Pietarilainen lentolaite Öllölän yllä 1911

Kirjoittaja: Ismo Björn, Karjalan tutkimuslaitos

moderni kuumailmapallo
Vuonna 1911 Öllöllässä kävi kuumailmapallo. Kuvassa on moderni kuumailmapallo (kuv. Francesco Ungaro)

Kun kuumailmapallo kävi Öllälässä

Syksyllä 110 vuotta sitten, siis vuonna 1911, ilmestyi Tuupovaaran Öllölän kylän ylle outo ilmestys. Ilmassa leijaili valtava vaaleankeltainen pallo. Kun se tuli lähemmäksi, huomattiin, että pallon alla kieppui kori ja sen sisällä oli kaksi miestä. Korista roikkui pitkä köysi ja sen päässä heilui ankkuri. Pallo leijaili tuulen kuljettamana Alajärven yli, mutta Pajarilanvaaran reunamilla ankkuri takertui kiinni puihin. Tuulen voimasta pallo pomppi vielä kotvan ylös alas.  Kyläläisiä kertyi paikalle lentolaitetta ihmettelemään. Korista laskeutui kaksi venäjää puhuvaa miestä. Kumpikaan ei osannut suomea. Kauempana kylällä asunut Edvard Johansson oli myös nähnyt pallon. Hän haki mukaan naapurista Otto Määttäsen ja yhdessä miehet soutivat järven yli muiden joukkoon palloa kummastelemaan.

Johansson osasi venäjää, sillä hän oli syntynyt ja kasvanut Pietarissa. Hän olisi osannut myös saksaa ja ruotsia, jos niitä olisi tarvittu. Hän tulkkasi kyläläisille, että miehet olivat yliluuntantti Lebedev ja insinööri Brümin. Miehet olivat nousseet kuumailmapalloon Pietarin liepeillä. Heidän tarkoituksenaan oli ollut lentää itätuulen mukana Tukholmaan, mutta matkalla oli noussut myrsky, tuuli kääntynyt ja sittenpä oli matkasuunta ollut lännen sijaan pohjoinen. Miesten ja pallon matka päätyi Öllölään, pohjoiskarjalaiseen metsään.

Muutamia puita oli kaadettava, jotta pallo saatiin alas. Pallo tyhjennettiin, kangas laskostettiin ja kannettiin yhteisvoimin maantien varteen. Siellä se ja kori lastattiin hevosvankkureihin. Matkaa Värtsilän asemalle Karjalan radan varteen oli kolmekymmentä kilometriä. Värtsilässä oli puhelin ja lennätin, joten miehet saivat lähetettyä tiedon Pietariin pelastumisestaan.  Miehet, kori ja kangas pakattiin junaan ja paluumatka Pietariin saattoi alkaa.

Kuka kertoi kuumailmapallon tarinan?

Ilmapallon tarinan kertoi nimimerkki Veikko-Einari Karjalaisessa 1.10. 1961. (Kun kuumailmapallo kävi Öllälässä 50 vuotta sitten.) Nimimerkin takana lienee ollut Veikko Siitonen, sillä sama tarina on sanasta sanaan luettavissa otsikolla ”Kun kuumailmapallo kävi Öllölässä” Tuupovaaran-Seuran kustantamassa kylälukemistosta Ollaan Öllölässä vuodelta 1995.

Tarinassa mainittu Värtsilän asema oli Viipurista Sortavalan kautta Joensuuhun kulkevan Karjalan radan varrella. Rata valmistui1894.  Lennätin oli tullut Värtsilään jo 1884 ja puhelin 1889.  Mutta se, mikä kuumailmapallon lentotarinasta tekee kiinnostavan, on tietenkin, että syrjäiseksi väitetyn Pohjois-Karjalan viimeisestä perukasta, Öllölästä, löytyi syksyllä 1911 mies, joka osasi sujuvasti neljää kieltä. Edvard Johansson, Öllölän Eetuna tunnettu mies, tarvinnee jonkinlaisen selityksen.

Edvard Johansson – paikallinen kosmopoliitti

Edvard Johanssonin suku oli Porvoon ruotsinkielisiä. Hänen isosisänsä oli Porvoon kanttori ja koko suku erittäin musikaalista väkeä. Edvardin isä muutti Pietariin ja toimi venäjän, suomen ja ruotsin kielen taitoisena konduktöörinä Viipurin ja Pietarin välillä.  Isä oli kahdesti naimisissa. Ensimmäinen vaimo oli saksankielinen, ja Edvard oppi luonnollisesti myös äitinsä kielen. Edvard kävi venäjänkielisen kauppakoulun Pietarissa ja paransi samalla venäjän taitojaan. Isän toinen vaimo oli Tuupovaarasta Pietariin muuttaneita suomalaisia ja Johanssonin puhuma suomi sai pohjoiskarjalaisen vivahteen. Kun pallo putosi Öllölään, Edvard oli äitinsä kotipaikalla. Edvard Johansson oli kosmopoliitti, joka oli kotonaan kaikkialla, eikä missään. Hän asui vuosikausia Yhdysvalloissa, Kanadassa ja hetken myös Virossa, jossa hän osallistui Viron vapaussotaan. Suuren laman aikana Amerikassa ollessaan Johansson oli joutunut olemaan hoopona, siis kuljeksivana, töitä etsivänä työmiehenä ja kertoili myöhemmin tulleensa erinomaisesti juttuun puolalaisten kohtalotovereidensa kanssa. Amerikan matkan jälkeen Johansson asui ensin Pälkjärvellä, josta siirtyi evakkona Tuupovaaraan. Johanssonin värikäs elämä päättyi 1978.  Hän nousi Joensuun linja-autosta Tuupovaaran aseman kohdilla ja siinä samassa hän jäi henkilöauton alle.

Edvard Johanssonista on samaisessa Ollaan Öllälässä -kirjassa kirjoittanut Viljo Lehikoinen kirjoituksessaan Öllölän Eetu, todellisuus ja legenda.

Pietarin merkitys Itä-Suomelle

Pallon ja Eetun kertomuksissa tulevat mainituksi niin ilma-, maa-, vesi- kuin rautatie, viestintä, yhteinen kieli ja kommunikaatio, mutta etenkin Pietarin merkitys Itä-Suomelle. Se oli suurkaupunki, joka imi sisäänsä ihmisiä ja tavaravirtoja ja säteili vaikutustaan laajalle. Raja autonomisen Suomen ja emämaan Venäjän välillä oli avoin ja Itä-Suomi vahvasti Pietarin talousaluetta. Pietarin suuntaan veivät niin vesitiet Laatokan ja Saimaan vesistöistä, tärkeät maantiet kuten myös Karjalan rata. Pietariin vietiin elintarvikkeita, polttopuuta, kotiteollisuustuotteita ja sieltä tuotiin kulutus- ja ylellisyystavaroita. Pietari oli kansainvälinen suurkaupunki, jossa kauppaa tehtiin monella kielellä.  Venäjä oli monikansallinen valtio, jossa oli totuttu, että valtakieltä ei kunnolla osattu ja sitä puhuttiin monelle eri tavalla. Itäsuomalainen sanonta kuului, että ”joka mieshän venättä puhhuu, mutta se se vasta taikuri on, joka sitä käet taskussa puhhuu”.

Teksti on kirjoittajan Pohjois-Karjalan Ely-keskuksen ja Itä-Suomen maakuntaliittojen Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivillä 2021 pitämästä luennosta ”Tien päällä ja taipaleella – Pohjois-Karjala 300 vuotta”.

