitajien näkökulmasta. Tämä haastaa suomalaisen keskustelun: hoivavastuun siirtäminen läheisille ei ole yksinkertainen ratkaisu, vaan monimutkainen kysymys, joka vaatii ymmärrystä perherakenteiden muutoksista, hoitajien jaksamisesta ja yhteiskunnan vastuusta.

Tarvitsemme hoivapolitiikkaa, joka tunnistaa hoivan monimuotoisuuden, hoitajien tarpeet ja hoivattavien oikeudet. Jos läheisten roolia halutaan vahvistaa, on samalla vahvistettava heidän tukensa – taloudellisesti, sosiaalisesti ja palveluiden kautta.

Hoiva ei ole pelkkä kustannus. Se on yhteiskunnan arvojen mittari. Se kertoo, miten kohtelemme heitä, jotka ovat elämänsä hauraimmassa vaiheessa – ja miten tuemme niitä, jotka kantavat hoivan arkea.

Professori Tarja Välimäki,
Varajohtaja,
Hoitotieteen laitos,
Terveystieteiden tiedekunta,
Itä-Suomen yliopisto