Digitalisaatio, robotiikka ja työn muutos

Kirjoittaja Arja Kurvinen (erikoistutkija, Itä-Suomen yliopisto)

robotin sormi ja ihmisen sormi koskevat itsensa
Työtä voidaan tehostaa siirtämällä rutiininomaisia työvaiheita roboteille. Työn katoamista ei tarvitse pelätä.

Digitalisaatiolla tehokkuutta työhön ja osaamisen kehittämiseen

Digitalisaatio, robotiikka ja uusi teknologia ovat tärkeitä toimintojen tehokkuuden ja tuottavuuden lisäämisessä. Työtä voidaan tehostaa siirtämällä rutiininomaisia työvaiheita roboteille. Työn katoamista ei tarvitse pelätä, koska osassa tehtävistä ihmisellä on suhteellinen etu koneisiin nähden. Jos teknologia pystyy tulevaisuudessa hoitamaan yhä useammat kognitiiviset ja manuaaliset rutiinitehtävät, niin ihmisten työtehtäviin sisältyy yhä enemmän luovaa ongelmanratkaisukykyä ja sosiaalisten taitojen hyödyntämistä.

Robottien käyttöä yleisempää on työvälineiden ja työtapojen muuttuminen teknologian kehityksen myötä. Uuden teknologian käyttöönotto edellyttää uuden tekniikan ja sovellusten hallinnan lisäksi hyviä yhteistyö- ja viestintätaitoja sekä erilaisten sosiaalisten tilanteiden tunnistamista.

Kenellekään ei ole uutta, että digitalisaatio ja uudet teknologiat muuttavat ja ovat jo muuttaneet meidän kaikkien työtä, mutta yllättävää on se, kuinka laajasti digitalisaatio ulottuu kaikkeen työhön ja myös työssäoppimisen. Tämä havainto tehtiin tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin työn ja osaamisvaatimusten muutosta tilanteessa, jossa kunnan ja kuntayhtymien tukipalveluja ulkoistettiin yhtiöittämällä toimintoja.

Työn digitalisoituminen

Organisaatioiden muutostilanteissa digitaaliset työvälineet ja ohjelmistot vaihtuvat, kun toimintoja yhdenmukaistetaan. Tämä muuttaa kaikkien työtä. Jos uusien organisaatioiden toiminta-alue on laaja ja henkilömäärä suuri, edellyttää se digitaalisten välineiden käyttöä yhteydenpidossa, kokouksissa ja koulutuksissa. Digitaalisten välineiden käyttö otti myös suuren harppauksen eteenpäin koronapandemian ja etätyön yleistymisen myötä.

Digitalisaatio ulottuu kaikkeen työhön, esimerkiksi ruuan valmistuksessa reseptiikkaan, ruokalistoihin, omavalvontaan, tuotannon ja palvelujen ohjaukseen sekä tilauksiin. Työn tehostamisen suurimman potentiaalin ajatellaan kuitenkin liittyvän automatisaatioon ja robotiikkaan. Siivousrobotit, jotka jaksavat tehdä työtä tauotta koulujen saleissa tai sairaaloiden käytävillä, tehostavat työtä puhtaanapidossa. Jonkun täytyy kuitenkin ohjelmoida ja huoltaa robotit. Siihen tarvitaan osaavaa työntekijää ja sopivia huoltotiloja. Talous- ja henkilöstöhallinnossa ohjelmistorobotit käsittelevät laskuja ja laskevat palkkoja, ja tämän odotetaan myös laskevan asiakkailta perittäviä maksuja. Kun ohjelmistorobotit käsittelevät palkanlaskentaan ja maksuihin kuuluvat rutiinityöt, työntekijöille jää visaiset kysymykset ja ongelmien ratkominen yhdessä muiden työntekijöiden tai asiakkaiden kanssa.

Työn digitalisoituminen vaatii työntekijöiltä uusia taitoja ja erilaisten roolien hallintaa. Palveluja tuottavan yhtiön prosessien tehostaminen edellyttää, että myös palvelujen tilaajat kuten kunnat ja kuntayhtymät kehittävät omaa osaamistaan sekä hankkivat uusia laitteita ja ohjelmistoja. Paradoksaalisena voi pitää sitä, että toimintojen tehostaminen vaatii ainakin aluksi lisäresursseja uusiin laitteisiin, ohjelmistoihin ja osaamiseen paitsi palvelujen tuottajan niin myös palvelujen tilaajan puolella, jolloin kustannukset nousevat eivätkä laske.

Tutkimamme yhtiöt halusivat olla robotiikan hyödyntämisessä kehityksen kärjessä ja odottivat, että henkilöstö osallistuu kehittämistyöhön miettimällä työnsä automatisoitavia vaiheita. Työntekijöiden kiinnostus osallistua kehittämishankkeisiin vaihteli. Kaikki työntekijät eivät halunneet osallistua kehittämistyöhön aktiivisesti oman työnsä ohella. Tutkimuksessa haastatellut suhtautuivat robotiikkaan kuitenkin melko levollisesti, koska kehitys on ollut suhteellisen hidasta. Lisäksi on huomattu se, etteivät koneet ainakaan vielä suoriudu kaikista tehtävistä, kuten palkanlaskentaan liittyvistä lainsäädännön tulkinnoista tai potilaille tuotettavasta palvelusta. Robotiikka ei aiheuta pelkoja, mutta se mietityttää, vähentääkö automatisaatio pitkällä aikavälillä henkilöstön tarvetta.

Digitalisaatio ulottuu osaamisen kehittämisen

Työn ohella myös osaamisen kehittämistä tehostettiin digitalisaatiota hyödyntämällä. Tehokuuden nimissä digitalisaation hyödyntäminen ulottui koulutuksiin, joita järjestettiin etänä verkossa webinaareina, sähköisillä alustoilla tai opetusvideoilla. Webinaareina tai sähköisillä alustoilla tapahtuvissa koulutuksissa säästöä tulee kulkemisista, tilakustannuksista, pysäköinneistä ja siirtymisistä koulutuspaikalle.

Laitteiden ja työtehtävien opettelussa voidaan käyttää QR-koodeista avautuvia videoita autenttisessa työympäristössä. Opetusvideoiden tuottamiseen vaaditaan kuitenkin työntekijöiden osaamista, aikaa ja motivaatiota. Tavoitteena oli, että työntekijät itse tuottaisivat tarvittavia opetusvideoita, mutta ainakin toistaiseksi videoiden tuottamiseen on tarvittu ulkopuolista asiantuntijaa. QR-koodista avautuvien opetusvideoiden katseluun puolestaan tarvitaan älylaitetta ja sen hallintaa. Digitalisaation täysimääräinen hyödyntäminen tarkoittaa sitä, että työnantajan tulee hankkia kaikille työntekijöille tarvittavat älylaitteet ja varmistaa työntekijöiden osaaminen. Tehokkuuteen pääsemiseksi tarvitaan huomattavia investointeja laitteisiin, ohjelmistoihin ja osaamiseen.

Digitaalisista taidoista on tullut perusedellytys muiden taitojen opettelulle työelämässä. Suurella osalla työntekijöistä tarvittavat digitaidot ovatkin hallinnassa. Opiskelun tietoteknistyminen ja etäopiskelun vaatima itsenäisyys eivät kuitenkaan houkuttele kaikkia työntekijöitä kehittämään omaa osaamistaan. Lisäksi ongelmia aiheuttaa se, että uusien asioiden oppimiseen ei välttämättä jää aikaa työpäivän aikana.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että digitaalisten viestintävälineiden käyttö, tiedon hakeminen internetistä tai koulutukseen osallistuminen digitaalisilla alustoilla on helpompaa työkseen tietokonetta käyttäville toimisto- ja hallintotyöntekijöille kuin ateria- ja puhtauspalvelujen työntekijöille. Tulokset kertovat myös siitä, että ikääntyneillä työntekijöillä on muita enemmän vaikeuksia sähköpostin, Teamsin tai vastaavien viestintävälineiden käytössä, tiedon hakemisessa internetistä tai osallistumisessa koulutuksiin digitaalisilla alustoilla. Osa työntekijöistä tarvitseekin paljon tukea pystyäkseen käyttämään digilaitteita ja kehittämään niiden avulla omaa osaamistaan.

 

Kirjoitus perustuu Itä-Suomen yliopistossa toteutettuun tutkimukseen Osaamisen merkitys muutoksessa, kun työ siirtyy kunnasta yhtiöön. Tutkimus on toteutettu Työsuojelurahaston tuella.

Scotland’s Demographic Strategy

By Andrew Copus, Senior Researcher

Does Scotland’s Demographic Strategy resemble smart shrinking in Finland?

a cottage in the mountains Scotland
Like in Finland, remote ares in Scotland are sparsely populated.

Outside the Nordic area Scotland is arguably the most comparable country in Europe to Finland in terms of its size, geography, and demographic challenges. Like Finland, it has about five and a half million people, mostly concentrated in a handful of cities and some smaller towns. More remote areas in the North and West are sparsely populated, with an ageing and declining population.

However, there are also significant differences. The land area of Finland is six times larger than that of Scotland, so remoteness and sparsity are relative! The other fundamental difference is in local governance – Scotland is, in comparison to Finland, is strongly centralised. In general, local government (32 Councils) has comparatively little strategic autonomy, and involuntary adaptation of service delivery is the most common response to shrinking at this level. However, a handful of the worst affected Councils have experimented with mitigation initiatives, in the form of schemes to attract in-migrants or to apply the brakes to youth outmigration.

Overview of the Strategy

The Scottish Government recently published a national demographic strategy: “A Scotland for the Future: The opportunities and challenges of Scotland’s changing population”. Like similar documents published in Spain, Germany, and Brussels, this document is partly aspirational and partly an ex ante orchestration of many existing policy actions which – with hindsight – can be claimed to have beneficial side-effects in relation to the challenges and opportunities of the demographic trends.

What can this document tell us in relation to smart shrinking in Finland?

The first thing to say is that the 95 pages of text do not contain either the word “shrinking” or “smart”. Of course, this is not because there are no parts of Scotland experiencing population decline, or because national projections are positive. Indeed, the very existence of this strategy reflects Scottish Government concerns that, following Brexit and the end of Free Movement, the country’s population is predicted to decline. So why the reluctance to talk about “smart shrinking”?

  • In part it reflects the widespread scepticism or disinterest, within the Edinburgh political “bubble” in particular, towards European “policy buzzwords”. Strangely, this coexists with the “ruling” Scottish National Party’s stated ambition to re-join the EU after independence.
  • Secondly, there is a reluctance to use terminology which is perceived as defeatist, at a time when there is probably some optimism that all but the most inaccessible rural areas may benefit from post-COVID shifts towards “location neutral” work patterns for service activities.

The Scottish strategy is structured around four “key building blocks”. The first three of these concern national policies to respond to national demographic trends;

  • mitigating ageing through addressing barriers to child-bearing and larger families;
  • adapting to ageing by improving health care, quality of life for older people, and economic activity in older cohorts, and;
  • encouraging in-migration, both from other parts of the UK, and from overseas.

The fourth building block, the ambition to deliver a “more balanced” geographic distribution of population, is where we should look for evidence of “smart” responses to rural depopulation.

Balanced Population Distribution

The pursuit of a “balanced distribution” immediately makes the reader ponder what such a distribution looks like. This question is answered indirectly by an emphasis on the consequences of the continued drift of population from north to south, and west to east, or in other words, from rural areas towards cities, towns and accessible rural areas:

Our focus in this programme is on population balance and the sustainable distribution of our population in a way that works with the characteristics of our places and local ambitions for change. We recognise that both rapid population growth and depopulation can bring challenges.” (p66) Depopulation “creates skill shortages, threatens community sustainability and puts pressure on public services”, but demographic growth “brings its own significant challenges in providing the infrastructure and services – housing, education, transport and health…”.

The implication is that achieving territorial “balance” is about both mitigation (slowing the drift) and adaptation (rescaling services in both depopulating and growing areas. Balance is seen as the outcome of the interaction of three “factors”: economy, services and infrastructure. COVID-19 and the (technology driven) restructuring of the economy are seen as catalysts for change.

The Policy Response

Discussion in the strategy document about policy responses begins by “talking up” the benefits of existing (national) policy, and subsequently considers what else may be done, at a variety of levels. This section may appear almost schizophrenic to international observers, since it appears strongly “top down” in style, and yet there are elements where “place based” approaches are emphasised.

The list of existing policy responses cited by the Scottish Government divides into three groups, the first being “spatially blind”, the second being horizontal, yet responsive to regional and local issues, and the third being explicitly “place-based”, or spatially targeted.

  • (a) National initiatives designed to support economy through investment (including inward investment), workforce (training) policies, housing policy.
  • (b) Infrastructure policy, including various initiatives to improve (rural) digital connectivity.
  • (c) A new planning framework driven by local community consensus and place-based objectives, and targeted strategies to support islands and city regions.

Turning to the question “What else needs to be done?”, the answer, is exclusively directed towards mitigation:

Our focus in this programme is less on dealing with the impact of population change but rather focusing on the actions that need to be put in place to shift that change. Ensuring that Scotland’s population is more balanced across the country means exploring the significant structural changes that are needed to support attraction and retention in those areas that are losing people and thereby reduce the pressure on areas dealing with a significant growth in population.

This ambition will be pursued through the post-COVID economic Recovery Plan, whereby the Scottish Government will “pivot to a more distributed regional model to address economic recovery, … and support a renewed focus on place-based initiatives.

Thus three Councils are currently exploring the benefits of “a more regionally focused place based model for economic development”. Housing and planning strategy, including through support for “self-build” housing, will become a “key strategic tool” in achieving a balanced distribution of population. The potential for home working to deliver a more distributed, less concentrated pattern of economic activity is being explored through the piloting of “community work hubs”. Decentralisation of “anchor institutions” (public sector agencies, etc), paying attention to private sector opportunities in associated local supply chains, is also seen as part of the solution.

Some Reflections

  1. Like many policy documents, what the Scottish strategy, or more specifically the part on territorial balance, needs, is a clearer statement of the overarching aim, and the precise logic of the actions already taken, or planned, to achieve this. What exactly would success look like, and what are the stepping-stones (intermediate outcomes) which different actions would seek to achieve? How could progress be monitored and evaluated?
  2. Although “smart shrinking” terminology has been shunned, my impression is that, in recent years, policy effort, whether at national or local levels, has been responsive, and adaptive, rather than proactive and mitigative. On the other hand – perhaps because remoteness here is less extreme than in Finland – there is a degree of optimism that the long-established drift of population out of such areas might, in time, be reversed, as part of a post-COVID/Industry 4.0 redistribution of economic activity.
  3. Until very recently, the “arena” of the discourse about demographic change in remote rural Scotland was community development in the context of land reform, with some opposition from the “rewilding” conservationist lobby. Since Brexit the withdrawal of the benefits of Free Movement has been perceived by the nationalist majority in the Scottish Parliament as a threat to demographic sustainability imposed upon Scotland by Westminster. It has thus become a trigger for a shift towards more proactive mitigation, as a vehicle for “fighting back”.
  4. Despite the impression of being top-down in style, those familiar with the governance context will be aware of the very close ties which exist, especially at the local level, between the public sector and the third sector – voluntary and charitable organisations – often contracted by the councils for not-for-profit delivery of services. Often this means that it is the third sector where innovation and local strategic planning takes place, albeit within limits set by “arms-length” coordination of national strategy and local public sector commissioning.

Clearly the Scottish strategy contains food for thought for smart shrinking in Finland, though extracting transferable principles or innovative practices correctly requires careful interpretation of contextual factors, particularly in the field of governance.

Koronapandemian vaikutukset työhön

Kirjoittaja: Arja Kurvinen (erikoistutkija, Itä-Suomen yliopisto)

siivoja siivoamassa. Takana koronaviruksia ja teksti "covid-19"
Tehostettu siivous lisäsi työmäärää huomattavasti.

Koronapandemia on vaikuttanut työhön ja osaamisen kehittämiseen monin tavoin

Ei ole yllättävää, että koronapandemia on muuttanut työn tekemistä, sillä suuri osa työntekijöistä on siirtynyt etätyöhön ja oletettavasti jatkaa työtään monipaikkaisesti pandemian jälkeenkin. Koronapandemian vaikutukset työhön vaihtelevat, koska on olemassa paljon erilaisia työtehtäviä. Kaikille etätyö ei ole ollut mahdollista. Tutkimuksemme antaa uutta näyttöä siitä, että pandemialla on ollut vaikutuksia myös osaamisen kehittämiseen työssä.

Olemme tutkineet työn ja työntekijöiden siirtymistä kunnista kuntaomisteisiin osakeyhtiöihin sekä työn ja osaamisvaatimusten muutoksia siirtymässä. Tutkimuksemme kohteena oli kaksi 2010-luvun lopulla perustettua julkisomisteista osakeyhtiötä, joissa on kunnista ja kuntayhtymistä eri vaiheissa osakeyhtiöihin liikkeenluovutuksella siirtyneitä työntekijöitä. Toinen kuntaomisteisesta yhtiöstä tuottaa ateria- ja puhtauspalveluja ja sen palveluksessa on yli 500 työntekijää. Toisessa yhtiössä tuotetaan talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja ja siinä on noin 400 työntekijää. Teimme yhtiöiden henkilöstölle kyselyn keväällä 2021 ja siinä yhteydessä selvitimme myös koronapandemian vaikutuksia työhön ja osaamisen kehittämiseen. Vastauksia kyselyyn saimme yhteensä 224 vastausprosentin ollessa hieman yli 20.

Vaikutukset työhön eriytyvät

Koronapandemia muutti työtä monella tavalla. Sen vaikutuksesta lisääntyi eniten työtahti ja digilaitteiden käyttö vuorovaikutuksessa ja koulutuksessa. Talous- ja henkilöstöhallintopalveluyhtiössä useammat työntekijät kuin ateria- ja puhtauspalveluyhtiössä kokivat digilaitteiden käytön lisääntyneen. Silti molemmissa yhtiöissä digilaitteiden käyttö vuorovaikutuksessa ja koulutuksissa lisääntyi pandemian aikana.

Odotetusti koronapandemia lisäsi etätyötä, mutta vaikutukset eriytyivät yhtiöittäin. Ateria- ja puhtauspalveluissa monet työtehtävistä edellyttävät työpaikalla työskentelyä, joten siellä etätyö ei juurikaan lisääntynyt. Sen sijaan talous- ja henkilöstöhallintoyhtiössä etätyön tekeminen lisääntyi merkittävästi. Vuorostaan työtahdin koettiin kiristyneen erityisesti ateria- ja puhtauspalveluissa.

Koronapandemia ei lisännyt mainittavasti työpaikan menettämisen tai lomautuksen uhkaa. Ateria- ja puhtauspalveluyhtiön vastaajat tosin kokivat enemmän lomautuksen uhkaa tai epävarmuutta työn jatkuvuudesta kuin toisen tutkimuksessa mukana olleen yhtiön vastaajat. Työn epävarmuuden kokeminen oli yhteydessä koulutukseen siten, että korkea-asteen tutkinnon suorittaneet kokivat muita vähemmän epävarmuutta työn jatkuvuudesta. Lomautuksen uhkaa kokivat erityisesti vailla ammatillista koulutusta olevat ja ammatillisen koulutuksen suorittaneet, kun taas korkea-asteen suorittaneet kokivat, ettei lomautus uhannut heitä.

peukku ylös ja meditaatio. takana koronaviruksia ja teksti "Covid/19"
Vaikeuksien lisäksi kyselyyn vastaajilla oli myös positiivisia kokemuksia.

Kyselyn avovastaukset avasivat lisää koronapandemian vaikutuksia erilaisissa työtehtävissä. Ateria- ja puhtauspalveluissa työmäärä lisääntyi. Esimerkiksi tehostettu siivous lisäsi työmäärää huomattavasti. Erityisesti poikkeustilanteen alkuaikana uusia ohjeistuksia tuli usein, muutokset työssä olivat toistuvia ja tiedonkulussa koettiin ongelmia. Yksin työtä tekevät kokivat jääneensä entistä enemmän yksin eikä kaikki tiedonvälitys ei saavuttanut heitä. Ajoittain oli myös ongelmia kasvomaskien ja -suojainten, käsidesien ja muiden tarvikkeiden saannissa. Työskentely kasvomaskien kanssa oli raskasta sekä huoli, epävarmuus ja stressi lisääntyivät. Pelko koronaviruksesta ja sen tartunnan saamisesta oli jatkuvasti läsnä työssä. Työntekijät joutuivat joustamaan sekä vaihtamaan työpistettä ja tehtäviä, mikä tuntui raskaalta. Koronapandemia vähensi yhteydenpitoa esimiehiin ja toisiin työntekijöihin, kun yhteisiä kokouksia ei voitu järjestää. Poikkeuksellinen tilanne merkitsi joillekin myös lomautusta.

Vaikeuksien lisäksi kyselyyn vastaajilla oli myös positiivisia kokemuksia koronapandemian vaikutuksista työhön. Koronapandemian myötä työn arvostuksen koettiin parantuneen ja ateria- ja puhtauspalvelujen vastaajat kokivat tekevänsä tärkeää työtä. Koronapandemian aika mitä ilmeisimmin opetti myös kärsivällisyyttä ja lisäsi muutosten sietokykyä. Nyt epävarmuuteen on totuttu, joten muutokset eivät enää välttämättä aiheuta stressiä niin paljon kuin koronapandemian alussa. Poikkeusolojen seurauksena osalle työntekijöistä avautui myös aivan uusia työtehtäviä.

Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja tuottavan yhtiön työntekijät mainitsivat usein etätyöhön yleisesti liitettyjä etuja ja haittoja. Koronapandemia vauhditti etätyöhön ja paperittomaan toimistoon siirtymistä. Etätyöstä on tullut monelle tavanomaista, ja sitä halutaan ainakin osittain jatkaa tulevaisuudessa. Etätyö tuo joustoa työpäiviin ja työntekoa voi rytmittää itselleen sopivalla tavalla paremmin kuin työpaikalla. Etätyön etuna vastaajat mainitsivat työmatkoihin kuluvan ajan säästymisen, joka lisää vapaa-aikaa. Etätyön koettiin lisäävän myös työnteon tehokkuutta. Lisäksi etätyön tekeminen on helpottanut työn ja muun elämän yhdistämistä.

Etätyön ongelmaksi koetiin työntekijöiden välisen vapaamuotoisen kanssakäymisen ohentuminen ja muuttuminen. Verkkovälitteisesti toteutetut kahvihetket, työhyvinvointitoiminta tai muut tapahtumat eivät korvaa ihmisten fyysisiä kohtaamisia. Sosiaalisten kontaktien puute ja yksinäisyyden tunteet olivat etätyössä yleisiä. Työntekijät kokivat, että etätyössä hiljaisen tiedon siirtäminen hankaloitui ja yhteisöllisyys työssä väheni. Uusien työntekijöiden työhön perehdyttäminen oli erityisesti korona-ajan alkuvaiheessa haastavaa. Neuvojen kysyminen työkaverilta oli etätyössä vaikeampaa kuin samassa tilassa toimiessa.

Etätyö voi myös tiivistää tiimityötä ja yhteydenpitoa verkon välityksellä. Eri paikkakunnilla työskentelevien tiimin jäsenten yhteydenpito voi parantua, kun kaikki ovat samassa tilanteessa etätyössä. Koronapandemia vauhditti paikkariippumatonta tiimiytymistä. Etätyössä työyhteisön tiedonkulku voi myös tasapuolistua. Etätyön aikana kehitettiin uusia toimintatapoja esimiesten ja työntekijöiden väliseen yhteydenpitoon. Verkkovälitteinen yhteydenpito ei rajoittunut pelkästään työtehtäviin, vaan työntekijät ”tapasivat” toisiaan myös työajan ulkopuolella verkossa.

[Teksti jatkuu kuvan alla]

Henkilö tekee etätyötä. Takana koronaviruksia ja teksti "Covis-19"
Pandemian aikainen etätyö vaikeutti esimerkiksi työkaverin neuvomista.

Vaikutukset osaamisen kehittämiseen – etätyö vaikeuttaa epämuodollista työssä oppimista

Kyselyn tulosten mukaan koronapandemialla oli vaikutuksia myös osaamisen kehittämiseen. Pandemia- aika hankaloitti eniten tiimityötä, työkaverien kanssa epämuodollista ajatusten vaihtoa, uusien asioiden opettelua ja tiedonkulkua työyhteisössä. Koronapandemia vaikutti erityisesti talous- ja henkilöstöhallintopalveluja tarjoavan yhtiön työntekijöihin, jotka tekivät paljon etätyötä. Pandemian aikainen etätyö vaikeutti esimerkiksi työkaverin neuvomista, työkaverilta neuvon kysymistä sekä epämuodollista ajatusten vaihtoa. Etätyö vaikeutti myös uusien asioiden opettelua sekä ohjauksen ja tuen saamista. Ateria- ja puhtauspalveluja tuottavassa yhtiössä vaikutukset edellä mainituissa asioissa olivat lievemmät kuin talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja tuottavassa yhtiössä.

Ateria- ja puhtauspalveluja tuottavassa yhtiössä koronapandemia vaikeutti erityisesti työntekijöiden koulutukseen osallistumista. Poikkeusaika ei juurikaan vaikuttanut palautteen saamiseen esimieheltä. Tuloksista voi päätellä, että etätyö on vaikeuttanut työpaikalla oppimista ja osaamisen kehittämistä. Erityisen kielteinen vaikutus etätyöllä on ollut epämuodolliseen ajatusten vaihtoon työkaverien kanssa, mitä pidetään erittäin oleellisena tekijänä työpaikalla oppimisen ja kokemustiedon siirtymisen kannalta.

 

Kirjoitus perustuu Itä-Suomen yliopistossa toteutettuun tutkimukseen Osaamisen merkitys muutoksessa, kun työ siirtyy kunnasta yhtiöön. Tutkimus on toteutettu Työsuojelurahaston tuella.

Työ muuttui tukipalvelujen yhtiöittämisessä – valmennus auttaa sopeutumaan

koristekuva
“Työntekijöiden sopeutumista uuteen rooliinsa on mahdollista helpottaa valmentamalla heitä muutokseen.”

Kirjoittaja: Virpi Lemponen

Kun kunta yhtiöittää palvelujaan, muutoksiin sopeutuminen ei ole työntekijöille helppoa. Käynnissä olevan tutkimuksen mukaan työntekijöitä kannattaa valmentaa muutokseen.

Sosiaali- ja terveysalan vuosia jatkuneiden uudistamispyrkimysten varjossa alan tukipalveluja on järjestelty uudelleen – esimerkiksi puhtaanapito- ja ravitsemuspalveluja, talous- ja henkilöstöhallintoa sekä IT-palveluja. Tukipalveluja on ulkoistettu ja yhtiöitetty kunnista ja kuntayhtymistä julkisomisteisiin osakeyhtiöihin.

Ilmiö ei ole uusi, vaan se liittyy jo 1980-luvulla alkaneeseen julkisen sektorin prosessien tehostamiseen, suurien volyymien tavoitteluun, työn uudelleen organisointiin, henkilöstön osaamisen kehittämiseen ja digitalisaation parempaan hyödyntämiseen. Vaikka palvelujen ulkoistamisen ja yhtiöittämisen vaikutukset kohdistuvat suurelta osalta henkilöstöön, niitä on tutkittu lähinnä organisaatioiden näkökulmasta. Siksi Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia vaikutuksia julkisen sektorin tukipalvelujen yhtiöittämisellä on ollut työntekijöiden työhön.

Tutkimuksessa tarkastellaan julkisomisteisia osakeyhtiötä, jotka tuottavat palveluja omistajilleen ja joiden palvelukseen siirtyi kunnista ja kuntayhtymistä muun muassa laitoshuoltajia, ruokapalvelutyöntekijöitä, palkkasihteereitä, kirjanpitäjiä ja it-alan työntekijöitä. Tutkimuksessa haastateltiin työntekijöitä työn ja osaamisen muutoksista sekä työn tehostamisesta.

Työntekijöiden uusi rooli palvelujen tuottajina

Aluksi vaikutti siltä, että työntekijöiden työ muuttui vain vähän, kun he siirtyivät perustettujen osakeyhtiöiden palvelukseen. Vaikutelmaa vahvisti se, että useiden työntekijöiden työn tekemisen paikka – esimerkiksi sairaalan osasto tai suurtalouskeittiö – pysyi samana.

Lähempi tarkastelu kuitenkin osoitti monien asioiden muuttuneen. Yksi suuri muutos oli, että kunnan työntekijöistä tuli yhtiön palvelujen tuottajia. Uuteen työhön liittyi aiempaa enemmän vastuuta. Uutta oli sopimuksellisuus, palvelujen tuotteistaminen, maksullisuus sekä palvelujen tuottajan roolin omaksuminen.

Työn muutokset eivät aina saaneet työntekijöiden yksimielistä hyväksyntää, vaan ne aiheuttivat myös vastarintaa. Työntekijät kokivat, että heidän on palveltava aikaisempaa useampia asiakasryhmiä: tilaajaorganisaatioiden hankinnoista vastaavia, tilaajayksiköiden esimiehiä ja palvelujen loppukäyttäjiä. Myös työntekijän entisestä työnantajaorganisaatiosta tuli asiakas, jonka ehdoilla palveluja tuli tuottaa. Monella työntekijällä oli vaikea omaksua uusi roolinsa, sillä se edellytti heiltä uudenlaista asiakaspalveluosaamista, ennen kaikkea palvelualttiutta ja asiakaspalvelutaitoja.

Palveluntuottajan roolin omaksumisessa vaikeuksia tuotti lisäksi työtehtävien rajaaminen. Ennen yhtiöittämisiä tukipalveluissa toimineiden tehtäväkuvat saattoivat olla hyvin laajoja. Yhtiöittämisen jälkeen tilaajan ja tuottajan välisillä sopimuksilla määriteltiin tarkasti ne palvelut, joita tilaaja osti. Kun työntekijä pitäytyi ainoastaan sopimuksessa määritellyissä työtehtävissä, saattoi se aiheuttaa hämmennystä tilaajaorganisaatiossa, sillä yhtiön työntekijä ei enää ollut tilaajaorganisaation määräysvallassa. Eräs haastateltava totesi, että ”pohjamutien kautta mitattiin työntekijän roolin ja sopimusohjatun maailman toimintatapaa.”

Tehostaminen vaatii uusia taitoja

Työn muutos liittyi tutkimuksessa organisaation toimintojen tehostamiseen, kehittämiseen ja uudistamiseen, työntekijöiden osaamisen lisäämiseen sekä teknologian parempaan hyödyntämiseen. Yhtiöittämisten yhtenä tavoitteena oli ”käyttää veronmaksajien rahoja viisaasti, tehokkaasti ja taloudellisesti”.

Esimerkiksi ruokapalveluissa tämä tarkoitti ruuan valmistuksen keskittämistä uusiin ja aiempaa suurempiin valmistuskeittiöihin, joissa ruoka valmistettiin kylmävalmistusmenetelmällä ja joista se jaettiin palvelukeittiöihin kypsennettäväksi. Ruuanvalmistuksen tuotantoprosessin uudistaminen mahdollisti suurien volyymien valmistamisen tehokkaasti ja taloudellisesti.

Valmistuskeittiöiden tuotannon suunnitteluun ja uudistamiseen osallistuneen henkilöstön sopeutuminen uudistuksiin vaikutti kivuttomalta, toisin kuin muualta valmistuskeittiöihin siirtyneiden työntekijöiden. Toimintojen keskittäminen johti työntekijöiden työnkuvien kapeutumiseen, mutta toisaalta heillä oli mahdollisuus syventää ydinosaamistaan. Sekä valmistus- että palvelukeittiöiden ruokapalvelutyöntekijöiltä tämä edellytti osaamista uudenlaisista ruuanvalmistustavoista, muutoksiin sopeutumista sekä uuden teknologian käyttöä.

Työntekijöiden valmennus auttaa muutokseen sopeutumisessa

Työntekijöiden sopeutumista uuteen rooliinsa on mahdollista helpottaa valmentamalla heitä muutokseen. Valmennusta tulisi antaa myös tilaajaorganisaation henkilöstölle, jotta se osaisi toimia uuden tilaaja–tuottaja-asetelman mukaisesti. Myös uusien työtapojen ja työssä vaadittavan teknologian opettelua ja käyttöönottoa olisi tuettava samoin kuin uuden osaamisen hankkimista. Muutoksen onnistumisessa ratkaisevassa asemassa on muutoksen johtaminen ja henkilöstön osallistaminen muutoksen suunnitteluun.

Kirjoitus perustuu Itä-Suomen yliopistossa toteutettavaan tutkimukseen Osaamisen merkitys muutoksessa, kun työ siirtyy kunnasta yhtiöön. Tutkimusta rahoittaa Työsuojelurahasto.

Harjunhuippututkimusta

Kirjoittaja: Ismo Björn

Tyypillinen harju metsässä
Tyypillinen harju Järvi-Suomessa, Wikimedia, CC BY-SA 4.0

Karjalan tutkimuslaitoksen kyljessä ja osin osana sitä toimi vuosikaudet valtakunnallinen harjututkimus. Se sai alkunsa jo 1972, Joensuun yliopiston kohdalla 1978 ja Karjalan tutkimuslaitoksella konkreettisesti keväällä 1985, jolloin dosentti Osmo Kontturille osoitettiin tilat Pielisjoen linnan kellarista ylioppilaskunnan aiemmin hallinnoimasta huoneesta. Harjututkimusta ei laitoksella sijoitettu mihinkään osastoon, vaan se oli oma vastuualueensa. Harjututkimuksen johtaja Osmo Kontturi halusi Karjalan tutkimuslaitokselle perustettavaksi laajemman soveltavan maantieteen ja maisemaekologian tutkimusyksikön, jonka päätehtävä olisi alkuvaiheessa harjumaiseman tilan seurannan ohella suo- ja vesimaiseman suunnittelu ja organisointi. Karjalan tutkimuslaitoksen johtoportaan mukaan edellytyksiä ei tällaiselle yksikölle ollut, mutta jos aihepiiriin toteutettavaa tutkimusta toteutettaisiin esimerkiksi Suomen Akatemian rahoituksella, niin se luvattiin sijoittaa ekologian jaostoon.

Harjututkimuksessa tehtiin nimensä mukaisesti Suomen harjuja koskevaa tutkimusta ja laadittiin harjuja koskeva tietorekisteri. Harjututkimus herätti kovaa keskustelua niin yhteiskunnan eri sektoreilla, tieteen sisällä kuin totta kai Karjalan tutkimuslaitoksella. Projekti oli tuottelias, se julkaisi 136 erilaista tuotetta: tieteelliseksi laskettuja julkaisuja, esitelmiä, raportteja ja puheenvuoroja. Määrä oli suuri, mutta harjututkimuksesta 27.1.1988 lausunnon antaneen professori Toive Aartolahden mukaan niiden sisältö oli paljolti samaa, ainoastaan yhteydet ja muodot vaihtelivat. Harjuraportit olivat ulkoisesti kauniita, mutta niiden tieteellinen anti oli pinnallista, kevyttä ja niukkaa. Projekti esiintyi aktiivisesti ulos, mutta tutkimuksissa jäätiin matalalle kuvailevalle tasolle, eikä uusia geomorfologisia tai geologisia tuloksia saatu. Lähinnä harjututkimuksessa yhdistettiin paikallista tietoa uuteen suomalaiseen tutkimustietoon. Uutta tutkimusmenetelmääkään ei luotu. Geologisen tutkimustiedon vajavaisuuden vuoksi geologitkaan eivät tuloksia arvostaneet, lausui arviossaan maaperägeologian apulaisprofessori Gunnar Glűckert.  Myös laitoksen johtaja, professori Heikki Kirkinen antoi oman arvionsa. Hänen mukaansa harjututkimushanke oli kymmenen vuoden ajan suorittanut aineiston hankintaa, harjujen peruskartoitusta ja esitutkimuksen luontoista tutkimusta. Harjututkimukseen oli käytetty runsaasti varoja (päärahoittajia olivat ensin Suomen Akatemia ja sitten sisäasiainministeriö ja ympäristöministeriö), mutta tutkimus oli hajonnut monille sivualoille, eikä siinä kyetty tekemään tieteellistä tuotosta. Loppulausuma oli tyly: tutkimusta oli tehty kauan, julkaisuja oli kyllä tehty, mutta todelliset tieteelliset tulokset olivat jääneet syntymättä.

Karjalan tutkimuslaitoksen johtokunta päätti talvella 1989, että valtakunnallisen harjututkimuksen sijoittamiselle Karjalan tutkimuslaitokselle ei ollut enää edellytyksiä. Kerätty aineisto oli sinällään merkittävä, joten aineisto ehdotettiin annettavaksi ympäristöhallinnolle. Harjututkimus päättyi lopullisesti maaliskuun lopussa 1990 toimittuaan lähes kaksi vuosikymmentä.

Young people’s take on peripheral regions’ development

By Alicja Fajfer

The Prospects in Peripheries project (PIP) takes on the ambitious task of ‘rebranding’ peripheries from marginalized regions to places of local success. One of the challenges faced by peripheral regions is the loss of young residents. Can we do anything to make life in remote rural regions more attractive for youth? To find the answer, PIP researchers talked with residents from peripheral regions about their hopes. Many interviewed residents shared the desire that more people should move to their region.

School buses in front of a school in the centre of Lieksa
Lieksa is a large municipality so many children commute to school

Union of urban and rural

For young people from North Karelian Lieksa having more neighbours meant an improved prospect to find like-minded friends. But this was not the only benefit. While fond of their hometown, these young people longed for an abundance of choice, in addition to peer acceptance. Many young Lieksans chose larger cities because they valued education opportunities. Places like Lieksa may provide ‘just enough’ services, but young people find inspiration in the novelties and diversity of city life. Shopping and nightlife are certainly alluring, but not every young person sees the city as superior. Also, not every young person wants to choose between a vibrant shopping street and a quiet forest path. Nevertheless, choosing one often means giving up on the other. While this may be a useful clue for those in charge of rural development, an important question remains: do young people want the impossible?

Peripheral Renaissance ?

The example of Finland shows that peripheral regions can be alluring. Professor Hilkka Vihinen from the LUKE Institute dispels the myth that the countryside is emptying out. In fact, many Finns move back and forth between urban and rural places. This shows that mobility is an important part of life, and one can have several homes at the same time. During the Covid-19 pandemic escape to the countryside became an even more attractive option, which is also visible in Lieksa. The local newspaper Lieksan Lehti reported* optimistic statistics – in the first half of 2020 the number of people moving to Lieksa exceeded the number of those who were leaving.

Image of a dirt road and a road sign that reads 'Lieksa'
Remote but beautiful – Some people need exactly this kind of place

In summary, young people’s hope for growing communities seems to be fulfilling. Now is the time to think of smart solutions to use this new potential. What we can learn from the Finnish example is that population mobility is not necessarily a threat. Peripheral regions cannot be saved if young people see a door shut in their face. Mobility lets people combine the best parts of urban and rural lifestyle and learn to appreciate them. Although young people may want to move out from their hometowns, they often speak kindly about them. This sympathy could be translated into stronger place attachment for the future. A local resident described their fondness of Lieksa as a mindset. This means that there are individuals for whom remote rural areas have great value. Peripheral regions face many challenges, but there is still hope that they may be successfully dealt with.

* Issue 66/2020, p. 11

Pielisjoen linnan valtiaaksi ja tieteen valtiaat

Kirjoittajat: Ismo Björn ja Pirjo Pöllänen

Pielisjoenlinna
Pielisjoen linna (public domain)

Karjalan tutkimuslaitoksen alkio sijaitsi syksyllä 1970 Joensuun korkeakoulun päärakennukseksi muutetussa Itä-Suomen seminaarin rakennuksessa, jossa tutkimuslaitoksen muodosti entinen terveyssisaren vastaanottohuone. Varsinaiseksi sijaintipaikaksi olivat ehdolla Joensuun lyseon rakennus, josta tutkimuslaitos olisi saanut 3 000 neliötä ja Pielisjoen linna, josta korkeakoululla oli tarjota runsaasti käyttötilaa. Sinne sijoitettiin korkeakoulun (SITRAn) tietokoneen pääteasema, sieltä sai toimitilat ylioppilaskunta ja myös tutkimuslaitos, jolle osoitettiin kolmannen kerroksen etelä- ja länsisivun kolme kadunpuoleista huonetta: nurkkahuone, välihuone ja toimisto. Kellarikerroksen kaksi kulmahuonetta, entinen halkovarasto ja työhuoneet luovutettiin Pohjois-Karjalan luonnonystävien käyttöön. Pielisjoen linnassa työskentelivät tähän aikaan muun muassa korkeakoulun rakentamista suunnittelevat arkkitehdit, kuten suunnittelusihteerin nimikkeellä työskennellyt Arja Hakala. Tutkimuslaitos muutti Pielisjoen linnaan sen sisätilaremontin valmistuttua syksyllä 1971.  Remontissa huoneiden lattiat peitettiin sinisillä linolaatoilla, ikkunan puitteet maalattiin punaisiksi ja ovet sinisiksi. Muut sisäpinnat maalattiin. Pielisjoen linnan ulkomaalaus tehtiin 1974. Laitos laajeni yläkerran länsisivulle, jonne saatiin työhuoneiden ohella kirjasto.

Laitoksen ensimmäisen työntekijän Veijo Saloheimon tehtäviin kuului laitoksen toiminnan suunnittelun ohella Pohjois-Karjalan 1600-luvun historiaa koskevien lähteiden kerääminen ja asutusmuotojen tutkiminen. Laitoksen sihteerin virkaan valittiin Tuula Nylander, josta tuli siis laitokselle järjestyksessä toinen työntekijä. Laitoksen seuraava tutkijavirka oli nimikkeellä tutkija, viran alana kansankulttuuri, erityisesti perinnetieteellinen tutkimus. Tähän virkaan valittiin Pekka Laaksonen, jonka kiinnostuksen kohteina olivat kansanrunojen ohella muun muassa romanimusiikki ja jätkäkulttuuri. Laaksonen oli tieteen popularisoija ja mukana useissa tv-tuotannoissa, jotka omalta osaltaan tekivät laitosta tunnetuksi.  Pekka Laaksonen toimi myöhemmin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston johtajana, ja sekä hänestä itsestään että hänen kontakteistaan oli hyötyä tutkimuslaitoksen toiminnalle. Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön rahoituksen turvin laitokselle palkattiin kolmanneksi tutkijaksi kielentutkija Tauno Hirvonen, joka tutki Ilomantsin Mutalahden karjalaismurteen savolaistumista.

Yhteiskuntatieteellinen ja luonnontieteellinen tutkimus saivat alkunsa 1972. Yhteiskuntatieteen virkoihin valittiin Jukka Oksa ja Ilkka Alanen. Luonnontieteen puolen pioneerit olivat Jouko Meriläinen ja Pertti Huttunen. Ensimmäinen luonnontieteellinen hanke oli Pohjois-Karjalan suurten selkävesien taloudellinen hyväksikäyttö, jonka nuoremman tutkijan nimikkeellä aloittanut, mutta 1973 vanhemmaksi tutkijaksi nimitetty Meriläinen aloitti yhdessä kalabiologi Kyösti Mäkisen kanssa. Luonnontieteilijöistä osa sijoitettiin entiseen Oma-Avun varastorakennukseen, jossa toimivat myös korkeakoulun kemian ja biotieteiden laboratoriot.

Pielisjoen linna oli 1977 jo melkein kokonaan tutkijoiden käytössä. Veijo Saloheimon suuren kulmahuoneen vierellä kaupunkiin päin kolmannessa kerroksessa olevan huoneen jakoivat Kyösti Pulliainen ja Heikki Eskelinen. Sitten tuli Markku Tykkyläisen, Pauli Karjalaisen ja Pekka Pietiäisen ryhmähuone. Toisessa kaupunginpuoleisessa kulmahuoneessa olivat Anne-Leena Siikala ja Jukka Siikala, heidän vierellään Katriina Petrisalo ja sitten Martti Suorsa. Asemanpuoleisessa isossa kulmahuoneessa olivat Pirkkoliisa Ahponen, Matti Taponen ja tutkimusapulaiset. Keittiö eli taukotupa oli aseman suuntaan rakennuksen keskellä. Ilosaareen päin olevan kulmahuoneen jakoivat Barbara ja J.-P. Roos. Ilosaareen päin keskellä oli Tuula Nylanderin ja Maini Oinosen toimistohuone. Sen ja Veijo Saloheimon huoneen välissä työskenteli vielä Jorma Tahvanainen. Toisessa kerroksessa kaupungin ja Ilosaaren suunnan kulmahuone kului Pertti Rannikolle ja Ilkka Alaselle. Sen vieressä tekivät töitään Jukka Oksa, Pentti Sinisalo ja M.-L. Hirvonen. Toinen kulma oli kokonaisuudessaan kanavanvartijan asuntona, johon kuului keittiö, makuuhuone ja olohuone. Sirkkalaan päin oleva pikkuhuone oli Pertti Huttusen ja sen viereinen suurempi kulmahuone Jouko Meriläisen. Sitten tulivat aseman suuntaan kirjasto, Markku Viljasen huone, Raimo Latjan huone ja Raimo Riikosen ja tutkimusapulaisten kulmahuone. Ilosaareen päin keskellä oli laboratorio ja sen vieressä Martti Siisiäisen ja tutkimusapulaisen huone. Alakerrassa kaupunginpuolen päätyovesta tullessa oikealla oli varasto/työpaja, sitten ylioppilaskunta ja Leena Alasen ja Marja Järvelä-Hartikaisen työhuone. Kulmahuone oli tyhjä. Tätä vastapäätä käytävän toisella puolen oli siviilipalvelusmiesten majoitustila, sitten pesuhuone ja sauna, jonka jälkeen tuli vielä tarkemmin määrittelemätöntä kalustettua neuvottelutilaa.

Tutkimuslaitoksen henkilöstö kasvoi nopeasti ulkopuolisen rahoituksen kasvun myötä. Laitoksen suojissa työskenteli jo 1970-luvulla ajoittain yli neljäkymmentä henkilöä. Monet hankkeet olivat lyhytaikaisia, ja koska osa hankkeista toteutettiin kokonaan laitoksen ulkopuolella, on henkilöstön kokonaismäärää hankala tarkoin määritellä. Projektitutkijoiden määrä vaihteli normaalivuosina viidentoista ja kahdenkymmenen tutkijan välillä 1970-luvun vaihtuessa 1980-lukuun.

 

Projektirahoilla laitoksella työskentelevät 1980

                                                      nimike/hanke   ja   rahoittaja

 

Pirkkoliisa Ahponen – tutk.apul./Elämäntavan muutos – Suomen Akatemia

Marja Järvelä-Hartikainen – tutkija/Elämäntavan muutos – Suomen Akatemia

Markku Tykkyläinen – tutk.ass./Ekologinen panos-tuotos – Suomen Akatemia

Pauli Karjalainen – tutk.apul./Ekologinen panos-tuotos – Suomen Akatemia

Martti Suorsa – tutkija/Pienen alueen aluetalouden kasvumalli
– Yrjö Jahnsonin säätiö

Maarit Hult – päivähoidon henkilöstön opetus-
suunnitelma toimikunnan sihteeri              – Opetusministeriö

Asko Suikkanen – Pohjois-Karjala toimikunnan sihteeri
– Valtioneuvoston kanslia

Liisa Ryyppö – tutkija/Kontiolahden historia – Kontiolahden kunta

Kari Niskala – tutk.apul./Savon historia – Savon Säätiö

Leena Tuomi – tutk.apul. /asiakirjajulkaisutyö – V. Saloheimo/stipendi

Jouni Ahponen – tutk.apul./Suur-Liperin historia
– Suur-Liperin historiatoimikunta

Katriina Petrisalo – tutkija/kulttuurien vertaileva tutkimus – eri säätiöt

Pertti Koistinen – tutkija/työvoimapol. tutkimus – Työvoimaministeriö

 

Kirjastotyöntekijät

Mirja Juntunen   –   kanslisti/laitoskirjasto   –   virastotyöntekijä

Kalle Reinikainen   –   amanuenssi/P-K luonnonvarat   –   virastotyöntekijä

 

Karjalan tutkimuslaitoksen vaikutus suomalaiseen (yhteiskuntatieteelliseen) tutkimukseen

Yhteiskuntatieteilijä, Joensuun ja Itä-Suomen yliopistossa akateemisen sivistyksensä opit saanut katsoo tätä listaa vaikuttuneena. Lista henkii suomalaisen yhteiskuntatutkimuksen sielua ja on täynnä tutkimuksen suurnimiä. Suomalaisen työelämä tutkimuksen ruumiillistuma Pertti Koistinen on pitkään ollut osa tutkimuslaitoksen syvää ydintä, myös toimiessaan professorina Tampereen yliopistossa. Hänen vaikutuksensa työelämätutkimuksen ja sosiaalipolitiikan käsitteelliseen ja metodologiseen kehittämiseen on ollut merkittävä. Vaikuttava on myös Lapin yliopiston professoriksi siirtyneen Asko Suikkasen panos niin työelämätutkimuksen edelläkävijänä kuin hyvinvointivaltion puolestapuhujana. Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan professoriksi päätynyttä Marja Järvelää voitaneen pitää elämäntapatutkimuksen ja laaja-alaisen yhteiskuntapolitiikan tutkimuksen edelläkävijänä. Humanistisen maantieteen uranuurtaja Pauli Tapani Karjalainen päätyi professoriksi Oulun yliopistoon. Hänen nimeensä vannoo useampi suomalainen maantieteilijäsukupolvi.

Karjalan tutkimuslaitokselle ja Joensuuhun kotiuduttiin myös niin, että joidenkin professoreiksi edenneiden tie suuntasi linnasta ainoastaan Yliopistokadun varteen. Markku Tykkyläisestä tuli laaja-alainen maaseutututkimuksen professori. Joensuun yliopiston yhteiskuntapolitiikan professoriksi päätynyttä Pirkkoliisa Ahposta voidaan kiistatta pitää puolestaan yhteiskuntapolitiikan moniottelijana. Ahposen erikoistumisala on kulttuuripolitiikka, mutta hänen laaja-alainen yhteiskuntarakenteiden ja yksilöiden arjen rakenteiden ymmärryksensä tekee hänestä poikkeuksellisen avarakatseisen yhteiskuntatieteilijän, jonka kannustava ja inhimillinen ohjaus ja aito läsnäolo on vaikuttanut monien hänen opiskelijoidensa uravalintoihin. Muista listan nimistä matkailuntutkijat tunnistavat välittömästi Katriina Pertisalon ja sadat kontiolahtelaiset entisen historianopettajansa Liisa Ryypön, suomalaisen kotiseutuliikkeen voimahahmon, nykyisen KKES hallintoneuvoston puheenjohtajan.

 

Summa summarum

Kautta aikojen Karjalan tutkimuslaitosta on pidetty hyvänä paikkana tehdä tutkimusta ja työtä. Aina on myös työskennelty projekteissa ja projektiluonteisissa töissä. Kautta aikojen Karjalan tutkimuslaitokselta on siirrytty muualle professuureihin tai muihin merkittäviin yhteiskunnallisiin tehtäviin. Pielisjoen linnan ja myöhemmin Auroran B-rapun seinien sisäpuolella on toiminut pesäpaikka, josta on ollut hyvä ponnistaa. Laitoksen olemus on vuodesta 1980 muuttunut. Tutkimuslaitos ei tänään toimi enää pelkästään tutkijoiden kasvualustana, vaan laitoksen itsensä kasvaessa siitä on muodostunut akateemiset mitat täyttävä tutkimuslaitos. Professuuria ei enää tarvitse lähteä laitoksen ulkopuolelta hakemaan, vaan professoriksi on mahdollista edetä Auroran B-rapun seinien sisällä.